Arvostelussa Metropolis: Lux Obscura

Syntiset sisaret

Match 3 ‑puzzlepelejä on markkinoilla jo niin paljon, että joukosta on vaikea erottua. Pelkkä ruudukossa siirreltävien timanttien korvaaminen makeisilla tai eläinten naamoilla ei enää riitä. Myös pelimekaniikassa pitäisi olla jotain koukuttavaa ja omaperäistä, jotta pelaaja saataisiin palaamaan pelin pariin. Itä-Euroopassa on keksitty lisätä mausteeksi synkkä tarina ja nostaa markkinoinnissa etualalle niukkapukeiset tytöt. Alkuun Switchin Metropolis: Lux Obscrura vaikuttaakin kiinnostavalta, mutta pulleita purjeita lukuun ottamatta kyseessä on vain yksi lyhytikäinen palikoiden pyörittely muiden joukossa.

Metropolis: Lux Obscuran tarinaa kerrotaan interaktiivisen sarjakuvan muodossa, jonka piirrosjäljestä on vastannut lupaava nuori ukrainalaistaitelija Oleg Okunev. Okunevin luoma Metropolis on rikollisten hallitsema rähjäinen kaupunki, jossa viina ja huumeet tekevät kauppansa ja prostituutio rehottaa. Vähänkin sarjakuvia tuntevat yhdistävät kuvaukseen välittömästi Sin Cityyn, jonka vaikutus näkyy myös ukrainalaisen kynänjäljessä. Värejä on hieman enemmän kuin Frank Millerin klassikoissa, mutta hämyinen film noir ‑tunnelma välittyy silti runsaan mustan käytön myötä. Aavistuksen liian nopeasti liikkuvat ruudut voi halutessaan pysäyttää, mutta tällöin katkeaa myös ääniraita. Immersio karisisi vähemmän, mikäli hunajaisten ääninäyttelijöiden puhe ei pysähtelisi.

Pelin päähenkilö on nimeltään Jon Lockhart, joka pääsee vapaalle jalalle pitkän linnatuomion jälkeen. Tyhjän päälle palaava raspikurkku-Jon tarvitsee jostain äkkiä rahaa, ja hämärähommiahan Metropoliksessa riittää. Lähes jokainen asukas pormestarista baarinpitäjään kantaa kaunoja jollekin toiselle, eikä alamaailman kiistoja ratkomaan ryhtyvä Jonikaan pysy kauaa ilman vihamiehiä. Velkarästit hoidetaan sivistyneesti nyrkeillä, puukoilla ja aseilla, jotka kääntyvät myös 8 × 7 ‑ruudukon nappuloiksi.

Taisteluruudukkoon siirtyessä pelaaja ja riitaa haastavat portsarit, huumediilerit ynnä muut konnat saavat elämäpalkit. Hyökkäyksiä luodaan tekemällä kolmen tai useamman saman kuvion ketjuja ainoastaan pysty- ja vaakasuunnassa liikkuvista palikoista, joita voi tökkiä myös näppärästi sormella kannettavassa tilassa pelatessa. Tekoälyn ohjastama vihollinen tekee automaattisesti tietyn verran vahinkoa aina muutaman vuoron välein. Laudalla on myös vain pelaajaa haavoittavia poliisimerkkejä. Kestävien vastustajien kohdalla lääkintäpakkausten ja iskujen voimakerrointa kasvattavien irvistävien naamojen kerääminen muuttuu tärkeämmäksi. Taistelut eivät vaadi juuri tulevien vuorojen miettimistä, mutta välillä huono nappulatuuri pakottaa uusintayrityksiin.

Voitetun ottelun jälkeen Jonille voi valita yhden muun muassa riippuvuuksien ja sairauksien mukaan nimetyistä erikoiskyvyistä. Esimerkiksi morfiiniaddiktio parantaa lääkkeiden tehoa ja tappajan vaisto tekee nyrkkiraudoista ja puukoista tuplasti vahvempia. Pelaaja voi joko keskittyä keräämään kaikki 12 kykyä tai nostamaan niiden tasoja ja aktivoitumisprosentteja. Jotkin voimat toimivat tehokkaammin yhdessä kuin toiset, joten lähestymistapaa pulmiin voi vaihtaa eri pelikerroilla. Valitut kyvyt näkyvät Jonin inventaariossa, mutta jostain syystä niiden kuvauksia ei pääse tarkastelemaan uudelleen.

Pelaaja voi vaikuttaa juonenkäänteisiin tietyillä keskusteluvaihtoehdoilla tai jättämällä käymättä tietyissä paikoissa. Erilaisia loppuratkaisuja on neljä kappaletta, mutta ne eivät enää yllätä yhden näkemisen jälkeen. Kaikki haaraumat eksklusiivine pomoineen käy läpi noin kolmessa tunnissa, eikä tämän jälkeen ole minkäänlaista mahdollisuutta palata aiempiin kenttiin parantamaan esimerkiksi ennätyspisteitä. Hahmojen motiiveihin ei ehdi syventyä näin lyhyessä pelissä, jossa tärkeintä vaikuttaa olevan pehmoporno ja turpaan vetäminen.

Pulmapeli ei saisi missään tapauksessa sisältää ydinmekaniikan rikkovia bugeja. Kolmen tunnin aikana jouduin aloittamaan taistelun alusta peräti kolmesti, sillä liian vikkelät siirrot saattoivat johtaa kursorin katoamiseen tai näkymättömien palikoiden ilmestymiseen. Yhden kerran peli kaatui kokonaan alkuvalikossa, taustamusiikki lakkasi toistuvasti soimasta ja välinäytösten skippaaminen sai ääninäyttelijät puhumaan välillä päällekkäin.

Yhteenveto

Metropolis: Lux Obscuran maailma on lähtökohtaisesti kiehtova, mutta vähälle testaukselle jääneet pelilliset osuudet eivät tue sitä. Markkinoilla on niin monia loputtomia ja ilmaisia pulmapelejä, joten kahdeksan euroa kolmen tunnin kertakäyttöhuvista tuntuu huonolta diililtä, hienosta sarjakuvasta huolimatta. Vastaavien pulmapelien ystäville ja Switchin omistajille Ironcast tai Puyo Puyo Tetris tarjoavat enemmän rahoille vastinetta. Metropolis: Lux Obscuran läpipeluun jälkeen on vain niljakas olo.

Hyvää:
– Taide
– Ääninäyttely

Huonoa:
– Bugit
– Tarina ei häikäise
– Kaikki nähty muutamassa tunnissa

Sex, bugs and rock ’n’ roll.

Kiitokset Sometimes Youlle arvostelukappaleesta.

Metropolis: Lux Obscura
Alusta:
Switch, (PC, PS4, Vita, Xbox One)
Ilmestynyt: 4.4.2018
Kehittäjä: Sometimes You, Kthulhu Solutions
Julkaisija: Sometimes You, Kthulhu Solutions