Arvostelussa FUR Squadron Phoenix

Tähtiketunhäntä kainalossa

Star Fox on yksi pitkäaikaisten Nintendo-fanien rakastetuimmista pelisarjoista, ja samalla sarja, joka on polkenut paikoillaan todella pitkään. Ubisoft tarjosi eläinpiloteille pientä tekohengitystä viime vuosikymmenen lopulla ilmestyneen Starlink-pelin varta vasten Switchille tehdyn Star Fox -lisäsisällön myötä, mutta isossa kuvassa pelisarja vaipui horrostilaan Wii U:lle ilmestyneen Star Fox Zero -fiaskon jälkeen. Tämä ei ole kuitenkaan haitannut Espanjasta ponnistavaa Raptor Claw -indiestudiota, joka julkaisi jo kolmisen vuotta sitten pienen pelin nimeltä FUR Squadron. Kyseessä oli peittelemätön rakkauskirje vanhoille raideräiskinnöille, joka lyhyestä kestostaan huolimatta osoitti vielä enemmän rakkautta Star Fox -sarjaa kohtaan kuin mitä Nintendo itse oli sille lähes kymmeneen vuoteen antanut. Nyt tuolle enemmänkin tekniikkademolta tuntuneelle räiskyttelylle on tullut jatkoa, ja nyt jos koskaan saisivat Nintendon salkkuherrat katsoa itseään peiliin, sillä jos FUR Squadron Phoenixin nimessä lukisi sanapari Star Fox, olisi se pelisarjan kärkikastia.

Peli alkaa pienellä tutoriaalin ja prologin yhdistelmällä, jossa naispilotti Robin joukkoineen jää pääpahiksen väijytyksen kohteeksi, Robinin ollessa ainoa selviytyjä. Urhea lintunen ei kuitenkaan jää laakereilleen lepäämään, vaan värväytyy (Star Foxin jälkeen) galaksin kovimpaan palkkasoturijoukkioon, siis FUR Squadroniin. Lentävä kettu, jänis, sammakko ja kotka ovat näin ollen vaihtuneet hilleriin, aksolotliin, suteen ja punarintaan, mutta meininki on sitä tuttua raiteilla liikkuvaa lentoräiskintää, jossa jokainen vastakkaiseen suuntaan liikkuva asia on syytä ampua alas oman terveyden nojalla. Ensimmäiset tehtävät vietetään edellisen FUR Squadronin tapaan harjoitussimulaattorissa, jossa ympäröivät miljööt ovat enemmänkin Tron-leffoista lainattuja virtuaalihäkkyröitä täynnä vektorigrafiikkaa ja kirkkaita neonvärejä. Jatko-osassa kuitenkin päästään myös ulos simulaattorista oikein hienosti mallinnettuihin luonnollisempiin ympäristöihin.

Alkupään harjoituskentät tulevat erittäin tutuiksi, sillä niihin on syytä palailla keräämään epäonnistuneiden tarinatehtävien jälkeen pisteitä, joilla parannellaan aluksen tulivoimaa, suojakilpiä ja muita hyödyllisiä ominaisuuksia. Tylsää grindatessa ei tule, sillä muut tiimin jäsenet antavat satunnaisia lisätehtäviä, joita suorittamalla pistepussi kertyy treenin jälkeen entistä enemmän. Kyseisellä pelimekaniikalla tehdään mukavasti pientä pesäeroa apinoinnin kohteena oleviin Star Foxeihin, joissa siirryttiin käytännössä vain lentelytehtävästä seuraavaan. Yksi osa-alue FUR Squadron Phoenixista kuitenkin puuttuu, nimittäin niin sanotut vapaata lentämistä tarjoavat taistelut, joista erityisesti Star Fox 64 muistetaan. FUR Squadronissa edetään pelkästään raiteilla, mikä on pieni miinus.

Fox McCloudin ja kumppaneiden Arwingit ovat osasta riippumatta varustettuja lähinnä rämpytyslogiikalla toimivalla ladattavalla laserilla sekä ruudun vihollisista tyhjentävillä pommeilla. Espanjalaisen turritiimin arsenaali on astetta monipuolisempi: edellä mainittujen aseiden lisäksi tarjolla myös pidempään paikallaan leikkaava laser, rykelmänä eri vihollisiin lukittautuvat ohjukset sekä pari järeämpää pommivaihtoehtoa.

Myös kotimaisesta Max Paynesta tuttu bullet time on löytänyt tiensä myös avaruuselikoiden repertuaariin. Overdriveksi uudelleen nimetyn toiminnon aikana pelaaja saa ammuskella hidastuksen kanssa vihollisia jopa överiksi menevällä vahinkobuustilla. Vapaaehtoinen mekaniikka tekee joistain pomotaisteluista läpihuutojuttuja, mutta noin muuten peli heittää oikein hyvän haasteen pelaajalle, ja harvaa kenttää läpäisee ensiyrittämällä. Aluksesta ei saa myöskään tuntikaupalla simulaattoripisteitä keräämällä mitenkään ylivertaista, sillä tietyt päivitykset vaativat tarinakenttien läpäisyä. Ylimääräisille pisteillekin on käyttöä tuunaustarkoituksessa.

Raptor Claw on onnistunut vangitsemaan peliin Star Fox -fiilistä todella hyvin. Lähes jokaisessa kentässä on vähintään dialogiviittaus johonkin Star Fox -peliin, ja yleistuntuma muistuttaa kaikin puolin vanhaa nintendomaista laatua – ja täysin ilman Star Fox Zeron mielipiteitä jakanutta kahden ruudun ohjausinnovaatiota. Tarkkakätisimmät tähtikettuilijat saattavat huomata pientä hitautta ja raskautta aluksen ohjattavuudessa, mutta tämä on lähinnä nyanssikysymys. Jos lento päättyy jatkuvasti esteisiin törmäämiseen, ei syypäätä tarvitse etsiä pilotin penkkiä kauempaa.

Yhteenveto

FUR Squadron Phoenix on kaikin puolin erittäin onnistunut jatko-osa, ja ihan itsenäisenä pelinäänkin todella onnistunut tapaus. Siitä pitäminen ei vaadi edes minkäänlaista Star Fox -taustaa, mutta jos aikoinaan tykästyit Nintendon eläimistön seikkailuihin, tulet toden teolla tykkäämään myös tästä Raptor Claw’n näkemyksestä samasta lajityypistä. Se ei ole ulkoasustaan huolimatta pelkkä kopio, sillä tekijätiimi esittelee runsaasti uusiakin ideoita, joilla piristetään tuttua kaavaa. Switch 2:lla on jonkin verran säätövaraa grafiikka-asetusten puolella, sillä pelaaja saa valita Metroid Prime 4:n tyyliin joko tarkemmat detaljit tai sulavamman ruudunpäivityksen. Ykkös-Switchillä pelimoottori voi välillä yskähdellä. Mitähän Raptor Claw keksii seuraavaksi?

Hyvää:
– Ei pelkkä tribuutti
– Haastekäyrä on juuri passelissa kulmassa
– Indiepeliksi todella laadukasta grafiikkaa

Huonoa:
– Yksi läpipeluu voisi kestää puolta tuntia kauemminkin
– Musiikkipuoli unohtuu heti kun pelin sammuttaa