Arvostelussa Fatal Frame II: Crimson Butterfly REMAKE

Kun vanhat opit unohtuvat

Pidän edelleen Fatal Frame -kauhupelisarjan (tunnetaan myös Project Zerona) ensimmäisen osan Xbox-versiota koko sarjan parhaana, vaikka en pystynytkään pelaamaan sitä öisin sen äärimmäisen painostavan tunnelman vuoksi. Fanien keskuudessa suosikkiosan asemaa vaikuttaa kuitenkin pitävän vieläkin Fatal Frame II: Crimson Butterfly, mikä on todennäköisesti syy sille, että miksi se on valikoitunut jälleen uusioversion kohteeksi – pelihän tehtiin kertaalleen uusiksi jo Wii-konsolille. Tuoreimman julkaisun kohdalla ei ole tyydytty pelkästään pelattavuuden hienosäätöön ja graafisiin päivityksiin, vaan mukana on myös suurempia muutoksia. Sanonta “vanhassa vara parempi” pitää ajoittain paikkansa, sillä kaikki uudistukset eivät vie peliä parempaan suuntaan.

Mio ja Mayu Amakuran lapsuuden leikkien muistelutuokio metsäpuron varrella päättyy äkillisesti, kun Mio huomaa kaksossisarensa katoavan tiheikköön hohtavaa perhosta seuraten. Päivä vaihtuu silmänräpäyksessä yön synkkyyteen, ja kaksoset löytävät itsensä paikallisten tarinoista tunnetusta “kadonneesta kylästä”. Kirottu paikka osoittautuu maineensa veroiseksi: kylästä ei pääse noin vain poistumaan, ja elävien sijaan vastassa on kirottuja sieluja.

Suojanaan vihaisia aaveita vastaan Miolla on spirituaalista energiaa kanavoiva antiikkinen Camera Obscura, jonka kuvausnäkymää tarvitaan haamujen vahingoittamiseen. Kummitukset eivät ole mitään linssiluteita, eivätkä ne tietenkään kunnioita fysiikan lakeja, vaan katoavat ja putkahtavat esiin ties mistä hyökätäkseen. Jokainen valokuva ei myöskään ole samanarvoinen: mitä myöhemmäksi kameran liipaisimen painamista jättää, sitä enemmän vahinkoa vihollinen kärsii. Täydellisesti ajoitettu otos aktivoi Fatal Frame -toiminnon, joka lamauttaa kohteen ja antaa pelaajan räpsiä sarjan erityisen voimakkaita kuvia. Kamera kääntyy kannettavassa tilassa pelatessa Switch 2:n mukana, mutta telakoituna gyro-ohjausta ei jostain syystä tueta.

Pelaajan käytössä on ammuksiin rinnastettavia erilaisia filmityyppejä, joiden latausaika pitenee niiden tehokkuuden mukaan. Pitkin kylää voi löytää myös erilaisia kameran linssejä, joita voi vaihtaa lennosta. Yksi soveltuu esimerkiksi vain lähikuviin, kun taas toista käyttäessä voi pysytellä kauempana kohteesta. Lisäksi jokaisella linssillä on oma erikoistoimintonsa, kuten aaveen ”potkaiseminen” taaksepäin tai sen liikkeiden hidastaminen. Erikoisvoimien käyttö kuluttaa tahtomittaria, jonka tyhjentyessä nilkuttavasta Miosta tulee helpommin kaadettava.

Haamut ovat oppineet uusia tekniikoita sitten viime näkemän ja pystyvät nyt yllättämään pelaajan taistelun keskellä kovaäänisillä äkkisäikäytyksillä, jotka täyttävät koko ruudun. Jos pelaaja ei reagoi tähän välittömästi painamalla väistönappia, tippuu tahdonvoima kerralla nollaan. Energia palautuu takaisin tekemällä vahinkoa vihollisille taistelun aikana.

Uuden version aaveille on keksitty rasittava ja ilmeisen satunnaisesti aktivoituva raivotila, joka saa ne käyttäytymään aggressiivisemmin ja palauttaa niille takaisin osan terveyspisteistä. Kyseinen mekaniikka aiheutti oikeutetusti närää pelaajien keskuudessa jo pelin julkaisussa. Paniikkireaktiona tähän kehittävät päättivät vääntää vaikeustason toiseen ääripäähän. Fatal Frame -pelit eivät ole perinteisesti olleet erityisen haastavia – ehkä ykkösosan PS2-versiota lukuun ottamatta, mutta päivityksen jälkeen monet haamut kaatuvat jopa huonoimmalla filmillä, joka on tavallisesti tarkoitettu passiivisten olentojen kuvaamiseen taisteluiden ulkopuolella.

Pelkästään tasapainoisemmalta vaihtoehdolta kuulostava vihollisten kestävyyden skaalaaminen ei olisi toiminut, koska uusioversiossa yhteenottoja haamujen kanssa on huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Sarjan suurimpia vahvuuksia on aina ollut pelaajan pitäminen jännittyneessä tilassa hyvin rakennetuilla ympäristöillä, mutta jos kamppailuja on liikaa peräkkäin, uhkaa painostava tunnelma särkyä.

En pidä myöskään pakokohtausten määrän ja niihin liittyvän piiloutumismekaniikan lisäämistä onnistuneena ratkaisuna, sillä niissä vallan ottaa pelon sijaan turhautumisen tunne. Alkuperäisessä Fatal Frame II:ssa pelihahmon välittömästi surmaava ”kuolematon” Kusabi-haamu kohdattiin vain muutaman kerran, ja sen kynsistä pakeneminen onnistui yleensä yhdellä paniikinomaisella pyörähdyksellä. Remakessa pelaajan täytyy sen sijaan etsiä ensin piilopaikka ja odottaa, että vainoaja poistuu. Turvaan pääseminen on usein yrityksen ja erehdyksen takana, ja kiusanhengen läheisyydessä ruutu muuttuu niin synkäksi, ettei aina meinaa nähdä edes eteensä. Sen sijaan, että piinaajan äkillinen ilmestyminen nostaisi palan kurkkuun, muistuttaa pelaajan reaktio todennäköisemmin syvää huokausta.

Pelaajalle annetaan jonkin verran vapauksia tutkia alueita ja etsiä esimerkiksi Minakamin kyläläisten synkkiä kohtaloita ja rituaaleja avaavia päiväkirjoja ja muistiinpanoja, mutta kappalemaisen rakenteen vuoksi kaikki ovet eivät ole heti avoinna. Kevyitä pulmatehtäviäkin on, mutta suurin osa niistä perustuu esineiden pyörittelyyn. Ne voi ratkaista jopa vahingossa, ilman että pelaaja täysin ymmärtää niiden taustalla olevaa logiikkaa.

Graafinen päivitys on sentään onnistunut, ja ympäristöt heräävät eloon aivan uudella tavalla modernien varjostusefektien ansiosta. Kiinteät kamerakulmat ovat jääneet tehokeinona pois, mutta se on osa nykyaikaistamisen hintaa. Valitettavasti kaikkia Remaken versioita vaivaa häiritsevä viive objektien latautumisessa. Yhtään liioittelematta säikähdin pahimman kerran silloin, kun esine yhtäkkiä materialisoitui eteeni.

Yhteenveto

Lukuisista alkuperäisen pelin tunnelmaa heikentävistä uudistuksista huolimatta Fatal Frame II: Crimson Butterfly Remake onnistuu ajoittain. Erityisesti nukkemestarin talo on entistäkin ahdistavampi paikka tutkia. Pelaajan mielikuvitukselle annetaan tilaa, ja tekijät ovat luottaneet siihen, että oikealla sijoittelulla pelkästään liinavaatteella peitetty mööpeli voi säpsäyttää. Uusioversio ei ole paras tapa kokea peliä, mutta nykypäivänä alkuperäisen Xboxin Director’s Cut ja Wii-julkaisu eivät ole enää kovin helposti saatavilla ja pelattavissa. Kaksi uutta lopetusta, japaninkielinen ääniraita sekä muutama sivutehtävä ovat melko pieni lisä niille, jotka ovat jo kääntäneet Minakamin kylän jokaisen kiven.

Hyvää:
– Katana Enginellä uudelleen luotu Minakamin kylä on entistä yksityiskohtaisempi
– Lisätty haamujen terveysmittari ja kameran vahinkoindikaattori

Huonoa:
– Äkkisäikäyttelyt eivät oikein toimi
– Taistelumekaanikkojen uudistukset eivät tee pelistä mielenkiintoisempaa
– Haamujen uusi tummansinertävä sävypaletti tekee niistä vähemmän pelottavia ja vaikeammin hahmotettavia
– Konsoleiden 30fps-lukitus