Arvostelussa Endless Ocean Luminous

Nemoa ja satoja muita etsimässä

Pelien ei aina tarvitse olla pulssia nostattavia ja sormia hämähäkkimäisiin asentoihin pakottavia adrenaliinirykäyksiä. Ne voivat olla myös rentouttavia ja leppoisia ajanvietetuokioita, ja tällaisia tapauksia varten on olemassa ihan oma alagenrensä: chillailupelit. Nintendon chillailupelihistoria on varsin pitkä. Pilotwingsien ja Nintendogsien kaltaisia rentoutumistyökaluja on nähty useammalla konsolilla, ja Wiiltä muistetaan Arika-pelitalon kehittämä Endless Ocean -pelikaksikko. Uiskentelua ja vedenalaisen elämän ihmettelyä sisältävä pelisarja uhkasi jäädä yhden konsolisukupolven ihmeeksi, kunnes alkuvuodesta Switchille julkistettiin järjestyksessään kolmas Endless Ocean, lisänimeltään Luminous. Onko uuden osan vuoro olla loputon valtameri vai loputon suo?

Endless Oceaneissa keskitytään pääpuolisesti on vedenalaiseen sukelteluun ja erilaisten organismien ja muiden kohteiden bongailuun. Peleissä ei voi epäonnistua, vaarallisimmatkaan valtamerten saalistajat eivät tee pelaajalle mitään pahaa, ja kaikkein pimeimmät ja ahtaimmat onkalotkin ovat enemmänkin taianomaisia kuin ahdistavia. Kaikki on niin eteeristä ja pumpulilla pehmustettua, että virtuaalisukeltelun voisi kuvitella olevan erittäin tylsää. Sitä se välillä onkin, mutta kyllä meribiologille töitä aina riittää.

Itsepalvelukassojen ja Metroid Prime -pelien ystävät ovat veden alla kuin kotonaan, sillä asioiden skannailu on myös Endless Ocean Luminousissa kantava voima. Erilaisia skannattavia merten mönkijäisiä on arviolta 500 kappaletta, joista osa on jemmattu ajastettujen verkkotapahtumien taakse, joita Nintendo on aikeissa pyörittää pitkin kalenterivuotta hieman nykyisten Pokémon-pelien erikoishirviöraidien tapaan. Skannaaminen tapahtuu olkanäppäintä hetken pohjaan painamalla, ja yhdellä skannauskerralla voi datahaaviin jäädä useampikin otus, joista näytetään ruudulla prosessin valmistumisen jälkeen kiva infoteksti.

Faunaa on montaa eri kokoluokkaa, mutta kaikki mikroskooppisen pienet makrillit eivät erotu kovin helposti ruudulta etenkään käsikonsolitilassa pelatessa. Tällöin ei auta muuta kuin hakata skannausnappulaa silmittömästi ja toivoa, että joku pieni rekisteröimätön lajike napsahtaisi näkökenttään. Vaikka eläimistöä on pelissä kuin mökkirannassa pohjamutaa, ovat sukellusmiljööt silti kovin keinotekoisen oloisia. Vedenalainen kansa lilluu tai parveilee omissa oloissaan ja siinä se. Minkäänlaisia oikean elämän käytösmalleja ei liiemmin ole mallinnettu, joten esimerkiksi kivikoloissa elävät mureenat ja vaikkapa pistävän merivuokon suojissa ison osan aikaa elämästään viettävät klovnikalat möllöttävät meressä ihan samalla lailla kuin mikä tahansa muukin perustason eväkäs.

Vaikka eläimistö ei luo juuri minkäänlaista elävyyden tuntua, onnistuvat kuitenkin ympäristöt pelastamaan edes vähän. On aina taianomainen hetki, kun sameassa vedessä edestä alkaa paljastua uponneen hylyn siluetti tai massiivisen vedenalaisen temppelin ääriviivat. Eteerisen tunnelmallinen musiikkipuoli komppaa näitä uljaita vedenalaisia maailmoja hyvin, joskin muu äänimaailma olisi voinut olla hieman parempi. Eniten ääntä pitää pelaajaa opastava tekoälyhahmo, jonka intonaatio eläimien esittelytekstejä lukiessa saa epäilemään, että onko kyseessä ihan oikeastikin tekoälyn ääninäyttelemä hahmo.

Luminousin trailereissa hehkutettiin ennakkoon peräti 30 pelaajan verkkomoninpelitukea. Mitään kilpailullista vedenalaista harppuunahippaa on turha odottaa, sillä jutun juju on toisten sukeltajien auttamisessa. Kukin pelaaja voi merkkailla ympäristöstään löytämiä harvinaisempia eläinlajikkeita ja muita löydöksiä, joita muut pelaajat voivat sitten käydä etsimässä karttamerkintöjen avulla. Kommunikointi hoituu erilaisin hymiöin ja hahmon elein, joita avautuu lisää mitä enemmän asioita löytää ja skannailee. Myös hahmon ulkoasuun voi vaikuttaa pelinsisäisillä pisteillä ostettavilla märkäpuvuilla ja muilla tilpehööreillä.

Mukana on myös tarinatila, joka on ohut kuin rausku konsanaan. Ärsyttävästi tarinassa ei voi edetä suoraviivaisesti kappale kappaleelta omaan tahtiin, vaan jaksot täytyy ensin avata pelailemalla paljon muita pelimuotoja. Jos joku kappale päättyy kovaan cliffhangeriin, menee hommasta hieman maku, kun juonen edistymistä ei pääsekään seuraamaan ennen kun on skannaillut muissa pelimuodoissa 200 eläinlajia. Kömpelöä suunnittelua, mutta eipä tarinamoodi tarjoa mitään niin mullistavaa, että etenemisen kankeutta joutuisi kovinkaan paljon harmittelemaan.

Oikean elämän laitesukeltaminen on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta Endless Ocean Luminous ei haasta pelaajaa kyseisellä saralla. Ahtaimmistakin koloista voi sukellella läpi ilman huolta siitä, että happipullo raapii teräviä kallioita selkäpuolella. Hapen tasoittumisestakaan ei pahemmin tarvitse välittää, jos haluaa sukeltaa oikein syvälle tutkimaan ympäristöjä. Sukeltelu suoritetaan ohjaimen tateilla ja kolmella napilla, eikä kellään pitäisi olla minkäänlaista ongelmaa navigoida eri ilmansuuntiin painottomassa vedenalaisessa tilassa. Ovatko kontrollit ja liikkuminen sitten jopa liiankin helpot, tai olisiko peli voinut tarjota vaikka erilaisia laitteita liikkumisen monipuolistamiseksi? Mene ja tiedä, mutta monissa muissa viimeaikaisissa meriseikkailuissa pelaajia lellitään ehkä liiaksikin erilaisilla ja mielenkiintoisilla tavoilla liikkua.

Yhteenveto

Endless Ocean Luminous ei missään nimessä räjäytä galakseja tai edes koralliriuttoja Switchin yksinoikeuspelien rintamalla, mutta tarvitseeko sen edes? Se on puhdas opetus- ja chillailupeli, jonka ei pidäkään isommin haastaa pelaajaa, mutta tämä saa kuitenkin kyseenalaistamaan täyden hinnan hintalapulle. Visuaalisesti nätti ja rentouttava peli runsaalla sisällöllä, mutta kovin yksipuolisella tekemisellä.

Hyvää:
– Paljon erilaisia merieläimiä ja infoa niistä
– Moninpeli on askeettinen mutta toimiva
– Visuaalisesti nätti

Huonoa:
– Pelaaminen ja tekeminen on todella yksipuolista
– Grindauksen taakse piilotettu progressio
– Eläimistöstä olisi voinut olla enemmänkin knoppitietoa