Arvostelussa Gimmick! Special Edition

Herra Hilavitkutin on täällä taas

On vuosi 1993. Eletään legendaarisen NES-konsolin viimeisiä vuosia. Tehokkaammat 16-bittiset laitokset ovat jo valtaosin korvanneet vanhan matolaatikot, joten NES-pelejä julkaistaan koko ajan vähemmän. Samaan aikaan japanilainen Sunsoft etsi länsimaista julkaisijaa uudelle Gimmick-pelilleen. Amerikasta ei kiinnostuneita löytynyt, Euroopastakin ainoastaan ruotsalainen Bergsala osoitti innostusta. Tämä johti siihen, että nimen perusteella siviilisäädyn saanut Mr. Gimmick julkaistiin vain pienenä painoksena Pohjoismaissa. 2000-luvun retroaallon saavuttua Mr. Gimmickistä tuli yksi harvinaisimmista ja arvokkaimmista NES-peleistä, jonka pelkästä pelikasetista voi joutua pulittamaan satasia. Oli siis jo aikakin, että Sunsoft tuo pelin takaisin nykykonsoleille.

Tällä hetkellä vain digitaalisesti saatavilla oleva Gimmick! Special Edition on käytännössä emuloitu versio alkuperäisestä tekeleestä, eikä se sisällä täten mitään pelillisiä uudistuksia. Mukana on toki Switch Onlinen klassikkopelipalvelustakin tutut toiminnot, kuten pikatallennukset ja takaisinkelaus, mutta muutoin kyseessä on perinteinen NES-kokemus. Ja kokemustahan pelaamiseen tarvitaankin, koska tämä fysiikkapohjainen tasoloikka vaatii pitkää pinnaa ja harjoittelua.

Kokemattomalle pelaajalle kuolema voi koittaa jo ensimmäisessä kentässä. Hieman Kirbyn näköinen herra Gimmick (tai nykyisemmin Yumetaro) on näet kovin herkkä pienillekin napinpainalluksille, jolloin yksinkertainen hyppykin voi viedä harhaan. Asiaa ei yhtään helpota se, että hyökkäyksenä käytettäviä heittotähtiä voi olla näytöllä kerrallaan vain yksi, eikä sitäkään ole helppoa hallita. Tähti hyppii maassa eteenpäin ja pompun korkeus perustuu heittokulmaan ja siihen, kuinka kauan tähteä on ladattu. Viholliset ovat pienikokoisia, joten osuminen ei aina ole sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Kaksi osumaa tarkoittaa kuolemaa Gimmickille, joskin silloin tällöin eteen sattuvien juomien avulla on mahdollista haalia jopa neljä osumapistettä.

Kuten NES-peleissä usein, haastetta lisäämällä korvataan pelin pituutta. Kenttiä on vain seitsemän, ja niistä viimeinen aukeaa vasta kun piilotettu aarre on ensin löydetty kuudesta muusta kentästä. Aarteet on kätketty huolellisesti, eikä niitä ensimmäisellä yrittämällä välttämättä löydäkään. Jos aarteita ei löydä, täytyy peli aloittaa kuudennen kentän jälkeen alusta. Lisäelämiä on alussa kolme ja niitä saa lisää pisteitä keräämällä. Aarteenetsintä on ehdottomasti helpoin tapa tienata elinvoimaa, sillä jokainen arvoesine kerryttää runsaasti pistemittaria.

NES-peleille tyypillisen merkityksetöntä tarinaa kerrotaan muutamalla still-kuvalla alussa ja lopussa. Kertomuksessa isä ostaa neljävuotiaalle tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi vihreän pehmolelun, joka onkin oikeasti yo-kai (japanilaisen mytologian henkiolento). Tytär ihastuu uuteen leluunsa, jolloin hänen unohdetut leikkikalunsa tulevat kovin kateellisiksi. Ne heräävät eloon ja kaappaavat tytön tämän nukkuessa. Gimmick lähtee tytön perään pelastusretkelle. Suurin osa tästäkin tarinasta on peräisin ohjekirjasta.

Ohjekirja on sentään mukana digitaalisessakin paketissa. Jostain varaston syövereistä on näet kaivettu japanilaiset ja eurooppalaiset kannet ja ohjeet ekstroiksi mukaan. Ja koska ainoa Euroopan julkaisu tapahtui Pohjoismaissa, on ohjekirja luettavissa myös suomeksi. Kuvia voi zoomata reilusti sisään, jolloin lukeminen luonnistuu myös Switchin omalta ruudulta. Valitettavasti lukutila ei vain ole erityisen helppokäyttöinen tai digikirjamainen, vaan sivuja käsitellään kuin mitä tahansa kuvia; panoroimalla ja zoomaamalla. Muihin erikoisominaisuuksiin alkuperäinen ”tosipelaajan” pelimuoto, jossa aiemmin mainittuja helpottavia ominaisuuksia ei tueta, sekä speedrun-tila, jossa otetaan aikaa kenttien selvittämisessä. Parhaat pisteet ja ajat voi lähettää verkkoon vertailtavaksi.

Musiikkisoitin olisi ollut varsin oiva lisä Special Editioniin, sillä Sunsoftin NES-tiimi sai aikaiseksi tymäkkää ääntä näinkin alkeellisesta laitteesta. Gimmick ei ole poikkeus, sillä jokaisessa kentässä on varsin menevä taustamusiikki, joka ei jätä varmasti pelaajaa kylmäksi. Xboxin ja PlayStationin saavutukset ovat mukana integroituna Switch-versiossakin, joskin niitä voi avata vain, jos pelaa ilman pikatallennuksia ja takaisinkelausta.

Yhteenveto

Gimmick! Special Edition on kulttuurillisesti merkittävä julkaisu, mutta jättää muutoin kovin kylmäksi. Mukaan ei ole tuotu kuin joitakin skannattuja kuvia, sekä yksinkertaiset pelaamista helpottavat emulaattorin tarjoamat ominaisuudet. Asiaa ei auta se, että Gimmickin pikselimaailmaan on todella vaikea hypätä ummikkona sisään, kiitos korkean haasteen ja löysän ohjauksen. Vaikken itse pelistä merkittävästi välittänytkään, toivon sille pelkkää hyvää, sillä tällaisia julkaisuja tarvitaan lisää. Merkittävä osa menneisyyden pelitarjonnasta ei näet nykyään ole enää virallisesti saatavilla.

Hyvää:
– Viimeinkin uudelleenjulkaistu
– Värikäs ja yksityiskohtainen maailma
– Paketin ja ohjekirjan skannaukset

Huonoa:
– Alkuperäinen ja koskematon NES-peli
– Lyhyt ja vaikea aloittaa
– Kiinnostavan lisämateriaalin vähyys