Arvostelussa Dreamscaper

Painajaismaisia maisemia vai unelmien luolastoja?

Roguelite, tuo loputtomien mahdollisuuksien genre jää mahdollisuuksissaan jälkeen enintään ihmistajunnan mestariteoksille, unille. Mutta entä jos pelin teema sattuukin olemaan uneksiminen itse? Afterburner Studios pyrkii osoittamaan Dreamscaper-pelillään, että tämä yhdistelmä toimii muuallakin kuin päiväunissa. Dreamscaper on keskimääräistä kunnianhimoisempi roguelite, jossa satunnaisgeneroituun maailmaan yritetään yhdistää rankat ihmismielen kokemukset ja nopeatempoinen toiminta.

Dreamscaperin päähenkilönä toimii nuori Cassidy, joka on muuttanut hiljattain maalaiskylästä Redhavenin kaupunkiin. Nuoruudessaan trauman kokenut Cassidy kamppailee ahdistuksen kanssa, ja päätyy aina unten mailla ollessaan kirjaimellisesti hirviöiden riivaamien muistojen keskelle. Redhaven ei kuitenkaan ole autiokylä, joten päivien kuluessa Cass tutustuu kylän asukkaisiin ja alkaa pikkuhiljaa sopeutua kaupungin elämään. Dreamscaperissa ei pelasteta maailmaa tai tuhota suurta pahuutta, joten jalat maassa pitävä kerronnallinen tyyli on virkistävää vaihtelua monien muiden pelien venyessä eeppisiin mittoihin. Narratiiviselta tyyliltään lähimpänä Dreamscaperia on viimeaikaisista peleistä Children of Morta, joka on rogueliteksi vieläkin tarinapainotteisempi peli.

Karkeasti Dreamscaperin pelaamisen voi jakaa kahteen vaiheeseen, yöhön ja päivään. Päivisin tutkitaan Redhavenia ja tutustutaan uusiin ihmisiin, öisin taistellaan Cassin painajaisia vastaan. Unet on jaettu useampaan eri tasoon, joista jokainen edustaa jotain tiettyä muistoa Cassidyn elämästä. Koska unimaailma mahdollistaa villin mielikuvituksen käytön, vaihtuvat maisemat tiuhaan tahtiin pikkukylän kinttupoluilta öiseen kaupunkiin ja lumisiin metsiin. Aina välillä jokin tietty esine saa Cassin muistelemaan jotain tiettyä tapahtumaa tarkemmin, mikä tuo mukavaa vaihtelua muuten hyvin toimintapainotteisiin uniin.

Toiminnaltaan Dreamscaper on melko perinteistä, hack and slash -tyylistä mäiskettä. Jos esimerkiksi Hades on pelinä tuttu, tuntuu myös Dreamscaper kodikkaalta. Jokainen taso on jaettu huoneiden muodostamaan verkostoon, jota tutkiessa vastaan tulee vihollisia, aarteita ja esimerkiksi kauppahuoneita tai haastehuoneita. Cassidyn käytössä on lyömäaseen lisäksi myös kilpi, pitkän kantaman ase sekä kaksi erikoishyökkäystä, jotka latautuvat hiljalleen uudelleen käytön jälkeen. Uni- ja reaalimaailman erot vaikuttavat myös aseisiin, sillä nyrkkeilyhanskojen ja pesäpallomailojen lisäksi reppuun mahtuu fantasiavaikutteisia varusteita.

Kuten rogueliteille on tyypillistä, kuoleman koittaessa kaikki kerätyt varusteet heitetään romukoppaan ja seuraavalla kerralla unten verkosto on täysin erilainen. Huoneissa voisi tosin olla hieman enemmän vaihtelua, sillä jokaista teemaa kohti on vain kourallinen erilaisia huoneita. Kaikki edistyminen ei kuitenkaan katoa kuollessa, sillä päivisin Cass pystyy avaamaan erilaisia parannuksia, jotka ovat pysyviä. Unimaailmassa kerättyä valuuttaa voi sijoittaa parannuksiin Cassidyn elämämittariin tai muihin ominaisuuksiin sekä uusiin varusteisiin. Päiväaktiviteettien kautta on mahdollista avata myös uusia erikoishuoneita unimaailmaan, joten peli muotoutuu hiljalleen yhä monipuolisemmaksi pelialueen laajentuessa ja uusien varusteiden avautuessa.

Jokaisen tason päätteeksi vastaan tulee pomotaistelu, jotka ovat haastavia ja surrealistisen näyttäviä. Vastaan tulee esimerkiksi lasereita ampuva jättiläishai, lovecraftmaisia lonkerohirviöitä ja mekaanisia miekkasankareita. Samoja pomoja ei ole pakko hakata toistamiseen, mutta tällöin arvokkaat palkinnot jäävät saamatta, joten riski on usein ottamisen arvoinen. Nämä taistelut myös edustavat Dreamscaperin taistelujärjestelmää parhaimmillaan, sillä niissä on väisteltävä jatkuvasti ammuksia, löydettävä sopiva paikka iskeä ja käytettävä erikoiskykyjä hyödyksi. Tusinaviholliset eivät yksinään aiheuta ongelmia, mutta suurempina joukkoina ne pääsevät helposti niskan päälle. Masokisteille valittavana on myös haastavampia vaikeusasteita, joten ainakaan liian helpoksi Dreamscaperia ei voi haukkua.

Ulkoasultaan Dreamscaper tavoittelee hyvin unenomaista tyyliä. Pastellivärit ovat vahvasti edustettuina, eikä hahmoilla ole edes varsinaisia kasvonpiirteitä. Kuva on melko utuinen ja pehmeä, mikä toimii pelin kontekstissa yllättävän hyvin. Osittain tämä johtunee myös Switchin raudasta, sillä resoluutio on turhan matala. Ruudunpäivitys pysyy tasaisena valtaosan ajasta, mutta vielä sulavampaa toimintaa arvostavien kannattaa kokeilla suorituskykytilaa, jossa ruudunpäivitys tuplaantuu 60 kuvaan sekunnissa graafisten yksityiskohtien kustannuksella. Omaan makuuni peli muuttui näillä asetuksilla jo liian suttuiseksi. Erityismaininta on pakko antaa Dale Northin (Wizard of Legend, Sparklite) säveltämälle soundtrackille, joka on alusta loppuun loistavaa tavaraa. Musiikissa on piano vahvasti edustettuna ja sen voisi usein luulla olevan orkestraalista, mutta taistelujen aikana taustalle uskalletaan ottaa myös sähköisiä instrumentteja tuomaan musiikkiin hieman potkua.

Yhteenveto

Dreamscaper loistaa erityisesti kunnianhimoisen tarinankerronnan ja nopeatempoisen toimintansa ansiosta. Varustevalikoima on kiitettävän laaja ja hahmonkehitys on suuressa roolissa, mutta itse kenttäsuunnittelu alkaa nopeasti toistaa itseään. Vaikka Dreamscaper on monella tavalla hyvin tyypillistä toimintaa ilman sen suurempia yllätyksiä, niin kaikesta loistaa läpi lyömätön viimeistelyn taso. Näyttävä ulkoasu ja loistava soundtrack viimeistelevät paketin, jota ei kannata ohittaa jos genre on lähellä sydäntä.

Hyvää:
– Laaja valikoima varusteita löydettävänä
– Unenomainen ulkoasu toimii
– Hienovarainen kerronta avaa hiljalleen päähahmon luonnetta ja taustaa

Huonoa:
– Huoneissa voisi olla enemmänkin vaihtelua
– Vähän turhankin pehmeä kuva, etenkin suorituskykytilassa