Arvostelussa Drag x Drive

Pyörätuolilla pöpelikköön

Drag x Drive (äännetään Drag and Drive) on kenties hämmentävin Nintendo-julkistus hetkeen. Konsolivalmistajan itsensä kehittämä, vain digitaalisesti julkaistava ja Switch 2:n uusien Joy-Conien hiirityylillä pelattava koripallopeli jäi jo toukokuun Nintendo Directissä hieman vähälle huomiolle, eikä paljastuksen jälkeen pelistä puhuttu juuri mitään kuin vasta pari viikkoa ennen julkaisua. Oikeastihan jo pelkkä digitaalinen julkaisu ja 20 euron hintalappu olivat jo vahvoja merkkejä siitä, ettei peliä ole ainakaan sisällön määrällä pilattu. Ja jo muutaman tunnin pelaamisen jälkeen käy selväksi, että juuri näin asia todella on.

Pohjimmiltaan Drag x Drive on kolme-vastaan-kolme koripallopeli, jonka pääpaino on vahvasti moninpelissä. Itse asiassa pelaaja siirretään automaattisesti heti alussa käytävän peruskurssin jälkeen verkossa sijaitsevaan pelihuoneeseen, jossa muut kanssapalloilijat jo odottelevat. Tämän jälkeen on ensimmäisen matsin vuoro, ja sen voin sanoa, ettei ensimmäisissä otteluissa pääse juurikaan edes palloon käsiksi. Ohjauksen opettelussa menee tovi jos toinenkin, eivätkä aloittelevat kaveritkaan ole aina aktiivisia syöttelijöitä. Perusasiatkin käydään läpi vain pinnallisesti ja silloinkin rauhallisessa ympäristössä bottien kanssa.

Nopeatempoisen verkkopelin tiimellyksessä tulee helposti tehtyä virheitä, jotka vievät kovasti pyörätuolia muistuttavan ajokin jonnekin kentän reunalle, mistä pitää osata kääntyä ympäri ja palata takaisin peliin. Tuona aikana vastustaja ehtii todennäköisesti pistää pallon sukan läpi. Tasatilanteessa ratkaisevat desimaalimuotoiset tyylipisteet, joita kertyy tekemällä pieniä temppuja ennen heittoa.

Vaikka ohjaus käyttäen kahta Joy-Conia on omalla tavallaan intuitiivista ja simuloi aika hyvin oikean pyörätuolin kelaamista eteenpäin, ei kaikkia perusliikkeitäkään opita hetkessä. Purukalustoni kului varmasti tavallista nopeammin, kun ruopaisin kerta toisensa jälkeen ohi helposta tilanteesta, koska peli sattui lukemaan liikettä vain toisesta ohjaimesta. Tällöin pelihahmokin pyöräyttää vain ajokkinsa toista pyörää, ja kulkupeli pyörii paikoillaan kuin se kuuluisa puolukka. Koita siinä sitten tehdä makean näköisiä donkkauksia.

Pelityylejä ja -hahmomalleja on kolme erilaista: yksi sopii parhaiten hyökkäykseen, toinen puolustukseen ja kolmas on näiden välissä oleva keksiverto. Hyökkääjät liikkuvat ketterämmin, kun taas leveäharteiset puolustajat pysyvät varastamaan pallon vastustajalta helpommin. Verkossa pelatessa kahden ottelun välein tulee vastaan myös välinäytöksiä, joissa kaikki huoneessa oleilevat pelaajat esimerkiksi jahtaavat karannutta palloa, tai selvittävät esteratoja. Näissä en huomannut eri pelityyleillä olevan merkitystä. Parhaimmin pärjännyt saa palkkioksi hyvän mielen.

Jos olisin itse pelistä vastuussa, en olisi lähettänyt pelaajia saman tien taistelun tiimellykseen, vaan ohjannut pikemminkin pelipuistosta löytyvien minipelien pariin. Niiden joukosta löytyy kymmenkunta erilaista haastetta, joista voi voittaa pokaalin, jos radasta suoriutuu tarpeeksi nopeasti tai saa kerättyä runsaasti pisteitä. Pokaaleita keräämällä avautuu muutamia yksinkertaisia kustomointimahdollisuuksia, kuten vaikkapa pelihahmon kypärän muoto tai kosmeettisia lisävarusteita. Netissä pelattaessa voi myös ansaita kultaisen sormuksen, jos tekee pohjat erikseen siihen varatussa minipelissä.

Muuta kerättävää ei ole, ja siinä onkin Drag x Driven suurin ongelma: pelistä puuttuu lähes kokonaan syy, miksi sitä kannattaisi pelata. Pääpaino on verkkomoninpelissä, mutta siitä ei saa mitään irti. Voitot ja tappiot ovat pohjimmiltaan merkityksettömiä, sillä niistä ei jää pelaajan tietoihin minkäänlaista merkintää, eikä pelattuja pelejä huomioida muutenkaan millään tavalla. Ainoa syy pelata onkin omatahtoinen kehittyminen ja kilpailun himo. Jos näistä on puute, ei peliä tee mieli käynnistää Switch 2:n päävalikosta edes lyhyttä sessiota varten, niin helppoa kuin se nykypäivänä onkin.

Pienempi, joskin sitäkin selkeämpi ongelma koskee pelin ulkoasua. Nintendon julkaisuissa esiintyy perinteisesti tietynlaista veikeyttä, jollaista ei juuri alustan ulkopuolella tai muiden isojen firmojen peleissä näe. Drag x Drivessa ei ole oikein mitään sellaista, vaan sisäpuistoon rajoittuva pelialue on lähinnä harmaata betonia, robottimaiset pelihahmot ovat kasvottomia ja persoonattomia, eikä mieleen painuvaa musiikkiakaan tuppaa soimaan. Voittaminen on toki aina kivaa hyvässä porukassa, mutta siihen on olemassa paljon mielekkäämpiä ja monipuolisempia tekeleitä, niin Switchillä kuin muillakin alustoilla. Teknologiademona Drag x Drive on kelvollinen, mutta yleensä ne ovat toimitetaan länsimaissa konsolin kylkiäisenä.

Yhteenveto

Täällä toimituksessakin päädyimme suorastaan tappelemaan arvostelijan paikasta. Tällä kertaa tosin päin niin, että kuka joutuu arvosteluvastuuseen. Kukaan ei suoranaisesti inhonnut Drag x Drivea sen julkaisua edeltäneen ilmaisen testiviikonlopun jälkeen, vaan se ei yksinkertaisesti kiinnostanut ketään. Kun ohjauksen opettelee, pystyy kentällä tekemään jos jonkinlaisia temppuja, ja kilpailuhenkisille ihmisille onnistuminen on varmasti mieluista. Tavallinen tallaaja kuitenkin turhautuu nopeasti, eikä pienimuotoinen lisätekeminen kentän laidoilla korvaa näin isoa puutetta. 20 euroa ei toisaalta ole liian kova hinta, mutta miettiä kannattaa kahdesti, ennen kuin tähän lähtee pennosiaan sijoittamaan. Pelattavaa kun kuitenkin löytyy niin urheilupelien kuin minipelikokoelmien muodossa eShopista pilvin pimein.

Hyvää:
– Pidemmän päälle palkitseva. Kaiketi.
– Pyöriä rullatessa tulee hiki

Huonoa:
– Pyöriä rullatessa tulee hiki
– Vähäinen sisältö
– Pelien pelaamisesta ei saa pisteitä, eikä pelaajien taitotaso tule esiin
– Harmaa ja tylsä pelimaailma
– Yksitoikkoiset hahmot