Arvostelussa Dead Cells

Neljäskymmenes kerta toden sanoo

Nintendo Switchin laajaa indievalikoimaa tarkasteltaessa huomaa tiettyjen genrejen olevan vahvasti edustettuina. Metroidvanioita ja roguelike-pelejä pursuaa joka tuutista, eikä niiden tulolle näy loppua valtavan suosion johdosta. Mitä kuitenkin tapahtuu, kun nämä kaksi pelityyliä sekoittaa keskenään? Tätä pohdin jo alkuvuodesta A Robot Named Fightin kanssa, mutta sen lisäksi myös Motion Twinin uunituore Dead Cells pyrkii risteyttämään nämä kaksi muodikasta lajityyppiä keskenään.

Dead Cells rakentuu vahvasti algoritmin kokoamien maailmojen ympärille. Jokaisella pelikerralla alueet ovat erilaisia, minkä lisäksi löydettävät aseet sekä muut varusteet vaihtelevat. Maailma ei kuitenkaan ole täyden kaaoksen vallassa, sillä suhteellisen lineaarisilla alueilla on omat lukitut teemansa. Maisemissa on kiitettävästi variaatiota, ympäristöjen vaihtuessa viemäreistä kidutuskammioon ja kellotornista hylättyihin kyliin. Jokaisella alueella on yksi tai useampi reitti toiselle alueelle, mutta tietyt ulospääsyt voi saavuttaa vasta tietyn erikoiskyvyn löytämisen jälkeen. Satunnaisuudesta johtuen kaikkea on mahdotonta nähdä heti ensimmäisellä pelikerralla.

Pelaaja ohjastaa hahmoa, jota voidaan kutsua vapaasti suomennettuna ”mestatuksi”. Päähenkilön tavoitteena on päästä tuntemattomista syistä mystisen infektion riivaaman maailman kuninkaan luo, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Jokaisen kuoleman jälkeen pelaaja palaa alun vankityrmiin menettäen kaikki varusteensa sekä käteisvaransa. Onneksi aivan alusta ei tarvitse aloittaa, sillä seikkailun aikana kertyneitä soluja pystyy vaihtamaan uusia aseita tai parannuksia vastaan, kunhan on löytänyt ensin tarvittavat piirustukset. Aiemmin avatut varusteet voivat ilmestyä myös myöhemmillä pelikerroilla, minkä lisäksi on mahdollista avata pysyviä parannuksia, jotka esimerkiksi säästävät kuoleman jälkeen osan kerätystä kullasta tai lisäävät käytettävien lääkejuomien määrää.

Dead Cellsiä voi pelata hyvin monella eri tavalla, sillä jokainen ase tuntuu erilaiselta, minkä lisäksi pelaaja voi luoda oman tapansa vihollisten lähestymiseen. Kolmen ensimmäisen etapin päätteeksi voi valita mutaatioita, jotka muuttavat aikasilmukkaan jumittuneen toimintasankarin kykyjä sekä voimia. Mutaatiot voivat näkyä esimerkiksi lisäelämänä tai väliaikaisina boosteina vihollisen kukistamisen jälkeen. Lisäksi alueita tutkimalla on mahdollista löytää kääröjä, jotka parantavat yhtä kolmesta ominaisuudesta: brutaaliutta, taktikointia tai selviytymistä. Jokainen ase tai kyky edustaa yhtä kolmesta tyypistä, joten omia voimiaan voi kehittää kerättyjen aseiden tai oman pelityylin perusteella. Yksi pelin koukuttavimmista piirteistä onkin erilaisten yhdistelmien kokeileminen.

Dead Cellsin nopeatempoinen toiminta on erittäin mielekästä. Jokaisessa miekan iskussa tai jousipyssyn nuolessa on rutkasti voimaa, joten taisteluiden tuntuma on loistava. Sulavan juoksentelun, kiipeilyn ja hyppimisen välissä ei tarvitse pysähtyä koskaan liian pitkäksi aikaa. Toiminta tarjoaa paljon syvyyttä, sillä pelityylistä riippuen voi keskittyä esimerkiksi heitettäviin ansoihin, statusefektien kasaamiseen, blokkaamiseen tai lähitaisteluun. Pelin taistelujärjestelmään on otettu vaikutteita Castlevania-peleistä, mutta edes Belmontit eivät liiku yhtä notkeasti kuin Dead Cellsin hahmo.

Pelaajan reittivalinnat vaikuttavat pelin vaikeusasteeseen, joka on yleisesti ottaen kova. Loppuun pääseminen vaatii helposti jopa kymmeniä uusintayrityksiä. Mukana on myös muutama pomovastus, jotka päätyvät päätepysäkeiksi useampaan kertaan. Vaikka kuolema tulisikin kohdattua useasti, progressiota tapahtuu jatkuvasti, joten epäonnistuminen ei ehdi turhauttamaan. Loppuvastuksen luo pääsee hyvällä kokoonpanolla ja riittävillä taidoilla parhaimmillaan noin tunnissa, mikä on yritykseen ja erehdykseen pohjautuvassa pelissä osuva mitta. Allekirjoittaneelta loppuvastustajan peittoaminen luonnistui noin kahdenkymmenen pelitunnin ja neljänkymmenen yrityksen jälkeen, mikä kertoo jotain Dead Cellsin tarjoamasta haasteesta.

Dead Cellsin yksityiskohtainen pikseligrafiikka miellyttää silmää, ja erityisesti animaatiot ovat todella sulavia. Vaikka pelissä on mutantteja, hurmetta ja goottivivahteita, ei värejä olla kuitenkaan säästelty. Audiopuolikin tekee vaikutuksen tarttuvien sointujen ohella myös laajuudellaan, sillä jokaisella alueella on omat teemamusiikkinsa. Harmillisesti suorituskyky ei aivan pysy toiminnan mukana, sillä kuva nykii melko säännöllisesti. Etenkin intensiivisen toiminnan keskellä ruudunpäivityksen ongelmat voivat häiritä, mutta peli on pääsääntöisesti täysin pelattavassa kunnossa. Motion Twin on luvannut korjata nimenomaan Switch-versiota koskevat ongelmat, mutta helpotuksesta ei voi huokaista ainakaan pariin kuukauteen.

Yhteenveto

Vaikka Dead Cellsiä mainostetaankin kovalla äänellä metroidvaniaksi, se on hyvin epätyypillinen sellainen. Tekemistä on kymmeniksi tunneiksi, sillä avattavia aseita, mutaatioita ja parannuksia on valtava määrä. Peli käynnistyy hitaasti välinevalikoiman ollessa rajallinen, mutta se monipuolistuu poikkeuksellisen paljon tarinan edetessä. Ensimmäisen läpäisyn jälkeen avautuu lisäksi haastavampia vaikeusasteita todellisille masokisteille, minkä lisäksi taitojaan voi koetella päivittäin vaihtuvien haasteiden parissa. Kehittäjä on lisäksi luvannut lisää sisältöä peliin, joten jo ennestäänkin kookas paketti tulee kasvamaan entisestään. Dead Cellsiä voi suositella lämpimästi toimintapelien ystäville sekä niille, jotka haluavat haastaa itsensä jatkuvasti elävissä ympäristöissä. Vain harva peli on pitänyt minua koukussaan yhtä hyvin kuin Dead Cells, sillä aina tuntuu olevan aikaa vielä yhdelle yritykselle.

Hyvää:
– Paljon vaihtoehtoisia tapoja edetä sekä vaihtelua ympäristöissä
– Valtavasti eri aseita sekä muita varusteita kokeiltavaksi
– Tyylikkäästi animoidut hahmot, näyttävät taustat sekä tarttuva musiikki
– Haastetta riittää

Huonoa:
– Saattaa alussa tuntua hieman itseään toistavalta
– Tekniset ongelmat Switch-versiossa