Arvostelussa Yonder: The Cloud Catcher Chronicles

Huoletonta harhailua hiekkalaatikolla

Suurin osa videopeleistä sisältää ainakin jonkinlaista taistelua tai väkivaltaa, mutta tähän sääntöön on poikkeuksiakin. Yksi niistä on avoimen maailman tutkimusmatkailu Yonder: The Cloud Catcher Chronicles, joka ei sisällä minkäänlaista verenvuodatusta. Australialaisen Prideful Slothin kehittämä seikkailu julkaistiin alun perin PC:lle ja PS4:lle kesällä 2017, ja nyt se on viimein löytänyt tiensä Nintendo Switchille. Mutta miten hyvä peli voi olla, jos siinä ei pääse pamauttamaan kenenkään aivoja pellolle?

Yonderin tarina on ehkä hieman ontto, mutta sellainen silti löytyy. Alussa ollaan seilaamassa taianomaiselle Gemean saarelle, mutta hurja myrsky pääsee yllättämään matkaajat ja laiva uppoaa. Tarinan päähenkilö ja muut matkustajat onnistuvat kuitenkin pelastautumaan rannikolle. Uudessa maailmassa näyttää olevan meneillään jotakin omituista, sillä osa alueista on tumman Murk-sumun peitossa. Pienen lisätutkimuksen jälkeen selviää, että pelaaja on jonkin sortin valittu, jonka tehtäväksi lankeaa pahuuden poissa pitävän Cloud Catcher ‑koneen korjaaminen ja maailman pelastaminen uhkaavalta usvalta.

Pelihahmo luodaan itse. Valittavissa on nimetön tyttö tai poika, jonka ulkonäköä ei pysty muokkaamaan kovinkaan paljoa. Tämän jälkeen lähdetään harhailemaan avoimeen maailmaan ja yritetään saada kiinni kertomuksen alusta. Koska synkkä sumu ei kukistu painimalla, etsitään Yonderin maailmassa avuksi maagisia keijukaisia. Osa keijuista löytyy ihan vahingossa, toiset taas piileskelevät aivan mahdottomissa paikoissa. Taikaolennot ovat kuin köyhän miehen versioita Breath of the Wildin Korokeista, eikä niiden pakonomainen metsästäminen jaksa kiinnostaa järin pitkään.

Tappelut eivät ole välttämättömiä peleissä, mutta niiden puuttuessa mukana täytyisi olla jotakin korvaavaa, tähdellistä tekemistä. Saarella asustaa muutamia persoonattomia NPC-hahmoja, joiden antamat erilaisten esineiden noutamista vaativat tehtävät ovat keskenään liian samanlaisia. Pääjuonen kahlaa läpi vain muutamassa tunnissa. Ilman pitkiä välimatkoja ja runsasta edestakaisin juoksemista peli olisi mahdollista läpäistä vieläkin nopeammin.

Kävelyretkillä vierähtää aikaa maassa lojuvien keppien, kukkien ja kivien poimimisessa. Joku voisi tuhahtaa, että kiviäkin kiinnostaa, mutta onneksi kasvillisuus sentään muuttuu alueiden välillä. Kerätyistä resursseista voi kyhäillä muun muassa vaatteita ja rakennuksia. Erilaisia vyöhykkeitä on suurikokoisella Gemealla peräti kahdeksan kappaletta, jotka vaihtelevat vihreistä metsäalueista lumisiin vuorenhuippuihin. Käytettävissä on pikamatkustussysteemi, mutta välietapit ovat todella harvassa, ja ne on ensin löydettävä ennen kuin niitä voi käyttää. Onneksi hahmon juoksuvauhti on sentään reipas. Maailmassa ja luonnonvoimien näytöksissä riittää ihasteltavaa, mutta saarella ei vain ole tarpeeksi elämää. Vastaan tallustelee kyllä mitä ihmeellisimpiä otuksia, mutta avara luonto on vähän liian avara.

Pelin alkupuolella sankari saa itselleen ihan oman maatilan, joita on mahdollista ostaa myöhemmin myös useampia. Farmilla sijaitsee kodiksi kutsuttava hökkeli, mutta valitettavasti sinne ei pääse sisälle, kuten ei myöskään muihin rakennuksiin. Kasvien viljelyn lisäksi on mahdollista kesyttää navetan asukeiksi eläimiä tarjoamalla niille niiden lempiruokia. Maatilan hoito ei ole kovin syvällistä puuhaa ja unohtuu äkkiä seikkailuun lähdettäessä. Kotiin palatessa vastassa voi olla yllättävä näky: piha-alue on täynnä kakkaa, koska kukaan ei ole ollut hoitamassa eläimiä.

Raskaan raatamisen lomassa voi välillä hieman rentoutua kalastaen. Onkiminen on toteutettu itse asiassa melko hyvin. Vapa liikkuu tökkäämällä ohjaimen tattia ruudulla näytettävään suuntaan, ja jos kaikki sujuu hyvin, pomppaa saalis syliin. Muutamia aktiviteetteja lukuun ottamatta elämä Gemealla on huoletonta ja rauhallista, ehkäpä jopa liiaksi.

Yhteenveto

Yonder: The Cloud Catcher Chroniclesia on verrattu Zelda-sarjan The Wind Wakeriin ja Breath of the Wildiin sen avoimen maailman rakenteen ja hahmojen samannäköisyyden takia. Pelillisesti nämä kaksi sarjaa ovat kuitenkin aivan eri universumeista, sillä toisin kuin Hyrulessa, pasifistisessa Gemeassa kaikki on nähty parissa tunnissa. Alun innostuksen jälkeen tylsyys hiipii mieleen nopeasti, sillä vaikka Gemean saari onkin kaunista katseltavaa, ei sinne tänne harhaileminen ja samanlaiset tehtävät jaksa innostaa. Kaikki söpöys ja rauhallisuus viittaakin siihen, että Yonder on tarkoitettu perheen pienimmille tai heille, jotka haluavat edes hetkeksi paeta todellisuutta rauhalliseen, värikkääseen mielikuvitusmaailmaan.

Hyvää:
– Maailma on erittäin kaunis
– Rento tunnelma saa maalliset murheet unholaan

Huonoa:
– Lyhyt ja tylsä pääjuoni
– Persoonattomat NPC-hahmot ja pelihahmo
– Itseään toistavat tehtävät
– Liikaa edestakaisin ravaamista
– Välttävästi toteutettu pikamatkustus