Arvostelussa Children of Morta

Porsaita vuoren oomme kaikki

Muinainen pahuus nimeltään Korruptio on tekemässä paluuta kaukaisessa maassa, jossa Morta-vuori kohoaa jylhästi pitäen maita ja mantuja silmällä. Korruptio valtaa eläimet luoden niistä hirviöitä, tappaa puut ja yrittää päästä käsiksi myös ihmisiin. Vuoren juurella sijaitsevassa kartanossa asusteleva Bergsonin sankareista koostuva perhe pääsee tositoimiin, kun tämä pahuus pitää pysäyttää ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kaikkea kyseessä on kuitenkin tarina Bergsonin perheen elämästä, heidän kohtaamistaan haasteista ja kärsimistään menetyksistä.

Tämän tarinan kertoo Children of Morta, joka julkaistiin hieman muita alustoja myöhemmin Nintendo Switchille. Monista roguelite-lajityypin peleistä poiketen kyseessä on todella tarinapainotteinen peli, joka sisältää kiehtovan maailman sekä hahmokaartin, jonka elämää on mielenkiintoista seurata. Bergsonit käyvät matkaan tavoitteenaan pelastaa kolme henkeä, Anai-Dya, Anai-Raha ja Anai-Sarava, ja lopullisena tavoitteena on korruption lähteen löytäminen ja sen pysäyttäminen. Kaikki dialogi on välitetty ääneen puhuvan kertojan välityksellä, mikä antaa kokemukselle hieman satukirjamaisen tunnelman. Siitä huolimatta perheen elämää päästään seuraamaan myös lähempää luolastojen koluamisen välissä porukan kerätessä voimia, mikä antaa pelaajalle mahdollisuuden kiintyä perheen kirjavaan väkeen.

Children of Mortan maailma on jaettu kenttiin, joiden sokkelot muuttuvat jokaisella yrittämällä. Alussa seikkaillaan hämähäkkien valtaamassa luolassa, mutta pian päästään myös aavikkokaupungin kujille ja korruptoituneen metsän aukeille. Pimeät putket näyttävät pitkälti samoilta saman alueen sisällä, mutta muuten yksityiskohtainen ja värikäs pikseliulkoasu tekee vaikutuksen. Liikaa luonnon hienouksia ei kuitenkaan ehdi tutkimaan, sillä tunnelit ovat täynnä monenmuotoisia vihollisia peikoista luurankosotureihin ja korruption synnyttämistä öttiäisistä skorpioneihin. Jokainen kenttä päättyy pomovastukseen, eikä niiden peittoaminen ole useimmiten ihan triviaali homma niiden iskiessä kovaa vastaan. Onneksi alueita tutkimalla voi kuitenkin löytää taistelussa auttavia erikoisaseita, hahmon kykyjä tai voimia tehostavia esineitä sekä kertakäyttöisiä lääkkeitä tai muita pieniä parannuksia. Mortan maailma on luonnonvaroiltaan rikas, mikä on hyvä asia, sillä kullalle on runsaasti tarvetta.

Bergsonit ovat onneksi monilukuisia, mikä antaa pelaajalle valinnanvaraa hahmojen erotessa kyvyiltään. Alussa avoinna on vain John, joka on melko perinteinen miekkasankari kilpineen. Myöhemmin aukeavat esimerkiksi jousen käytön taitava Linda ja vikkelä tikarimestari Kevin. Eri hahmot soveltuvat eri tilanteisiin, sillä siinä missä lähikontaktin ottaminen aiheuttaa usein paljon vahinkoa, pitkän kantaman aseet vähentävät luonnollisesti riskiä ottaa vahinkoa vastaan. Tosin vihollisia on useimmiten niin paljon, että hahmovalinnasta riippumatta sitä on käytännössä jatkuvasti vihollisten ympäröimä. Onneksi hahmot omaavat kuitenkin väistöliikkeen, jonka palautuminen kestää tosin hetken. Toiminta on melko suoraviivaista ja muistuttaa ylhäältä kuvattuja hack ’n slash ‑pelejä, mutta onneksi jokaiselle hahmolle avautuu myös erikoiskykyjä, joiden käyttö lisää hieman syvyyttä peliin.

Hahmonkehitys on keskeinen osa Children of Mortaa. Vihollisia litistämällä saa kokemuspisteitä, joita keräämällä hahmon taso nousee. Tasonnousun myötä avautuu kykypuussa käytettäviä pisteitä, kuten käytännössä missä tahansa modernissa, trendikkäässä roolipelissä. Jotkin kyvyt avaavat uusia erikoisiskuja, toiset taas nostavat hahmon voimakkuutta, kestävyyttä tai vaikka vikkelyyttä. Vähintään yhtä keskeinen mekaniikka on kullan törsääminen parannuksiin yrityksien välissä kartanossa. Kykypisteistä poiketen nämä parannukset vaikuttavat koko hahmokaartiin. Vaikka yritys päättyisikin epäonnistumiseen, ei kartanoon palaaminen juuri harmita, sillä etenkin alkuun tarina etenee melkein aina lopputuloksesta huolimatta, minkä lisäksi samalla on mahdollisuus kehittää hahmoja. Luolastoihin piilotetut parannukset sen sijaan eivät ole pysyviä, mutta niiden keräämisestä on valtavasti apua.

Children of Mortassa on sisältöä pidemmäksi toviksi, sillä kenttiä on lukuisia ja niistä jokaiseen voi upottaa useita yrityksiä ennen onnistumista. Lopussa odottavat pomovastukset ovat haastavia, mutta niissä useimmiten haaste tulee erityisesti jaloissa kulkevien pikkuvihollisten määrästä. Itse isoon kihoon ei aina pysty keskittymään, mikä johtaa harmillisen usein kuolemaan. Muuten toiminta on kuitenkin ihan mielekästä, vaikka erityisesti alussa edistyminen on hidasta. Harmillisesti kaikki kentät tuntuvat hyvin samankaltaisilta, vaikka ne eroavatkin temaattisesti ja tarjoavat eri vihollisia. Ikimuistoisimpia hetkiä ovat ehdottomasti erilaiset sivutehtävät, jotka edistävät myös osaltaan tarinaa. Luolastosta löytyvän sudenpennun auttaminen saa esimerkiksi Bergsonit adoptoimaan karvakasan, mikä avaa edelleen uusia sivutehtäviä.

Children of Mortan suorituskyky jättää toivomisen varaa sen tökkiessä välillä jopa silloin, kun ruudulla ei ole lainkaan vihollisia. Ei peli missään nimessä pelikelvoton ole, mutta meno voisi olla selvästi sulavampaa. Ehkä yksityiskohdissa mentiin hieman liiallisuuksiin. Myös lataustauot voisivat olla aavistuksen nopeampia, vaikka hyvällä menestyksellä latausruutuja ei tulekaan kovin usein vastaan.

Yhteenveto

Children of Morta on roguelite, joka tekee vaikutuksen genren peleille epätyypillisen suurella panostuksella tarinaan. Bergsonien perheen elämää pääsee seuraamaan niin koti-iltojen kuin sotaretkienkin kautta, ja hahmoihin oppii kiintymään seikkailun edetessä. Peli käynnistyy melko hitaasti, mutta uusien hahmojen avautuessa meno paranee huomattavasti. Kyvyiltään eroavien hahmojen välillä vaihtelu tarjoaa kaivattua variaatiota, mättämisen ollessa muuten aika samankaltaista kentästä riippumatta. Hahmonkehitys on isossa roolissa, mikä tekee pelaamisesta tyydyttävää jokaisen parannuksen ollessa askel kohti voittoa. Children of Morta onkin kaikille roguelite-pelien ystäville katsastamisen arvoinen, jos tarinavetoinen toimintapeli hack ’n slash ‑henkisillä taisteluilla sekä roolipelielementeillä maistuu.

Hyvää:
– Monta hahmoa, jotka eroavat toisistaan kiitettävästi
– Mainiota hahmonrakennusta ja tarinankerrontaa
– Nättiä pikseligrafiikkaa

Huonoa:
– Pienet tekniset murheet
– Lähtee liikkeelle melko hitaasti

Harvinaisen tarinavetoinen roguelite.

Kiitokset Evolve PR:lle arvostelukappaleesta.

Children of Morta
Alusta: Switch, (Win, Mac, Linux, PS4, Xbox One)
Ilmestynyt: 20.11.2019
Kehittäjä: Dead Mage
Julkaisija: 11 Bit Studios, Merge Games