Arvostelussa Chained Echoes

Saksalainen näkemys japanilaisesta roolipelistä

Indiepelejä käsitteleviltä uutissivustoilta voi lukea suunnilleen kerran kuussa uudesta yhden henkilön koodaamasta monivuotisesta intohimoprojekteista. Näistä parhaita esimerkkejä ovat ”yhden miehen Harvest Moon” eli Stardew Valley, ja kotimaisin voimin tehty vuoden 2021 toimintahelmi Cyber Shadow eli tuttavallisemmin ”yhden miehen Ninja Gaiden”. Matthias Lindan Chained Echoesia voisi tituleerata taas ”yhden miehen Chrono Triggeriksi”. Vaikka jrpg-pelien kulta-aikoja kohti kumartava teos ei ylläkään kokonaisuutena aivan legendaarisen esikuvansa tasolle, on se silti mitä täydellisin peli päättämään loppuvuoden 2022.

Chained Echoes on 16- ja 32-bittisten jrpg-pelien ylistyslaulu, joka ei kuitenkaan pelkää poiketa genren perinteisestä kaavasta. Ensinnäkään pelattavana hahmona ei ole jälleen yksi mykkä ritari lisää, vaan fokus on useamman päähenkilön ydinryhmässä, jonka edesottamuksia seurataan pelin edetessä. Itse tarinakin käynnistyy useamman pelihahmon lyhyillä esittelyillä, vaikka valtakunnassa tapahtuu samaan aikaan paljon merkittävämpiäkin asioita. Valandis-nimisellä alueella on sodittu vuosisatojen ajan, eikä lyhytkestoista harmonian ja rauhan aikaakaan ehditty elää ilman jännitteitä. Pelaajan ohjastama sekava seurakunta on tietysti avainasemassa uudelleen puhjenneen sodan päättämisessä.

Yhteensä pelattavia hahmoja on peräti 12 kappaletta, joista osa on rekrytoitava sivutehtävien kautta. Pääjuonen kautta automaattisesti mukaan liittyvillä sankareilla on tietysti hieman suurempi rooli tarinassa. Hahmokatraasta löytyvät kaikki keskiaikaisiin fantasiamaailmoihin sijoittuvien roolipelien perinteiset stereotyypit. On ovelaa rosvoa, urheita miekkasankareita, itsestään hieman epävarmoja taikavoimia omaavia henkilöitä, viisaita kehäkettuja ja palkkasoturina toimivia liskomiehiä.

Hahmojen erinomaisuudesta on kiittäminen pelin loistavaa dialogia. Ääninäyttelyä ei Chained Echoesissa ole, mutta aivan kuten hyvissä kirjoissakin, jää pelaajan tehtäväksi luoda hahmoilleen ääni sekä persoona lukemansa ja näkemänsä perusteella. Joukossa ole yhtään turhalta täytteeltä tuntuvaa pelleä, vaan jokaisen motiivit ja taustat istuvat pelin loreen kuin kuninkaallinen valtaistuimelle konsanaan. Ja kuninkaallisiahan peli on tietysti myös pullollaan. Lopussa mukaan sekoitetaan sopivasti scifi-elementtejäkin.

Suurimmat sivuaskeleet Chrono Triggerin valmiiksi tamppaamalta polulta Chained Echoes ottaa yleisen rakenteensa ja nerokkuutta hipovan taistelumekaniikkansa osalta. En muista pelanneeni hetkeen vastaava 2D-roolipeliä, jonka maailma olisi yhtä vapaasti tutkivissa kuin Valandis. Pitkän prologin jälkeen pelaajalle annetaan toki aihiot minne mennä ja mitä tehdä seuraavaksi, mutta semi-avoimessa pelimaailmassa pelaaja saa poiketa myös täysin sivuraiteille, jolloin vastaan tuleekin sitten pahimmillaan sen tasoisia mörköjä, jotka pystyvät kaatamaan pelaajan koko tiimin muutamalla läpsäytyksellä. Sankarit taittavat matkaa jalan, mutta kovalla juoksunopeudella.

Taistelut ovat genren klassikoiden tapaan vuoropohjaisia, mutta pakkaa sekoitetaan kiinnostavalla Overdrive-mekaniikalla. Taisteluiden aikana ruudun ylälaidassa näkyy kolmivärinen palkki, joka liikkuu kohti seuraavaa väriä aina kun pelaaja antaa iskuja vihollisiin. Vihreä mittari lisää vihollisiin tehdyn vahingon määrää, mutta silmitön hakkaaminen johtaa värin vaihtumiseen punaiseksi ja tilanteen kääntymiseksi päinvastoin. Jutun jujuna on käyttää arpaperiaatteella normaalien iskujen sekaan ilmestyviä keltaisia liikkeitä, joilla voi kelata mittaria taaksepäin. Koska keltaiset liikkeet ilmestyvät satunnaisesti, eivätkä välttämättä edes jokaisella vuorolla, täytyy pelaajan pohtia tulevia siirtoja usein keskimääräistä roolipeliä enemmän. Mahtava strateginen elementti, jonka hyöty nousee esiin erityisesti haastavissa pomotappeluissa.

Myös hahmojen kehittämiseen on otettu mallia modernimmista peleistä. Pelaaja pystyy vaikuttamaan pelihahmojen osaamiseen eräänlaisen kevennetyn kykypuun kautta. Kattavasta listasta valitaan ensin X määrä kykyjä ja taitoja, ja sama toistetaan tietyn ajan kuluttua toisen rykelmän kanssa. Hahmoilla on omat erityisammattinsa, joihin pääse kummemmin vaikuttamaan, mutta muuten järjestelmä antaa tarpeelliset avaimet valita, tehdäkö esimerkiksi miekkaa heiluttelevasta soturista ketterä väistelijä tai voimanpesä, vai antaako roolin mieluummin jousella ammuskelevalle kynäniskalle.

Mahdollisimman monipuolinen tiimi on elinehto pelin kinkkisimmistä taisteluista selviämiseksi, joten aktiivinen kehitystyö myös palkitaan. Tosin saavutettavuusasetuksia rukkaamalla parikymmentuntisesta pelistä saa myös tarvittaessa lyhyemmän ja helpomman. Neljän hahmon matseissa jokaisella hahmolla on aina taistelupari, jonka voi vaihtaa lennosta kehiin. Taktikoinnin kannalta tilanne on herkullinen, sillä kahta rotevaa miekkamiestä ei luonnollisesti kannata parittaa keskenään, jos molempia tarvitaan kentälle samaan aikaan.

Graafisesti Chained Echoes luottaa nykypäivän pikseli-indieiden visuaalisiin temppuihin. Pikselitaide on nättiä, mutta markkinoiden ylisaturaation vuoksi hitusen persoonatonta. Ammattimaisimmalta ulkoasun eteen tehty työ näyttää isojen hirviöiden ja pomojen yksityiskohtaisissa hahmomalleissa. Musiikkipuolella meininki on perinteistä keskiaikafantasiaa, joskin välillä jopa oudon puolelle menevillä lisukkeilla. Kun taustalla alkaa soida speed metal samalla kun hitaasti kilpaa köröttelevät kilpikonnat kulkevat kohti maaliviivaa, tietää pelaavansa hyvää peliä. Ehkä tämä on sitä saksalaista huumoria.

Yhteenveto

Chained Echoes on hieno päätös pelivuodelle 2022 ja ei vain indiepelien saralla, vaan ihan koko videopelimarkkinoilla. Se muistuttaa monella tavalla SNES:n kulta-aikojen parhaita roolipelejä, unohtamatta kuitenkaan uusien ideoiden kokeilemista. Käsikirjoituksen ja hahmojensa puolesta se pärjää mille tahansa genren pelille, ja pelilliset innovaatiot pitävät kokeneetkin jrpg-konkarit varpaillaan. Jos pelistä on pakko hakea jotain parannettavaa, voisi sen ulkoasu olla paljon persoonallisempikin, sillä tällaisenaan se muistuttaa lähinnä 90 prosenttia kaikista indieropeista, eikä erotu siksi edukseen ensisilmäyksellä eShopin pitkässä peliluettelossa. Kyseessä on kuitenkin vain marginaalinen kauneusvirhe muuten ällistyttävän hyvässä esikoispelissä.

Hyvää:
– Erinomainen tarina
– Hyvin kirjoitetut hahmot
– Loistava taistelumekaniikka
– Sopiva annos uutta ja nostalgiaa

Huonoa:
– Ulkoasu voisi olla omaperäisempi