Arvostelussa Bug Fables: The Everlasting Sapling

Kirjatoukan suuri seikkailu

”Jos kaipaat jotakin, kannattaa tehdä se itse.” Tuttu mantra on pätenyt myös pelipuolella, jossa indiekehittäjät ovat luoneet uudestaan kaivattuja pelejä – vaihtelevalla menestyksellä. Playtonicin ensimmäinen Banjo-Kazooie-tribuutti Yooka-Laylee ei sytyttänyt kaikkia, mutta toisella yrityksellä onnistuttiin paremmin. Vanhaa Mega Man ‑kaavaa yritettiin matkia Mighty No. 9:n ja klassikkosankarin alkuperäisen luojan avulla tuloksetta. Viimeisin yrittäjä tällä saralla on Panamalle rekisteröity Moonsprout Games, jonka Bug Fables: The Everlasting Sapling on kuin valokopio Paper Mario ‑sarjan ensimmäisistä, roolipelillisimmistä osista. Kärpäspaperista leikatut sankarit eivät päädy suoraan paperikoriin.

Bug Fablesin tarina kertoo Bugarian mantereesta, jossa seikkailijat ympäri valtakunnan etsivät mystistä iankaikkista pistokasta, jonka mittaamaton taikavoima voi suoda löytäjälleen kuolemattomuuden. Pelaaja ohjastaa kolmesta ötökästä koostuvaa tiimiä, joka sulautuu yhteen maagista puuntaimea etsiessään. Muurahaiskuningaskunnan kovimman kolmikon jäsenet ovat ritarillinen kovakuoriainen Kabbu, suorapuheinen mehiläinen Vi ja hiljaisen varautunut Leif-yöperhonen. Matkan varrella törmätään niin erilaisiin kuninkaallisiin, kilpaileviin seikkailijoihin kuin paikallisiin jumalolentoihin.

Kolmikon seikkailua on ilo seurata hauskan ja mielenkiintoisen dialogin ansiosta. Hyvin erilaisista hahmoista koostuva päähenkilökolmikko sanailee jatkuvasti keskenään, ja jokaisella on oma menneisyytensä, joka aukeaa paremmin tarinan edetessä. Paikalliset sivuhahmot ovat todella persoonallisia, ja sivutehtäviinkin on suunniteltu mielenkiintoista tekemistä kirjaston kadonneiden kirjojen palauttamisesta teatterissa näyttelemiseen. Pulmanratkonta taisteluiden ulkopuolella on pääosin toimivaa. Hahmoilla on omia erikoiskykyjä, joista käytetään erityisesti esineiden jäädyttämistä ja työntövoimaa. Objektien siirtely käy työstä, sillä suurin osa kivistä ja jääpaloista liikkuu todella lyhyen matkan kerrallaan, jolloin napinrämpytyksestä tulee tuttua. Sivutehtävissä painottuu esineiden etsintä, mutta vaihtelua on tarpeeksi tylsyyden torjumiseksi. Maailmassa on myös kohtalaisesti keräiltävää kristallimarjojen, lorekirjojen, nähtävyyksien, reseptien ja erityismitalien muodossa, ja vanhoille alueille aukeaa usein uusien kykyjen ansiosta uutta tutkittavaa.

Ötökkäsadun vuoropohjainen taistelujärjestelmä on tuttua kauraa, jos kartonkiputkimiehen vanhemmat seikkailut ovat yhtään tuttuja. Kabbun sarvihyökkäys vastaa Marion vasarahyökkäystä ja auttaa puhkomaan vihollisen puolustuksen, Vin bumerangi tipauttaa lentävät viholliset hyvin ajoitetulla hyökkäysnapin painalluksella ja Leifin jäämagia kaivaa maahan piiloutuneet viholliset rangaistavaksi. Mukana on myös erilaisia esineitä sekä erikoisiskuja, jotka kuluttavat yhteisiä tiimityöpisteitä. Hahmoja voi muokata mieleisekseen erilaisten mitalien avulla, joilla saa uusia liikkeitä, parannuksia hyökkäykseen ja puolustukseen sekä erilaisia pikkuapuja varastelunestosta status-vastustuskykyyn. Liikkeiden määrän lisääntyessä taktikoinnin merkitys kasvaa.

Taistelussa merkitystä on myös hahmojen järjestyksellä sekä vuorojen jakamisella. Joukkion kärjessä oleva öttiäinen saa bonusta hyökkäysvoimaansa, mutta on todennäköisimmin vihollisten kohteena. Jokainen hahmo voi suorittaa lähtökohtaisesti yhden toiminnon kerrallaan, mutta vuoron voi myös lahjoittaa toiselle. Kaikkia marjoja ei aina kannata laittaa samaan koriin, sillä useamman toiminnon peräkkäin suorittavan hyönteisen toimintakyky laskee ja hyökkäykset ovat tehottomampia toimintojen lisääntyessä. Vihollisia kannattaa vakoilla, sillä näin selviää terveyspisteiden lisäksi mahdolliset muut puolustusmekaniikat, ja muistiinpanoihin tallentuu Bestiary-merkintä. Kyseessä on siis käytännössä Paper Marion Tattle-kyky, jota kuka tahansa voi käyttää. Taisteluista ansaitulla kokemuksella saa lisää terveys-, tiimi- tai mitalipisteitä, joita kannattaa nostaa tasaveroisesti. Seikkailun lopussa koko tiimilläni oli alle 20 kestopistettä, eikä puolittainen iskuvahinko noussut käytännössä koskaan yli kymmenen. Tämä tuntuu mukavalta vaihtelulta genren sisällä, jota dominoivat tuhannen auringon voimalla planeettoja murskaavat piikkitukat.

Pelin visuaalinen tyyli on yksinkertainen kolmiulotteisten ja paperisten rakennelmien sekoitus, joka toimii mallikkaasti. Kolmiulotteiset mallit eivät ole erityisen tyylikkäitä, mutta ne ajavat asiansa paperisten hahmojen ja taustojen ollessa kauniita ja teemaan sopivia. Erityisesti hahmoanimaatiot ovat suloisia ja yllättävän yksityiskohtaisia. Musiikkipuolella biisit istuvat hyvin ja luovat tunnelmaa niin areenamatseihin kuin joen vierellä kävelyyn. Vajaan 20 tunnin läpipeluun jälkeen maailmaan jäi paljon kokemattomia sivutehtäviä ja keräiltävää, joten aion palata Bugarian maailmaan kiireiden hellittäessä hakkaamaan pomoja haastetiloissa.

Yhteenveto

Bug Fables: The Everlasting Sapling on peli, jota vanhan liiton Paper Mario ‑pelejä kaipaavat ovat odottaneet. Se on yksinkertainen, juuri oikeaa fiilistä hehkuva seikkailuroolipeli mielenkiintoisella maailmalla ja hyvällä taistelujärjestelmällä, joka on tosin kopioitu pitkälti inspiraation lähteestä. Kolmiulotteisissa objekteissa olisi hiomista graafisella puolella, mutta rosoisuus kuuluu retrofiilikseen. Odotan myös Origami Kingin julkaisua innolla, mutta tässä saattaa olla vuoden paras Paper Mario ‑peli.

Hyvää:
– Vanhan Paper Marion tuntu
– Monipuolinen ja elävä maailma
– Runsaasti tekemistä

Huonoa:
– Kolmiulotteiset mallit
– Jääpalikkafysiikat