Arvostelussa Bounty Battle

Päin pläsiä

Nintendo 64:n Super Smash Bros. loi ilmestyessään oman aligenrensä taistelupelien sisälle, eikä alkuperäisen innovaattorin valtaistuin ole liiemmin heilunut, vaikka Nintendon tähtimäiskintä on inspiroinut nousevia kehittäjiä ympäri maailmaa. Kuninkaan syrjäyttämiseen eri riitä pelkkä Super Smash Bros. Meleen pelimekaanikkojen kopiointi, jos hahmogalleria on persoonaton ja kengännauhabudjetti rajoittaa julkaisun jälkeistä jatkokehittämistä. Vastaavasti erinomaisesta hahmokattauksestakaan ei ole kuin ensikiinnostuksen herättäjäksi, jos peli on muuten lyöty roiskaisten kasaan. Dark Screen Gamesin Bounty Battle on malliesimerkki jälkimmäisestä pelistä. Rosteriin kuuluu viisi studion omaa hahmoa ja peräti 25 kohtalaisen tunnettua indiesankaria Axiom Vergen Tracesta SteamWorld Digin Rustyyn. Lainalisenssit neuvotellut työntekijä ansaitsee taputukset olalle, sillä juuri mitään muuta hyvää Bounty Battlessa ei ole.

Bounty Battle käynnistyy nätillä piirrosanimaatiolla, joka esittelee lyhyesti taikaportaalien kautta mättökarkeloihin saapuneet indietähdet. Siihen kerronnallinen osuus päättyykin, sillä pelissä ei ole minkäänlaista tarinatilaa, hahmokohtaisia introvideoita tai avattavia tekstitiedostoja, jotka kertoisivat taistelijoista ja universumeista lisää informaatiota. Ainoat avattavat asiat ovat jokaisen hahmon viisi vaihtoehtoista skiniä sekä matalaresoluutioinen taidekuva, jota ei voi edes katsella toistamiseen gallerian puuttumisen vuoksi. Värivaihtoehtoja voi ansaita ainoastaan läpäisemällä Tournament-tilan haasteita ilman kuolemia. Jos oma suosikkisankari sijaitsee hahmovalikon häntäpäässä, tulee avaamisprosessista erittäin tuskainen, sillä uusi hahmokohtainen viiden tehtävän rypäs aukeaa vasta edellisen pomotaistelun suorittamisen jälkeen. Kaikkia tehtäviä ei ole onneksi pakko läpäistä, mutta botit muuttuvat aggressiivisemmiksi ja kestävämmiksi pidemmälle edetessä. Sisällöllisesti haasteet noudattavat samaa ”tapa tai pudota kaikki viholliset” -tyyliä hahmosta riippumatta. Juoksukilpailuista, selviytymistappeluista ja hiekkasäkkien lyömisestä voi vain haaveilla.

Challenge-pelitilaa ei tekisi mieli edes mainita. Kyseessä on tylsä putkitaistelutila, jossa kohdataan vuorotellen jokainen hahmo. Tällä kertaa pelaaja saa valita oman suosikkinsa, mutta koska ennätystulosta ei edes tallenneta minnekään, on pelimuoto yhtä tyhjän kanssa. Kaksi muuta yksinpelitilaa ovat Tutorial ja Training Room. Ensimmäisessä käydään läpi näppäinkomennot muutamassa minuutissa, mutta kaikki oppitunnit esitetään yhdessä pötkössä, eikä epäselvään kohtaan voi pikakelata. Training Room ei ole yllättäen täysin kelvoton, sillä se tarjoaa vähintään tyydyttävät asetukset harjoitusvastustajien ohjelmointiin. Hahmojen erikoisominaisuuksien opettelu jätetään puhtaasti pelaajan vastuulle.

Kontrolleiltaan ja toiminnaltaan lähin Bounty Battlea muistuttava peli on Nintendo 64:n Super Smash Bros., sillä liikkeitä on rajallinen määrä. Näppäinasettelu kuitenkin poikkeaa hieman, eikä peli tunne esimerkiksi sellaista taistelupelien perusominaisuutta, kuten muokattavat pelaajaprofiilit. Prosenttien sijaan taistelijoilla on kuitenkin energiapalkit, ja peliin on lainattu myös Dragon Ball FighterZ -tyylinen yhden napin autokombosysteemi. Jostain syystä peli myös rankaisee oletusasetuksilla Bounty-pisteiden menetyksellä samojen liikkeiden käytöstä, ja vahvempien erikoisiskujen määrää rajoitetaan latautuvilla energiapalloilla. Pisteillä voi ostaa muutamaksi sekunniksi taustatueksi apulaishahmon, droonin tai jonkin muun kohtalaisen hyödyttömän härvelin.

Moninpelitiloja on vain yksi: saman konsolin Versus. Kentälle mahtuu kerrallaan neljä pelaajaa, mutta ruudunpäivitys ei ole lähelläkään 60 kuvaa sekunnissa edes kaksintaisteluissa, joten suuremmat karkelot kannattaa unohtaa. Kuolemien yhteydessä pelissä käytetään kummallista hidastusefektiä, joka tekee pelistä hetkellisesti täysin pelikelvottoman. Osa frame dropeista menee myös joidenkin kenttien häiritsevien sumu- ja vesielementtien piikkiin, jotka ovat selvästi aivan liian voimakkaita Switchille käsiteltäväksi. Kentistä mieleeni jäi lähinnä Battlefieldin kopio ja arcadetikun päälle rakennettu taistelutanner, jonka taustalla soi myös pelin ainoa tarttuva biitti. Osa kartoista sijoittuu lainasankarien universumeihin, mutta en bongannut yhtäkään oikeasti ikonista maisemaa.

Graafinen toteutus on oikeastaan ala-arvoista kaikkialla hahmomallien ulkopuolella. Eniten silmiini pisti järkyttävän ruma päävalikko, joka on fontteineen tyylillisesti jostain 2000-luvun alun PlayStation-pelistä. Tietyt pelimuodot myös ohjaavat pelaajan takaisin aloitusruutuun taistelun päättymisen jälkeen, vaikka oikea osoite olisi hahmovalinta. Hahmojen nimet eivät jää mieleen, sillä kaikkialla korostetaan ensisijaisesti pelisarjojen logoja. Pienistä elämäpalkeista ja muista mittareista ei saa selvää etenkään käsikonsolitilassa, ja ruudun yläosassa näytetään täysin turhia kommentteja ottelun etenemisestä.

Hahmotasapainoa en voinut testata kunnolla nettiominaisuuksien totaalisen puuttumisen takia, mutta koin etenkin projektiilipainotteiset ja lyhyen kantaman hahmot selvästi pitkiä miekkamiehiä tehottomimmiksi. Jousipyssyä käyttävällä Azellilla pelaamisesta ei meinannut tulla mitään seinättömillä kentillä, sillä nuolien teho ei riitä heittämään vihollisia ulos areenalta. Botteja vastaan pelatessa vanha kunnon jugglaaminen vaikuttaa rikkinäiseltä strategialta.

Yhteenveto

En ole aivan varma siitä, halusivatko kehittäjät tehdä Super Smash Brosin vai sarjakuvataistelupelin kloonia. Lopputuloksena on sekalainen sillisalaatti, johon on otettu vaikutteita vähän kaikkialta, ja joka ei toimi kummankaan lajityypin säännöillä. Viimeistelemättömyys ja suunnitelmattomuus paistaa läpi lähes jokaisella Bounty Battlen osa-alueella. Lopputekstit ovat aktivoitavissa jostain syystä muuallakin kuin päävalikossa, ja jotain kertonee sekin, että alkuintron kohdalla lukee enemmän nimiä kuin varsinaisen pelin ohjelmointi- ja taidepuolella.

Hyvää:
– Kiinnostava hahmovalikoima
– Muutama hyvä kenttä

Huonoa:
– Suunnitelmattomuus paistaa läpi
– Hirveä käyttöliittymä
– Ei kustomoitavia kontrolleja
– Surkea ruudunpäivitys taistelupeliksi
– Ei nettipeliä