Arvostelussa Grab the Bottle

Ei aivan kädetöntä pulmailua

Grab the Bottlea voi nimen perusteella luulla suomalaiseksi juomapeliksi, mutta se pitää vain osittain paikkansa. Kyseessä on kyllä Suomesta kotoisin olevan Kamina Dimensionin hengentuotos, mutta juomisen sijasta huomio on nimensä mukaisesti pullon nappaamisessa. Nyt Grab the Bottle on saapunut myös Nintendo Switchille, mutta kannattaako tähän peliin tarttua?

Grab the Bottle on pulmapeli, jossa pelaajan tehtävänä on ohjastaa käsittämättömiin mittoihin venyvää kättä. Peli kertoo nimettömäksi jäävän henkilön elämäntarinan lastenrattaista kuolinvuoteelle asti. Jokaisen kentän läpäisyvaatimuksena on napata huoneeseen piilotettu pullo, joka itsessään vaihtelee teeman mukaisesti tuttipullosta olueen tai lääkeputelista energiajuomaan. Tarina ei koskaan mene kovin syvälliseksi, eikä jollain oudolla tavalla samaistuttavan päähenkilön elämäntarina ole mitenkään poikkeuksellinen aktiivista venyttelyä lukuun ottamatta, mutta ainakin kentille on annettu jonkinlainen konteksti. Kukapa meistä ei olisi joskus tunkenut kättään viemäriin napatakseen termospullon alligaattorilta?

Pulloon tarttuminen ei ole ihan niin suoraviivaista kuin voisi ensin kuvitella. Useimmissa tasoissa pitää kerätä talteen kaikki kenttiin kätketyt esineet, kuten tutit tai pullonavaajat, ennen itse pullon nappaamista. Tämän lisäksi tasot ovat täynnä erilaisia esteitä sekä esineitä, joita on hyödynnettävä ongelmien purkamisessa. Näitä esineitä pitää useimmiten vielä käyttää oikeassa järjestyksessä, jotta pulma on ratkaistavissa. Tietyn oven avaaminen voi esimerkiksi avata kädelle uuden tien mutta samalla sulkea toisen. Pommeja hyödyntämällä on mahdollista rikkoa tiettyjä esteitä, mutta räjähde pitää kuljettaa ensin esteen luo. Oma käsi on myös esteenä, joten mitä pidemmälle koura etenee, sitä vähemmän liikkumatilaa pelaajalla on. Peli tuo omalla tavallaan mieleen vanhojen Nokia-puhelimien Snaken, tosin sillä erolla, että matopelissä lieron liikuttaminen on paljon helpompaa.

Käpälää voi kääntää kaksiulotteisessa tasossa mihin suuntaan tahansa. Tarkkuutta vaativan ohjauksen kanssa tulee ongelmia viimeistään loppupään kenttien kapeiden rakojen kohdalla. Jos valittu lähestymiskulma on vähän pielessä, törmää käsi luvattoman herkästi seiniin tai muihin esteisiin, mikä saattaa turhauttaa ratkaisun ollessa muuten lähellä. Virheille ei ole paljoa varaa, sillä kolmen osuman jälkeen kenttä pitää aloittaa alusta. Kaiken lisäksi yläraajaa pystyy vetämään takaisin ainoastaan silloin, kun se tarttuu johonkin esineeseen. Monissa pulmissa kyseinen mekaniikka onkin keskeisessä roolissa tassun päätyessä nurkkiin, joista ei ole ulospääsyä ilman jotain kättä pidempää. Pulmien suunnittelu on pääsääntöisesti todella nokkelaa, mutta niiden ratkominen olisi huomattavasti hauskempaa armollisemmalla kenttä- ja ohjaussuunnittelulla. Muutaman epäonnistuneen suorituksen jälkeen aukeaa onneksi pari apukeinoa, joiden avulla tasojen läpäisy helpottuu. Lunttauskyvyllä selviää esineiden käyttö- tai keräämisjärjestys, mutta vielä mielekkäämpi apuväline on nyrkkeilyhanska, joka suojaa kättä kaikilta kolhuilta. En olisi pistänyt pahakseni, jos hanska olisi ollut käytettävissä heti tehtävän aluksi.

Pelin heikointa antia ovat muutamat kentät, joissa tarkoitus on jahdata pullon varastanutta näpistelijää, kuten kolasta pitävää harakkaa tai viemärissä viihtyvää alligaattoria. Jahtitehtävät tuovat kyllä vaihtelua peliin, mutta erikoiskentissä kaikki toimivat pulmaelementit on siirretty roskakoriin, jolloin jäljelle jää pelkästään esteiden väistelyä pikkutarkkuutta vaativalla ohjauksella. Näissä tasoissa myös suorituskyky kokee suurimman iskun, sillä paikoitellen ruudunpäivitys lähenee sietämätöntä tasoa, jolloin myös liikkuminen on entistä tuskastuttavampaa.

Ulkoisesti Grab the Bottle on räväkkä ja värikäs. Kaikki mahdollinen aina taustoista ja käyttöliittymästä lähtien on piirretty sarjakuvamaisesti, joten kokonaisuus on hyvin tasalaatuinen ja pääsääntöisesti ihan tyylikäs. Tietyissä kohdissa taustat sekoittuvat hieman liikaa kiinteisiin esineisiin, mutta se on onneksi enemmän poikkeus kuin sääntö. Tekniseltä toteutukseltaan peli toimii jahtauskenttien ulkopuolella melko hyvin, mutta kohtasin valikoissa toiminnan jumittavia bugeja, jotka onneksi korjautuivat käynnistämällä peli uudelleen. Äänisuunnittelun laatu sen sijaan vaihtelee paljon enemmän. Aluksi hahmon parkaisut, kiljahdukset ja karjaisut saattavat jopa ihastuttaa, mutta pitempään kuunneltuna ärsytyskäyrä alkaa nousta. Musiikki puolestaan ei herätä kovin suuria tunteita, vaikka siinä ei varsinaisesti olekaan mitään suurempaa vikaa. Kuunneltavaa tosin on vain muutaman kappaleen verran, joten samat sävelet tulevat nopeasti tutuiksi.

Yhteenveto

Grab the Bottle on kekseliäs pulmapeli, joka pyrkii laittamaan käsien ohella myös aivot solmuun. Vain viitosen kustantava peli on rakennettu yksinkertaisen idean ympärille, mutta se tarjoaa silti kinkkisiä pulmia sekä sorminäppäryyttä vaativaa sokkeloiden selvittämistä muutamaksi tunniksi. Vajaat viisikymmentä kenttää läpäisee kerran mielellään, vaikka peli kärsiikin muutamista teknisistä ongelmista, eikä laadukkaiden pulmien ulkopuolella pelattavuus ole aina kovin viihdyttävää. Pelistä myös huokuu suomalainen sielunmaisema, joka erottaa Grab the Bottlen kansainvälisillä markkinoilla muusta eShopin valikoimasta. Kamina Dimensionin ensimmäinen yritys on oikein kelvollinen, joten jään mielenkiinnolla odottamaan studion seuraavaa projektia.

Hyvää:
– Kekseliäät pulmat
– Sarjakuvamainen ulkoasu
– Tarpeeksi vastinetta rahalle

Huonoa:
– Jahtauskentät
– Kapeiden rakojen välistä pujahtelu on välillä turhan tarkkaa
– Pienet tekniset ongelmat

Muistakaa, että venyttely on terveellistä!

Kiitokset Sometimes Youlle arvostelukappaleesta.

Grab the Bottle
Alusta:
Switch (Android, iOS, PC, PS4, Xbox One)
Ilmestynyt: 20.6.2018
Kehittäjä: Kamina Dimension, Sometimes You
Julkaisija:
Sometimes You