Arvostelussa Bomb Rush Cyberfunk

Jetset-elämää Amsterdamissa

Pelimaailmassa nykyisin sangen yleiset ”henkiset jatkajat” ovat hankala taiteenlaji. Sitä haluaisi tehdä mahdollisimman paljon vuosia sitten julkaistua vanhaa suosikkipeliä mukailevan tekeleen, mutta samalla tribuuttiin pitäisi tuoda mukaan jotain moderniakin näkemystä, jotta lopullinen tuote ei muistuta liikaa esimerkin valokopiota. Kaavoihin kangistuminen on useimmiten juuri se osa-alue, joka pilaa fanipelien ja indietribuuttien mahdollisuudet onnistua. Suuri kysymysmerkkien pilvi leijaili myös Sega-kulttisuosikki Jet Set Radion perintöä vaalivan Bomb Rush Cyberfunkin yllä. Onnistuuko AA-pelejä tekevä hollantilaisstudio kanavoimaan 2000-luvun taitteen yltiöjapanilaista pelisuunnittelua ja tyylitajua 2020-luvun konsoleilla?

Bomb Rush Cyberfunk on Alankomaista ponnistavan Team Reptilen neljäs peli. Vaikka ”Liskotiimi” puskee pelejä ulos harvakseltaan, on se silti onnistunut luomaan itselleen tunnistettavan tavaramerkki-ilmeen etenkin Lethal League -taistelupelikaksikollaan, jotka säväyttivät muutama vuosi sitten sarjakuvamaisen komealla ja värikkäällä ulkoasulla, sekä audiopuolen viileällä otteella. On siis täysin loogista, että juuri Team Reptile on ottanut tehtäväkseen valmistaa ainoastaan tuttua nimeä vailla oleva ”käytännön jatko-osa” Dreamcastilla ihastuttaneeseen peliin, joka tunnetaan myös sarjakuvamaisen värikkäästä ilmeestään, sekä kaikkia aisteja hivelevästä katu-uskottavasta meiningistä.

Bomb Rush Cyberfunkin maailma sijoittuu futuristiseen New Amsterdamin kaupunkiin, jossa extreme-elämäntapaa viettävät katujengit pyörittävät arkea ja kyberpunk-kulttuuri elää vahvana kansalaisten parannellessa elämänlaatuaan koneellisilla ruumiinosilla. Pelin löyhän tarinan punaisena lankana toimii pelihahmon kadonneen pääkopan metsästäminen vihollisjengin pyörittämässä kaupungissa, ja tehtävän onnistumisen kannalta on tietysti tärkeää ansaita ensin respektiä eri ryhmien valtaamilla alueilla. Kunnioitusta hankitaan pääasiassa omia tägejä seinille maalaten, ja totta kai nöyryyttämällä luvattomuuksien vuoksi paikalle alituiseen ilmestyvää virkavaltaa. Välillä pistetään myös tanssiksi, sekä tehdään rullalaudalla mittavia temppukomboja kilpailevien jengiläisten suureksi ihastukseksi. Tarina ei tule missään nimessä voittamaan mitään pelialan himotuimpia palkintoja, mutta isoksi yllätykseksi se sisältää hieman jopa vakaviakin pohdiskelun aiheita ihmisyydestä, yhteistyön tärkeydestä ja välittämisestä.

Toiminnalliset osuudet käynnistyvät pitkälti seuraavalla tavalla: pelaaja bongaa pelimaailmasta seinällä olevan graffitin, jota pitäisi päästä peittelemään, tutkailee ympäristöä sopivan reitin valintaa varten, ja ei muuta kuin suorittamaan. Jalkaisin ei vaikeimmille graffiteille pääse mitenkään, vaan paikasta toiseen liikkuessa vaaditaan Tony Hawk -peleistä tuttujen liikkeiden hallintaa, eli alustojen päällä grindaamista, seinillä rullailuilla ja ilmavien temppujen ketjuttamista peräkkäin. Itse graffitien spreijaaminen tapahtuu nopealla minipelillä, jossa tarkoituksena on hahmotella analogitatilla ruudulle suorista viivoista koostuva kuvio. ”Piissin maalaaminen” on erittäin simppeliä. Sitä voi mokata mitenkään, joten minkäänlaisia rangaistuksia ei tarvitse pelätä. Pieni pään silittely ei riko pelin flow’ta liikaa, mutta kieltämättä olisi ollut ihan kiva, jos töhertelyssä olisi enemmän vaaran tuntua tai syy joutua pitämään kieli keskellä suuta.

Pelattavia hahmoja on kolme kappaletta, joista jokaisella on allaan oma 2000-luvun alun muotivempain. Skeittilauta, BMX-pyörä ja Jet Set Radio -faneille tutut rullaluistimet ovat kaikki melko samanlaisia välineitä hallita ja pelata. Yksi hahmo saattaa hypätä hieman toista pidemmälle, kun taas toisen kulkupelin komboille tärkeä manual-ominaisuus saattaa olla hieman parempi. Piilotettuja esineitä haalimalla on mahdollista avata myös uusia menopelejä, mutta näiden tapauksessa puhutaan vain kosmeettisista eroista. Pelimaailmasta voi löytää myös graffitimalleja käytettäväksi, sekä musiikkikappaleita kuunneltavaksi. Jet Set Radion tunnelma on vahvasti läsnä, sillä musiikkipuolella kuullaan kyseisen pelisarjan musiikit säveltänyttä Hideki Naganumaa, joka on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Team Reptilen kanssa. Trip-hopin ja breakbeatin täyttämä soundtrack istuu peliin todella hyvin, vaikka ei kyseisistä genreistä pitäisikään. Bomb Rush Cyberfunkin Isoin miinuspuoli pelissä onkin sen aiheuttamat niskakivut, jotka tulevat jatkuvasta pään hytkyttämisestä upeiden biittien tahtiin.

Isoimmat kompastelut ovat nähtävillä pelin graafisessa ulosannissa. Ulkoasu on esikuviensa kaltaista, ajattomaksi tarkoitettua cel-shading-tekniikkaa hyödyntävää piirrosanimaatiota, joka valitettavasti kärsii Team Reptilen AA-tason koosta ja resursseista. Hahmot ovat välianimaatioissa vähäeleisen karun näköisiä, eikä pelissä ole hahmojen satunnaista murahtelua ja äännähtelyä enempää varsinaista ääninäyttelyä, joka olisi ollut enemmän kuin tarpeen elävöittämään monia mielenkiintoisia sivuhahmoja. Pelialueet ja miljööt ovat myös hieman liian tyhjiä, eikä futuristisen suurkaupungin tuntua oikein pääse syntymään, kun asukkaat lähinnä nököttävät paikoillaan ja autojakin suhailee ohi vähemmän kuin nykypäivän pyöräily- ja kanaalikaupunkina tunnetussa Amsterdamissa. Onneksi peli kuitenkin pyörii oikein mallikkaasti, ja valikoista pystyy valitsemaan renderöintiasetukset myös ripeämmän ruudunpäivityksen ja tarkemman grafiikan väliltä. Switchin käsikonsolitilassa nopeampi ruudunpäivitys ei oikein pääse täysin oikeuksiinsa isompaan ruutuun verrattaessa, mutta molemmissa tapauksissa ruudunpäivitys on tasaista.

Yhteenveto

Jet Set Radio on saanut arvoisensa jatkajan Bomb Rush Cyberfunkista. Peli onnistuu täydellisesti tekemään kunniaa ”lähdemateriaalille” ja tuomaan samalla mukaan elementtejä, jotka saavat sen tuntumaan modernilta peliltä, ja näin ollen ihan omalta kokonaisuudeltaan. AA-luokan ja 40 euron indiepeliksi se on todella laadukas paketti, jota on erittäin hauska pelata. Loistavat kappaleet saavat unohtamaan sen, ettei ääninäyteltyä dialogia ei ole ja äänitehosteet ovat peruskauraa. Pieniä suuruudenhulluuden piirteitä ilmenee lähinnä pelimaailman suunnittelussa, mutta kun oikeastaan kaikki muu toimii kuten pitääkin, painavat miinukset lopulta vaakakupissa vain vähän. Bomb Rush Cyberfunk on erinomainen paketti, oli sen esikuva tuttu tai ei.

Hyvää:
– Helppo oppia, sopivan haastava hallita
– Täydellisesti peliin sopivat musiikit
– Erinomaiset kontrollit

Huonoa:
– Minimaalinen uudelleenpeluuarvo