Arvostelussa Afterlove EP

Aaveääni päässäni

Vaikka Indonesia on väkiluvultaan maailman neljänneksi rikkain valtio, on se todennäköisesti kulttuurillisesti vieras suurelle osalle suomalaisista. Paikallinen indiepeliskene saattaa kuitenkin olla joillekin pelaajille tuttu, sillä tällä vuosikymmenellä saaristovaltion studioilta on ilmestynyt muun muassa Coffee Talk -sarja sekä A Space For The Unboundin ja Coral Islandin kaltaisia pelejä. Ensimmäisen Coffee Talk -osan tekijöitä muodosti yhdessä Pikselnesia-nimisen kollektiivin, jota kohtasi kuitenkin tragedia vain vuosi sen muodostamisen jälkeen, kun studion perustajajäsen Mohammad Fahmi menehtyi äkillisesti vain 32 vuoden iässä. Aloitettua työtä ei kuitenkaan jätetty kesken, vaan menetyksestä ja jatkamisesta kertova visuaalinen novelli Afterlove EP löysi lopulta tiensä Switchille.

Tulevaisuus näyttää valoisalta Sigmund Feud -bändille ja sen kolmelle jäsenelle, mutta unelmat kiertueesta ja isoista lavoista jäävät hollille kitaristi ja lauluntekijä Raman menetettyä traumaattisesti tyttöystävänsä ja muusansa Cintan. Eristäytynyt Rama kantaa vielä vuosi hämyisen kuolintapauksen jälkeenkin menneisyyden taakkaa mukanaan, eikä edesmennyt tyttöystävä poistunutkaan lopullisesti, vaan puhuu ja näyttäytyy yhä hänelle. Sekavasta mielentilastaan huolimatta Rama ajattelee ajan olevan oikea bändin comebackille, mutta voiko entiseen noin vain enää palata vai ovatko bändikaverit jo siirtyneet eteenpäin?

Afterlove EP:n tapahtumat sijoittuvat kuukauden mittaiselle ajanjaksolle, joka on taas jaettu kaksiosaisiin pelivuorokausiin, joiden aikana pelaaja voi edistää korkeintaan kahden eri hahmon tarinaa. Pakollisten tarinakohtausten ulkopuolella aikaa voi kuluttaa Jakartan kaupungissa haahuillen tai uusia ja vanhoja ystävyyssuhteita syventäen, joista osa voi kehittyä romanssiksi asti. Tietyissä paikoissa on mahdollista rämpyttää kitaraa, ja pelaaja saa muutamalla vaihtoehdolla vaikuttaa laulun sanoitukseen, mutta lurittelu jää puhtaaksi roolipelaamiseksi, eikä soitteluilla ole vaikutusta mihinkään. Kovin tähdelliseksi tekemiseksi ei voi myöskään kutsua Raman ja Cintan muistoihin sukeltavien dialogittomien diaesitysten keräämistä kaduilta, vaikka ne tuovatkin esiin tutuista ja turvallisista paikoista toisenlaisia puolia.

Bänditreeneissä ja kuun lopussa järjestettävällä keikalla on pientä rytmipelin makua. Soittaessa molemmilta puolilta ruutua liikkuu suuntanuolilla merkittyjä nuotteja, jotka on aktivoitava oikea-aikaisesti painalluksella tai suuntaa ristiohjaimella pohjassa pitämällä nuotin siirtyessä keskellä olevalle toiminta-alueelle. Näppäimien takominen tuntuu kuitenkin vain väkinäisen pelilliseltä pelaajan aktivoimiselta musiikin aikana, koska onnistumisilla ja mokilla ei ole vaikutusta kuin saavutusten ansaitsemisen kannalta, ja soittamisen voi joko automatisoida tai ohittaa halutessaan kokonaan. Jokaisessa kappaleessa kierrätetään tympeästi samoja harmonista soittamista esittäviä animaatioita, vaikka bändiläisten välinen kemia olisi tarinassa aivan toisenlainen. Itse olisin toivonut, että soittokohtauksissa huomioitaisiin edes visuaalisesti esimerkiksi Raman, Tasyan ja Aditin musiikilliset erimielisyydet tai syytökset, joiden mukaan kappaleiden sanoitukset kertovat aina Cintasta.

Se, miten vähän vaikutusta ylipäätään millään valinnalla on mihinkään, on koko pelin läpi mukana seuraava ongelma. Päähahmoille puhuttaessa tarjotaan välillä erilaisia vaihtoehtoja keskustelujen suhteen, mutta toisella läpipeluukerralla sain huomata, että juttutoverit vastaavat aina samalla tavalla, oli dialogivalinta mikä tahansa. Ainoat selkeitä seurauksia sisältävät valinnat liittyvät siihen, haluaako tiettyjen hahmojen kanssa pysyä ystävinä vai aloittaa romanssin, mutta tämäkin vaikuttaa pääasiassa vain siihen, mitä polkua pitkin jatketaan kyseisen hahmon kohdalla. Valtaosa keskusteluista ei tunnu vaikuttavan mitenkään esimerkiksi bändin kohtaloon, eikä homoseksuaalinen romanssikaan kirvoittanut hirveästi keskustelua edes Raman terapiasessioissa, vaikka nämä tuntemukset ovatkin jotain täysin uutta hahmolle.

En päässyt aivan perille siitä, mitkä asiat vaikuttavat Afterlove EP:n lopputekstien jälkeiseen kohtaukseen, jossa näytetään miten Raman elämä jatkuu mahdollisen partnerin kanssa. Molemmilla läpipeluukerroillani onnistuin saamaan huonoimman epilogin, joka jätti vain pahan maun suuhun, koska ratkaisu tuntui olevan täysin ristiriidassa muun tarinasisällön lopun ja valintojeni kanssa. Kaikki tarinat eivät päädy onnellisesti ja se on elämää, mutta nämä päätösyhteenvedot tuntuivat toteutukseltaan todella kömpelöiltä, ja on vaikeaa ymmärtää, miksi onnellisen lopun saamiseen vaikuttavat tekijät ovat niin epämääräisiä. Tapahtumien yhteensovittamisessakin on tapahtunut hutilointia tai ajattelemattomuutta. Yhdessä vaiheessa esimerkiksi yksi hahmoista kertoi, ettei ehdi mukaan hengailemaan työkiireiden vuoksi, mutta sitten tämä sama hahmo oli kuitenkin toisen hahmon kohtauksessa mukana viettämässä iltaa, eikä kyse ollut valeesta.

Kaikkien hahmojen kaikkien polkujen kokeminen vaatii useita pelikertoja, koska käytettävissä oleva aika ei riitä kaikkiin aktiviteetteihin, mutta uusintayrityksiä varten kaikki saisi toimia hieman jouhevammin. Pikakelaustoiminto löytyy, mutta sen nopeus jättää toivomisen varaa, ja ainoastaan välivideot ohitettavissa kokonaan, mikä tekee samojen pakollisten keskustelujen läpikäymisestä puuduttavaa. Yksi pelin alkumetreillä huomaamani bugi ehdittiin jo korjata, mutta toisella läpipeluukerralla en pystynyt tallentamaan edistymistäni manuaalisesti ollenkaan, koska peli kaatui joka kerta sitä yrittäessä.

Yhteenveto

Afterlove EP käsittelee tärkeitä asioita, ja arvostan sitä, miten pelin hahmot eivät ole vailla säröjä ja ristiriitaisuuksia. Mutta vaikka olen helposti tarinoiden parissa itkevää sorttia, jätti trooppisesta lämmöstään tunnettuun maahan sijoittuva tragedia tunteellisesti kylmäksi. Erilaiset tarinankerronnalliset kömpelyydet sekä pienemmät ja isommat pellilliset ongelmat nakertavat sen verran kokemusta, että voi antaa bändidraamalle varauksetonta suositusta.

Hyvää:
– Hahmot eivät soita vain yhtä nuottia
– Oikeasti olemassa olevan L’Alphalpha-bändin musiikki

Huonoa:
– Liikaa bugeja
– Valinnoilla ei tunnu olevan väliä
– Epämääräisyys erilaisten loppujen suhteen