Arvostelussa A Robot Named Fight!

Lihaa raudan ympärillä

Videopelien kehitys ei koskaan ole helppoa. Useimmat pelit vaativat lukuisia työntekijöitä sekä valtavan määrän aikaa ja rahaa valmistuakseen. Aina välillä pinnalle nousee kuitenkin kunnianhimoisia yksilöitä, jotka kehittävät pelit alusta loppuun itsenäisesti. Pelinkehityksen salat itseoppinut Matt Bitner kuuluu heidän joukkoonsa. Nyt Bitnerin kovan työn hedelmä A Robot Named Fight! on saapunut myös Nintendo Switchille piristämään metroidvania- ja roguelike-pelien ystäviä.

A Robot Named Fightissa pelaaja ohjastaa yksinäistä robottia, jonka harteilla on maailman pelastaminen. Pelin maailmaa hallitsevat ihmisten sijaan koneet. On kulunut tuhat rauhallista vuotta siitä, kun mekaaniset jumalat nousivat taivaisiin jättäen alemman luokan masiinat selviytymään. Unohdettu kauheus nimeltään Megabeast uhkaa kuitenkin koko robottikuntaa. Fight-nimisen botin vastuulle jää tämän valtavan helvetillisen lihapullan pysäyttäminen lopullisesti.

Pikaisella vilkaisulla A Robot Named Fightin saattaa tulkita poikkeuksellisen härskiksi Super Metroid ‑klooniksi, mutta pinnan alla piilee hyvin erilainen kokemus. Peli on velkaa Super Metroidille niin ulkoasultaan, ohjaukseltaan kuin tuntumaltaankin, mutta suurimpana erona jokainen läpipeluu on aitoon rogue-tyyliin hyvin erilainen. Maailma, sinne piilotetut esineet sekä siellä taisteltavat pomovastukset muuttuvat jokaisella pelikerralla. Metroidin ohella peli tuo rakenteeltaan ja melko veriseltä toiminnaltaan mieleen muun muassa indiehitti Binding of Isaacin.

Maailman rakentamisesta vastaava algoritmi on erittäin vakuuttava. Peliä pelatessa on helppo unohtaa, ettei maailmaa ole parsittu kokoon käsin. Samanlaiset huoneet toistuvat toki eri pelikertojen välillä, mutta luolastojen rakenne on joka kerta hyvin erilainen, eikä jumiin voi onneksi jäädä. Metroidvania-peleille tyypillisesti maailmassa eteneminen vaatii usein tiettyjä sokkeloista löydettäviä vimpaimia, joita pelissä onkin lähes sata erilaista. Moni välineistä on lainattu suoraan muista peleistä. Korkea hyppy, ryömimiskyky ja tietyt ovet avaavat luodit ovat suoraan Samus Aranin arsenaalista, Contrasta on napattu liekinheitin ja Mega Manista Metal Manin sirkkelit. Aseiden ohella peli sisältää myös muita viittauksia klassikoihin ja hieman uudempiinkin peleihin. Neljännen seinän rikkominen on tehokas ja pelaajia viihdyttävä tapa antaa tunnustusta muille kehittäjille.

Iso kasa varusteita on käytettävissä heti kättelyssä, mutta erilaisia tavoitteita saavuttamalla niitä avautuu lisää jatkuvalla syötöllä. Joskus pelaaja saattaa löytää lähes pelkästään uusia aseita ja toisinaan esimerkiksi parannuksia hahmon nopeuteen tai ammusten tehoon, joten lähestymistavat muuttuvat jatkuvasti. Huonoa tuuria vastaan voi taistella ympäriinsä ripoteltujen kauppojen ja alttareiden luona, joiden kautta pelaaja voi itsekin vaikuttaa omiin selviytymismahdollisuuksiinsa.

Vaihtelevat varusteet vaikuttavat radikaalisti vaikeusasteeseen. Jotkut yritykset ovat todella haastavia, mutta sitä seuraavat lähes naurettavan helppoja. Kuoleman kohdatessa pelaaja palautetaan tylysti aivan alkuun ilman kerättyjä esineitä. Suurimpien raivonpurkauksien välttämiseksi pelissä on onneksi yhden ylösnousemuksen jälkeen tuhoutuvia tallennuspisteitä.

Yksittäisessä läpipeluussa ei kauaa nokka tuhise, sillä loppuvastuksen luo pääsee hieman yli tunnissa. Tätä ennen pelaaja joutuu todennäköisesti kuitenkin aloittamaan muutamia tai muutamia kymmeneniä kertoja alusta kuoleman johdosta. Mielestäni pointti ei ole varsinaisesti loppuvastuksen peittoamisessa, vaan uusien varusteiden avaamisessa ja erilaisten yhdistelmien kokeilemisessa. Jokaisen epäonnistumisen tai voiton jälkeen tekee mieli kokeilla vielä kerran ja nähdä, mitä uusi alku tuo mukanaan. Ahkerimmille pelaajille mukana on myös vaihtoehtoisia loppuja. Hauskana lisänä peli sisältää mahdollisuuden moninpeliin, mutta toinen pelaaja ohjastaa tällöin hieman tylsää leijuvaa palloa, joka pystyy ainoastaan ampumaan ympäriinsä.

A Robot Named Fight! näyttää ulkoisesti 16-bittisen aikakauden seikkailulta, mutta todellisuudessa peli ylittää Super Nintendon laitteistovaatimukset rajusti. Parhaimmillaan näyttö voi täyttyä jopa sadoista vihollisista, suolenpätkistä ja ammuksista, jotka ovat hienoinen haaste myös Switchille. Valtaosa ajasta selvitään kuitenkin ilman ruudunpäivityksen hidastelua. Myös pelin musiikki on uskollista lähdemateriaalille, mutta muutama laadukas kappale ei ole tarpeeksi.

Super Metroidiin tottuneelle konkarille kontrollit sopivat erinomaisesti, mutta kaikki eivät välttämättä pidä Fightin ilmavasta liikkuvuudesta. Pro Controller ‑tuessa oli paljon parannettavaa vielä julkaisun aikaan. Mitkään pelin valikot eivät nimittäin toimi Pro Controllerin ristiohjaimella, vaikka ne toimivat erinomaisesti analogitatilla tai Joy-Conien napeilla. Jostain syystä A Robot Named Fight! ei myöskään sisällä mahdollisuutta kuvankaappauksien tai videoiden tallentamiseen, mutta nämä pienet ongelmat on varmasti mahdollista korjata päivityksellä kehittäjän niin halutessa.

Yhteenveto

En odottanut A Robot Named Fightilta kovin paljoa hypätessäni ensimmäistä kertaa sen universumiin. En ollut koskaan kuullutkaan pelistä ennen sen julkaisua, joten Bitnerin sieluntuote yllätti minut todella positiivisesti laajuudellaan ja viimeistellyllä pelattavuudellaan. A Robot Named Fight! voi tarjota lukuisiksi tunneiksi tehtävää, jos on valmis haastamaan itsensä yhä uudelleen ja uudelleen kokeillen erilaisia varusteita ja peitoten pomovastuksia. Yhden miehen voimin toteutettu peli on todella vaikuttava, vaikka pienet ongelmat vaikeusasteen tasapainossa ja ohjauksessa hieman latistavatkin kokemusta.

Hyvää:
– Paljon uudelleenpeluuarvoa eri varusteiden, pomovastusten ja huoneiden muodossa
– Tuttu ja turvallinen ohjaus
– Retrohenkinen ulkoasu ja musiikki

Huonoa:
– Heittelevä vaikeusaste
– Tekninen viimeistelemättömyys