Sata parasta Nintendo-peliä
TOP 100–81
Sadan parhaan Nintendon julkaiseman tai Nintendo-alustalle ilmestyneen pelin listan luominen on äärimmäisen vaikeaa, sillä konsoleille on ilmestynyt tuhansia pelejä ja jokaisella pelaajalla on omat suosikkinsa. Fintendossa järjestettiin kesällä 2018 Power Rankings ‑nimeä kantanut äänestys, jossa pyydettiin yhteisön jäseniä peukuttamaan pelejä paremmuusjärjestykseen. Toimituksen jäsenet pisteyttivät parhaiten PR-äänestyksessä menestyneet pelit, ja lopulliset keskiarvot laskettiin yhteen siten, että toimituksen ja yhteisön äänillä oli molemmilla noin 50 prosentin painoarvo. Joidenkin pelien sijoituksista raati oli lähes yksimielinen, mutta voimakasta hajontaa saattoi esiintyä myös kärkinimien kohdalla.
Äänestyskriteereissä painotettiin pelin laatua, innovatiivisuutta, ajattomuutta ja historiallista merkitystä. Listalle otettiin myös kourallinen vähäisemmälle huomiolle jääneitä ”jokereita”, jotta useampi pelisarja pääsisi esille. Listalle ei hyväksytty myöhemmin ilmestyneitä kokoelmia, Virtual Console ‑käännöksiä tai ainoastaan graafisia päivityksiä sisältäviä uudelleenjulkaisuja. Artikkelisarja ilmestyy viidessä osassa. Pelin nimen viereen on merkitty lopullisen sijan lisäksi ilmestymisvuosi ensimmäisellä Nintendo-alustalla Euroopassa sekä sijoitus ensimmäisessä Fintendo PR:ssä, jos peli ylsi siinä sadan kärkeen.
100
Pokémon Mystery Dungeon: Explorers of Sky
Ilmestynyt: 2009 | Alusta: DS (Wii U) | Fintendo PR1: –
Videopelien spin-offeilla on aina olemassa oma pieni negatiivinen stigmansa, ja ottaen huomioon, kuinka voisi kuvitella minkä tahansa Pokémon-nimeä kantavan pelin olevan helppoa rahaa Nintendolle, löysin Pokémon Mystery Dungeon: Explorers of Skysta enemmän sielua ja sydäntä kuin olisin voinut uskoakaan. Peli kääntää sarjan perinteet päälaelleen ja saattaa pelaajan elämään pelin tarinaa pokémonin näkökulmasta, mikä mahdollistaa heti mahdottoman persoonallisen ja henkilökohtaisemman seikkailun, kun sarjan suurin vahvuus eli kaikki hellyyttävät otukset tähdittävät peliä itsenäisesti. Pääosin ilahduttaviin ja kevytmielisiin seikkailuihin on myös mahdutettu vakavia ja hätkähdyttävän synkkiäkin vaiheita kuin Muumeissa konsanaan, ja ne taidokkaasti johtavat vuoron perään sekä aitoon iloon että kyynelkanavien aukeamiseen. Pelin tyrmien koluaminen on niiden satunnaisgeneroidun luonteen vuoksi jatkuvasti mielenkiintoista ja koukuttavaa. Haaste on läsnä viimeiseen kerrokseen ja viimeiseen luolastoon asti. Nintendo DS:n Explorers of Skyn lapsenomaista riemua ja vekkulimaisuutta on jäänyt suorastaan ikävä.
Oskari Vartia
99
Rayman 2: The Great Escape
Ilmestynyt: 1999 | Alusta: N64 (3DS, DS, GBC, DC, iOS, PC, PS1, PS2) | Fintendo PR1: –
Muistatteko vielä sen ajan, kun Rayman oli vakavasti otettava päähenkilö? Sitä se todellakin aikoinaan oli, vaikka Rayman 2 taisi viimeiseksi moisen hahmon vakavamielisemmäksi esiintymiseksi jäädäkin. Rayman 2 vie sydämen tunnelmallaan ja maailmallaan. Koko peli alkaa sillä, että itketään pimeässä vankilassa siitä, kuinka kaikki toivo on menetetty; näinköhän pelissä edes hymyillään kertaakaan. Lähtökohdat ovat siis synkät, ja tästä herää oikea intohimo päästä pelastamaan tilanne, kuten 90-luvun maskoteilla oli tapana tehdä.
Peli on lineaarinen 3D-tasoloikka, joita ei julkaisuaikaan niin hirveästi ollut. Pelissä on mukana kevyttä taistelua, mutta kirkkaimpana esiin nousee musiikki ja kenttäsuunnittelun laatu. Arkkitehdit ovat pysyneet virkeinä, sillä peli vaatii pelaajalta jatkuvasti kaiken huomion. Vaikka Rayman 2 kuuluu useamman alustan pelikirjastoon, ovat Dreamcast- ja PS2-käännösten jälkeen ilmestyneet uusintaversiot jääneet aina hieman heikkolaatuisiksi. Toivon siis kovasti, että Ubisoft julkaisisi vielä yhden kerran tämän timantin HD-päivityksellä ja siten, ettei jäisi epäselväksi, mikä versio on se paras.
Toni Soininen
98
Pokémon GO
Ilmestynyt: 2016 | Alusta: Android, iOS | Fintendo PR1: –
Pokémon GOn Nintendo-kytkökset liittyvät lähinnä nimen omistussopimuksiin, mutta tämän listan ainoa pelkästään mobiililaitteille saatavilla oleva peli ansaitsee paikkansa olemalla viime vuosien puhutuin ja pelatuin peli maailmanlaajuisesti. Vaikka kyseessä ei ole pelimekaanisesti missään tapauksessa kaikista monipuolisin peli, miljardia lähestyvät latauskerrat, yhä miljoonissa laskettavat päivittäiset pelaajat sekä 74 päivän katkeamaton putki Applen App Storen kärjessä kertovat, että jotain on tehty oikein. Teknisenä innovaationa Pokémon GO on uskomaton. Lisätyn todellisuuden teknologian ja paikkadatan avulla kaikkien tuntemat pokémonit ovat todenmukaisempia kuin koskaan. Pelin kautta on viimein mahdollista kiertää oikeaa maailmaa jokaisen 10-vuotiaan kutsumusammatissa. Bonuksena tulevat tietysti myös uudet sosiaaliset kontaktit sekä liikunnan terveydelliset hyödyt.
Ville Polvela
97
NBA Jam
Ilmestynyt: 1993 | Alusta: SNES (GB, arcade, Game Gear, Sega CD, Sega MD) | Fintendo PR1: –
BOOMSHAKALAKA! NBA Jam oli arcadeissa junnuilta ja hieman vanhemmiltakin surutta kolikkoja syövä peli, johon markkoja upposi huomaamatta, kun kavereiden tai tuntemattomien kanssa otettiin miehestä mittaa. SNES-versio oli aikaansa nähden loistava porttaus. NBA Jamin hienous on siinä, että urheilupeliksi se on erittäin nopeatempoinen ja helposti opittava, kommentaattorin huudot ovat tarttuvia ja innostavia sekä hienoja donkkeja on aimo liuta. Tämän pelin eri versiot ovat kestäneet aikaa erittäin hyvin, joten allekirjoittanut jatkaakin edelleen vanhan kunnon 2v2-koriksen pelaamista kavereiden kanssa säännöllisesti. HE’S ON FIRE!
Ari Koivunen
96
Punch-Out!!
Ilmestynyt: 1987 | Alusta: NES (3DS, Wii, Wii U) | Fintendo PR1: –
Väistä, suojaa, lyö päähän tai mahaan – tai jos hyvin käy, iske vahva yläkoukku. Kuulostaa yksinkertaiselta, ja sitähän se onkin, mutta todellisuus on se, että kuten suurimmassa osassa NES-pelejä, myös Punch-Outissa ”tyri ja opi” on pelin ydin. Jokaisella vastustajalla on omat heikkoutensa, jotka on löydettävä voiton varmistamiseksi. Pelin vahvuus piilee ehdottomasti pelimekaniikan helppoudessa sekä hauskoissa nyrkkeilijöiden karikatyyreissä, varsinkin verraten tylsän tavalliseen Little Mac ‑nimiseen pelaajahahmoon. Jos et ole vielä Punch-Outia pelannut, niin suosittelen kokeilemaan, onnistutko pääsemään siihen muutamien prosenttien luokkaan pelaajista, jotka ovat todistetusti voittaneet Mike Tysonin tai Mr. Dreamin. Lupaan, että se tulee olemaan yksi vaikeimmista haasteista videopeleissä ikinä!
Ari Koivunen
95
Street Fighter II Turbo: Hyper Fighting
Ilmestynyt: 1993 | Alusta: SNES (Switch, PC, PS1, PS2, PS4, PSP, Saturn, Sega MD, Xbox, XOne) | Fintendo PR1: –
Miten parantaa parasta? Ei suinkaan julkaisemalla jatko-osaa vaan pienillä parannuksilla höystetty itsenäinen peli. Saattaa kuulostaa hieman törkeältä näin kuluttajan näkökulmasta, mutta 90-luvun alkupuolella tämä julkaisumalli oli erittäin tervetullutta, etenkin kun kyse oli sen hetken kuumimmasta videopelistä. Street Fighter II Turbo lisäsi alkuperäiseen peliin useita uudistuksia. Mukaan tuotiin alkuperäisen pelin pomohahmot kenttineen, uusia erikoisliikkeitä useille hahmoille sekä tärkeimpänä pelinopeuden säätökytkin. Muinaiset kääröt kertovat, että Super Street Fighter II Turbo saattaisi olla kaikkein aikojen täydellisimmäksi hiottu taistelupeli, eikä väite ole kaukana totuudesta. Jos jostain pitäisi aloittaa tappelupelien pelaaminen, olisi se tämä peli.
Miikka Lehtonen
94
Ghost Trick: Phantom Detective
Ilmestynyt: 2011 | Alusta: DS (iOS) | Fintendo PR1: –
Nintendo DS:n tarinallisista ja omalaatuisista peleistä puhuttaessa esiin nousevat yleensä Ace Attorneyt ja Professor Laytonit, mutta kenties se kirkkain helmi, Ghost Trick: Phantom Detective, jää usein huomiotta. Ace Attorney ‑sarjan kynäilijä Shu Takumin omalaatuinen teos ei jätä ketään kylmäksi, ja pelin tarina onkin uskomaton teos, joka kertoo juuri niin paljon kuin on tarpeen.
Peli alkaa lupaavasti päähenkilön kuolemalla. Juuri murhattu Sissel ei muista kuolemastaan mitään ja herää haamuna pian tapahtumien jälkeen. Komean fledan omaava sankari huomaa pian voivansa vaikuttaa oikeaan maailmaan henkivoimillaan ja kommunikoimaan elävien kanssa. Sissel päättääkin ottaa selvää kuolemansa olosuhteista ennen aamuista sielunvaellusta, ja näin alkaa yhden yön mittainen eepos menneisyyden haamujen ja nykyisyyden kamppailuiden tähdittäminä.
Tarinan lisäksi maailman manipulointi ja muiden epäonnisten kuolemien estäminen toimivat uskomattoman hyvin, ja sivuhahmoista oppii välittämään oikeasti. Pelin pulmat ovat kekseliäitä ja haastavia olematta kuitenkaan epäreiluja. DS-mestariteos on kokemisen arvoinen peli jokaiselle etsivädraamasta pitävälle tai hyvää tarinaa arvostavalle pelaajalle.
Veeti Kainulainen
93
Ikaruga
Ilmestynyt: 2003 | Alusta: GCN (Switch, arcade, Android, DC, PC, PS4, X360) | Fintendo PR1: 86
Leikkisästi ”tosimiesten peligenreksi” tituleerattava shmup-genre on pitkän historiansa aikana saanut jäsenluetteloonsa lukuisia hienoja ja vähemmän hienoja yksilöitä. Alun alkujaan Dreamcastille ilmestynyt Ikaruga lasketaan ensiksi mainittuun kategoriaan, vieläpä todella suurin ja kultaisin kirjaimin. Räiskintälegenda Treasuren lehtolapsi oli ja on tänäkin päivänä uskomattoman kaunis ja toimiva tulituspeli, joka tarjoaa jokaisella pelikerralla uutta opittavaa. Peli on ilmestynyt useallekin alustalle, mutta GameCube-versio vie voiton, sillä maailman parhaan shmupin ja maailman parhaan ohjaimen yhdistelmä on jotain, mitä ei niin helposti toisteta.
Miikka Lehtonen
92
The World Ends with You
Ilmestynyt: 2007 | Alusta: DS (Switch, Android, iOS) | Fintendo PR1: –
Nintendo DS oli kahdella ruudullaan ja erityisesti kosketusnäytöllään mullistava käsikonsoli. Konsolin peleistä sen ominaisuuksia hyödynsi parhaiten Square Enixin kulttiklassikko The World Ends With You, joka on alkuperäisalustallaan huikea kokemus. TWEWY on vilkkaaseen Shibuyaan sijoittuva roolipeli, jossa päähenkilö Neku Sakuraba ottaa osaa kuolettavaan Reaper’s Gameen: jos päivän tehtävä ei suoriudu käteen ilmestyvän aikarajan sisällä, pelaajan olemassaolo loppuu. Tarina ja hahmot itsessään ovat loistavia, mutta entäpä pelimekaniikat? Voi pojat, ne vasta hyviä ovatkin!
TWEWY käyttää hyväkseen kahta ruutua mallikkaasti: alanäytöllä Neku hakkaa vihollisia kosketuspohjaisesti, kun taas yläruudulla taistelevaa partneria ohjataan näppäimillä (tai autopilotilla, jos pää menee sekaisin). Taisteluun valittavilla vaatteilla ja hyökkäyksiin käytettävillä pinsseillä on väliä myös suorien efektien ulkopuolella. Vilkkaassa metropolissa trendit vaihtuvat kiivaaseen tahtiin, ja muotitietoiset pelaajat saavat suoria bonuksia oikeanlaisella vaatetuksella. The World Ends With You on immersiivisesti, mekaanisesti ja juonellisesti mahtava kokemus, ja se on parhaimmillaan nimenomaan Nintendo DS:n kaksinäyttöisenä versiona.
Veeti Kainulainen
91
Monster Hunter 4 Ultimate
Ilmestynyt: 2015 | Alusta: 3DS | Fintendo PR1: 82
Japanissa Monster Hunter ‑sarjan pelit ovat joka ikinen kerta kansallisia tapauksia, jotka myyvät järkyttäviä määriä aina ilmestyessään. Yleensä länteen rantautuu pelien Ultimate-versio eli Japanin G-versio, joka sisältää huomattavasti enemmän sisältöä sekä vaikeusasteen kattoon kohottavan G-rankin. Onneksi Capcomin merkkisarja on löytänyt lännessäkin laajemman yleisön tuoreimpien osien myötä.
Monster Hunter 4 Ultimate toi merkittäviä uudistuksia sarjaan. Kolmososan kamalat vesitaistelut loistavat poissaolollaan, ja taisteluun on saatu aivan uudenlaista näkökulmaa hirviöiden selkään hyppäämisen mahdollistavan hyppyiskun myötä. Vertikaalisuus on läsnä entistä voimakkaammin, ja uusista aseista sitä hyödyntää hyppykepin lailla toimiva Insect Glaive. Miekan ja kilven kirveeksi yhdistävä Charge Blade on oma suosikkiaseluokkani, ja aseiden lisäksi peliin saapui tietysti liuta uuden sukupolven mörköjä bleed- ja frenzy-mekaniikkojen kanssa.
3DS-osien vahvuus on ennen kaikkea saumaton ja lähes aina lagiton moninpeli. Ehkä Nintendonkin kannattaisi ottaa oppia Capcomin verkkoeksperteiltä ja DLC-julkaisupolitiikasta. Monster Hunter 4 Ultimate on ehdottomasti yksi käsikonsolin parhaista yhteistyöpeleistä.
Veeti Kainulainen
90
Pokémon FireRed & LeafGreen
Ilmestynyt: 2004 | Alusta: GBA | Fintendo PR1: –
Blastoise, Charizard ja Venusaur. Moukkamaisesti käyttäytyvä professorin pojanpoika. Rakettiryhmä, jota johtaa mafioson tavoin karismaattinen Giovanni. Aavemainen Lavender Town. Tien tukkiva Snorlax. Cinnabar-saari ja Mewtwon mysteeri. Runsaasti uutta tehtävää sisältävät ja Johto-pokémonien kansoittamat Sevii-saaret. Parasta Pokémon-peliä kysyttäessä nostan Game Boy Advancen Red- ja Blue-remaket kärkisijoille. FireRed ja LeafGreen sisältävät sen ikonisimman Pokémon-generaation eli ensimmäisen keräiltävät otukset. Grafiikat on laitettu kokonaan uuteen uskoon, mutta eniten kiitän kuitenkin jo valmiiksi loistavan Game Boy ‑klassikon valikoiden päivittämistä vähemmän vaivaa vaativiksi.
Ville Polvela
89
WarioWare, Inc.: Minigame Mania
Ilmestynyt: 2003 | Alusta: GBA (GCN) | Fintendo PR1: –
Muutamia sekunteja kestävien mikropelien konseptin esitellyt WarioWare, Inc. on malliesimerkki japanilaisten vinksahtaneesta huumorintajusta. Pakkohan ruudulla huristelevien nakkiautojen, tanssivien kissojen ja tiukkaan uimapukuun pukeutuneen pulskan miehen on edes vähän hymyilyttää. Myös Nintendo-historia ja vanhat NES-julkaisut pääsivät osaksi nopeasti eteneviä peliryppäitä. Pelikasetti sisälsi myös wariomaiset kokoversioinnit muun muassa Dr. Mariosta ja Mario Paintin Fly Swattingista. Nykyäänhän näistä pyydettäisiin erillistä maksua latauspalveluissa!
Myöhemmin ilmestyneeseen GameCube-käännökseen lisättiin erinomaisia moninpelimuotoja, joista esimerkiksi Balloon Bang ‑minipelissä vaadittiin nopeiden hoksottimien ohella taktista silmää, jotta mikropelien välissä pumpattava ilmapallo räjähtäisi seuraavana vuorossa olevan pelaajan kohdalla. Eniten tykästyin kuitenkin ”loputtomiin” jatkuviin Paper Plane- ja Jump Rope ‑haasteisiin sekä Survival-pelimuodon intensiivisiin kaksintaisteluihin alati nopeutuvassa minipelitulituksessa.
Ville Polvela
88
Kirby’s Adventure
Ilmestynyt: 1993 | Alusta: NES (3DS, Wii, Wii U) | Fintendo PR1: 74
Paksun pinkin palleron seikkailut alkoivat valkoisena pallerona Game Boylla, mutta todellinen läpimurto tapahtui vasta NESille siirryttäessä. HAL Laboratoryn luoma Kirby’s Adventure on värikkään sarjan ensiesiintyminen kotikonsoleilla – ja syystäkin yksi kasibittisen matolaatikon rakastetuimmista peleistä. Kirby’s Adventure esitteli monia tasoloikkasarjan kulmakivinä toimivia ratkaisuja, joista ikonisin on Kirbyn kyky imaista viholliset sisäänsä ja kopioida näiden kyvyt omaan käyttöönsä.
NESin elinkaaren loppupäässä julkaistu peli puski konsolin rajoja ja esitteli ennennäkemätöntä graafista loistoa. Pelin kaikki salaisuudet löytämällä oli myös mahdollista avata uusi pelitila, mikä oli pelaajille uusi asia: täydellisestä läpäisystä sai jotain muutakin kuin kavereiden kunnioitusta ja kiitokset maailman pelastamisesta. Kirby’s Adventure on saanut useita uudelleenjulkaisuja ja kaksi remakea Wiille ja GBA:lle, mikä korostaa entisestään Kirbyn kotikonsolidebyytin merkitystä alalla sekä hahmon vahvaa asemaa Nintendon julkaisukirjastossa.
Veeti Kainulainen
87
Castlevania: Order of Ecclesia
Ilmestynyt: 2009 | Alusta: DS | Fintendo PR1: –
Order of Ecclesian pelaaminen alkoi herättää kummallisia ajatuksia päässäni; ehkä linnoihin eksyminen ja päämäärätön paikkojen koluaminen ei olekaan keskeinen osa onnistunutta Castlevaniaa. Order of Ecclesia onnistui nimittäin vakuuttamaan mielettömän tiukkana toiminta- ja seikkailupelinä, joka ei pelännyt suoraviivaistaa perinteikkään pelisarjan rakennetta ja rakentaa pienempiä mutta hallitumpia ja teemallisesti rikkaampia toimintaskenaarioita. En voi kylliksi korostaa, kuinka sulavat ja tyydyttävät pelin taistelumekaniikat ovat kahden samanaikaisesti käytettävän aseen ja kolmen lennosta vaihdettavan asesetin ansiosta (puhumattakaan aseiden yhdistelmäiskuista), mikä nostaa taisteluiden potentiaalia taivaisiin ilman tarvetta jatkuvalle valikoissa käymiselle optimoidakseen suoritusta. Pelin puhdas pikseligrafiikka hivelee silmiä, ja musiikki on mahdollisesti parasta, mitä sarjalla on tarjota. Castlevanioille epätyypillisesti myös pelin tarina loistaa edukseen erinomaisine hahmoineen. Tuntuu melkein siltä kuin koko sarja olisi rakentanut itseään vain Order of Ecclesian loppukohtauksen legendaarisuutta varten.
Oskari Vartia
86
F-Zero X
Ilmestynyt: 2010 | Alusta: N64 (Wii, Wii U) | Fintendo PR1: 76
F-Zero sai alkunsa SNES:llä, mutta futurististen formuloiden viehätys ja vauhdin hurma avautuivat kunnolla vasta Nintendo 64:lle ilmestyneessä jatko-osassa. F-Zero X:ssä leijuvat rakettiautot liimautuivat tunnelien kattoihin kiinni ja saattoivat lentää radan kaiteiden yli mittarilukeman näyttäessä tuhatta ja sataa. Kuolemanrallista tuli myös entistä henkilökohtaisempaa, sillä lähtöviivalle mahtui peräti 30 menopeliä ja ruudun pystyi jakamaan neljän muun kisailijan kanssa. Myös kuljettajat nousivat suurempaan rooliin, sillä ohjekirjan ja kansitaiteen lisäksi avaruusoliot, palkkionmetsästäjät ja ammattimaisemmat ratinkääntäjät otettiin mukaan hahmovalikkoon ja tuloslistoille. Marvel-henkiset sarjakuvapotretit ja rockin räminä lisäsivät urheilulajin katu-uskottavuutta.
Ville Polvela
85
Cave Story
Ilmestynyt: 2010 | Alusta: Wii (3DS, DSi, Switch, Linux, Mac, PC, PSP) | Fintendo PR1: –
Cave Story alkoi yhden henkilön harrastusprojektina jo viime vuosituhannella ennen kuin se julkaistiin vuonna 2004, jolloin se oli vaikuttava taidonnäyte vielä vasta itävästä indiepeli-ilmiöstä. Tasoloikkimista ja räiskimistä yhdistävä peli sisälsi sulavat mekaniikat, laajan maailman, sympaattisia hahmoja, laadukasta musiikkia ja oli muutenkin uskomattoman hiottu kokonaisuus. Cave Storysta tuli yksi 2000-luvun indieaallon kärkinimistä, joten se oli myös erinomainen esikuva kaikille pelinkehittämisestä kiinnostuneille autotallikoodaajille. Yritysjättien tuolloin hallitsemalle pelialalle Cave Story toi vielä kontrastia sillä, että puoli vuosikymmentä työn alla ollutta peliä tarjottiin aluksi ladattavaksi maksutta. Sittemmin peli on jatkanut elämäänsä useilla Nintendon alustoilla. Cave Story on kaunis näyte intohimosta peleihin ja halusta jakaa pelaamisen ilo.
Laura Sandberg
84
Kid Icarus: Uprising
Ilmestynyt: 2012 | Alusta: 3DS | Fintendo PR1: 82
Ennen ilmestymistään 3DS:lle hyvin harva pelaaja muisti enkelipoika Pitin. Taivasmaailman sankari oli NES-pelin ja satunnaisten cameoiden lisäksi nähty kerran Game Boylla, Captain N ‑piirrossarjassa sekä Super Smash Bros. Brawlin taistelijana. Onneksi 3DS-konsolin pelivalikoimaan mahtui hahmon Smash Bros. ‑debyytistä innostuneen Masahiro Sakurain Kid Icarus: Uprising, joka toi Pitin kumppaneineen jälleen valokeilaan.
Aiemmasta tasoloikkapainotteisuudesta poiketen Pitin uusin seikkailu on räiskintäpeli, jossa kentän alkupuolisko kuljetaan ilmassa raiteita pitkin ja loppuosa maan pinnalla enkelipojua vapaammin ohjaten. Asevalikoimaan kuuluu kymmeniä erilaisia välineitä yhdeksän pääluokan alta, ja ne tukevat useita erilaisia pelityylejä lähitaistelusta tarkka-ammuntaan. Iso oivallus piilee vaikeustason valinnassa: pelaaja määrittää haasteen määrän ennen kentän valintaa 0,0–9,0-asteikolla, asettaen panokseksi valuuttana toimivia sydämiä. Korkeammalla lukemalla palkinnot ovat paremmat, mutta kuoleman korjatessa osa kerätyistä bonuksista ja sydämistä menee hukkaan. Kekseliäs systeemi takaa sen, että pelaaja voi säätää vaikeusastetta halunsa ja taitojensa mukaan päästäkseen pelin läpi.
Tiukan pelattavuuden lisäksi Kid Icarus: Uprising sisältää jumalien ja kuolevaisten välisestä suhteesta kertovan hienon tarinan, persoonallisia hahmoja, hulvatonta huumoria sekä moninpelattavan kamppailutilan. Pelaajan ei tarvitse olla pelkästään kilpailusta, pisteistä tai pokaaleista kiinnostunut, sillä Uprising sopii Smash Bros. ‑pelien tapaan aivan kaikille.
Veeti Kainulainen
83
Zero Escape: Virtue’s Last Reward
Ilmestynyt: 2012 | Alusta: 3DS (PC, PS4, Vita) | Fintendo PR1: –
Visual novelit escape roomien kera oli itselleni vielä ennen Zero Escapea yhtä vieras konsepti kuin ananas pitsan päällä, mutta näin jälkikäteen täytyy kyllä olla tyytyväinen, kuinka kunnianhimoisen ja kiehtovan pelin kautta pääsin genreen sisään. Zero Escape: Virtue’s Last Rewardin konsepti yhdeksästä elämästään kamppailevasta ihmisestä avun ulottumattomissa, maustettuna moraali- ja luottamuskysymyksillä nappasi välittömästi ja tarjosi mitä mielenkiintoisimpia ja jännittävimpiä skenaarioita koko kestonsa ajan. Sitä en kuitenkaan osannut odottaa, kuinka peli ei tyytyisi olemaan vain mahdottoman kiehtova selviytymispulmapeli. Tarinan edetessä Zero Escape nousee aivan uudelle tasolle monimutkaisuudessaan, salaperäisyydessään ja panoksissaan. Peliä on suorastaan mahdoton lopettaa, kun on kerran päässyt syvimpien juonilankojen jäljille, jotka saivat itseni positiiviseen epäuskoon kerta toisensa jälkeen. Erinomaisesti kirjoitetut hahmot auttavat pelaajaa sitoutumaan mysteerien selvittämiseen kovemmin kuin voisi arvatakaan, ja kastin kohtaloita koskevat valinnat saavat monesti mielen aitoon umpisolmuun.
Oskari Vartia
82
Celeste
Ilmestynyt: 2018 | Alusta: Switch (Linux, Mac, PC, PS4, XOne) | Fintendo PR1: –
Switchille ilmestyy jatkuvalla syötöllä kiinnostavia indiepelejä, joten joukosta erottuminen ei ole aina ihan helppoa. Celeste oli kuitenkin suuri menestys niin pelaajien kuin kriitikoidenkin piireissä. Harva indiepeli yltää tuntumaltaan, haastavuudeltaan ja ylipäätänsä suunnittelultaan Celesten tasolle. Suoraviivainen tasohyppely toimii pelissä erinomaisesti, sillä melko yksinkertaisilla pelimekaniikoilla on onnistuttu rakentamaan haastavia ja monipuolisia huoneita, jotka vaativat tarkkuutta ja hyvää ajoitusta. Loistava äänisuunnittelu, kaunis tarina sekä tyylikäs pikseligrafiikka tukevat muutenkin erinomaista peliä, joka on myös saanut tukevan jalansijan speedrun-yhteisössä.
Ville Kovanen
81
Super Monkey Ball
Ilmestynyt: 2002 | Alusta: GCN (arcade) | Fintendo PR1: 69
GameCuben julkaisun yhteydessä ilmestynyt Super Monkey Ball on erikoinen sekoitus, sillä toiset muistavat sen silmän ja käden saumatonta yhteistyötä vaativana taitopelinä ja toiset superhauskana bilepelinä. Kumpikin näkökulma on yhtä lailla oikea. Joskus parhaimmat ideat ovat todella yksinkertaisia, sillä alkuperäisessä Monkey Ballissa käytetään ainoastaan tattia ja korkeintaan yhtä toimintanappia. Jopa satoja tunteja viihdettä tarjoavan kallisteluseikkailun ja urheiluminipelien logiikan ymmärtää muutamassa sekunnissa, joten uudetkin pelaajat pääsevät mukaan helposti.
GameCuben jäädessä unholaan sarja jatkoi uusille alustoille, mutta yritykset keksiä palloa uudelleen liiketunnistuskikkailuilla ja taidetyyliä sokerikuorruttamalla eivät toimineet lainkaan. Parhaat minipelit ovat edelleen GameCuben numeroiduissa osissa. Monkey Fight ja Monkey Target ovat edelleen varteenotettavia syitä pyyhkiä pölyt kuution yltä illanistujaisia varten.
Ville Polvela