Yleinen peliaiheinen keskustelu

Tervetuloa Fintendoon!

Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.

Tertzzi

SW-2800-6452-5622
1.5.2017
224
Helsinki
Kirby Star Allies Demo on nyt E-Shop:ssa kopsattavana. Itseäni ei Kirby pelit juuri innosta, mutta ne jotka peliä odottavat on varmaan tyytyväisiä..
 

bËst

Jäsen
30.4.2017
322
Jahas. Viimeksi raapustelin tästä uniikkeihin mielipiteihin, mutta ehkä tällä kertaa mielipiteeni kohtaa ainakin jossain määrin myös enemmistön niin jaan sen tänne näin. Oon tässä aika-ajoin aina istunut ajatuksieni kanssa ja pohtinut pelimakuani ja mikä peleissä nappaa ja miksi taas jotkin pelit jäävät isoissa tai pienissä määrin toisen pelin varjoon. Tein vastaanvanlaisen vastakkainasettelun viimeksi Yooka-Layleen ja Odysseyksen välillä. Nyt otan pihtiini pelisarjat Resident Evil ja Evil Within. Pääasiassa keskityn omasta mielestäni ko. sarjojen parhaisiin vetoihin eli RE4:een ja EW2:een. Mutta toisinaan puhun peleistä osana isompaa sarjaansa.

Miksi nämä kaksi ovat puntarissani? Resident Evil on varmana monelle tuttu pelisarja ja omassa genressään merkittävä tekijä Evil Within on niin ikään virtuoosi Shinji Mikamin kädentyötä ja sitä on luotu vahvasti resident evilin kaltaista ilmiötä silmällä pitäen. Pidän molemmista peleistä ja pelisarjoista, mutta mikä on niiden välinen suhdanne ja mitä sarjat voisivat oppia toisiltaan. Vai onko toinen vain halpa kopio toisesta monella osa-alueella?

Jaan tämän vastakkainasettelun viiteen kategoriaan. Tässä vastakkainasettelussa puntarissa ovat:

1. Kenttäsuunnittelu, Sisältää miljöön soveltuvuuden peliin, laajuuden, kekseliäisyyden ja kiinnostavuuden
2. Ohjattavuus. Käsittää kaiken liikkumisesta kamerakulmiin ja käytettävissä oleviin tekniikoihin.
3. Hahmot. Yleiskatsaus pelin hahmokavalkaadiin, niiden hyödyntämiseen, persoonallisuuteen ja millaisen pelimaailman ne luovat yhdessä.
4. Tarina, maailma ja tunnelma. Miten survivorhorror näkyy? Miten se on syntynyt? Miksi se on olemassa? Minkä puolesta taistellaan?
5. Overall experience. Minkä kokemuksen peli saa luotua kun kaikki nämä aspektit niputetaan yhteen ja miten ne vuorovaikuttavat keskenään.

Let's get Started (Varoitus: Tekstiä tulee olemaan PALJON)

1. Kenttäsuunnittelu

- Alkuperäisen Resident Evilin yksi kiehtovimpia puolia on sen nitominen yksien isojen seinien sisälle. Näin ollen alueet tulivat tutuksi ja se vaati paljon nurkkien koluamista ja palasten yhdistelemistä. Nerokkuutta lisäsi se, että paranoia oli aina läsnä, vaikka olisit alueen jo raivannut tyhjäksi möröistä. Ainahan niitä voi ilmestyä lisää. Ja niitähän ilmestyi.

Pelien mennessä eteenpäin ja tarinan aseman kasvaminen peleissä tuli keskeiseen asemaan niin myös alueet laajenivat. Re4 etunenässä jakoi kokemuksen pelin kulun jakamisesta kolmeen isompaan alueeseen. Ja se onkin sitten ollut trendi. Pienenä poikkeuksena Revelations ja tavallaan RE7 palasivat tähän vanhaan "yksien seinien" kompleksiin. Mutta siirtymä toimi, vaikka ulottuvuus muuttuikin vähän putkimaisemmaksi. RE4 otti varman päälle pitämällä mystisen Ison kartanon / linnan rauniot yhtenä isona kokonaisuutena. Askeettinen kylä ja saarelle jemmattu tutkimuslaitos olivat nekin erittäin uskottavia tunnelmanluojia. Ehdottomana plussana oli se, että siirtymät näiden välillä olivat sujuvasti toteutettuja ja paikoitellen jopa huomaamattomia. Tokihan kenttäalueiden, erityisesti linnan alueet pursusivat epälogiikkaa, mutta se kuulunee videopeleihin. Kenelläpä ei olisi linnassaan omaa laavahuonetta tai huushollia kiertävää vuoristoratakärryä.

Resident Evil 4 teki luontevan siirtymän yhdestä alueesta useampaan. Monessa otteessa pelissä sai backtrackailla ja tutkia aluetta halunsa mukaan. Selittämättömiä rajoituksia oli harvassa ja pelaajalle annettiin vapaus. Monta kertaa löysi itsensä arpomasta, että kumpaan suuntaan sitä ensiksi lähtisi. Pelisarjassa eteenpäin mentäessä tämä hienous pelkistyi erittäin surkuhupaisaksi putkissa juoksutteluksi. Pahimpana skenaariona RE6, jossa pieni polun pieleen istutettu jakkari blokkasi raavaiden miesten liikeradan tyystin.



- Evil Within ei kokenut modernina pelinä ollenkaan alkuperäistä "yhden alueen" aikakautta. Enkä tiedä voisiko pelin teema semmoiseen järkevin perustein mahtuakaan. Mutta siirtymät ja mielikuvitukselliset ympäristöt peli nappasi jo ensimmäisestä osasta alkaen. Pelin keskeisenä miljöönä voitaneen pitää raunioitunutta mielisairaalaa, joka on osa klassista kauhuasetelmaa: Shutter Island all over again. Toisaalta kyseessä on vain hyvä kulissi pienoiselle ammeiden täyttämälle tiedelaboratoriolle: Matrix all over again.

Ykkösosan suurimmaksi ongelmaksi miljöiden kohdalta muodostuikin niiden arvaamattomuus, epäloogisuus ja puskista tulleet siirtymät. Ilmiö oli sikäli perusteltua, että kaikki tapahtui "unimaailmassa" ja "pään sisällä", mutta perusteluista huolimatta toteutus oli hämmennystä ruokkiva. Kakkososassa tämä puute korjattiin sulavasti. Unimaailma oli edelleen läsnä ja sitä hyötykäytettiin siirtymien ja ilmiöiden selittäjänä. Mutta itse pelialue koostui suhteellisen avoimista isoista alueista, joiden välillä pelissä palloiltiin. Tyrmät ja hylätyt rakennukset ovat takuuvarmoja kauhun näyttämöitä, mutta myös tavallinen asuinalue osoittautui erittäin kiehtovaksi kun se oli rakennettu oikein.

Pienenä irrallisena alueena EW2:ssa oli päähahmon "toimistoalue", jota voi pitää HUB-tyylisenä hengähdysalueena jossa hyödynnetään seikkailun varrelta löytyneitä collectingeja. Mielestäni tämä toimi erinomaisena ratkaisuna ja survivolhenkisissä peleissä takuuvarmaksi laskettava safe-zone on yllättävän tervetullut kokonaisuus. Alue sitoo kokonaisuutta hyvin yhteen ja pitää pelin pakettina. Pelisarja on uskaltanut irrotella ympäristöllään ja se vaihtelee arkisen koti-isän sielun maisemasta aina Salvador Dalin tyylisiin mielensyövereihin.

Summa summarum
- Vertailulinjojen vetäminen on vaikeaa, sillä erityisesti RE on ehtinyt kokeilemaan useampaa lähestymistapaa historiansa aikana. Mutta koska vertailussa ovat nimenomaan RE4 ja EW2, niin katse keskittyy niihin. Molemmat pelit ovat onnistuneet luomaan kiehtovan maailman tarinansa ympärille. Siirtymät ja lineaarisuus suhteessa avoimuuteen on hyvässä balanssissa ja se tekee alueilla pyörimisestä kiehtovaa. Koen kuitenkin oikeutetuksi antaa tästä kultaisen mitalin Evil Within 2:lle. Ison ero tuleekin luovuuden käytöstä: Tietyt varmat nakit ovat aina arvostettavia, mutta kun luovan hulluuden saa iskettyä pelisarjan miljööseen vahvasti kiinni, ilman että se vaikuttaa väkisin liimatulta, niin ansaitsee allekirjoittaneelta hatun noston.


RE4 vs EW2: 0-1


2. Ohjattavuus
- alkuperäisen Resident Evilin tankkiohjaus on jo sanalla sanoen legendaarinen. Se loi omalla tavallaan vahvasti horrorfuelia pelin sisältöön, mutta rehellisyyden nimissä sanottakoot, että kyseessä ei ollut helpoin saati selkein mahdollinen ohjattavuus. Varsinkaan kun vertaa modernimpaan Resident Eviliin. RE4 siirsi kameran olan taakse ja siirtymä oli erittäin sulava. Liikkumien oli uskottavaa ja sulavaa ja tähtääminen tuntui nautinnolta alkuperäiseen tankkiohjaukseen verrattuna. Parasta on, että vaikka RE4:n jälkeen tulleet 5 ja 6 ovat laadultaan valovuosia perässä, niin ohjauspolitiikka kehittyi molempien kohdalla entisestään. RE4 loi erittäin onnistuneen pohjan uudelle ohjaukselle ja se toimi. Toki näiden uudempien pelien jälkeen RE4:ssa ohjauksesta puuttuvat kehitykset (kävellessä ampuminen, monipuoliset actioncommandit yms.) eittämättä korostuvat, niin suunta ohjauksella on ollut erittäin positiivinen. Ja olihan se Leonin veitten heiluttelu nelosessa aika surkuhupaisaa seurattavaa. Huomasi, että leonille tutumpaa hommaa oli aamiaisleivän voitelu kuin vihollisten silpominen.

- Evil Within on kanssa vahvoilla tässä kategoriassa. Erityisesti hiiviskely ja kumarrassa kulkeminen on tehty luontevasti ja se luo sopivaa "turvallisuuden" tuntua kun tilanteita saa lähestyä sammakkoperspektiivistä. Pelin actioncommandit ovat kuitenkin suhteellisen rajalliset ja rivakammat puukoniskut perustuvat pitkälti vihollisen damageratioon ja positioon. Vastaavasti kakkososan kohdalla seiniin liimautuminen hyvän väijypaikan perässä tuntui heikosti toteutetulta. Valikotkin olivat pelissä kyllä visuaalisesti toimivia, mutta eivät palvelleet käyttäjäystävällisyyttä ja esimerkiksi pikavalikon luominen oli heikompaa tasoa kuin RE5:ssa. RE4:n simppelistä matkalaukku-taktiikasta puhumattakaan.

Peli myös kärsii 180-käännöksen puutteesta, joka on mielestäni yksi parhaita selviämistaktiikoita paitsi ympäristön tarkkailun saralla niin myös perääntymisen saralla. Monessa kohtauksessa huomasin kääntyväni pelijumalien puoleen rukoilemaan tätä pientä kikkaa takaisin. Koen sen paljon arvokkaammaaksi kuin seinien halailun piileskelyn toivossa.

Summa summarum:
- Mikami on pitänyt huolen, että pelin laatu ei jää moderneista vaatimuksista jälkeen vaan pystyy pikemminkin toimimaan suunnannäyttäjänä. Olihan alkuperäinenkin RE:kin ohjauksessaan merkityksellinen, vaikka ei yhtä hyvin aikaa kestävä kuin peli muuten oli ja on. Resident Evil on kuitenkin ollut koko ajan tässä askeleen edellä, ei paitsi Evil Withiniä vaain sarjansa pelejä muutenkin. Evil Within kärsii niistä pienistä vioista, jotka korostuvat pitkälti siitä syystä, että rinnalla on vahva vastaehdokas. Monessa muussa mittelössä EW olisi ollut vahvoilla, mutta tällä kertaa kruunu sulavista liikeradoista menee Resident Evil 4:lle


RE4 vs- EW2: 1-1



3. Hahmot
- Rehellisyyden nimissä todettakoot, että Resident Evilillä on tässä kokonaisuudessa sarjana huomattava etumatka. Onhan pelisarjan ympärille ehtinyt kertyä useamman pelin rinnalle jo elokuviakin. Pidän tästä syystä focuksen tässä kokonaan näissä kahdessa vertailun kohteena olevassa pelissä.

Resident Evil 4:n päähahmo Leon S. Kennedyn ehdoton vahvuus on karisma, joka korostuu nimenomaan sanavalmiin naljailun muodossa. Tätä puolta persoonasta tuodaan vahvasti esille läpi koko seikkailun ja tilanteisiin suhtaudutaan juuri sen asteisella vakavuudella kun on tarvis. Kenellleppä ei aivokoppaan eksyisi vitsi tai pari kun nippanappa teini-iän ylittänyt wannabe-napoleon tulee uhkailemaan hirmuteoillaan. Mukana roikkuva Ashley täyttää sukupuolien tasapainon läpi pelin. Ikävä kyllä kyseessä on täysverinen bimbo, joka on kuin symbioosi kaikista amerikkalaisten teinikomedioiden tyhmistä blondeista. Enempää tästä naikkosesta ei tee edes mieli sanoa. Onhan meillä myös Hunnigan: Leonin salainen rakastajatar ja ohjekirjan tulkitsija.

Hyvä hyvis vaatii vastapuolelle asiaan kuuluvat pahikset. Saddler, mini-napoleon Salazar sekä Jack Krauser. Kukin tarjoaa hyvässä suhteessa oman mausteensa tähän viruskaaokseen, mutta kovin irralliseksi etenkin pääantagonisti saddler tuppaa jäämään. Varsinkin kun lopputaistelu on pelin selkeästi heikointa antia. Onneksi Jack Krauser ottaa roolia pelin kiehtovimpana pahiksena. Hahmon interaktio Leonin kanssa on toimivaa ja pelottavan veljellistä. Tämä antaa hyvän lisäponnahduksen paitsi hahmojen persoonan kehitykselle, niin myös Resident Evil -universumin taustatarinoille.

Sivuhahmoista nostan jalustalle Ada Wongin, joka seuraa Leonia kuin hyvin piilotettu varjo tai kiimainen kyylä. Kumpaa ilmaisua nyt itse kukin haluaa käyttää. Adan tehtävä on lähinnä ylläpitää sidosta RE4:n ja sarjan muiden pelien välillä. Adan muut motiivit aukesivatkin sitten myöhemmin julkaistujen lisäpelimuotojen muodossa joten jätän ne tämän kerronnan ulkopuolelle. Lisäksi oman mielihyväni hemmotteluksi haluan puhua ehkä kiehtovimmasta sivuhahmosta koko videopelihistoriassa: Merchantista. Kyseinen hahmo kasvoi fanien keskuudessa ilmiöksi, vaikka tekijöiden suunnalta tavoite oli vain luoda tapa jolla Leon voi päivittää varustustaan. Hahmolle luotiin persoona täysin pelin omien faktojen ulkopuolelta ja neljäs seinä rikkoutui täysin vahingossa. Mielestäni silloin on jotain tehty oikein, kun hahmosta saa ilmiön, ilman että siihen panostetaan ollenkaan.

Yksi iso asema puhuttaessa kauhupeleistä, on creatureilla. Resident Evil on sarjana mennyt niiden kanssa laidasta laitaan ainaRE7:n ja Revelations 1:n kaltaisista mielikuvituksettomista limaklönteistä aina RE4:n tyylisiin moniulotteisiin ratkaisuihin. RE4 uusi zombie -ideologian antamalla niille jonkinasteisen älynlahjan parasiittien muodossa. Siirtymä oli maltillinen ja sitä myötä onnistunut. Muut möröt olivatkin sitten jalostettuja versioita vesipedoista ja tutuista kerberoksista, mutta olipa mukana Hulk, Wolverine ja Mystikkokin. (eli El Gigante, Garrador ja Regenerator), moottorisahan heiluttajia ja verdugoa unohtamatta. Kokonaisuutenaan isot möröt erottuivat uhkaavuksillaan piskuisista ganadoista ja heitä tiesi pelätä ihan eri tavalla. Olennot olivat moniulotteisia ja ihmismodelia hyödyntäviä mutageeniolentoja. Kokonaisuudessaan kuitenkin äärimmäisen hyvin muuhun maailmaan istuvia olentoja.

- Evil Withinin Sebastian Castellianos on yhtä kovaksikeitetty poliisimies kuin Resident Evilin Leonikin. Suurin ero tulee kuitenkin siinä, että Sebastian korvaa Leonin huumorisiteeraukset vain peruspohojalaisittaen toteamalla: "Shit". Ei mikään luovin ratkaisu, mutta sen verran halpa että se saa Sebastianiin ylimääräisen koomisen latauksen. Muuten Sebastian tuntuu perinteiseltä tarinoiden sankarilta, joka on tahtomattaan ajautunut mukaan ihmiskokeiden loppumattomaan tulvaan.

Naiskiintiötä täyttää pelissä Kidman, jonka rooli ykkösosassa oli huomattavasti keskeisempi. Kuitenkin kyseessä on takapiru, joka ohjailee Sebastiania unimaailman ympyröissä. Hahmo jää tässä pelissä hyvinkin pinnalliseksi, mutta ainakin kyseessä on itsenäinen ja hyvin vahva naishahmo.

Sivuhahmot eivät pääse yhtä isoon loistoon kuin niiden olisi toivonut. O'neill tarjoaa juonellisesti eniten sisältöä, mutta mitään bff -materiaalia kaveri ei missään vaiheessa pääse olemaan. Ensimmäisessä osassa juostiin Leslie -nimisen mysteerinaisen kintereillä kun taas EW2:ssa jahdataan sebastianin pikkutyttöä. Leslie oli ärsyttävä hahmo, johon kulminoitui kaikki kauhuelokuvien kliseet, mutta Lily-tyttönen jää täysin irralliseksi paketiksi. Käytännössä Lily on vain puukeppi tai pesäpallo, jota Sebastian -nimiselle koiralle heitellään. Ja sitten on vielä Tatjana. Täysin arvoituksesti jäävä venäläishoitsu, jonka elämäntehtävä tuntuu olevan Sebastianin haavojen paikkaaminen.

Pääantagonisteina toimii kauhupelien ykköspaparazzi Stafano sekä taustalla toimiva pääpiru Theodore. Tarinallisesti päähuomio keskittyy tähän valokuvaajaan ja pitkän matkaa hän on se, joka toimii uskottavana naamiona todelliselle pahalle. Pahisten motiivit ovat erikoiset, mutta heistä erityisesti Stefano säteilee kiitettävää karismaa ja mystisyyttä. Kokonaisuutenaan kaksikko pitää pelin kehityskaaren koko ajan intensiivisenä vaikka heidän tavoitteensa ovatkin hämmentävän utopistiset. Mutta sarjaa pelanneiden keskuudessa tämä on tuttu jo Ruvikin ideologioista lähtien.

Hirviöpuolella piilee Evil Withinin todellinen vahvuus. Perusjantusten ulkopuolelta sarja on pullollaan uniikkeja monstereita, joiden ulkoiseen olemukseen ja luovuuteen on käytetty paljon aikaa ja huumesieniä. Mutta juuri tällaista järjen ja mielenterveyden rajoilla leikittelevää lähestymistapaa kauhupelit kaipaavat. Lastenlaulun tahdissa varjostava kummitus Anima tuottaa eittämättä enemmän painajaisia kuin aikaisemmin mainitsemani pikku-napoleoni.

Evil Within 2:n pienimmätkin pahat, eli nämä zombienkorvikkeet ovat erittäin onnistunut jäljitelmä kauhun kivijalasta. Olennoilla on zombien yksinkertaisuus mutta suomalaisen aamuyön grillijonon aggressiivisuus. Kun sekaan heittää välistä näitä enemmän limaklönttejä muistuttavia olentoja, niin niidenkin hohto säilyy vahingoittumana ja tuovat mukaan sopivan määrän vieroksuntaa tuottavaa inhoa, joka käskee sinua pysymään kaukana niistä. Eli tarjoavat juuri sitä viestiä mitä hirviöiden täytyykin.

Summa summarum
- Jos ruotisin tämän puhtaasti creaturejen perusteella, veisi Evil Within pidemmän korren. RE4 on kuitenkin sillä rintamalla RE-sarjan vahvin kilpailija, joten mitään täyttä turpasaunaa ei olisi luvassa. Mutta kokonaisuus on kuitenkin vuorovaikutusta ja interaktiota protagonistien ja antagonistien välillä. Ja siinä vaiheessa vaakakuppi puhuu RE4.n puolesta. Sebastian on mielenkiintoinen hahmo, mutta ei tarpeeksi moniulotteinen että voisi kilpailla Leonin kanssa. Ja loppupeleissä sivuhahmot nousevat ratkaisevaan asemaan. Siinä Resident Evil on todella vahvoilla ja voittaakin tämän skaban bimbon mitalla.


RE4 vs. EW2 2-1


4.Tarina, maailma ja tunnelma
- Resident Evil 4:n taustalla on jo vahva legacy, miksi onkin kiintoisaa, että RE4 poikkeaa tästä kaanonista todella suuresti. Tämän avulla peli saa itseoikeutetusti luoda oman tarinansa ja kaiken sen ympärille. T-virus jätetään kokonaan varjoon ja tilalla on uusi uhka: Parasiitit, jotka ottavat ihmiset haltuunsa ja joita on istuttamassa itse iso paha Espanialainen Saddler. Se saa myös uhrit toistamaan mantroja "Go hello go hello" sekä palvomaan entistä Mexicolaista vapaapainijaa toistamalla kovaan ääneen "Eddie Guerrero".

Tarina on hyvin suoraviivainen, joskin motiivit kohdata erinäisiä isompia bosseja matkan varrella jättää paljon aukkoja. Tarina myös käy vähän sivuraiteilla avaamassa Leonin ja Krauserin välistä sielunmaisemaa ja se osoittautuukin omasta mielestäni pelin kiinnostavimmaksi juonihaaraksi. Niin ja koko motiivihan Leonin osallistumiseksi latinolaiseen välien selvittelyyn ei ole suinkaan uhka parasiitista, sillä se ongelma opitaan vasta pelin aikana. Oikea motiivi on ostettu pikatilauksena Super Mariolta kun yksi avuton tyttö on napattu ja se pitää käydä pelastamassa.

Tarinan keveydestä huolimatta, tunnelma pitää hyvin kutinsa koko pelin läpi. Alku huokuu tutustumista, ihmettelyä ja hiljaista lähentymistä tähän yllätykselliseen parasiittiongelmaan. Linnaan päästäessä pääsee kauhuelementit valloilleen kun liikutaan tyrmissä ja kuunnellaan munkkien palvontaa muistuttavia soidinhuutoja. Saarella annetaankin sitten ripaus toiminnallisempaa puolta ja pyssysotaa, jota rikotaan luomalla ahdistusta tuottavaa kauhua ja kuunnellaan regeneraattoreiden kaukaista örinää laboratorion hiljaisilla käytävillä.

Maailma luo Resident Evilin teesit uudella tavalla. Tuloksena on yhdistelmä jotain uutta ja jotain vanhaa. Jotain sinistä kun vielä saisi, niin saataisiin kokoon vielä koomikon ja bimbon välinen avioliittokin. Mutta se olisi ollut kertakaikkisesti kaiken pilaava juonenkäänne, joten onneksi se jäi kokematta.

- Evil Within 2:n tarina on astetta selkeämpi kuin mitä ykkösosan laajalla kaarella ylitseampuva sekametelisoppa. Pelissä kuitenkin toteutuu jatkumo ja kakkososa viittaa useaan otteeseen ykkösosassa koettuihin asioihin. Näitä ei uudelle pelaajalle pahemmin avata pelin aikana, vaan pelissä elää tietynlainen oletus, että myös ykkösosan on pelannut. Ja pelkkä pelaaminen ei riitä: Toivottavaa olisi, että tarinan on pelikerralla myös kaikkine nyansseineen ymmärtänyt.

Toki ettei mene pelkäksi parjaamiseksi, niin ykkösosan ehdoton vahvuus oli juonen koukuttavuus ja mystisyys joka poikkesi täysin Resident Evilin turhan tutusta lähestymistavasta. Ihailen peleissä kunnianhimoa, mutta se on osattava suhteuttaa oikein. EW2:n kohdalla kaikki oli selkeämpää ja paremmin selitettyä. Unimaailma oli alusta asti vakio ja se selkeytti pelin tiimellyksestä monia asioita. Creatureiden olemassa ololle oli vankkoja taustoja ja itseeni tällaiset hienosäädöt tekevät vaikutuksen.

Tunnelmassa Evil Within on onnistunut ekoista askeleista lähtien. Salaperäisyyttä, selviytymiskauhua, ahdistavia kohtauksia ja kuitenkin se mielenkiinto jatkaa eteenpäin on vahvasti läsnä joka käänteessä. Äänimaailma on hienosti toteutettu kokonaisuus ja peli tuo eteen uusia jännitystä huokuvia kohtaamisia tasaisin väliajoin. Paljon annetaan tilaa myös hiiviskelylle, mitä arvostan suuresti survivorhorrorissa. Joskin toisena vaihtoehtona on aina tilanteiden ratkaiseminen tuliasein, mutta suoranaisesti peli ei siihen kannusta saatavilla olevan tavaran rajallisuuden vuoksi.

Maailma on kokonaisuutenaan oikein onnistunut, joskin rikkonainen. Mutta kuten aikaisemmin toteisn, niin tässä kakkososassa se rikkoinaisuus on paljon paremmin kerrottu pelaajalle.

Summa summarum:
- Molemmat pelit toteuttavat astetta toiminnallisemman survivorhorror -pelin vaatimuksia kiitettävästi ja erityisesti tunnelman puolella Evil Within on antanut parasta antiaan alusta alkaen. Vastaavasti RE4 on vetänyt asian kanssa paljon varmemmalla lähestymistavalla. Valinta on vaikea, mutta takaraivossani liikkuu todella häiritsevällä taajuudella Evil Withinien tapa vetää juonenkäyrät liian övereiksi. Ykkösosassa tämä kunnianhimo ampui itseään ikävästi jalkaan, kun taas kakkososa kärsii siitä että monet asiat nojaavat vahvasti ykkösosan tapahtumiin ja vasta niiden kautta voit ymmärtää tarinaa joka osa-alueelta. RE4 on kevyesti itsenäinen paketti ja kärkeimmät viittaukset sarjan muihin osiin tulevat ilmi vasta muiden pelimuotojen kautta. Sen minkä EW2 voittaa tunnelmassa niin se häviää tasapainoisuudessa. RE4:ssa on juuri oikean verran jokaista maustetta, ilman että mikään puoli alkaa tuntua liialta tai liian vähäiseltä. Näin ollen tästäkin kategoriasta piste Resident Evil 4:lle


RE4 vs. EW2 3-1


5. Overall Experience
- Tässä kohdassa objektiivisen näkökulman säilyttäminen itselläni tuntuu poikkeuksellisen hankalalta. Omaan kuitenkin vahvan tunnesiteen ja historian RE4 -peliin, ja näin ollen kyseinen peli on pelkästään pelituntien valossa kerännyt huomattavasti enemmän expaa kuin EW2:lla on ollut edes mahdollista. Mutta koitan kuitenkin pysyä valitsemallani keskitiellä.

Resident Evil 4 on jatko-osa sarjalle, joka on genrensä edelläkävijä. Samalla se on myös genrensä mullistaja, jonka valitsemalla suunnanmuutoksella on ihailijansa ja vihaajansa. Ja vaikka juuri tämä peli olisi miellyttänyt, niin samalla se vei pelisarjan paljon kauemmaksi tutuilta juuriltaan paitsi toiminnallaan niin myös antamalla viholliselle huomattavissa määrin enemmän aivosoluja. Peli kuitenkin kykeni irrottautumaan juuristaan ja muodostamaan oman kokemuksensa, omat vihollisensa ja oman tarinansa. Siinä missä peli otti riskit teknisellä puolella, se ei yrittänyt sitä tarinan puolella. Peli osoittautui lopussa ikään kuin traileriksi tulevalle suuntaukselle. Ja kuten moni elokuvamaailmaa seuraava tietää, niin petollisen usein traileri on paljon parempi kuin itse elokuva. Ja tämä näkyy Resident Evilien suunnassa, josta ikävimpänä kokemuksena on Leonin viimeisin estradille marssi: RE6.

Peli on kuitenkin uskomaton nautinto ollut pelata. Siitä kiitos hyvin rakennetulle kokonaisuudelle, johon uuden pelaajan oli helppo tarttua. Peli soljui eteenpäin sopivalla tempolla ja tarjosi pelaajalle onnistumisen kokemuksia kun vaikeistakin tilanteista tuli selvittyä. Virheetön peli RE4 ei tietenkään ole, mutta pakko se on todeta että petollisen lähellä sitä se on. Eikä vain oman mielipiteeni varjolla vaan myös kriitikoiden ja käyttäjäarvostelijoiden mittataulukosta tulkittuna.

Turhauttavia tekijöitä pelistä löytyy erityisesti hahmopuolella (ashley) ja kuten aikaisemmin totesinkin niin sarjan tuoreempien pelien uudistukset liikkumiseen ovat erittäin tervetulleita kehitysaskelia. Eniten pelin harteilla kuitenkin painaa, ja toisaalta kannustaa sen olemassa oleva legacy. Vertailukohta oli olemassa ja juuret jo syvällä genrensä maaperässä. Mutta vaatii todellista riskin ottoa kyetä irrottautumaan niistä juurista omaksi puuhaarakseen. Resident Evil 4 on uniikki pelikokemus, jota voi ehdottomasti suositella pelaajalle, joka on genren parissa täysin uusi. Vanhoissa ei todellakaan ole mitään vikaa, vaan päinvastoin. Mutta niiden tankkimaisuus voi olla uudelle pelaajalle vieras kokemus lähestyä peliä, varsinkin kun vastaavaa pelityyliä tokko enää meidän aikakaudella lähdetään tieten tahtoen tekemään.

Omasta suuntauksestaan RE:n maailmassa kertoo myös se, että kaikki pelin creaturet on luotu vartavasten tätä peliä varten ja niiden avulla rakennettu oma maailmansa. Lisäksi valtaosa näistä tapauksista on yhtä mieleenpainuvia, kuin Tyrantit tai Hunterit olivat ensimmäisen RE:n aikaan. Ainoana siltana eri pelin maailmojen välillä toimivat Leon ja Ada. Silta on kapea, mutta täysin riittävä.

- Evil Withinin kohtalona on toimia pelinä, jota verrataan lähes suorasanaisesti Resident Eviliin. Näkyipä tämä jo ykkösosan ensimmäisissä promootioissakin, kun sen kerrottiin olevan nimenomaan "resident evilin tekijän" käsialaa. Vertailulta ei voinut välttyä ja koska kyseessä oli uudella liikkumistyylillä varustettu "re-seuraaja" niin loogista oli, että vertailu kävisi kuumasti tässäkin vastapuolella olevaan RE4:een.

Kuten Resident Evilit, niin Evil Within on survivalhorroria.... mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Tietty pelisuunnittelussa löytyy elementtejä, joista voi aistia suunnittelijan (ja kakkososassa supervisorina toimineen) tuntemusta vastaavanlaisia pelejä kohtaan. Mutta pelissä on täysin oma maailmansa ja omat haasteensa. Maailmaa ei uhkaa zombieapocalypse vaan puhtaasti tiedemiehet ja muutama sekopää.

Pelin maailmaa lähdettiin rakentamaan oikein urakalla ja ensimmäisen pelin tehtävänä olikin koittaa esitellä koko luomus pelaajalle, jonka ympärille voisi sitten jatkossa rakentaa pala kerrallaan isompaa maailmaa. Ensimmäinen osa koitti ehkä vähän liikaakin rakentaa pelin maailmaa ja lopputuloksena oli vain pään pyörälle laittava scifimetalisoppa. Mutta pohja oli luotu ja se näkyi kakkososan toteutuksessa. Ensimmäisen osan virhemaailma oli selkeästi tiedostettu ja parannuskohdat bongattu. Peli ei toistanus sitä rikosta, mikä on tapahtunut niin Paper Marion, Banjo-Kazooien ja monen muun pelisarjan kohdalla on tehty: Nyt ei korjattu sitä, mikä ei ollut rikki vaan keskityttiin parantamaan virheitä. Ja se on lupaava askel tulevia pelejä miettiessä.

Peli olisi voinut halutessaan ottaa kaikki mallenteet Resident Evilistä ja teoriassa Sebastian olisi vain voinut sulautua osaksi S.T.A.R.S -tiimiä, mutta ihailtavaa on, että näin ei käynyt. Syntyi uusi sankari joka, rehellisyyden nimissä sanottuna, on enimmäkseen onnistunut vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta se on hyvin tyypillinen sankaritarinan alku ja tuttua jo Marvelin supersankariajoilta. STEM, joka siis on tämä pelin unimaailmaa, muistoja ja Matrixin kokemuksia mallentava masiina on avain semmoisiin kauhun kerroksiin, joihin Resident Evilillä ei ole mitään asiaa. Logiikka yksinkertaisesti loppuu kesken. Mutta unessa ja mielikuvissahan ei tunnetusti rajoja ole. Näin ollen pelin mahdollisuudet laajentaa tarinallisia toteutuksellisia elementtäjä on valtava. Ja sillä on kaikkeen tähän maailman paras peitetarina.

Mutta kuten varmasti monet ovat kuulleet joskus: With great power, comes great responsibility. Kun on mahdollisuudet leikitellä kaikilla huonoimmillakin ideoilla ilman varsinaisia rajoitteita, niin tulee se vaara että asiat menee täysin överiksi ja loppuratkaisu jättää enemmän kysymyksiä ja ihmettelyjä kuin vastauksia. Se voi olla Evil Withinin suurin vahvuus ja heikkous.

Summa summarum:
- Evil Within karistaa onnistuneesti statuksen Resident Evilin -halpakopioinnista ja se on itsessään hieno saavutus. Mutta voiko pelisarja koskaan nousta tämän legendan veroiseksi? Aika näyttää mutta helppoa se ei ole. Kuitenkin olisin Valmis laittamaan Evil Within 2:n puhtaasti pelinä monen Resident Evil -nimikkeen alla toimivan pelin edelle. Resident Evil 4 ei kuitenkaan ole yksi niistä nimikkeistä.

Resident Evil 4 on vain täydellinen pelikokemus puutteistaan ja juonen pinnallisuudesta huolimatta. Evil Within 2 on erittäin hyvään suuntaan kehitetty peli ja mielestäni täysin pelaamisen arvoinen kokemus. Varsinkin jos haikailet jännitystä tarjoavan survivalhorrorin perään. Ylivoimaisen vastustajan edessä hopeamitalin saaminen ei kuitenkaan ole häpeä. Päinvastoin: Mielestäni pitää olla tyytyväinen, että meriitit riittävät tällaiseen vertailuun. Mutta kuten varmaan jo rivien välistä saattoi lukeakin, niin piste Overall Experiencestä menee Resident Evil 4:lle


Lopputulos:


RE 4 vs. EW2: 4-1
 

Tertzzi

SW-2800-6452-5622
1.5.2017
224
Helsinki
Kertokaahan kuinka käytän noita golden pointseja ostaessa Switchin e shopissa?
Kun olet My Nintendossa ostanut pointseilla jonkun niin se on E-Shopissa sitten alennuksessa sinulle. Niin oli Wii U:n kanssa. Eihän vielä voi Switchillä niitä käyttää. Tässä kuussa kylläkin pitäisi ne ruveta käymään..
 

Tertzzi

SW-2800-6452-5622
1.5.2017
224
Helsinki
Tuli juuri käytyä kaikki Switch fyysiset pelit läpi ja katsottua monestako olen unohtanut kerätä kultakolikot talteen. 1246 tuli yhteensä, eli 12.46euroa. Ihan kiva :smile:
 

Loota

Kermakostaja
Ylläpitäjä
12.4.2017
284
  • Viestiketjun aloittaja
  • Staff
  • #147
@Norsukampa täällä taanoin suosittelema Enter The Gungeon meni ostoon ja hellurei kun nappasi välittömästi mukaansa. Kyseessä on siis roguelike twin stick shootteri, jossa paahdetaan satunnaisgeneroituja tyrmiä läpi keräillen mitä hulluimpia varusteita auttamaan selviytymisessä kohti manalaa. Todella koukuttava gameplaylooppi kaikenkaikkiaan ja jännitystä piisaa joka oven taakse kurkatessa kun mitään resurssia ei oikein raaskisi tuhlata tai menettää. Tuuria tunnutaan tarvittavan paljonkin, että on mitään asiaa tunkion kovempia pomonaamoja vastaan, mutta pelin lyhyehkön ja vaivattoman luonteen vuoksi satunnaisuus tekee minusta kokonaisuudelle vain hyvää ja pitää joka pelikerran omanlaisenaan. Yllätyksiä tuntuu myös piisaavan loputtomiin aina itemeistä mitä kummallisimpiin pelaajan elämää helpottaviin NPC-köntyksiin, minkä designeille ja dialogille on tullut useaan otteeseen hihiteltyä. Tämän vuoden kovin ylläri, vaikka tuli julkaistuakin jo viime vuoden puolella.

Pitää tästä jatkaakin tämänhetkistä sessiota: tuli juuri napattua haulikon hylsy, joka ampuu haulikkoja, ja opittua raivoisasti kaatamaan pöytiä, jotka ampaisevat kaaduttuaan raketin lailla eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Hienoa että Gungeonisteja on alkanut Switch-osan myötä putkahtelemaan uusia ympäri planeettaa. Hieno peli joka ansaitsee kaiken hyvän. Jos haluaa samaa herkkua mutta eri genressä, kannattaa lukaista etusivulta löytyvä Steredenn-revikka. Kuuleman mukaan äärimmäisen komea, paksulla lompakolla ja suurella housujen etumuksella varustettu mies sen arvosteli, ja löysi siitä yhtymäkohtia myös Gungeoniin roguelike-elementtiensä ja retrografiikoidensa myötä. Mahtava peli sekin.
 

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
En tiedä onko moni seurannut tuota tulevan Tegra piirin kehitystä. Ihan mielenkiintoista tulevaisuuden kannalta ja ajatellen Nintendon tulevia konsoleita. Uusinhan mikä on tulossa(ilmeisesti 2018) on Tegra Xavier joka tietojen mukaan pitäisi olla yhtä tehokas kuin Drive PX2:nen paljon pienemmässä tilassa. DrivePX 2:nen sisältää 2xpascal+2xparker piirit ja kuluttaa virtaa 80W:a. Ensi vuonna ilmestyvä Xavier yksistään vastaa tuota PX2:sta huomattavasti pienemmässä tilassa ja yhdellä Tegra piirillä sekä 20W:in virrankulutuksella. Tflopeista ei ole tietoa mutta vuonna 2022-23 ilmestyessään saattaa Switch 2:nen sisältää sellaisen tehomäärän(ehkäpä Xavier 2:sen) että nyt on sitä vaikea kuvitella kannettavalle laitteelle. Ihan niin kuin aikoinaan oli varmasti 3DS:sän ilmestymisen aikoihin vaikea kuvitella Switchin kykyistä kannettavaa pelilaitetta. Tähän vielä Pro malli päälle joka sisältäisi tehodokin ja jonka voisi asiakas valita halutessaan muutaman sadan euron lisähintaan niin siinä olisi muut konsolivalmistajat ihmeissään kun samalla olisi tehokkain käsi- ja kotikonsoli samassa paketissa. NVidian tegra piirien kehityksen kirittäjinä toimii vielä nyt AMD ja Intel jotka ovat yhteityössä tuomassa ns.mobiilipiiriä joka pitäisi olla aikas tehokas. Tuo nVidian yhteistyö sopimus on mielestäni loisto veto Nintendolta ja mahdollistaa tulevaisuudessa ns.yksinoikeudella hyvän hybridi laitteen suunnitelun ja valmistuksen ihan niin kuin Switchin kohdalla.

Sinänsä hyvin valittu Nintendon uusimman hybridikonsolin julkaisu ajankohta joka sattuu muutaman vuoden kilpailijoiden jälkeen jotta on muutama vuosi sitten aikaa rakentaa hybridikonsoli jolla on sitten mahdollista pyörittää 3rd party pelejä vaikka sitten niillä alhaisimmilla yksityiskohdilla ja ruudunpäivityksillä. Sinänsä nuo alhaisemmat visuaaliset seikat korvaa Switchin muut ominaisuudet sillä aika monelle tuo kannettavuus on tärkeä asia, ainakin jos katsoo tuota tutkimusta jossa tutkittiin sitä miten Switchiä pelatessa käytetään. Moni näytti olevan sekakäyttäjä(enkä tarkoita mitään päihteitä :grin:) eli pelaa niin sanotusti kotona että kannettavana.

Niin näyttää loikkivan tuon Tegran kehitys etiäpäin ja vuonna 2020 ilmestyy sitten Orion ja nVidia näyttää oleva tavoite että tuo olisi Xavieria 5xtehokkaampi tai ainakin sinne päin. Xavierin graaffiset tehot on 1,3tfloppia. Yleensä nämä asiat niin kauheasti kiinnosta mutta tämä Nintendo+nVidia+Tegra nyt sattuu tavallisesta enemmän kiinnostamaan jostain kumman syystä.

https://www.google.fi/search?q=tegr...UIESgB&biw=1920&bih=1080#imgrc=AegPricK-gLSTM:
 
Viimeksi muokattu:

Wilbur wals

SW-8065-2970-1519
30.4.2017
946
Jotenkin tuo Hyrule Warriorssin Switch versio houkuttelee. Paljon pelaamattomia hahmoja ja teknisesti huomattavasti parempi versio kuin Wiiuulla. Niin ja tietenkin kannettavuus. Vanhan version omistaneena ei tietenkään haluaisi maksaa täyttä hintaa. Bayonetatkin olisi hankinta listalla. Toisaalta Farming simulatorissa ei ole vielä kaikki pellot omistuksessa. No tietenkin konsolikin pitäisi saada huollosta takaisin.

Olimpa muuten taas Matti Myöhäinen ja eilen aattelin mennä varaamaan OCtopath Travelin erikoisversion Verkkokaupasta. No tuohan oli aikoja sitten myyty loppuun yllättäen.
 

Andyliini

Tyhmä
Toimitus
30.4.2017
358
Tampere
Olimpa muuten taas Matti Myöhäinen ja eilen aattelin mennä varaamaan OCtopath Travelin erikoisversion Verkkokaupasta. No tuohan oli aikoja sitten myyty loppuun yllättäen.

VPD pisti ennakkovaraukset tuosta aktiiviseksi vasta jokin aikaa sitten. Heillä voisi olla vielä varastoa jäljellä. DiscShopkaan ei ole vielä ennakkotilauksia avannut.
 

Norsukampa

"His coconut gun, can fire in spurts"
Toimitus
8.5.2017
609
Turku
Nintendo on rekisteröinyt trademarkin sellaiselle kryptiselle kirjain-numeroyhdistelmälle kuin

"N64"

Samoihin aikoihin viime vuonna firma teki samanlaisen operaation "SNES Mini"-termin kanssa joten syventykäämme pohtimaan mitä tämä kaikki tarkoittaa? Olen lukenut Da Vinci-koodin mutta en nyt osaa yhtään yhdistää tuota kirjainta ja numeroita mihinkään...
 

Wapazi

Jäsen
30.4.2017
25
Joensuu
Pyytävät kyllä ryöstöhintaa tuosta telakattomasta pakkauksesta. Vain 50$:n hinnanpudotus ja pakkauksesta on jätetty telakan lisäksi pois myös HDMI kaapeli, Joy Con grip, sekä virtalähde.
 

Mies joka ei pystynyt

Idolimestari
1.5.2017
95
Vaasa
Ottaa niin paljon päähän että nykyään yhä useamassa ja useammassa Musou-tyylisessä pelissä ei ole local co-oppia. Useammat warriors pelit pienenee sisällöltään ja samalla poistetaan local multiplayer, jolla saisi tuosta yhä laihemmasta pelistä enemmän iloa irti. Ensi viikolla julkaistaisiin taas yksi musou-peli joka kiinnostaisi hieman, mutta mikäli local multiplayer olisi niin melkeimpä olisin ennakkotilannut jo sen.

Ylipäätänsäkkin, useissa tappellupeleissäkin on huomannut tuon trendin että poistetaan local multiplayer pois. Vaikka ei nyt ole kovinkaan tunnettu länsimaissa, niin Gundam-tappelu pelit ovat hyvinkin ikävä esimerkki tästä. 2010-luvun alussa julkaistuissa PS3-peleissä oli local multiplayer, mutta sitten se poistettiin yhtäkkiä eikä ole tehnyt paluuta. Ihan mielelläni päivittäisin uusimpaan versioon, mutta niissä jos haluaa pelata kaverin kanssa, niin pitää hankia toinen kone, peli ja näyttö toisen ohjaimen sijasta.

On se kumma kun ei suostuta tekemään pelaamisesta sosiaalista kokemusta.
 

Kuruwin

Epätoivon lähetti
Toimitus
3.5.2017
393
Onhan tuo kieltämättä aika hölmöä. Nuo pelit eivät ole edes mitenkään näyttäviä joten sitäkään tekosyytä ei ole että grafiikoita pitäisi laskea että co-op pyörisi. Tuskin Co-opin lisääminen musou peleihin edes on mikään massiivinen prosessi. Ei nuo kummiskaan ikinä ole mitään tasapainotustakaan co-opin suhteen ikinä tehneet.