Super Mario Odyssey
- Viestiketjun aloittaja Wilbur wals
- Aloituspäivämäärä
Tervetuloa Fintendoon!
Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.
Hynät/Rahat & Ruplat
Adamantiumluuranko
- 7.5.2017
- 140
Polygonista peräisin olevalle "pelijournalismille" (ja varsinkin kyseessä olevalle 'paremmuuslistaukselle') olisi helppo vain nauraa, mutta tällä kertaa kirjoittaja on selkeästi panostanut aiheen pohtimiseen ja siksi voin arvostaa artikkelia mielipiteenä, vaikken samanlaista listaa loihtisikaan (ihan jo silläkin perusteella, etten kaikkia mainittuja pelejä ole vielä kokenut).
Juttua lukiessa tosin odotin löytäväni ykkössijalta Super Mario World 2:n...
Juttua lukiessa tosin odotin löytäväni ykkössijalta Super Mario World 2:n...
- 12.4.2017
- 284
- Staff
- #165
Mikä tekee Captain Toadille juttelemisesta tai maalaukseen syöksymisestä niin harmittavaa sen sijasta, että Moonit olisivat näillä samoilla paikoilla odottamassa vain kerääjäänsä Super Mario 64 -tyylisesti? Sekin olisi toistoa (aka monipuolisuuden puutetta) ihan siinä missä nuo luettelemasikin tehtävät ovat Odysseyn kontekstissa, mutta Odysseyssä nämä yhden tehtävätyypin toiston Moonit harvoin ovat edes prosenttia pelin kaikista kerättävistä. Suurin osa näistä tehtävätyypeistä käyttää joka tapauksessa ympäristön teemaa tai kenttäsuunnittelua hyväkseen erottuakseen muista vastaavista, niin minusta niitä ei voi millään haukkua toistoksi muuten kuin sanan absoluuttisimmassa merkityksessä. Onhan siinä argumenttinsa supistaa pelin Moonien määrää, mutta katsoessa kuinka laadukkaasti tämä määrä on implementoitu peliin tuo kuulostaa vain hullulta.
Oli miten oli, jos kaikkien pelien moonien tehtävätyyppiä tai luonnetta tarkastelisi ja luokittelisi tyyppinsä suhteen omiin joukkoihinsa, niin veikkaisin sieltä loppujen lopuksi paistavan aika hyvin läpi laaja monipuolisuus toiston sijasta.
Minusta tuo on toiminut pelissä yleisellä tasolla todella hyvin, varsinkin kun näiltä pääsee hyvin usein kuitenkin hyppimällä tai jollain muulla transformaatiolla kuin sähkövaijerilla. Minulle ei edes tule pelin kahta (/ kolmea) valikon oikeanpuolimmaisinta Kingdomia lukuunottamatta mieleen mitään räikeitä esimerkkejä tästä pomotasoja lukuunottamatta, ja näiden viimeisten syyt käyttää näitä ovat jopa ihan ymmärrettäviä jos tarkoituksena oli jäljitellä Super Mario 64 -tyylisiä tasoloikkagauntletteja.
Sanottakoot kuitenkin, että kuitenkaan itsekään ollut erityisen tyytyväinen näihin esille nostettuihin kenttiin niiden tarkoituksellisuudesta huolimatta. Erityisesti Bowser's Castle on minunkin mielestäni se tahra pelin tavassa käyttää näitä leijuvia tasoja ympäriinsä, sillä se ei tuntunut tietävän haluaako se olla rehti suoraviivainen tasoloikkagauntletti vai kuitenkin vapaasti koluttava taso täynnä muita haasteita, eikä lopulta kyennyt tyydyttämään kummankaan tavoitteita. Onneksi toiseksi viimeinen Kingdom oli jo paljon parempi, sillä se oli jaettu kahteen erilaiseen osaan, jotka hoitivat omat roolinsa vähintäänkin tyydyttävästi.
Ja niin mitä tulee tuohon aiemmin käytyyn hubikeskusteluun, kuulun myös itse siihen kerhoon, joka osaa arvostaa hyvin toteutettua hubia todella paljon, ja sinällään vähän harmittaa kun tässä ei sellaista ole, mutta ymmärrän hyvin kyllä miksi. Kentät ovat itsessään jo niin valtavia ja omalla tavallaan jo hubeja kaikkien omien pikkukenttiensä kera, niin näiden sijoittaminen vielä johonkin omaan hubiinsa olisi ollut ehkä liikaa. Onneksi pelin kenttävalikossa on kuitenkin fiilistä pelin matkustusteeman ansiosta, mikä tekee kenttien valitsemistyylistä sekä loogisen että sitoo ne pelin maailmalle uskottavaan pakettiin.
Wilbur wals
SW-8065-2970-1519
- 30.4.2017
- 946
- Viestiketjun aloittaja
- #166
Nyt on pelattuna 55 tuntia ja 897 kuuta kasassa. Muutama asu vielä ostamatta. Sorruin Toadin apuun kun kuita oli 824 löydettynä. MIelestäni paras 3-D Mario, sen voi nyt todeta kun peliä on näin paljon takana. Ollut todella miellyttävä matka Odysseyn kanssa ympäri maailman. Eteen on tullut monia todella eeppisiä maailmoja aitoon Mario tyyliin ja monia sellaisia ylläreitä vastaan mitä en olisi koskaan uskonut Mario pelissä näkeväni. Myös viimeinen maailma oli todella suuri ylläri ja sitä pelatessa sekä maisemia ihastellessa aika on mennyt sukkelaan.
Graaffisesti peli on kaunista katseltavaa ja sävellykset mahtavia. Nuo 2-D osuudet on myös erittäin hienon näköisiä ja muistuttavat grafiikaltaan paljon Octopath Travelin vastaavaa, toki runsaammilla väreillä. Myös musiikin muuttuminen 2-D osuuteen siirryttäessä vaihtuu hienosti 8-bittiseksi. Jos pisteitä pitäisi antaa niin sellaiset 95/100 olisi aika osuva. Botw:lle antaisin 98 (täyttä pistemäärää ei voi antaa koska odotan seuraavalta Zeldalta vielä parempaa suoritusta,luonnollisesti) sillä itselle tuo Botw on vuoden peli jos Xenoblade ei sitten nouse ihan mahdottomalle tasolle. Kohtahan tuokin julkaistaan.
Sai muuten tuon Marion vesiefektit mieliin palaamaan taas Wave Race pelisarjan. Tämän pelin Gamecuben versio näyttää vieläkin mielestäni hyvältä ja olisikin mielenkiintoista nähdä jatko-osa Switchillä. Noin muuten jos pelien laatu pysyy tälläisenä, niin Switchistä on tulossa itselle kyllä kaikkien aikojen konsoli. Tällä tasolla tuotettua Metroid Prime 4:sta ei jaksaisi kauheasti odotella ja veikkaan että Metroidin ohjaaja haluaa päästä samalle tasolle pelinsä kanssa kun ovat päässeet nyt nuo Botw ja SMO. Hieno peli vuosi Switchillä kohta taputeltu ja toivottavasti ensi vuonna samanlainen meno jatkuu.
Graaffisesti peli on kaunista katseltavaa ja sävellykset mahtavia. Nuo 2-D osuudet on myös erittäin hienon näköisiä ja muistuttavat grafiikaltaan paljon Octopath Travelin vastaavaa, toki runsaammilla väreillä. Myös musiikin muuttuminen 2-D osuuteen siirryttäessä vaihtuu hienosti 8-bittiseksi. Jos pisteitä pitäisi antaa niin sellaiset 95/100 olisi aika osuva. Botw:lle antaisin 98 (täyttä pistemäärää ei voi antaa koska odotan seuraavalta Zeldalta vielä parempaa suoritusta,luonnollisesti) sillä itselle tuo Botw on vuoden peli jos Xenoblade ei sitten nouse ihan mahdottomalle tasolle. Kohtahan tuokin julkaistaan.
Sai muuten tuon Marion vesiefektit mieliin palaamaan taas Wave Race pelisarjan. Tämän pelin Gamecuben versio näyttää vieläkin mielestäni hyvältä ja olisikin mielenkiintoista nähdä jatko-osa Switchillä. Noin muuten jos pelien laatu pysyy tälläisenä, niin Switchistä on tulossa itselle kyllä kaikkien aikojen konsoli. Tällä tasolla tuotettua Metroid Prime 4:sta ei jaksaisi kauheasti odotella ja veikkaan että Metroidin ohjaaja haluaa päästä samalle tasolle pelinsä kanssa kun ovat päässeet nyt nuo Botw ja SMO. Hieno peli vuosi Switchillä kohta taputeltu ja toivottavasti ensi vuonna samanlainen meno jatkuu.
- 12.4.2017
- 284
- Staff
- #167
Saavutin vasta viime viikonloppuna 500 Moonin rajapyykin, mutta peli on maittaut toistaiseksi oikein hyvin. Ympäriinsä liikkuminen on yksinkertaisesti vain todella miellyttävää, että usein unohtaa mitä olikaan aikaisemmin tekemässä eikä tarvitse kauhesti miettiä minne suuntaan lähtisi paahtamaan kun edessä on aina jotain. Moonejakin on sen verran paljon, että näitäkin pomppaa jatkuvasti esiin tutuiltakin alueilta, jotka luuli jo kolunneensa, palkiten pelaajaa sinnikkyydestään.
Tämä sanottuna, nyt vähän enemmän endgamea kolunneena pelin koukku on alkanut hellittämään. Loputon ympäriinsä paahtamiseen ilman selkeitä maaleja menettää tehoaan pikku hiljaa eikä tunnu omalla kohdallani kantamaan kokemusta aivan loppuun saakka loppujen lopuksi. Loppuvaiheessa peliä suuri osa Mooneista ei myöskään enää ilahduta nokkeluudellaan tai asettelullaan, mikä vähän latistaa kiinnostusta koluta näitä valtavia kenttiä enää sen tarkemmin ympäriinsä. Erityisesti Endgamen Moonit eivät olleet mitään suunnittelun riemuvoittoja, vaikka olivatkin yleisesti ilahduttavaa lisätekemistä. Moonien sijainnin paljastaminen ei myöskään korjaa asiaa vaan automatisoi suurimman osan Mooneista checklistin läpikäymiseksi, mutta siihen ei nyt onneksi tarvitsekaan sortua.
Aloin kaipaamaan Super Mario 64 tai Sunshinen määrätietoisempaa pelaamista pelin loppupuolella kun kentät tuntuivat olevat jo pitkälti koettuja eikä jäljellä olevat Moonit enää tunnu tarjoavan kuin hetkellisiä jaa-elämyksiä. Näissä kahdessa pelissä keräiltävät tarjoavat selkeitä päämääriä läpi pelin, joiden tavoittelu pelkän nimiarvoituksen perusteella on aina oma seikkailunsa eikä pelaajan tarvitse viettää yhtään aikaa päämäärättömänä. Tykkään Odysseyssakin suuresti metsästää Mooneja pelkän nimen perusteella, mutta pelin valtavien kenttien skaalassa tämä ei usein auta juuri ollenkaan, että niitä jaksaisi ottaa samalla lailla tavoitteiksi. Jokaisen keräiltävän saaminen tuntuu myös suuresti merkittävämmältä näin kuin Odysseyn yksittäiset kuut, koska niitä ei kovin montaa löydä triviaalisti haahuilemalla tai muuten satunnaisesti pyllyään raapimalla, vaan jokainen on määrätietoisen tekemisen tulos. Täytyy tosin ylistää pelin vihjemaalauksien avulla löytyviä Mooneja, nämä ovat oikeasti tosi makeita, omaperäisiä ja taatusti palkitsevia löytää!
Täytyy myös mainita semmoinen universaali juttu, että nakertaa hiukan kun Marion helpot hattuhyppykikat (pääasiassa hyppy -> hattuheitto -> syöksy hattuun -> hattuheitto -> syöksy) ovat niin voimakkaita etenemiskeinoja, että harvemmin pelaajan tarvitsee kunnioittaa mitään tasohyppelykohtauksia kun näillä pääsee ohittamaan usein kaiken oleellisen. Nämä eivät edes vaadi mitään kenttäsuunnittelun ominaisuuksien hyväksikäyttöä toimiakseen vaan pelaaja voi toteuttaa nämä mistä ikinä vain haluaakaan, ellei sitten ole pakotettu käyttämään jotain transformaatiota. Onhan tämä tasohyppelyä sinällään joo, mutta tahtoisin myös suorittaa haasteita, joissa tämä universaali kikkailu ei olisi aina tehokkain keino maaliin. Kehittäjät kai aavistelivat tarvetta tälle ja toivatkin ilahduttavia hatuttomia haastealueita mukaan, mutta eivät nämä aivan kylläiseksi saaneet.
Tasosuunnittelu kerta kun tuli mainittua niin samaan syssyyn voi todeta, että siinä missä putkien tai ovien kautta saavutettavat haastehuoneet ovat itsessään kivoja, oma fiilikseni kärsii todella paljon niiden irrallisuudesta varsinaisiin kenttiin nähden. Ne ovat kontekstin ja koheesion suhteen kaikkein halvin ratkaisu laajentaa kenttiä eivätkä jää kokemuksena mieleen osana mitään kenttiä, vaan irrallisina, unohdettavina ja samasta muotista tulleina maistiaisina. Toki kaikkia näitä ei olis voinutkaan mitenkään integroida kenttiin mukaan, mutta olisi ollut ilahduttavaa löytää enemmän näitä haasteita piilotettuna pelaajan tuntemaan maailmaan. Ei olisi myöskään haitannut sisällyttää mukaan vaikka yksi enemmän näitä hullumpia juttuja mahdollistava teemataso, luokkaa Raindow Ride, jossa leijuvat platformit ja mikä tahansa on täysin maailmaan istuva näky.
Ärsyttävää kun kritisointi on niin paljon kehumista helpompaa, haluaisin kuitenkin kuulostaa pääosin positiiviselta tämän pelin suhteen ja painotan edelleenkin suuresti nauttineeni siitä. Ehkä tämän pelin tapauksessa kehuja on kuullut jo niin tarpeeksi, että kaikki sanottava tuntuu tulleen jo moneen kertaan sanotuksi.
Tämä sanottuna, nyt vähän enemmän endgamea kolunneena pelin koukku on alkanut hellittämään. Loputon ympäriinsä paahtamiseen ilman selkeitä maaleja menettää tehoaan pikku hiljaa eikä tunnu omalla kohdallani kantamaan kokemusta aivan loppuun saakka loppujen lopuksi. Loppuvaiheessa peliä suuri osa Mooneista ei myöskään enää ilahduta nokkeluudellaan tai asettelullaan, mikä vähän latistaa kiinnostusta koluta näitä valtavia kenttiä enää sen tarkemmin ympäriinsä. Erityisesti Endgamen Moonit eivät olleet mitään suunnittelun riemuvoittoja, vaikka olivatkin yleisesti ilahduttavaa lisätekemistä. Moonien sijainnin paljastaminen ei myöskään korjaa asiaa vaan automatisoi suurimman osan Mooneista checklistin läpikäymiseksi, mutta siihen ei nyt onneksi tarvitsekaan sortua.
Aloin kaipaamaan Super Mario 64 tai Sunshinen määrätietoisempaa pelaamista pelin loppupuolella kun kentät tuntuivat olevat jo pitkälti koettuja eikä jäljellä olevat Moonit enää tunnu tarjoavan kuin hetkellisiä jaa-elämyksiä. Näissä kahdessa pelissä keräiltävät tarjoavat selkeitä päämääriä läpi pelin, joiden tavoittelu pelkän nimiarvoituksen perusteella on aina oma seikkailunsa eikä pelaajan tarvitse viettää yhtään aikaa päämäärättömänä. Tykkään Odysseyssakin suuresti metsästää Mooneja pelkän nimen perusteella, mutta pelin valtavien kenttien skaalassa tämä ei usein auta juuri ollenkaan, että niitä jaksaisi ottaa samalla lailla tavoitteiksi. Jokaisen keräiltävän saaminen tuntuu myös suuresti merkittävämmältä näin kuin Odysseyn yksittäiset kuut, koska niitä ei kovin montaa löydä triviaalisti haahuilemalla tai muuten satunnaisesti pyllyään raapimalla, vaan jokainen on määrätietoisen tekemisen tulos. Täytyy tosin ylistää pelin vihjemaalauksien avulla löytyviä Mooneja, nämä ovat oikeasti tosi makeita, omaperäisiä ja taatusti palkitsevia löytää!
Täytyy myös mainita semmoinen universaali juttu, että nakertaa hiukan kun Marion helpot hattuhyppykikat (pääasiassa hyppy -> hattuheitto -> syöksy hattuun -> hattuheitto -> syöksy) ovat niin voimakkaita etenemiskeinoja, että harvemmin pelaajan tarvitsee kunnioittaa mitään tasohyppelykohtauksia kun näillä pääsee ohittamaan usein kaiken oleellisen. Nämä eivät edes vaadi mitään kenttäsuunnittelun ominaisuuksien hyväksikäyttöä toimiakseen vaan pelaaja voi toteuttaa nämä mistä ikinä vain haluaakaan, ellei sitten ole pakotettu käyttämään jotain transformaatiota. Onhan tämä tasohyppelyä sinällään joo, mutta tahtoisin myös suorittaa haasteita, joissa tämä universaali kikkailu ei olisi aina tehokkain keino maaliin. Kehittäjät kai aavistelivat tarvetta tälle ja toivatkin ilahduttavia hatuttomia haastealueita mukaan, mutta eivät nämä aivan kylläiseksi saaneet.
Tasosuunnittelu kerta kun tuli mainittua niin samaan syssyyn voi todeta, että siinä missä putkien tai ovien kautta saavutettavat haastehuoneet ovat itsessään kivoja, oma fiilikseni kärsii todella paljon niiden irrallisuudesta varsinaisiin kenttiin nähden. Ne ovat kontekstin ja koheesion suhteen kaikkein halvin ratkaisu laajentaa kenttiä eivätkä jää kokemuksena mieleen osana mitään kenttiä, vaan irrallisina, unohdettavina ja samasta muotista tulleina maistiaisina. Toki kaikkia näitä ei olis voinutkaan mitenkään integroida kenttiin mukaan, mutta olisi ollut ilahduttavaa löytää enemmän näitä haasteita piilotettuna pelaajan tuntemaan maailmaan. Ei olisi myöskään haitannut sisällyttää mukaan vaikka yksi enemmän näitä hullumpia juttuja mahdollistava teemataso, luokkaa Raindow Ride, jossa leijuvat platformit ja mikä tahansa on täysin maailmaan istuva näky.
Ärsyttävää kun kritisointi on niin paljon kehumista helpompaa, haluaisin kuitenkin kuulostaa pääosin positiiviselta tämän pelin suhteen ja painotan edelleenkin suuresti nauttineeni siitä. Ehkä tämän pelin tapauksessa kehuja on kuullut jo niin tarpeeksi, että kaikki sanottava tuntuu tulleen jo moneen kertaan sanotuksi.
Viimeksi muokattu:
bËst
Jäsen
- 30.4.2017
- 322
About 800 tähteä kerättynä ja ajattelin lähteä kurkkaamaan ensimmäistä kertaa tuota "darker side" -osiota pelistä. Ja juuri sellainen "the big finale" -kenttähän siellä oli kuin arvelinkin.
Joskin ultimaattisen haasteen sijaan kyseinen stage onnistui vain kulminoimaan kaikki Odysseyn huonot puolet yhteen kenttään. Enpä muista noin huonosti suunniteltua kenttää pelanneeni aikoihin. Kentän haasteet pohjautuvat kaikki aivan täysin pelin puutteiden ja heikkouksien korostukseen. Puolissa kohtauksista kamera heittää pahinta mahdollista häränpyllyä ja lopuissa sitten pelin uskomaton momentumi nopeissa liikeradoissa korostuu ongelmaksi asti.
Also, en hiffaa tuon pelin "tasoloikinta" -osiota, sillä varmaan KAIKKI tasot ovat sillä korkeudella, että Mario ei niille yllä perushypyllään vaan jää roikkumaan. Ja tuo roikkuminen on tässä pelissä ihan uskomattoman laginen ja momentumia syövä tekniikka. Jotenkin täysin pieleen suunniteltu.
Luojan kiitos jäi ainoaksi kentäksi, jossa pelin kaikki heikkoudet korostuvat koko ajan. Ei tarvi tuonne enää palata muuta kuin masokistisessa mielessä ku sen kerran läpi veti.
Joskin ultimaattisen haasteen sijaan kyseinen stage onnistui vain kulminoimaan kaikki Odysseyn huonot puolet yhteen kenttään. Enpä muista noin huonosti suunniteltua kenttää pelanneeni aikoihin. Kentän haasteet pohjautuvat kaikki aivan täysin pelin puutteiden ja heikkouksien korostukseen. Puolissa kohtauksista kamera heittää pahinta mahdollista häränpyllyä ja lopuissa sitten pelin uskomaton momentumi nopeissa liikeradoissa korostuu ongelmaksi asti.
Also, en hiffaa tuon pelin "tasoloikinta" -osiota, sillä varmaan KAIKKI tasot ovat sillä korkeudella, että Mario ei niille yllä perushypyllään vaan jää roikkumaan. Ja tuo roikkuminen on tässä pelissä ihan uskomattoman laginen ja momentumia syövä tekniikka. Jotenkin täysin pieleen suunniteltu.
Luojan kiitos jäi ainoaksi kentäksi, jossa pelin kaikki heikkoudet korostuvat koko ajan. Ei tarvi tuonne enää palata muuta kuin masokistisessa mielessä ku sen kerran läpi veti.
No eipä kestänyt kauaa kun neropatit pilasivat päivityksessä tulleen hauskan Balloon World -minipelin ujuttamalla ilmapallot seinien sisään, josta ne joskus saa tuurilla poksautettua. Kiitos. Tätä lukuun ottamatta ilmapallojen piilotus ja etsiskely on mukavaa ajanvietettä, ja tuottoisaakin. Kohta rahani riittävät vihdoin siihen kalleimpaan pukuun.
Kraidi
Jäsen
- 30.4.2017
- 528
Onhan tämä julmetun hyvä peli, ei siitä pääse mihinkään. Joitakin laiskasti piilotettuja kuita lukuun ottamatta on aika vaikea keksiä mitään erityistä moitittavaa, vaikka ymmärränkin Lootan ja muiden kritiikin peliä kohtaan. Parasta Odysseyssa oli nimenomaan kaikenlaisen uuden kokeileminen, minkä lisäksi pidin sen tunnelmasta aivan suunnattomasti. Sand Kingdom nousi myös omaksi suosikikseni pitkälti sillä perusteella, että nautin paljon kyseisen maailman vapaudesta ja siitä, miten vaivattomasti siellä pystyi tutustumaan pelin eri mekaniikkoihin.
Hyvän mielen video näille haastaville ajoille: https://www.twitch.tv/videos/568600750
Twitch-peluri Arcus on siis tunnettu lähes Bob Rossin kaltaisesta zen-tilastaan. Äänensävy on terapeuttinen ja rumia sanoja ei kuulu kun mies pelailee NES-pelejään viisi päivää viikossa. Nyt mies korkkasi ensimmäisen 3D-Marionsa ja meno on kyllä häkellyttävän sympaattista. Tulee mieleen ihan ajat jolloin pelasi ensi kertaa Super Mario 64:ää ja hämmästeli kolmiulotteista pelimaailmaa ja ohjausta. Lisäksi video tuo mieleen kuinka tajuttoman hieno videopeli Odyssey onkaan joten jos ei Arcus miellytä, voi ainakin tuudittautua maagiseen pelikuvaan yhdestä viime vuosikymmenen parhaista peleistä.
Twitch-peluri Arcus on siis tunnettu lähes Bob Rossin kaltaisesta zen-tilastaan. Äänensävy on terapeuttinen ja rumia sanoja ei kuulu kun mies pelailee NES-pelejään viisi päivää viikossa. Nyt mies korkkasi ensimmäisen 3D-Marionsa ja meno on kyllä häkellyttävän sympaattista. Tulee mieleen ihan ajat jolloin pelasi ensi kertaa Super Mario 64:ää ja hämmästeli kolmiulotteista pelimaailmaa ja ohjausta. Lisäksi video tuo mieleen kuinka tajuttoman hieno videopeli Odyssey onkaan joten jos ei Arcus miellytä, voi ainakin tuudittautua maagiseen pelikuvaan yhdestä viime vuosikymmenen parhaista peleistä.
New Super Mario Bros 2 3DS:llä meni kyllä vähän kolikkojen keräilyksi tiettyjä 3-4 tason kombinaatioita pelatessa, kun keräsin miljoona kolikkoa. Palkinto miljoonan kerätyn kolikon jälkeen oli lähes mitätön. Siihen pettysin, mutta voin yhtyä tuohon mielipiteeseesi, että New Super Mario DS, ja 3DS:n New Super Mario Bros 2 ovat ihan hyviä tasoloikkia, parasta, tosin paras 3DS-mario on mielestäni Super Mario Land 3d sen kahteen otteeseen viimeisen salakenttään pelaanneena ja sen läpäisseenä. Switch Lite on vielä Vantaalla lajittelematta Postin osalta, saan sen varmaan tällä viikolla käsiini, ja alkukuusta pääsen sille julkaistujen Marioiden pariin tutustumaan vasta nyt nihiin. Tilasin Mario Maker kakkosen ja Mario Odysseyn Litelle toisesta liikkeestä, kun Liten konsolin
Mariosta kun tuli juttua, luulin pitkään, että Super Mario World 3d Wii U:lla on sama peli 3DS:n Mario Worldin kanssa, vain Wii U-käännös, mutta kysyin kanta-peli-kivijalkaliikkeen myyjiltä, että onko siinä eri tasot, niin niiltä vasta kuulin, että sehän on kokonaan eri peli. On se parempi Mario Wii U:lle, mitä New Super Mario & Luigi Bros U. Muita Marioita tasoloikkina ei taida ollakaan Wii U:lle, paitsi no tottakai ensimmäinen osa Makerista.
Tämä oli pitkästä aikaa ihan kelvollinen uusi Mario-peli. Uusista Mario-peleistä tämä on ehdottomasti paras mitä olen pelannut. Ei toki vedä vertoja Mario 64:lle, eikä ehkä edes Sunshinelle. Puhumattakoon nes ja snes-klassikoista. Siltikin ihan hyvä peli, voin suositella. Tässä oli parhaimmillaan oikein makoisaa ajanvietettä ja peli vei mukanaan. En oikein osaa pukea kritiikkiä sanoiksi, että missä olisi voinut/pitänyt parantaa, mutta luettuani @Loota viestin aiemmin yhdyn hänen esittämään kritiikkiin