Enpä ole kauheasti alkuperäistä Xboxia pelannut. Itse asiassa ainoat pelit taitavat olla Conker: Live & Reloaded, sekä nopeasti kokeiltu Castlevania: Curse of Darkness, joka kuitenkin pääasiassa on pelattu PS2:lla. Täytyy jättää äänestämättä, koska en näitä pelejä oikein tunne.
Konsolin kolme kirkkainta [#24: Nintendo Switch]
- Viestiketjun aloittaja Loota
- Aloituspäivämäärä
Tervetuloa Fintendoon!
Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.
Turjake
Hail to the King, baby!
- 12.5.2017
- 46
Splinter Cell: Chaos Theory
Paras hiiviskelypeli jonka nimessä ei ole sanoja Metal ja Gear. Back in the day yksi aikansa upeimman näköisistä videopeleistä. Kahteen aikaisempaan osaan verrattuna mekaniikkoja oltiin lisätty kiva määrä (paras puukko videopelien historiassa, huom!) ja meininki on niiiiin tiukkaa. Haaveilen tämän uudelleenpeluusta tosi usein, koska tähän liittyy niin hyviä muistoja ja mielikuvia. Jotain kertoo varmaan se, että menin aikoinaan pelkästään pelin demon läpi valehtelematta kymmeniä kertoja. Sateen kastelema Sam Fisher kiipeämässä majakkaan on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi.
Ninja Gaiden
Vaikken tätä ole sattuneesta syystä (ihan helvetin vaikea peli) pelannut hirveän pitkälle, niin kaikki hetket tämän pelin parissa ovat olleet tosi intensiivisiä ja hauskoja. Hyvä meno!
Escape From Butcher Bay
Erinomainen lisenssipeli, jossa riittää kivasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hämmentävä esimerkki tapauksesta jossa elokuva on siitä tehtyä videopeliä heikompi (vaikka Pitch Black onkin klassikko, don't get me wrong!). Jatko-osa on valitettavasti lojunut pelihyllyssäni pelaamattomana.
Paras hiiviskelypeli jonka nimessä ei ole sanoja Metal ja Gear. Back in the day yksi aikansa upeimman näköisistä videopeleistä. Kahteen aikaisempaan osaan verrattuna mekaniikkoja oltiin lisätty kiva määrä (paras puukko videopelien historiassa, huom!) ja meininki on niiiiin tiukkaa. Haaveilen tämän uudelleenpeluusta tosi usein, koska tähän liittyy niin hyviä muistoja ja mielikuvia. Jotain kertoo varmaan se, että menin aikoinaan pelkästään pelin demon läpi valehtelematta kymmeniä kertoja. Sateen kastelema Sam Fisher kiipeämässä majakkaan on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi.
Ninja Gaiden
Vaikken tätä ole sattuneesta syystä (ihan helvetin vaikea peli) pelannut hirveän pitkälle, niin kaikki hetket tämän pelin parissa ovat olleet tosi intensiivisiä ja hauskoja. Hyvä meno!
Escape From Butcher Bay
Erinomainen lisenssipeli, jossa riittää kivasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hämmentävä esimerkki tapauksesta jossa elokuva on siitä tehtyä videopeliä heikompi (vaikka Pitch Black onkin klassikko, don't get me wrong!). Jatko-osa on valitettavasti lojunut pelihyllyssäni pelaamattomana.
Zoink
Jäsen
- 2.5.2017
- 21
Ninja Gaiden Black
Tuli pelailtua tätä kehnomman Ninja Gaiden Sigman muodossa ensi kertaa vasta viime vuoden puolella. En valitettavasti jaksa raahata pleikkariani porukoilta pois, joten tämä on toistaiseksi tuomittu ikuisuusprojektiksi. Silti vasta puoleen väliin pelanneena kehtaisin väittää tätä parhaaksi character action gameksi koskaan. Temppuileva kamera ja ultimate techniqueiden hyväksikäyttö syövät arvostustani taistelusysteemiltä, mutta muuten muiden ninjojen väistely ja palasiksi pistäminen tuntuu vain älyttömän hyvältä. Hauskana sivuhuomiona tämä kaksi konsoligeneraatiota vanha peli on myös mielestäni paras syy hankkia Xbox One.
Muita pelejä en kehtaa listata, koska tekisi mieli äänestää lähinnä pelejä joita en ole sen enempää koskaan pelannut (PGR2, Chaos Theory) tai jotka löytyvät muiltakin konsoleilta (Burnout 3). Jade Empire oli kyllä hyvä.
Alkuperäisen Xboxin yksinoikeuksista puheen ollen, FromSoftwaren Otogit pitäisi ehdottomasti päästä kokemaan jotain kautta joskus.
Tuli pelailtua tätä kehnomman Ninja Gaiden Sigman muodossa ensi kertaa vasta viime vuoden puolella. En valitettavasti jaksa raahata pleikkariani porukoilta pois, joten tämä on toistaiseksi tuomittu ikuisuusprojektiksi. Silti vasta puoleen väliin pelanneena kehtaisin väittää tätä parhaaksi character action gameksi koskaan. Temppuileva kamera ja ultimate techniqueiden hyväksikäyttö syövät arvostustani taistelusysteemiltä, mutta muuten muiden ninjojen väistely ja palasiksi pistäminen tuntuu vain älyttömän hyvältä. Hauskana sivuhuomiona tämä kaksi konsoligeneraatiota vanha peli on myös mielestäni paras syy hankkia Xbox One.
Muita pelejä en kehtaa listata, koska tekisi mieli äänestää lähinnä pelejä joita en ole sen enempää koskaan pelannut (PGR2, Chaos Theory) tai jotka löytyvät muiltakin konsoleilta (Burnout 3). Jade Empire oli kyllä hyvä.
Alkuperäisen Xboxin yksinoikeuksista puheen ollen, FromSoftwaren Otogit pitäisi ehdottomasti päästä kokemaan jotain kautta joskus.
Viimeksi muokattu:
Hynät/Rahat & Ruplat
Adamantiumluuranko
- 7.5.2017
- 140
Se ois toi Halo 2. Tulee vieläkin pari kertaa vuodessa taottua lanissa, koska vaan niin kova. Alkuperäiset Xboxit kun eivät maksa käytettynä mitään, niin niitä löytyy vissiin 5kpl tästä taloudesta. Halo kakkosia saman verran.
Näytti myös muille konsolipeleille kuinka nettimoninpeli kuuluu hoitaa ja on useissa asioissa vieläkin Nintendon moninpeliominaisuuksia edellä.
Näytti myös muille konsolipeleille kuinka nettimoninpeli kuuluu hoitaa ja on useissa asioissa vieläkin Nintendon moninpeliominaisuuksia edellä.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #228
Äänisaalis jäi jälleen vähän laihaksi kuten kävi myös parilla edellisellä kierroksella, ei tästä oikein saa vielä kunnon otantaa, että pystyisi nimetä kolme peliä ehdotettujen joukosta. Kiitos joka tapauksessa ehdokkaansa nimenneille, nämä äänet käyvät tosiaan myös kun seuraavan kerran samaan aiheeseen palaamme (ehkä @Norsukampa yritys saada Panzer Dragoon -sarjan peli aloitusviestiin tuottaa vielä joskus tulosta, kahdesti on jo kaatunut äänivajeeseen hheh).
Täytyy miettiä mahdollisesti myös semmoista, että jo äänensä antaneet saavat antaa uudet kolme ehdokasta olivat sitten samoja tai ei, jotta saisimme tuloksen ensi kerralla.
Anyways, forward we go, Nintendo Gamecube saanee vähän kiihkeämpää keskustelua aikaan. Tiedän ainakin itse olevani jo eri mieltä listalle päätyvästä Metroid Primestä sen verran, että tämän tilalla pitäisi ehdottomasti olla sarjan kakkososa. Ai epäreilu varaslähtö keskusteluun? En myönnä mitään!
Täytyy miettiä mahdollisesti myös semmoista, että jo äänensä antaneet saavat antaa uudet kolme ehdokasta olivat sitten samoja tai ei, jotta saisimme tuloksen ensi kerralla.
Anyways, forward we go, Nintendo Gamecube saanee vähän kiihkeämpää keskustelua aikaan. Tiedän ainakin itse olevani jo eri mieltä listalle päätyvästä Metroid Primestä sen verran, että tämän tilalla pitäisi ehdottomasti olla sarjan kakkososa. Ai epäreilu varaslähtö keskusteluun? En myönnä mitään!
Viimeksi muokattu:
Wilbur wals
SW-8065-2970-1519
- 30.4.2017
- 946
Gamecuben parhaat:
1.Legend of Zelda Wind Waker. Hieno uudistunut ulkonäkö ja pelimaailma edellisen sukupolven Zeldoihin verrattuna. Uskomaton viilis peliä pelatessa niin kuin aina uusissa Zeldoissa seikkaillessa.
2.Metroid Prime. Metroid tuotiin kolmeulotteiseksi ja aivan mestarillisella tavalla. Ei varmasti tule koskaan unohtumaan seikkailu pelimaailmassa ja se kun seisoi tuntemattoman planeetan maaperällä ja sadepisarat jäivät kypärän visiiriin. Myös pelin loistavat musiikit jäivät muistiin ja edelleen niitä tulee kuunneltua youtubesta ja viilisteltyä.
3.Legend of Zelda Twilight Princess Konsolin toinen Zelda eli huonompi mutta ei todellakaan huono peli. Täysin erilainen pelimaailmaltaan ja tunnelmaltaan kuin WW eikä vaan kolahtanut yhtä kovaa kuin kuin tuo WW. Paljon hienoja muistoja jokatapauksessa pelin parista. Itselle Zelda sarjat on pelisarjojen kuninkaita ja uusi peli todellakin aina sen viiden vuoden odotuksien arvoisia. Siksi listassa on niitä nyt kaksi.
Edit.
Tuolta tulikin vinkki että listalla ei voi olla kahta saman sarjan peliä joten valitsen paikalle 3.Paper Mario Thousand Year Door. Yksinkertaisesti yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä ja ylivoimaisestin paras Paper Mario. Pelissä oli kaikki kohdallaan ja uskomaton tunnelma kaiken kaikkiaan.
1.Legend of Zelda Wind Waker. Hieno uudistunut ulkonäkö ja pelimaailma edellisen sukupolven Zeldoihin verrattuna. Uskomaton viilis peliä pelatessa niin kuin aina uusissa Zeldoissa seikkaillessa.
2.Metroid Prime. Metroid tuotiin kolmeulotteiseksi ja aivan mestarillisella tavalla. Ei varmasti tule koskaan unohtumaan seikkailu pelimaailmassa ja se kun seisoi tuntemattoman planeetan maaperällä ja sadepisarat jäivät kypärän visiiriin. Myös pelin loistavat musiikit jäivät muistiin ja edelleen niitä tulee kuunneltua youtubesta ja viilisteltyä.
3.Legend of Zelda Twilight Princess Konsolin toinen Zelda eli huonompi mutta ei todellakaan huono peli. Täysin erilainen pelimaailmaltaan ja tunnelmaltaan kuin WW eikä vaan kolahtanut yhtä kovaa kuin kuin tuo WW. Paljon hienoja muistoja jokatapauksessa pelin parista. Itselle Zelda sarjat on pelisarjojen kuninkaita ja uusi peli todellakin aina sen viiden vuoden odotuksien arvoisia. Siksi listassa on niitä nyt kaksi.
Edit.
Tuolta tulikin vinkki että listalla ei voi olla kahta saman sarjan peliä joten valitsen paikalle 3.Paper Mario Thousand Year Door. Yksinkertaisesti yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä ja ylivoimaisestin paras Paper Mario. Pelissä oli kaikki kohdallaan ja uskomaton tunnelma kaiken kaikkiaan.
Viimeksi muokattu:
GameCubelle kolmen parhaan valitseminen on rikollista, sillä niin moni erinomainen peli jää ilman ansaitsemaansa huomiota. Henkilökohtaisesti pidän GameCuben pelikirjastoa konsolihistorian parhaana, jos taaksepäin yhteensopivuuksia ei lasketa (tällöin se olisi Wii itsestäänselvistä syistä).
Super Smash Bros. Melee
Tähän päivään asti paras Smash-peli, joka yli viidentoista vuoden jälkeenkin jaksaa koukuttaa kiitos kilpailullisen antinsa. Mitä tästä nyt osaisi sanoa, mitä ei olla jo entuudestaan sanottu. Nopea, intensiivinen, mielipuolinen ja tyydyttävä. Jos loppuelämän ajan minun pitäisi pelata vain yhtä ainoaa videopeliä, se olisi luultavasti Melee.
Metroid Prime 2: Echoes
Metroid Prime oli toinen väistämätön valinta (onhan kyseessä suosikkitrilogiani), mutta todellinen kysymys oli se, että ykkönen vai kakkonen. MP1 oli erinomainen loikkaus kolmiulotteiseen maailmaan. Se on tietyllä tapaa turvallinen aloitus adaptoiden paljon tuttuja elementtejä aikaisemmista peleistä. Kokonaisuus kuitenkin toimii hemmetin hyvin, ja Retro Studios ymmärsi, millainen peli 3D-Metroidin kannatti olla. MP2 puolestaan suoriutui jatko-osana esimerkillisesti heittäen reilusti "väriä" ja uusia ideoita tutun konseptin päälle. MP2:ssa on muutama heikkous hämmentävien alueiden sekä puuduttavien Temple Key -keräilyjen muodossa, mutta toisaalta se on erittäin uskalias peli, ja tietyin tavoin edeltäjäänsä parempi.
Loppujen lopuksi kisa on todella tiukka, ja minulle on oikeastaan se ja sama, kumpi saa enemmän ääniä. Ehdotetaan nyt sitten MP2:sta jännityksen puolesta, koska luulen tämän olevan altavastaaja. Musiikit on myös ehkä vähän paremmat. (Dark Samus Theme <3)
Kolmas valinta olikin sitten kaukana helposta. Annetaan ennen lopullista päätöstä kunniamaininnat (eivät erityisessä järjestyksessä). Metroid Prime, Tales of Symphonia, Baten Kaitos: The Eternal Wings and the Lost Ocean, Skies of Arcadia, The Legend of Zelda: The Wind Waker, The Legend of Zelda: Twilight Princess, Ikaruga, Resident Evil 4, F-Zero GX, Pikmin, Metal Gear Solid: The Twin Snakes, Luigi's Mansion
Paper Mario: The Thousand-Year Door
TTYD on se peli, mikä määrittelee minulle Paper Marion. PM64 on hyvä peli sekin, mutta Metroid Prime 2:n tavoin TTYD uskaltautuu heittämään tutun konseptin sekaan roppakaupalla uusia ideoita. Syntynyt peli on saman aikaan tutun oloinen, mutta silti ihanan tuore ja epä-Mariomainen. TTYD:n maailma sekä chapterit ovat erittäin persoonallisia ja mieleenjääviä kiitos niiden valmiuden tehdä uusia kujeita. Myöskään pelin Badge-mekaniikkoja ei voi kylliksi kiittää. Ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin toimiva ja miellyttävä tapa rakentaa Marioa mieleiseensä suuntaan. Lähes jokaisella osa-alueella TTYD edustaa sarjan huipentumaa, ennen kuin sarja syöksyi kallionreunan yli kuilun pohjalle, minkä pimeisiin syvyyksiin se valitettavasti on jumittunut.
Super Smash Bros. Melee
Tähän päivään asti paras Smash-peli, joka yli viidentoista vuoden jälkeenkin jaksaa koukuttaa kiitos kilpailullisen antinsa. Mitä tästä nyt osaisi sanoa, mitä ei olla jo entuudestaan sanottu. Nopea, intensiivinen, mielipuolinen ja tyydyttävä. Jos loppuelämän ajan minun pitäisi pelata vain yhtä ainoaa videopeliä, se olisi luultavasti Melee.
Metroid Prime 2: Echoes
Metroid Prime oli toinen väistämätön valinta (onhan kyseessä suosikkitrilogiani), mutta todellinen kysymys oli se, että ykkönen vai kakkonen. MP1 oli erinomainen loikkaus kolmiulotteiseen maailmaan. Se on tietyllä tapaa turvallinen aloitus adaptoiden paljon tuttuja elementtejä aikaisemmista peleistä. Kokonaisuus kuitenkin toimii hemmetin hyvin, ja Retro Studios ymmärsi, millainen peli 3D-Metroidin kannatti olla. MP2 puolestaan suoriutui jatko-osana esimerkillisesti heittäen reilusti "väriä" ja uusia ideoita tutun konseptin päälle. MP2:ssa on muutama heikkous hämmentävien alueiden sekä puuduttavien Temple Key -keräilyjen muodossa, mutta toisaalta se on erittäin uskalias peli, ja tietyin tavoin edeltäjäänsä parempi.
Loppujen lopuksi kisa on todella tiukka, ja minulle on oikeastaan se ja sama, kumpi saa enemmän ääniä. Ehdotetaan nyt sitten MP2:sta jännityksen puolesta, koska luulen tämän olevan altavastaaja. Musiikit on myös ehkä vähän paremmat. (Dark Samus Theme <3)
Kolmas valinta olikin sitten kaukana helposta. Annetaan ennen lopullista päätöstä kunniamaininnat (eivät erityisessä järjestyksessä). Metroid Prime, Tales of Symphonia, Baten Kaitos: The Eternal Wings and the Lost Ocean, Skies of Arcadia, The Legend of Zelda: The Wind Waker, The Legend of Zelda: Twilight Princess, Ikaruga, Resident Evil 4, F-Zero GX, Pikmin, Metal Gear Solid: The Twin Snakes, Luigi's Mansion
Paper Mario: The Thousand-Year Door
TTYD on se peli, mikä määrittelee minulle Paper Marion. PM64 on hyvä peli sekin, mutta Metroid Prime 2:n tavoin TTYD uskaltautuu heittämään tutun konseptin sekaan roppakaupalla uusia ideoita. Syntynyt peli on saman aikaan tutun oloinen, mutta silti ihanan tuore ja epä-Mariomainen. TTYD:n maailma sekä chapterit ovat erittäin persoonallisia ja mieleenjääviä kiitos niiden valmiuden tehdä uusia kujeita. Myöskään pelin Badge-mekaniikkoja ei voi kylliksi kiittää. Ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin toimiva ja miellyttävä tapa rakentaa Marioa mieleiseensä suuntaan. Lähes jokaisella osa-alueella TTYD edustaa sarjan huipentumaa, ennen kuin sarja syöksyi kallionreunan yli kuilun pohjalle, minkä pimeisiin syvyyksiin se valitettavasti on jumittunut.
Kuutio. Konsoli joka astui taistelukentälle jo hieman alistuneena kun Sonyn musta monoliitti jyräsi alleen kilpailijoita ja tappoi jopa Segan maineikkaan konsolibisneksen. Gamecubelle ei sen paremmin käynyt kuin Dreamcastille ja Xboxille taistelussa kakkospleikkaria vastaan mutta kivoja pelejä sillekin ilmestyi. Laitteena kuitenkin äärimmäisen unohdettava tapaus ellei lasketa ohjainta joka on ehkä se kaikkien aikojen paras pelikapula? Haluan myös hieman lesoilla sillä seikalla että käytin kerran konsolin kantokahvaa kun vein kaverini luo tien toiselle puolelle konsolin. Kuutio nätisti kahvan päässä toisessa kädessä ja piuhat, ohjaimet ja pari peliä sisältänyt muovikassi toisessa. Kiitos Nintendolle kantokahvasta.
Super Smash Bros Melee
Gamecuben synonyymi ja peli joka teki Smash Bros-sarjasta osan Nintendon ykkösketjua. Tänä päivänäkin jaksaa hämmästyttää se harppaus jonka peli teki orkkiksesta ja vielä enemmän hämmästyttää nämä pelin nimeen näin vuonna 2018 vannovat hardcore-tason fanit jotka päivittäin vieläkin saavat pelistä yhtä paljon irti kuin kuusitoista vuotta sitten. Tai no paskaakos tässä kummastelen sillä ehkä se on vaan merkki uskomattoman kovasta pelistä jonka itsekin myönnän kun muistelen satoja pelin parissa vietettyjä tunteja.
Metroid Prime
Peli joka pitkään piti hallussaan kaikkitietävän Metacriticin ykkössijaa ja kun peliä on pelannut (etenkin sen ilmestymisen aikoihin) niin ymmärtää kyllä miksi. Häkellyttävän hieno peli jossa jokainen detalji on viimeistelty rakkaudella ja ammattitaidolla. Vieläkin pyörittelen päätäni siitä miten 2D ja first person-kuvakulmaan lukittu 3D voivat tuntua niin samanlaisilta. Kun pelaat Super Metroidia ja heti perään Metroid Primen, ei eroa kontrolleissa tavallaan tunnu vaikka pelit ovat täysin toisista maailmoista.
Mario Party 4
Paras Mario Party-peli ja itselleni peli joka häviää pelitunneissa (koko elämän ajalta) ehkä vain Meleelle ja sillekin vain niukasti. Jos minun pitäisi valita peli jonka parissa minulla on ollut hauskinta, olisi tämä se.
Siinä oli jäävuoren huippua kerrakseen. Wind Wakerin (heikoin 3D-Zelda omissa kirjoissani), Sunshinen ja Eternal Darknessin mainitsematta jättäminen edes honorable mentionsien puolella, olisi henkirikokseen verrattavissa oleva asia joten vältän linnakeikan tällä loppupuheenvuorolla.
Super Smash Bros Melee
Gamecuben synonyymi ja peli joka teki Smash Bros-sarjasta osan Nintendon ykkösketjua. Tänä päivänäkin jaksaa hämmästyttää se harppaus jonka peli teki orkkiksesta ja vielä enemmän hämmästyttää nämä pelin nimeen näin vuonna 2018 vannovat hardcore-tason fanit jotka päivittäin vieläkin saavat pelistä yhtä paljon irti kuin kuusitoista vuotta sitten. Tai no paskaakos tässä kummastelen sillä ehkä se on vaan merkki uskomattoman kovasta pelistä jonka itsekin myönnän kun muistelen satoja pelin parissa vietettyjä tunteja.
Metroid Prime
Peli joka pitkään piti hallussaan kaikkitietävän Metacriticin ykkössijaa ja kun peliä on pelannut (etenkin sen ilmestymisen aikoihin) niin ymmärtää kyllä miksi. Häkellyttävän hieno peli jossa jokainen detalji on viimeistelty rakkaudella ja ammattitaidolla. Vieläkin pyörittelen päätäni siitä miten 2D ja first person-kuvakulmaan lukittu 3D voivat tuntua niin samanlaisilta. Kun pelaat Super Metroidia ja heti perään Metroid Primen, ei eroa kontrolleissa tavallaan tunnu vaikka pelit ovat täysin toisista maailmoista.
Mario Party 4
Paras Mario Party-peli ja itselleni peli joka häviää pelitunneissa (koko elämän ajalta) ehkä vain Meleelle ja sillekin vain niukasti. Jos minun pitäisi valita peli jonka parissa minulla on ollut hauskinta, olisi tämä se.
Siinä oli jäävuoren huippua kerrakseen. Wind Wakerin (heikoin 3D-Zelda omissa kirjoissani), Sunshinen ja Eternal Darknessin mainitsematta jättäminen edes honorable mentionsien puolella, olisi henkirikokseen verrattavissa oleva asia joten vältän linnakeikan tällä loppupuheenvuorolla.
Wilbur wals
SW-8065-2970-1519
- 30.4.2017
- 946
Näin sitä taas käy kun kouhottaa.Eli unohdin täysin listalta Paper Mario Thousand year Doorin joka sinne olisi kuulunut.Yksin kaikkien aikojen peleistä itselle! Tosiaan muutenkin vaikea valita Gamecubelle vain kolme peliä ja ainakin Super Smash Bros pitää vielä mainita joka mielestäni oli sarjan paras osa.
bËst
Jäsen
- 30.4.2017
- 322
Nintendo Gamecube... nyt ollaankin sellaisen aarrearkun äärellä, jonka syövereistä voi kaivaa kultaa dubloneita ja timantteja käytännössä koko loppuelämän tarpeisiin. Oman henkilökohtaisen top10 -listankin muodostaa 6kpl kyseisen konsolin pelivalikoimasta joten sanottavaa riittää.
Aluksi voisin itkeä sen suuntaan, että joudun jättämään julman "kolmen kultaisen" ulkopuolelle mestariteokset:
- Mario Kart Double Dash!! jota pidän edelleen ylivoimaisesti parhaimpana Mario karttina, kiitos sen mahtavan taitoa hyödyntävän ja hyvässä tasapainossa olevan pelimekaniikan.
- Resident Evil Remake ja Zero, jotka nekin olivat kaltaiselleni RE -fanille täydellisiä kokemuksia
- Eternal Darkness. Hyvin ainutlaatuinen peli ja parhaimmillaan äärimmäisen kiehtova ja pelin tarjoama gimmick oli nuoremmalla iällä ihanan arvaamaton.
- WWE Day of Reckoning / WWE XIX. Pelit eivät ole varsinaisesti mestariteoksia, mutta pakkaavat sisäänsä ison nostalgia ilmiön.
- Wind Waker. Mahtava Zelda, mutta sain koettua sen hienouden vasta WiiU-aikaan ja siitä palaaminen hitaampaan seilaukseen tuntui raskaalta. Mutta ei vähennä sitä todellisuutta, että kyseessä on omassa mielikuvissani sarjan 4:nneksi paras peli. Joskin top 3 Zeldaa ovat aika brutaalin laadukkaita niin mitalien ulkopuolelle jääminen ei ole häpeä Wind Wakerille.
Ja minut tuntevien suureksi yllätykseksi jätän ulkopuolelle myös Super Smash Bros Meleen. Käytännössä lasken pelin omalla kohdallani enemmänkin elämykseksi ja ilmiöksi, johon olen kuluttanut huomattavasti enemmän aikaa ja pelitunteja kuin muihin cuben peleihini yhteensä. Koitan kuitenkin ajatella asiaa objetkiivisesti ja sen vertailun alla puhtaasti videopelinä Melee jää Cube -aikakauden neljänneksi omalla listallani. Kuitenkin, jos haluaa kokea pelaamisen sosiaalisen puolen ja hankkia elämystä, niin siinä tapauksessa Melee on helposti Cuben kultaisin ja valovoimaisin tuote.
Mutta tosiaan... mitä pelejä itselläni jäi tuohon kolmen kullan suoraan. Tässäpä mielipiteeni:
3. Luigi's Mansion
- Ehdottomasti villi kortti varmaan koko Cube-sukupolven mielestä. Onhan kyseessä kuitenkin "lapsellinen kauhupeli, joka on kaiken lisäksi lyhyt". Mutta tämän näkökulman ulkopuolelta pelissä on monta aspektia, joita arvostan todella paljon. Ensinnäkin pelin miljöö ja persoonallisuus oli vain niin tajuttoman kiehtovasti rakennettu, että iski itseeni aivan täydellisesti. Toiseksi konsepti, jossa Mario -maailman ihanteita rikotaan: Ei tasoloikkaa, ei RPG:tä ja ei oikeastaan edes Mario -maailmaan sijoittuvaa ympäristöä. Silti se tuntui hassulla tavalla Mario peliltä. Lisäksi se tarjosi kaltaiselleni RE-fanille hauskan mielikuvan Luigista Spencer's Mansionissa.
Pelin taulukummitukset ovat kanssa mahtavia. Tämä aspekti kusi Luigi's Mansion kakkosessa, jossa yhden ison kartanon mystisyys jaettiin viiteen ja kaikki nämä persoonalliset kummitukset korvattiin stereotypisillä lastentarha -kummituksilla. Tauluhahmojen tarinat olivat oikeasti välistä hauskoja ja persoonallisia. Tykkäsin myös tavasta lähestyä niitä, jossa kyseessä ei ollut heti päälle hyökkiviä riivattuja poltergeisteja vaan rauhassa tuonpuoleista elämäänsä viettäviä olentoja, joita Luigi saapui imuroimaan talteen. Lisäksi tämä hoituu sujuvasti kiitos toimivien kontrollien. Joskin pakko myöntää, että ensimmäistä kertaa peliin koskettaessa tuntuivat sekavilta, mutta siitä kun selvisi niin sai todeta niiden tottelevan todella kiltisti.
Nostetaan vielä esiin pelin tarjoama aspekti mahdollisimman hyvää tulosta kerättäessä. Ei pelkästään se, että saat kerättyä pelissä mahdollisimman paljon mammonaa vaan myös se, että lopussa todennäköisesti haluat kokea ja nähdä kaikki mahdolliset loppuratkaisut, millaisen kartanon mikin pistepotti tuottaa. Pieni kiehtova lisä
Ja vaikka peli on eittämättä ikävän lyhyt niin se pitää koko sen ajan otteessaan eikä tunnelma pääse lopahtamaan. En ehkä Booiden olemassa olosta pelissä niin piitannut, mutta toisaalta ilman niitä peli olisi saattanut tuntua LIIIAN irralliselta Mario -maailmaan verrattuna.
Paljon voisin jatkaa, mutta on vielä kaksi peliä käsiteltävänä. Summa summarum: Mielestäni Luigi's Mansion on yksi nerokkaimpia Mario-konsepteja mitä on kokeiltu ja se osasi lähestyä sitä juuri oikeasta näkökulmasta josta syntyi mielestäni yksi, ei vain Cuben vaan myös koko pelimaailman hienoimpia kokemuksia.
2. Paper Mario Thousand Year Door.
- Rush tuossa käytännössä quotesi meikän ajatukset pelisarjasta hyvin yhteen. TTYD teki kaiken alkuperäistä paremmin ja siitä tuli se lajinsa hiottu timantti. Peli on laaja, kiinnostava, hyvin rakennettu ja vaatii pelaajalta paljon hoksottimia niin myös taitoa kiitos nerokkaan vuoropohjaisen taistelusysteemin. Peliin on ujutettu roppakaupalla huumoria, mikä sekin tekee kokemuksesta vielä astetta mieliinpainuvamman.
Pelin ehdoton kulminoituma on juurikin tämä thousand year door, jota pääsee ihailemaan jo pelin alkumetreiltä saakka. Mutta mikäpä pientä mieltä kiehtoisi enemmän, kuin ajatus että "mitä tuon oven takana on". Ja tämä pieni ajatelma säilyi läpi koko pelin sillä sen sisältö pysyi hyvin mysteerinä.
Peli ei olisi mitään ilman toimivia kontrolleja ja niissä peli pääsi loistamaan. Graafisen tyylin merkitystä harvoin jaksan pelin laadun mittarina käyttää, mutta TTYD on siinäkin valovoimaisen toimiva. Tämä tyyli kestää aikaa eikä rupsahda vielä ensi vuosituhannellakaan.
Surullisin puoli pelissä on se, että hiottua timanttia ei enää puhtaammaksi saanut vaan kuten rush totesikin: tästä alkoi sarjan totaalinen syöksylasku ilman paluuhissiä. Kaikki se, mikä teki TTYD:stä mahtavan, riisuttiin kokonaan pois tulevissa sarjan peleissä. En voi sanoa ymmärtäväni Nintendon strategiaa pelisarjan suhteen, mutta viime aina kun upotan TTYD:n koneeseen ja rupean tätä suunnanmuutosta ihmettelemään, niin huomaan itseni usein etsimässä lomamatkoja Jerusalemin itkumuurille.
Peli on täydellinen ja mielestäni toisiksi paras peli, mihin olen koskaan käteni laittanut. Näinkin kriittisen ihmisen repertuaarissa se on paljon se. Mutta yksi peli on vieläkin parempi: Ei vain Cuben paras peli vaan yksinkertaisesti omasta mielestäni The Video Game:
1. Resident Evil 4
- Sanon suoraan, että tähän kulminoituu myös paljon nostalgiaa, mutta tiedostan myös että arvosteluja ja mielipiteitä tulkittaessa tämän kyseisen pelin laatu on hyvin maailman tiedossa. Ja vaikka peli onkin portattu jo useampaankin eri suuntaan niin monelle "nintendo-imagoa" vieroksuvalle pelaajalle tämä kyseinen peli saattoi tuottaa harmitusta että sitä ei päässyt kokemaan jollei alistunut vaihtamaan sonysta Nintendoon.
Oli aikoinani pelannut Ressoja 2 ja 3 ollessani luvattoman alaikäinen. Kiinnostuin niistä kauhua jahtaavana nuorena miehenä todella suuresti. Kuitenkin ne unohtuivat kasvaessani ihmisen mittoihin kunnes kokemukset tulivat takaisin RE4:n julkaisun myötä. Ja voi että mikä peli se olikin. Muistamani tankkiohjaus oli poistunut ja vähän skeptisesti ehkä suhtauduin pelin huomattavasti "toiminnallisempaan" lähestymistapaan.
Mutta pessimisti ei pety vaan parhaillaan yllättyy suuresti. Ja itselleni kävi juuri näin. Peli säväytti jokaikisellä osa-alueella. Se tuntui survivorhorrorilta juuri siinä mittakaavassa, jossa sen täytyikin. Kyseenalaisten tankkikontrollien tai epäselvien ampumasuuntien taakse ei voinut enää piiloutua vaan kaikki oli kiinni omasta tarkkuudesta ja taktiikasta valita oikea ase ja lähestymistapa tilanteisiin.
Pelin paljon kritisoitu Ashley -hahmo on hyvin mielipiteitä jakava ja sen ymmärrän. Omasta mielestäni tämä äärimmäisen stereotypinen mukana rehattava bimbo on enimmäkseen comical relief ja tuottaa pelin helposti juustoisimmat tilanteet. Ja peli tietää sen irvailemalla niille. Olihan kyseinen muija enemmän tiellä kuin hyödyksi mutta en kokenut sitä haitallisena missään vaiheessa.
Lisäpisteitä pelille tippuu itseltä sen "moninpeli" -potentiaalista. Eli käytännössä siitä, kuinka nautinnollista peliä oli kiertävän ohjaimen tavoin pelata kavereiden kanssa. Paljon nautinnollisempaa kuin esim: Mario Galaxyjen "kahden pelaajan moninpeli". Mercenaries mode oli sekin kiehtovasti rakennettu ja siinä pystyi exploittamaan aika syvällisiäkin taktiikkoja huippupisteiden saamiseen. Joskin sen osa-alueen koin kehittyneen timanttiseksi vasta RE 5:n tulon myötä.
Peli esitteli myös yhden henkilökohtaisesti mieleenpainuvimman pelihahmon Merchantin muodossa. Olihan siinä kaikessa mystisyydessä enemmän koomikon kuin vakavasti otettavan hahmon vikaa.
Pelin creature -kokonaisuus on niin ikään mieleenpainuva eikä tunnu semmoiselta luovuuden puutteesta johtuvalta tilapäisratkaisulta (vrt; Re Revelations ja RE 5 sekä RE 6). Peli myös noudatti kauhuelementtien perusteita rakentamalla miljööt hyvin tyypillisten horror eventtien keskuuteen: Iso kartano, mystinen kylä ja saarelle jemmattu laboratorio... konsepti vain toimii.
Ainoa surullinen miinus pelille tulee Ressojen tyypillisesti kehnosta lopputaistelusta ja sinkoläräytyksestä. Mutta matkalla kohdatut bossit tarjosivat niin paljon nautintoa että lopun latteus ei jaksanut edes harmittaa.
Kyseessä on yksinkertaisesti mestariteos. Olen sen lukuisia kertoja pelannut läpi ja haastanut itseäni vaihtelevilla läpäisyvaatimuksilla. Edelleenkin palautan pelin kuutioni uumeniin vähän väliä ja nautinto on edelleen samaa kuin se oli yli kymmenen vuotta sitten.
Aluksi voisin itkeä sen suuntaan, että joudun jättämään julman "kolmen kultaisen" ulkopuolelle mestariteokset:
- Mario Kart Double Dash!! jota pidän edelleen ylivoimaisesti parhaimpana Mario karttina, kiitos sen mahtavan taitoa hyödyntävän ja hyvässä tasapainossa olevan pelimekaniikan.
- Resident Evil Remake ja Zero, jotka nekin olivat kaltaiselleni RE -fanille täydellisiä kokemuksia
- Eternal Darkness. Hyvin ainutlaatuinen peli ja parhaimmillaan äärimmäisen kiehtova ja pelin tarjoama gimmick oli nuoremmalla iällä ihanan arvaamaton.
- WWE Day of Reckoning / WWE XIX. Pelit eivät ole varsinaisesti mestariteoksia, mutta pakkaavat sisäänsä ison nostalgia ilmiön.
- Wind Waker. Mahtava Zelda, mutta sain koettua sen hienouden vasta WiiU-aikaan ja siitä palaaminen hitaampaan seilaukseen tuntui raskaalta. Mutta ei vähennä sitä todellisuutta, että kyseessä on omassa mielikuvissani sarjan 4:nneksi paras peli. Joskin top 3 Zeldaa ovat aika brutaalin laadukkaita niin mitalien ulkopuolelle jääminen ei ole häpeä Wind Wakerille.
Ja minut tuntevien suureksi yllätykseksi jätän ulkopuolelle myös Super Smash Bros Meleen. Käytännössä lasken pelin omalla kohdallani enemmänkin elämykseksi ja ilmiöksi, johon olen kuluttanut huomattavasti enemmän aikaa ja pelitunteja kuin muihin cuben peleihini yhteensä. Koitan kuitenkin ajatella asiaa objetkiivisesti ja sen vertailun alla puhtaasti videopelinä Melee jää Cube -aikakauden neljänneksi omalla listallani. Kuitenkin, jos haluaa kokea pelaamisen sosiaalisen puolen ja hankkia elämystä, niin siinä tapauksessa Melee on helposti Cuben kultaisin ja valovoimaisin tuote.
Mutta tosiaan... mitä pelejä itselläni jäi tuohon kolmen kullan suoraan. Tässäpä mielipiteeni:
3. Luigi's Mansion
- Ehdottomasti villi kortti varmaan koko Cube-sukupolven mielestä. Onhan kyseessä kuitenkin "lapsellinen kauhupeli, joka on kaiken lisäksi lyhyt". Mutta tämän näkökulman ulkopuolelta pelissä on monta aspektia, joita arvostan todella paljon. Ensinnäkin pelin miljöö ja persoonallisuus oli vain niin tajuttoman kiehtovasti rakennettu, että iski itseeni aivan täydellisesti. Toiseksi konsepti, jossa Mario -maailman ihanteita rikotaan: Ei tasoloikkaa, ei RPG:tä ja ei oikeastaan edes Mario -maailmaan sijoittuvaa ympäristöä. Silti se tuntui hassulla tavalla Mario peliltä. Lisäksi se tarjosi kaltaiselleni RE-fanille hauskan mielikuvan Luigista Spencer's Mansionissa.
Pelin taulukummitukset ovat kanssa mahtavia. Tämä aspekti kusi Luigi's Mansion kakkosessa, jossa yhden ison kartanon mystisyys jaettiin viiteen ja kaikki nämä persoonalliset kummitukset korvattiin stereotypisillä lastentarha -kummituksilla. Tauluhahmojen tarinat olivat oikeasti välistä hauskoja ja persoonallisia. Tykkäsin myös tavasta lähestyä niitä, jossa kyseessä ei ollut heti päälle hyökkiviä riivattuja poltergeisteja vaan rauhassa tuonpuoleista elämäänsä viettäviä olentoja, joita Luigi saapui imuroimaan talteen. Lisäksi tämä hoituu sujuvasti kiitos toimivien kontrollien. Joskin pakko myöntää, että ensimmäistä kertaa peliin koskettaessa tuntuivat sekavilta, mutta siitä kun selvisi niin sai todeta niiden tottelevan todella kiltisti.
Nostetaan vielä esiin pelin tarjoama aspekti mahdollisimman hyvää tulosta kerättäessä. Ei pelkästään se, että saat kerättyä pelissä mahdollisimman paljon mammonaa vaan myös se, että lopussa todennäköisesti haluat kokea ja nähdä kaikki mahdolliset loppuratkaisut, millaisen kartanon mikin pistepotti tuottaa. Pieni kiehtova lisä
Ja vaikka peli on eittämättä ikävän lyhyt niin se pitää koko sen ajan otteessaan eikä tunnelma pääse lopahtamaan. En ehkä Booiden olemassa olosta pelissä niin piitannut, mutta toisaalta ilman niitä peli olisi saattanut tuntua LIIIAN irralliselta Mario -maailmaan verrattuna.
Paljon voisin jatkaa, mutta on vielä kaksi peliä käsiteltävänä. Summa summarum: Mielestäni Luigi's Mansion on yksi nerokkaimpia Mario-konsepteja mitä on kokeiltu ja se osasi lähestyä sitä juuri oikeasta näkökulmasta josta syntyi mielestäni yksi, ei vain Cuben vaan myös koko pelimaailman hienoimpia kokemuksia.
2. Paper Mario Thousand Year Door.
- Rush tuossa käytännössä quotesi meikän ajatukset pelisarjasta hyvin yhteen. TTYD teki kaiken alkuperäistä paremmin ja siitä tuli se lajinsa hiottu timantti. Peli on laaja, kiinnostava, hyvin rakennettu ja vaatii pelaajalta paljon hoksottimia niin myös taitoa kiitos nerokkaan vuoropohjaisen taistelusysteemin. Peliin on ujutettu roppakaupalla huumoria, mikä sekin tekee kokemuksesta vielä astetta mieliinpainuvamman.
Pelin ehdoton kulminoituma on juurikin tämä thousand year door, jota pääsee ihailemaan jo pelin alkumetreiltä saakka. Mutta mikäpä pientä mieltä kiehtoisi enemmän, kuin ajatus että "mitä tuon oven takana on". Ja tämä pieni ajatelma säilyi läpi koko pelin sillä sen sisältö pysyi hyvin mysteerinä.
Peli ei olisi mitään ilman toimivia kontrolleja ja niissä peli pääsi loistamaan. Graafisen tyylin merkitystä harvoin jaksan pelin laadun mittarina käyttää, mutta TTYD on siinäkin valovoimaisen toimiva. Tämä tyyli kestää aikaa eikä rupsahda vielä ensi vuosituhannellakaan.
Surullisin puoli pelissä on se, että hiottua timanttia ei enää puhtaammaksi saanut vaan kuten rush totesikin: tästä alkoi sarjan totaalinen syöksylasku ilman paluuhissiä. Kaikki se, mikä teki TTYD:stä mahtavan, riisuttiin kokonaan pois tulevissa sarjan peleissä. En voi sanoa ymmärtäväni Nintendon strategiaa pelisarjan suhteen, mutta viime aina kun upotan TTYD:n koneeseen ja rupean tätä suunnanmuutosta ihmettelemään, niin huomaan itseni usein etsimässä lomamatkoja Jerusalemin itkumuurille.
Peli on täydellinen ja mielestäni toisiksi paras peli, mihin olen koskaan käteni laittanut. Näinkin kriittisen ihmisen repertuaarissa se on paljon se. Mutta yksi peli on vieläkin parempi: Ei vain Cuben paras peli vaan yksinkertaisesti omasta mielestäni The Video Game:
1. Resident Evil 4
- Sanon suoraan, että tähän kulminoituu myös paljon nostalgiaa, mutta tiedostan myös että arvosteluja ja mielipiteitä tulkittaessa tämän kyseisen pelin laatu on hyvin maailman tiedossa. Ja vaikka peli onkin portattu jo useampaankin eri suuntaan niin monelle "nintendo-imagoa" vieroksuvalle pelaajalle tämä kyseinen peli saattoi tuottaa harmitusta että sitä ei päässyt kokemaan jollei alistunut vaihtamaan sonysta Nintendoon.
Oli aikoinani pelannut Ressoja 2 ja 3 ollessani luvattoman alaikäinen. Kiinnostuin niistä kauhua jahtaavana nuorena miehenä todella suuresti. Kuitenkin ne unohtuivat kasvaessani ihmisen mittoihin kunnes kokemukset tulivat takaisin RE4:n julkaisun myötä. Ja voi että mikä peli se olikin. Muistamani tankkiohjaus oli poistunut ja vähän skeptisesti ehkä suhtauduin pelin huomattavasti "toiminnallisempaan" lähestymistapaan.
Mutta pessimisti ei pety vaan parhaillaan yllättyy suuresti. Ja itselleni kävi juuri näin. Peli säväytti jokaikisellä osa-alueella. Se tuntui survivorhorrorilta juuri siinä mittakaavassa, jossa sen täytyikin. Kyseenalaisten tankkikontrollien tai epäselvien ampumasuuntien taakse ei voinut enää piiloutua vaan kaikki oli kiinni omasta tarkkuudesta ja taktiikasta valita oikea ase ja lähestymistapa tilanteisiin.
Pelin paljon kritisoitu Ashley -hahmo on hyvin mielipiteitä jakava ja sen ymmärrän. Omasta mielestäni tämä äärimmäisen stereotypinen mukana rehattava bimbo on enimmäkseen comical relief ja tuottaa pelin helposti juustoisimmat tilanteet. Ja peli tietää sen irvailemalla niille. Olihan kyseinen muija enemmän tiellä kuin hyödyksi mutta en kokenut sitä haitallisena missään vaiheessa.
Lisäpisteitä pelille tippuu itseltä sen "moninpeli" -potentiaalista. Eli käytännössä siitä, kuinka nautinnollista peliä oli kiertävän ohjaimen tavoin pelata kavereiden kanssa. Paljon nautinnollisempaa kuin esim: Mario Galaxyjen "kahden pelaajan moninpeli". Mercenaries mode oli sekin kiehtovasti rakennettu ja siinä pystyi exploittamaan aika syvällisiäkin taktiikkoja huippupisteiden saamiseen. Joskin sen osa-alueen koin kehittyneen timanttiseksi vasta RE 5:n tulon myötä.
Peli esitteli myös yhden henkilökohtaisesti mieleenpainuvimman pelihahmon Merchantin muodossa. Olihan siinä kaikessa mystisyydessä enemmän koomikon kuin vakavasti otettavan hahmon vikaa.
Pelin creature -kokonaisuus on niin ikään mieleenpainuva eikä tunnu semmoiselta luovuuden puutteesta johtuvalta tilapäisratkaisulta (vrt; Re Revelations ja RE 5 sekä RE 6). Peli myös noudatti kauhuelementtien perusteita rakentamalla miljööt hyvin tyypillisten horror eventtien keskuuteen: Iso kartano, mystinen kylä ja saarelle jemmattu laboratorio... konsepti vain toimii.
Ainoa surullinen miinus pelille tulee Ressojen tyypillisesti kehnosta lopputaistelusta ja sinkoläräytyksestä. Mutta matkalla kohdatut bossit tarjosivat niin paljon nautintoa että lopun latteus ei jaksanut edes harmittaa.
Kyseessä on yksinkertaisesti mestariteos. Olen sen lukuisia kertoja pelannut läpi ja haastanut itseäni vaihtelevilla läpäisyvaatimuksilla. Edelleenkin palautan pelin kuutioni uumeniin vähän väliä ja nautinto on edelleen samaa kuin se oli yli kymmenen vuotta sitten.
Myy100
Jäsen
- 1.5.2017
- 376
Vaikea valita top 3, koska GameCubelle on liian monta hyvää peliä... rip wind waker...
Super Smash Bros. Melee
Tätä peliä tulee tähänkin päivään asti pelattua vaikka omistankin 3DS sekä Wii U-version tästä pelistä, on se sen verran hyvä peli.
Paper Mario: The Thousand-Year Door
Ah, yksi parhaista peleistä mitä olen koskaan pelannut. Peli läpäisty varmaan viisi kertaa läpi (tai enemmän), se kertoo jo miten hyvä peli kyseessä on.
Metroid Prime
Ei mitään sanottavaa. Yksi parhaista GameCube-peleistä, varsinkin jos pitää Metroid-peleistä. Mutta kuitenkin parempi kuin kakkososa (tämä ei tarkoita sitä että kakkososa on huono).
Super Smash Bros. Melee
Tätä peliä tulee tähänkin päivään asti pelattua vaikka omistankin 3DS sekä Wii U-version tästä pelistä, on se sen verran hyvä peli.
Paper Mario: The Thousand-Year Door
Ah, yksi parhaista peleistä mitä olen koskaan pelannut. Peli läpäisty varmaan viisi kertaa läpi (tai enemmän), se kertoo jo miten hyvä peli kyseessä on.
Metroid Prime
Ei mitään sanottavaa. Yksi parhaista GameCube-peleistä, varsinkin jos pitää Metroid-peleistä. Mutta kuitenkin parempi kuin kakkososa (tämä ei tarkoita sitä että kakkososa on huono).
Viimeksi muokattu:
Turjake
Hail to the King, baby!
- 12.5.2017
- 46
GameCube on varmaankin lempparikonsolini. Sen lisäksi, että siihen liittyy paljon nostalgisia muistoja, on sillä mielestäni aivan röyhkeä kasa laatupelejä, joita tulee pelattua innoissaan vielä tänäkin päivänä.
1. Resident Evil 4
Maailman paras videopeli. Toimintaräiskinnäksi peli on yllättävänkin strateginen, sillä harvinaisten resurssien lisäksi tämä on melkoisen haastava ihan normaalivaikeusasteillakin. Tilanteet muuttuvat jatkuvasti, ja peli esittelee koko ajan uusia ja uusia skenaarioita mörköjen hakkaamisen suhteen. Vielä ihan loppumetreille esti tulee sellaisia ylläreitä, että ei voi muuta kuin hattua nostaa. Meno on koko ajan freesiä ja tätä on kerrassaan ilo pelata kerta toisensa jälkeen. Kaiken kruunaa herskyvän hauska dialogi ja överimeininki. Onhan tämä semisti kuumottava, mutta myös ääneen naurattava.
Yksi hienoimpia pelimuistojani oli pelata tämä viime vuonna ystäväni @Mr.X kanssa. Molemmille läpipeluita oli takana jo useita, ja silti pystyimme näyttämään toisillemme huikean määrän paljon uutta nähtävää ja opittavaa.
2. Metal Gear Solid: The Twin Snakes
Jos RE4 on maailman paras peli, niin Twin Snakes on maailman aliarvostetuin peli. Aivan syyttä suotta parjattu, erittäin toimiva remake ykköspleikkarin klassikosta, joka tekee MGS:stä miellyttävämmän pelikokemuksen kaikille aisteille. Parhaimpina puolina tietysti se, että alkuperäisen turhauttava backtrackaus on vähennetty ainakin puoleen. Lisäksi pidän kovasti siitä, miten peliin on tuotu MGS2:n mekaniikat ja ulkoasu. Jengi sanoo, että nämä tekee pelistä liian helpon, johon sanon 1) ketä kiinnostaa 2) älä sit käytä niitä?!?! 3) mitä oletit jos peli julkaistiin MGS2 jälkeen. Toki olennainen kysymys on se, onko Twin Snakes edes tarpeellinen remake. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että kyllä. En olisi varmaan koskaan päässyt tähän pelisarjaan sisälle ilman Twin Snakesiä, ja voi veljet miten minä tykkään sarjan ensimmäisestä kolmesta osasta PALJON.
3. Metroid Prime
Erittäin onnistunut seikkailupeli, joka on malliesimerkki 2D-pelin tuomisesta kolmanteen ulottuvuuteen. Meno on niin ehtaa Metroidia kuin olla voi, vaikka internetistä kuulenkin jotain huuteluita Metroid V:stä..?!
Kunniamaininnat: Melee, Nightfire, Spiderman 2, F-Zero GX, Paper Mario 2, Resident Evilit, Viewtiful Joe, Donkey Kong Jungle Beat, Ikaruga, Wind Waker, Rogue Leader jne jne jne
1. Resident Evil 4
Maailman paras videopeli. Toimintaräiskinnäksi peli on yllättävänkin strateginen, sillä harvinaisten resurssien lisäksi tämä on melkoisen haastava ihan normaalivaikeusasteillakin. Tilanteet muuttuvat jatkuvasti, ja peli esittelee koko ajan uusia ja uusia skenaarioita mörköjen hakkaamisen suhteen. Vielä ihan loppumetreille esti tulee sellaisia ylläreitä, että ei voi muuta kuin hattua nostaa. Meno on koko ajan freesiä ja tätä on kerrassaan ilo pelata kerta toisensa jälkeen. Kaiken kruunaa herskyvän hauska dialogi ja överimeininki. Onhan tämä semisti kuumottava, mutta myös ääneen naurattava.
Yksi hienoimpia pelimuistojani oli pelata tämä viime vuonna ystäväni @Mr.X kanssa. Molemmille läpipeluita oli takana jo useita, ja silti pystyimme näyttämään toisillemme huikean määrän paljon uutta nähtävää ja opittavaa.
2. Metal Gear Solid: The Twin Snakes
Jos RE4 on maailman paras peli, niin Twin Snakes on maailman aliarvostetuin peli. Aivan syyttä suotta parjattu, erittäin toimiva remake ykköspleikkarin klassikosta, joka tekee MGS:stä miellyttävämmän pelikokemuksen kaikille aisteille. Parhaimpina puolina tietysti se, että alkuperäisen turhauttava backtrackaus on vähennetty ainakin puoleen. Lisäksi pidän kovasti siitä, miten peliin on tuotu MGS2:n mekaniikat ja ulkoasu. Jengi sanoo, että nämä tekee pelistä liian helpon, johon sanon 1) ketä kiinnostaa 2) älä sit käytä niitä?!?! 3) mitä oletit jos peli julkaistiin MGS2 jälkeen. Toki olennainen kysymys on se, onko Twin Snakes edes tarpeellinen remake. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että kyllä. En olisi varmaan koskaan päässyt tähän pelisarjaan sisälle ilman Twin Snakesiä, ja voi veljet miten minä tykkään sarjan ensimmäisestä kolmesta osasta PALJON.
3. Metroid Prime
Erittäin onnistunut seikkailupeli, joka on malliesimerkki 2D-pelin tuomisesta kolmanteen ulottuvuuteen. Meno on niin ehtaa Metroidia kuin olla voi, vaikka internetistä kuulenkin jotain huuteluita Metroid V:stä..?!
Kunniamaininnat: Melee, Nightfire, Spiderman 2, F-Zero GX, Paper Mario 2, Resident Evilit, Viewtiful Joe, Donkey Kong Jungle Beat, Ikaruga, Wind Waker, Rogue Leader jne jne jne
Tomaattimies
Jäsen
Star Wars Rogue Squadron 2: Rogue Leader - Edeltäjän ollessa yksi omia Top-tekeletiä kuusnepalla, oli odotukset Factor 5:sta kohtaan kovat, eikä lopputulos pettänyt. Jo konsolin alkupään peliksi tämä osaa yhä päräyttää audiovisuaalisella tarjonnallaan joka kyllä imaisi SW-fanin mukaansa.
Metroid Prime - Ehkäpä se paras seikkailullinen fps mitä maa päällään kantaa.
Zelda: Wind Waker - Vaikka tämä Zelda tullaan aina muistamaan veikestä visuaaleista ja liiasta vedestä, pitää se myös muillakin osa-alueilla paikkansa sarjan eri edustajiin verrattuna.
Vaikka kuutiolla olisi vielä paljon huippunimikkeitä pelattavana, kunniamainnat jaellaan Starfox Adventuresille, Tomb Raider Legendille ja Super Monkey Ballille.
Metroid Prime - Ehkäpä se paras seikkailullinen fps mitä maa päällään kantaa.
Zelda: Wind Waker - Vaikka tämä Zelda tullaan aina muistamaan veikestä visuaaleista ja liiasta vedestä, pitää se myös muillakin osa-alueilla paikkansa sarjan eri edustajiin verrattuna.
Vaikka kuutiolla olisi vielä paljon huippunimikkeitä pelattavana, kunniamainnat jaellaan Starfox Adventuresille, Tomb Raider Legendille ja Super Monkey Ballille.
Jaa että oikein pelikuutio? Tuumitaanpas...
1. The Legend of Zelda: Twilight Princess
Tämä oli hieman hankala valita Wind Wakerin ja tämän välillä, mutta päädyin tähän uudempaan. Molemmat pelit pelaan toki mieluummin nykyisin Wii U:lla HD-versioina, mutta tämä jälkimmäinen peli jäi paremmin mieleen, en osaa sanoa miksi. Molemmat pelit ovat melko tasaisia, molemmissa omat hyvät ja huonot puolensa.
2. Metal Gear Solid: The Twin Snakes
Myönnettäköön, etten ole sarjan vannoutunein fani, enkä ole tätä peli pelannut merkittävästi ainakaan 15:een vuoteen. SIltikin, tämä on sarjan ainoa peli, jonka olen viitsinyt pelata useampaan otteeseen läpi, eikä silloinkaan vielä kyllästyttänyt. Jotain se tekee siis oikein, ainakin välivideot ovat jokseenkin viihdyttäviä, jossei mitään muuta. Voi kun tämä saataisiin julkaistua uudelleen vielä joskus, mutta lienevätkö tekijänoikeusongelmat tiellä?
3. Metroid Prime
En keksinyt oikein muutakaan peliä, ja onhan tämä hupaisa räiskintäseikkailu. Valitettavasti mieltäni jäivät korpeamaan ne monet kerrat, kun viholliset piti kerta toisensa jälkeen tappaa uudelleen edetäkseen paikasta toiseen. Spawnasivat takaisin siis hieman liian tiheästi. Lisäksi pelissä on missattavia kohteita, jotka voivat estää 100% läpipeluun, mikä on tällaisessa peleissä iso ei. Muuten onnistunut teos.
1. The Legend of Zelda: Twilight Princess
Tämä oli hieman hankala valita Wind Wakerin ja tämän välillä, mutta päädyin tähän uudempaan. Molemmat pelit pelaan toki mieluummin nykyisin Wii U:lla HD-versioina, mutta tämä jälkimmäinen peli jäi paremmin mieleen, en osaa sanoa miksi. Molemmat pelit ovat melko tasaisia, molemmissa omat hyvät ja huonot puolensa.
2. Metal Gear Solid: The Twin Snakes
Myönnettäköön, etten ole sarjan vannoutunein fani, enkä ole tätä peli pelannut merkittävästi ainakaan 15:een vuoteen. SIltikin, tämä on sarjan ainoa peli, jonka olen viitsinyt pelata useampaan otteeseen läpi, eikä silloinkaan vielä kyllästyttänyt. Jotain se tekee siis oikein, ainakin välivideot ovat jokseenkin viihdyttäviä, jossei mitään muuta. Voi kun tämä saataisiin julkaistua uudelleen vielä joskus, mutta lienevätkö tekijänoikeusongelmat tiellä?
3. Metroid Prime
En keksinyt oikein muutakaan peliä, ja onhan tämä hupaisa räiskintäseikkailu. Valitettavasti mieltäni jäivät korpeamaan ne monet kerrat, kun viholliset piti kerta toisensa jälkeen tappaa uudelleen edetäkseen paikasta toiseen. Spawnasivat takaisin siis hieman liian tiheästi. Lisäksi pelissä on missattavia kohteita, jotka voivat estää 100% läpipeluun, mikä on tällaisessa peleissä iso ei. Muuten onnistunut teos.