Artzei
Nuija
1. Super Mario 64 DS
2. Pokemon SoulSilver
3. Resident Evil: Deadly Silence
2. Pokemon SoulSilver
3. Resident Evil: Deadly Silence
Konsolin kolme kirkkainta [#24: Nintendo Switch]
- Viestiketjun aloittaja Loota
- Aloituspäivämäärä
Tervetuloa Fintendoon!
Fintendo on suomalaisten Nintendo-pelaajien keskustelupaikka.
DS tuntui aikoinaan hirveän hyvältä laitteelta. Siinä oli taustavalo, akku, kansi, sleep mode, kosketusnäyttö, mikrofoni, langaton moninpeli, nettiominaisuuksia... Avaruusajan laite Game Boy Color kädessä kasvaneelle.
Jälkiviisaana katsoen DS on vähän karu. Se katoaa rakoon simppelien ja ikivihreiden Game Boy -palikoiden ja 2010-luvun teknologian väliin, eikä tunnu sen enempää klassikolta kuin modernilta viihdelaitteelta. Masiinan pelitkin ovat isoksi osaksi kummallisen mitäänsanomattomia ja varsinkin visuaalisesti tyylirikkoja vähäpolygonisten hahmomallien ja sumuisten 2D-tekstuurien sekametelimöykkyjä. Pelillisesti perushyviä nimikkeitä on paljon, mutta parhaiten aikaa ovat tasoloikkien ja seikkailupelien sijaan sietäneet kaikenlaiset epätavalliset masiinan ominaisuuksia (ennen kaikkea kosketusnäyttöä) hyödyntäneet viritelmät. Vai kenen mielestä vaikka DS:n Mariot ja Zeldat ovat sarjansa parhaimmistoa?
1. Rhythm Paradise
Rhythm Paradise -sarjan pelit ovat kaikki hyviä, mutta DS-osan kosketusnäyttökontrollit tekevät pelaamisesta minusta poikkeuksellisen luontevaa tavanomaiseen nappien painamiseen verrattuna. Kosketusnäyttö on silkkaa väripintaa, jota ylänäytön hämärien piirrettyjen ja huvittavien biisien tahtiin rytmisesti sohitaan ja tökitään, ja kaikki on kivaa. Pidin (ja pidän) pelistä niin paljon, että ostin aikoinaan kymmenen ylimääräistä kappaletta pois annettavaksi, kun halvalla sai.
2. 42 All-Time Classics
Moni on ehkä ohittanut tämän pelin käytettyjen laarissa Marioja ja Pokémoneja etsiessään, eikä hölmön tekoälyn kanssa shakin peluu tai korttien läiskintä olekaan kummoista puuhaa. Kyseessä on kuitenkin uskomattoman hieno moninpelipaketti, jonka avulla voi pelata kymmeniä erilaisia pelejä kavereiden kanssa yhdellä pelikortilla (ja konsolilla per naama). Pienille ruuduille on nätisti ahdettu kaikenlaisten pöytäpelien käyttöliittymien lisäksi nauru-ulvontaa aiheuttava kosketusnäyttö-piirustuschat ja todella hyvät ohjeet kuhunkin peliin, sekä joitakin vapaaehtoisia sääntömuunnoksia useimpiin.
Keilauksen ja pullonravistuksen kaltaiset toimintapelit ovat sopivan hölmö ja kamala vastapaino legiteille kortti- ja lautapeleille, jos välillä haluaa nauttia pelistä ironisesti. Kirpun kokoinen ja langattomasti toimiva DS on täydellinen pitämään toisten pelaajien kortit salaisuuksina, eikä kenenkään tarvitse pitää huolta sääntöjen noudattamisesta tai sekoittamisesta, jos korttipakan ja tammilaudan sijasta käytetään tätä sopivan rosoista ja hulvatonta helmeä.
3. Picross 3D
Simppeli Picross-peli, jossa on tolkuttomasti sisältöä ja voimakas editori, jonka avulla voi tehdä loputtomasti sisältöä. Ruutupelistä kuutiopeliksi muunneltu pulmakonsepti sopii DS:n karuihin graafisiin kykyihin kuin nenä naamaan, ja ristiohjaimen ja kosketusnäytön yhteiskäytöllä kolmiulotteisen pulman ratkominen palikkaa käännellen on parhaimmillaan luontevaa, nopeaa ja tyydyttävää, kun isosta kuutiosta veistetään koiria ja kissoja älliä vaativien vihjeiden tahtiin.
Pelasin masiinalla aikoinaan myös Animal Crossingia, Advance Warsia ja Pokémon Pearliä satoja tunteja kutakin, mutta ne eivät enää tänä päivänä tunnu sen enempää nykypeleihin kuin klassikkopeleihin nähden miltään. Lisäksi koin konsolilla Hotel Duskin ja Ghost Trickin kaltaisia todella hyviä ja tyylikkäitä tarinapohjaisia pelejä, mutta en jotenkin osaa pitää niitäkään paljon minään kerran ne koettuani ja jälleenpeluuarvottomina pois myytyäni.
Jälkiviisaana katsoen DS on vähän karu. Se katoaa rakoon simppelien ja ikivihreiden Game Boy -palikoiden ja 2010-luvun teknologian väliin, eikä tunnu sen enempää klassikolta kuin modernilta viihdelaitteelta. Masiinan pelitkin ovat isoksi osaksi kummallisen mitäänsanomattomia ja varsinkin visuaalisesti tyylirikkoja vähäpolygonisten hahmomallien ja sumuisten 2D-tekstuurien sekametelimöykkyjä. Pelillisesti perushyviä nimikkeitä on paljon, mutta parhaiten aikaa ovat tasoloikkien ja seikkailupelien sijaan sietäneet kaikenlaiset epätavalliset masiinan ominaisuuksia (ennen kaikkea kosketusnäyttöä) hyödyntäneet viritelmät. Vai kenen mielestä vaikka DS:n Mariot ja Zeldat ovat sarjansa parhaimmistoa?
1. Rhythm Paradise
Rhythm Paradise -sarjan pelit ovat kaikki hyviä, mutta DS-osan kosketusnäyttökontrollit tekevät pelaamisesta minusta poikkeuksellisen luontevaa tavanomaiseen nappien painamiseen verrattuna. Kosketusnäyttö on silkkaa väripintaa, jota ylänäytön hämärien piirrettyjen ja huvittavien biisien tahtiin rytmisesti sohitaan ja tökitään, ja kaikki on kivaa. Pidin (ja pidän) pelistä niin paljon, että ostin aikoinaan kymmenen ylimääräistä kappaletta pois annettavaksi, kun halvalla sai.
2. 42 All-Time Classics
Moni on ehkä ohittanut tämän pelin käytettyjen laarissa Marioja ja Pokémoneja etsiessään, eikä hölmön tekoälyn kanssa shakin peluu tai korttien läiskintä olekaan kummoista puuhaa. Kyseessä on kuitenkin uskomattoman hieno moninpelipaketti, jonka avulla voi pelata kymmeniä erilaisia pelejä kavereiden kanssa yhdellä pelikortilla (ja konsolilla per naama). Pienille ruuduille on nätisti ahdettu kaikenlaisten pöytäpelien käyttöliittymien lisäksi nauru-ulvontaa aiheuttava kosketusnäyttö-piirustuschat ja todella hyvät ohjeet kuhunkin peliin, sekä joitakin vapaaehtoisia sääntömuunnoksia useimpiin.
Keilauksen ja pullonravistuksen kaltaiset toimintapelit ovat sopivan hölmö ja kamala vastapaino legiteille kortti- ja lautapeleille, jos välillä haluaa nauttia pelistä ironisesti. Kirpun kokoinen ja langattomasti toimiva DS on täydellinen pitämään toisten pelaajien kortit salaisuuksina, eikä kenenkään tarvitse pitää huolta sääntöjen noudattamisesta tai sekoittamisesta, jos korttipakan ja tammilaudan sijasta käytetään tätä sopivan rosoista ja hulvatonta helmeä.
3. Picross 3D
Simppeli Picross-peli, jossa on tolkuttomasti sisältöä ja voimakas editori, jonka avulla voi tehdä loputtomasti sisältöä. Ruutupelistä kuutiopeliksi muunneltu pulmakonsepti sopii DS:n karuihin graafisiin kykyihin kuin nenä naamaan, ja ristiohjaimen ja kosketusnäytön yhteiskäytöllä kolmiulotteisen pulman ratkominen palikkaa käännellen on parhaimmillaan luontevaa, nopeaa ja tyydyttävää, kun isosta kuutiosta veistetään koiria ja kissoja älliä vaativien vihjeiden tahtiin.
Pelasin masiinalla aikoinaan myös Animal Crossingia, Advance Warsia ja Pokémon Pearliä satoja tunteja kutakin, mutta ne eivät enää tänä päivänä tunnu sen enempää nykypeleihin kuin klassikkopeleihin nähden miltään. Lisäksi koin konsolilla Hotel Duskin ja Ghost Trickin kaltaisia todella hyviä ja tyylikkäitä tarinapohjaisia pelejä, mutta en jotenkin osaa pitää niitäkään paljon minään kerran ne koettuani ja jälleenpeluuarvottomina pois myytyäni.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #263
DS lienee ainoa laite, jossa Nintendon suurimmat IP:t eivät ole automaattisesti kärkisijakahinoissa jotain Pokémonia lukuunottamatta, Kauran tavoin laitteen Mariot ja Zeldat jäivät itselläni sinne perushyvien pelien suohon, josta ei ainakaan tämän ketjun listoille kovin helposti enää nousta. Hyviä pelejä riittää joka tapauksessa tolkuttomasti, mutta näitä joutuu kerrankin vähän mietiskelemään kun tavanomaiset epäillyt eivät erityisemmin resonoi.
Castlevania: Order of Ecclesia
Sarjan 2D metroidvanioiden onnistunut joutsenlaulu, joka leikkasi kaavasta rasvat pois luoden hävyttömän tiukan ja uudelleenpelattavan toimintagauntletin. Kahden napin asesysteemi on todella sujuva ja mahdollistaa vaikka mitä siistejä hahmobuildeja kun aseita ja taikoja voi yhdistellä mielensä mukaan, ja näitä buildeja on myös vaivatonta vaihtaa ilman jatkuvaa menuissa räpläämistä. Taistelumekaniikoissa itsessään on myös todella hyvää potkua ja suorastaan euforinen kokemus kun saa rytmiä pidettyä yllä vaikeaa bossia vastaan, joita riittääkin koko pelin täydeltä. Uudenlaisen asesysteemin ohella pelin uudenlainen kentästä kenttään -formaatti toimii myös yllättävän hyvin, sillä haahuiluun kyllästyneet voivat aina paahtaa heti uusien alueiden kimppuun ja satunnaista tutkiskelua kaipaavat voivat kätevästi ja nopeasti palata alueelle kuin alueelle. Kaiken kruunaa majesteettisen hieno ulkoasu sulavia animaatioita ja vangitsevia hahmokuvia myöten. Soundtrack on myös ehdottomasti kunniamaininnan arvoinen ja sisältää mielestäni koko sarjan parhaimpia kappaleita.
Pokémon Mystery Dungeon: Explorers of Sky
Voi pojat, täysin ällikällä lyönyt spinoff yhdestä suosikkisarjastani, minkä sivuutin aivan liian pitkään pääsarjan kummallisena pikkuserkkuna, jota en välttämättä kutsuisi koskaan kylään. Peli saattaa alkuun näyttää varsin vaatimattomalta, mutta edessä on todellisen unohtumaton seikkailu, jonka sielukkuus ja aitous on vertaansa vailla, mitä vastaavaa en ole koskaan pääsarjassa kokenut samantyyppisistä teemoista huolimatta. Kehittäjät ovat hyödyntäneet joka ikisen pikselin rakentaakseen persoonallisuutta pursuavaa tarinaa ja maailmaansa, mikä saa itseni todellisesti uppoamaan peliin mukaan. Peli on mestarillisen vahva luomaan mitä tahansa vallattoman herttaisesta aina musertavan haikeaan tarinankerrontaan; en usko itse ainakaan vuodattaneeni minkään muun pelin parissa kyyneleitä sekä onnesta että surusta. Erityisesti pelin loppu on aivan erityinen taidonnäyte videopelien ainutlaatuisesta potentiaalista vaikuttaa ihmiseen. Tämä kaikki ei tietenkään toimisi ilman hellyyttävän upeaa soundtrackia, joka jo itsessään saa lihakseni veltostumaan ja kyynelkanavat aukeamaan.
Ai joo, tämä videopeli sisältää myös gameplayta. Itseääntoistavaa, mutta näppärää ja jännittävää, ei ole kaikkien juttu kuitenkaan.
Advance Wars: Dark Conflict
Dark gritty edgy reboot, mikä voisi mennä pieleen? Vastaus on ei mikään, sillä sarjan neljäs osa (ja vieläkin viimeisin, nyyh) parantaa kaikilla tärkeimmillä osa-alueilla ja on sarjansa paras osa. Peli on vähän karsittu moodien puolesta, mutta tämän hyvittää itselleni jo yksinään mieletön 50 tallennuspaikkaa omille kentille, mitkä menivät lisäyksestä huolimatta hyvin nopeasti täyteen.
Edellisten osien käsistä lähtenyt gameplayn balanssi on rukattu erinomaiseen kuntoon ja tarjoaa entistä mielenkiintoisempia strategisia ulottuvuuksia (mieleni räjähti silkasta huomiosta, että veneet pystyvät viimeinkin kulkemaan siltojen läpi). Lisätyt yksiköt ovat erittäin tervetulleita ja vanhoihin tehdyt laajennukset ja balansoinnit tuovat ihan uusia ulottuvuuksia tuttuihin taktiikkakuvioihin. CO-Zone on hillittömän hyvä starteginen elementti, mikä on myös vastuussa powerien kerryttämisen tekemisestä aktiivisemmaksi ja enemmän pelaajan omaksi valinnaksi omine riskeineen, mikä tekee taistelemisesta paljon palkitsevampaa.
Apokalyptinen miljöö ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta tämä toi mukanaan yllättävän toimivan tarinan, joka sisältää mukavasti odottamattomia juonenkäänteitä ja dramaattisia hetkiä, ja mahdollistaa samalla hahmoja, joilla on oikeita ja uskottavia motiiveja. Mainittu miljöö ei suoranaisesti ole vastuussa pelin graafisesta tyylistä, mutta tykkään pelin uusista viistospriteistä valtavasti ja "realistisemmat" taisteluanimaatiotkin tekivät suuren vaikutuksen, missä on enemmän ytyä ja painoa kuin koskaan ennen.
Kunniamaininnat saavat Pokémon Platinum, Pokémon Black & White 2, 999, Advance Wars: Dual Strike ja Picross 3D.
Castlevania: Order of Ecclesia
Sarjan 2D metroidvanioiden onnistunut joutsenlaulu, joka leikkasi kaavasta rasvat pois luoden hävyttömän tiukan ja uudelleenpelattavan toimintagauntletin. Kahden napin asesysteemi on todella sujuva ja mahdollistaa vaikka mitä siistejä hahmobuildeja kun aseita ja taikoja voi yhdistellä mielensä mukaan, ja näitä buildeja on myös vaivatonta vaihtaa ilman jatkuvaa menuissa räpläämistä. Taistelumekaniikoissa itsessään on myös todella hyvää potkua ja suorastaan euforinen kokemus kun saa rytmiä pidettyä yllä vaikeaa bossia vastaan, joita riittääkin koko pelin täydeltä. Uudenlaisen asesysteemin ohella pelin uudenlainen kentästä kenttään -formaatti toimii myös yllättävän hyvin, sillä haahuiluun kyllästyneet voivat aina paahtaa heti uusien alueiden kimppuun ja satunnaista tutkiskelua kaipaavat voivat kätevästi ja nopeasti palata alueelle kuin alueelle. Kaiken kruunaa majesteettisen hieno ulkoasu sulavia animaatioita ja vangitsevia hahmokuvia myöten. Soundtrack on myös ehdottomasti kunniamaininnan arvoinen ja sisältää mielestäni koko sarjan parhaimpia kappaleita.
Pokémon Mystery Dungeon: Explorers of Sky
Voi pojat, täysin ällikällä lyönyt spinoff yhdestä suosikkisarjastani, minkä sivuutin aivan liian pitkään pääsarjan kummallisena pikkuserkkuna, jota en välttämättä kutsuisi koskaan kylään. Peli saattaa alkuun näyttää varsin vaatimattomalta, mutta edessä on todellisen unohtumaton seikkailu, jonka sielukkuus ja aitous on vertaansa vailla, mitä vastaavaa en ole koskaan pääsarjassa kokenut samantyyppisistä teemoista huolimatta. Kehittäjät ovat hyödyntäneet joka ikisen pikselin rakentaakseen persoonallisuutta pursuavaa tarinaa ja maailmaansa, mikä saa itseni todellisesti uppoamaan peliin mukaan. Peli on mestarillisen vahva luomaan mitä tahansa vallattoman herttaisesta aina musertavan haikeaan tarinankerrontaan; en usko itse ainakaan vuodattaneeni minkään muun pelin parissa kyyneleitä sekä onnesta että surusta. Erityisesti pelin loppu on aivan erityinen taidonnäyte videopelien ainutlaatuisesta potentiaalista vaikuttaa ihmiseen. Tämä kaikki ei tietenkään toimisi ilman hellyyttävän upeaa soundtrackia, joka jo itsessään saa lihakseni veltostumaan ja kyynelkanavat aukeamaan.
Ai joo, tämä videopeli sisältää myös gameplayta. Itseääntoistavaa, mutta näppärää ja jännittävää, ei ole kaikkien juttu kuitenkaan.
Advance Wars: Dark Conflict
Dark gritty edgy reboot, mikä voisi mennä pieleen? Vastaus on ei mikään, sillä sarjan neljäs osa (ja vieläkin viimeisin, nyyh) parantaa kaikilla tärkeimmillä osa-alueilla ja on sarjansa paras osa. Peli on vähän karsittu moodien puolesta, mutta tämän hyvittää itselleni jo yksinään mieletön 50 tallennuspaikkaa omille kentille, mitkä menivät lisäyksestä huolimatta hyvin nopeasti täyteen.
Edellisten osien käsistä lähtenyt gameplayn balanssi on rukattu erinomaiseen kuntoon ja tarjoaa entistä mielenkiintoisempia strategisia ulottuvuuksia (mieleni räjähti silkasta huomiosta, että veneet pystyvät viimeinkin kulkemaan siltojen läpi). Lisätyt yksiköt ovat erittäin tervetulleita ja vanhoihin tehdyt laajennukset ja balansoinnit tuovat ihan uusia ulottuvuuksia tuttuihin taktiikkakuvioihin. CO-Zone on hillittömän hyvä starteginen elementti, mikä on myös vastuussa powerien kerryttämisen tekemisestä aktiivisemmaksi ja enemmän pelaajan omaksi valinnaksi omine riskeineen, mikä tekee taistelemisesta paljon palkitsevampaa.
Apokalyptinen miljöö ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta tämä toi mukanaan yllättävän toimivan tarinan, joka sisältää mukavasti odottamattomia juonenkäänteitä ja dramaattisia hetkiä, ja mahdollistaa samalla hahmoja, joilla on oikeita ja uskottavia motiiveja. Mainittu miljöö ei suoranaisesti ole vastuussa pelin graafisesta tyylistä, mutta tykkään pelin uusista viistospriteistä valtavasti ja "realistisemmat" taisteluanimaatiotkin tekivät suuren vaikutuksen, missä on enemmän ytyä ja painoa kuin koskaan ennen.
Kunniamaininnat saavat Pokémon Platinum, Pokémon Black & White 2, 999, Advance Wars: Dual Strike ja Picross 3D.
Advance Warsia harkitsin itsekin ehdottavani, mutta jäi nippanappa pois. Dark Conflict oli gameplayltaan varmaan tasapainoisin noin moninpelimielessä, ja siinä oli ihan näppäriä tweakkeja. Gritty post-apokalyptinen maailma ja uusittu graafinen ilme eivät minun mielestä vedä vertoja mitenkään aikaisempien pelien pirtsakalle ja värikkäälle meiningille, mutta noin gameplay-mielessä DC oli luultavasti paras Advance Wars. Dual Strikeen en osaa ottaa kantaa, koska sitä en ole pelannut.
Kukaan muu ei ole kannattanut Chrono Triggerin porttausta tässä kategoriassa, joten taidan käydä vaihtamassa sen Advance Warsiin. Ehkä yksikin lisä-ääni auttaa sitä näin hajaantuneiden ehdotusten keskellä nousemaan parrasvaloihin, kjeh kjäh.
Kukaan muu ei ole kannattanut Chrono Triggerin porttausta tässä kategoriassa, joten taidan käydä vaihtamassa sen Advance Warsiin. Ehkä yksikin lisä-ääni auttaa sitä näin hajaantuneiden ehdotusten keskellä nousemaan parrasvaloihin, kjeh kjäh.
Mr. X
Jäsen
- 5.5.2017
- 70
1. Elite Beat Agents
Tässä pelissä pelastetaan maailma tanssimalla. Vain Japanissa julkaistu saman sarjan peli "Moero! Nekketsu Rhythm Damashii: Osu! Tatakae! Ouendan 2" on oikeasti parempi, mutta en halua myöntää pitäväni japanilaisesta musiikista.
2. Custom Robo Arena
Tässä pelissä pelastetaan maailma lasten leluilla.
3. Fire Emblem: New Mystery of the Emblem
Tässä pelissä pelastetaan maailma Super Smash Bros. Meleen Marth-hahmolla.
Tässä pelissä pelastetaan maailma tanssimalla. Vain Japanissa julkaistu saman sarjan peli "Moero! Nekketsu Rhythm Damashii: Osu! Tatakae! Ouendan 2" on oikeasti parempi, mutta en halua myöntää pitäväni japanilaisesta musiikista.
2. Custom Robo Arena
Tässä pelissä pelastetaan maailma lasten leluilla.
3. Fire Emblem: New Mystery of the Emblem
Tässä pelissä pelastetaan maailma Super Smash Bros. Meleen Marth-hahmolla.
Aiemmat postaajat jo kaipasivatkin ketjuun lopullista Totuuden Sanaa Tinglemiehen suusta, joka pelastaisi Fintendon kärsimyksestä takaisin valoon. Noh, teillä kävi juuri mahdoton tuuri, sillä minä satun olemaan itse Tinglemies, jonka erehtymätön pelimaku tulee hallitsemaan tätä maata seuraavat 3000 vuotta.
Pokémon Platinum
Pokémon Platinum on täydellinen Pokémonpeli. Sinnohin maailma on sokkeloinen ja täynnä hauskoja salaisuuksia, joista riittää löydettävää myös läpäisyn jälkeen kiitos innovatiivisen HM-ominaisuuden. Pokémonkatras on sarjan paras täynnä unohtumattomia persoonallisuuksia, joiden statistiikoissa ja liikevalikoimissakin on tavallista enemmän yritystä.
Mutta pohjimmiltaan Pokémonissa on kyse perinteisestä kaavasta: kerää hirviöitä, kouluta hirviöitä ja taistele hirviöillä, eikä yksikään muu peli onnistu siinä Platinumia paremmin. Läpäisyn jälkeen hirviöiden keräämistä voi jatkaa uudelta saarelta, päivittäisiltä parvilta, puutarhasta, Safarilta sekä GBA-donglen avulla. Ilman vaihtokauppoja pelistä puuttuvat vain rinnakkaisversioiden yksinoikeudet, sekä osa vanhoista aloituspokemoneista ja legendaarisista. Se onkin saavutus vailla vertaa, ja Platinum onkin ainoa peli jossa olen kerännyt ne kaikki (Arceusta lukuunottamatta). Taisteleminen on hauskempaa kuin koskaan aiemmin, kiitos Physical/Special -splitin ja nettipelin. Pelkästään Battle Frontiessa riittää kutkuttavia haasteita sadoiksi pelitunneiksi!
Harmi että sarja jatkui vielä Platinumin jälkeen, sillä ei siitä voitu mennä kuin alaspäin (vaikka kaikki DS:n Pokémonit hienoja pelejä ovatkin).
Shin Megami Tensei: Strange Journey
Jos yksi asia maailmassa on Pokémonia parempaa, se on tietysti ATLUKSEN Shin Megami Tensei -sarja. Enää ei peliä piestäkään läpi samaa staattista hirviökatrasta grindaamalla, vaan peli pakottaa sekoittamaan ja fuusioimaan demonipartyn kokonaan uusiksi jokaikisen luolastoreissun jälkeen. Tästä minä tykkään ja Shin Megami Tenseistä!
Ensimmäisen Persoonan luolastoräimintä voi kuulostaa korvaan arkaaiselta ja epämukavalta, mutta itse pelaaminenkin onkin sitten kickass, chew bubblegumia tietenkään unohtamatta! Antarktikselle avautunut musta aukko on mielenkiintoisempi labyrintti kuin Suomen Turku, hahmonkehitys toimii, ja pöyristyttävän hauska tarina heittää jatkuvasti eteen pöyristyttäviä kohtauksia ja diippejä moraalivalintoja. Taistelu ei ole yhtä hauskaa ja rikkinäistä kuin sarjalta sopisi odottaa, mutta se on vain pieni särö tämän mestariteoksen jumalaisessa kauneudessa.
Kannattaa pitää silmällä kun Deep Strange Journey julkaistaan toukokuussa Nintendo 3DS:lle. Saat sen lähimmältä ATLUS-jälleenmyyjältäsi! ;)
Advance Wars Dark Conflict
Dual Strikella oli paljon paukkuja, mutta pelinä aikamoinen suutari. Päinvastainen ongelma on sarjan parhaalla osalla Dark Conflictilla, jonka mekaniikat ja yksiköt on niin tappiin viilattu, ettei pienten taktisten päätösten tekeminen ole koskaan ennen tuntunut yhtä merkitykselliseltä ja hauskalta. Sitä vaan toivoisi että yksinpelihupia kestäisi pidempäänkin, mutta noh ehkä 3DS:n Advance Wars tuo meille vielä rusinat taivaalta.
Nintendo DS on ehdottomasti yksi Nintendon parhaista konsoleista, nimenomaan siksi että pelattavaa löytyi niiiiin paljon enemmän kuin vain Mariot ja Zeldat. Kunniamaininnan ansaitsee erityisesti Professor Layton -sarja, jonka huomiotta jättäminen olisi rikos ihmiskuntaa kohtaan. Yksi siisteimmistä peligenreistä DS:llä olivat henkiin herätetyt point & click -seikkalut, mutta valitettavasti tarinapainotteisen genren pelien juonet olivat poikkeuksetta pöyristyttävän järjenvastasta animeroskaa ilman päätä eikä häntää. Laytoneissa tätä ongelmaa ei ole, sillä ajoittaiset älyttömyydet ovatkin herttaisen lasten satukirja -genren ominaisuus, josta ei voi olla tykkäämättä. Gameplaykaan ei kärsi eksposition tiellä, sillä iki-ihania pulmia työnnetään pelaajan suoneen nopeammin kuin verensokeriarvot antaisivat myöten.
Pokémon Platinum
Pokémon Platinum on täydellinen Pokémonpeli. Sinnohin maailma on sokkeloinen ja täynnä hauskoja salaisuuksia, joista riittää löydettävää myös läpäisyn jälkeen kiitos innovatiivisen HM-ominaisuuden. Pokémonkatras on sarjan paras täynnä unohtumattomia persoonallisuuksia, joiden statistiikoissa ja liikevalikoimissakin on tavallista enemmän yritystä.
Mutta pohjimmiltaan Pokémonissa on kyse perinteisestä kaavasta: kerää hirviöitä, kouluta hirviöitä ja taistele hirviöillä, eikä yksikään muu peli onnistu siinä Platinumia paremmin. Läpäisyn jälkeen hirviöiden keräämistä voi jatkaa uudelta saarelta, päivittäisiltä parvilta, puutarhasta, Safarilta sekä GBA-donglen avulla. Ilman vaihtokauppoja pelistä puuttuvat vain rinnakkaisversioiden yksinoikeudet, sekä osa vanhoista aloituspokemoneista ja legendaarisista. Se onkin saavutus vailla vertaa, ja Platinum onkin ainoa peli jossa olen kerännyt ne kaikki (Arceusta lukuunottamatta). Taisteleminen on hauskempaa kuin koskaan aiemmin, kiitos Physical/Special -splitin ja nettipelin. Pelkästään Battle Frontiessa riittää kutkuttavia haasteita sadoiksi pelitunneiksi!
Harmi että sarja jatkui vielä Platinumin jälkeen, sillä ei siitä voitu mennä kuin alaspäin (vaikka kaikki DS:n Pokémonit hienoja pelejä ovatkin).
Shin Megami Tensei: Strange Journey
Jos yksi asia maailmassa on Pokémonia parempaa, se on tietysti ATLUKSEN Shin Megami Tensei -sarja. Enää ei peliä piestäkään läpi samaa staattista hirviökatrasta grindaamalla, vaan peli pakottaa sekoittamaan ja fuusioimaan demonipartyn kokonaan uusiksi jokaikisen luolastoreissun jälkeen. Tästä minä tykkään ja Shin Megami Tenseistä!
Ensimmäisen Persoonan luolastoräimintä voi kuulostaa korvaan arkaaiselta ja epämukavalta, mutta itse pelaaminenkin onkin sitten kickass, chew bubblegumia tietenkään unohtamatta! Antarktikselle avautunut musta aukko on mielenkiintoisempi labyrintti kuin Suomen Turku, hahmonkehitys toimii, ja pöyristyttävän hauska tarina heittää jatkuvasti eteen pöyristyttäviä kohtauksia ja diippejä moraalivalintoja. Taistelu ei ole yhtä hauskaa ja rikkinäistä kuin sarjalta sopisi odottaa, mutta se on vain pieni särö tämän mestariteoksen jumalaisessa kauneudessa.
Kannattaa pitää silmällä kun Deep Strange Journey julkaistaan toukokuussa Nintendo 3DS:lle. Saat sen lähimmältä ATLUS-jälleenmyyjältäsi! ;)
Advance Wars Dark Conflict
Dual Strikella oli paljon paukkuja, mutta pelinä aikamoinen suutari. Päinvastainen ongelma on sarjan parhaalla osalla Dark Conflictilla, jonka mekaniikat ja yksiköt on niin tappiin viilattu, ettei pienten taktisten päätösten tekeminen ole koskaan ennen tuntunut yhtä merkitykselliseltä ja hauskalta. Sitä vaan toivoisi että yksinpelihupia kestäisi pidempäänkin, mutta noh ehkä 3DS:n Advance Wars tuo meille vielä rusinat taivaalta.
Nintendo DS on ehdottomasti yksi Nintendon parhaista konsoleista, nimenomaan siksi että pelattavaa löytyi niiiiin paljon enemmän kuin vain Mariot ja Zeldat. Kunniamaininnan ansaitsee erityisesti Professor Layton -sarja, jonka huomiotta jättäminen olisi rikos ihmiskuntaa kohtaan. Yksi siisteimmistä peligenreistä DS:llä olivat henkiin herätetyt point & click -seikkalut, mutta valitettavasti tarinapainotteisen genren pelien juonet olivat poikkeuksetta pöyristyttävän järjenvastasta animeroskaa ilman päätä eikä häntää. Laytoneissa tätä ongelmaa ei ole, sillä ajoittaiset älyttömyydet ovatkin herttaisen lasten satukirja -genren ominaisuus, josta ei voi olla tykkäämättä. Gameplaykaan ei kärsi eksposition tiellä, sillä iki-ihania pulmia työnnetään pelaajan suoneen nopeammin kuin verensokeriarvot antaisivat myöten.
Anty
Uusi jäsen
- 8.5.2017
- 3
Totuuden sanaa ei ole mieluisaa seurata, mutta vastaan kuitenkin.
Animal Crossing: Wild World
Todella addiktoiva ja charmikas peli, jonka parissa tulin miltei riippuvaiseksi.
Mario & Luigi: Bowser's Inside Story
Heikohko Partner’s In Time hypättiin tylysti yli, kun taannoisessa Nintendo Directissä julkaistiin remake tälle pelisarjansa parhaalle osalle. Pelimekaniikkojen vuorottelu veljesten ja Bowserin välillä oli toimiva konsepti, joka toi uudenlaisen mausteen niin puzzleihin kuin taisteluihin.
Professor Layton and Pandora's Box
Mistä on Professor Layton -pelit tehty? Jännittävistä tarinoista, mielenkiintoisista mysteereistä, suloisesta animaatiosta ja kinkkisestä pulmanratkonnasta. Niistä on Professor Layton -pelit tehty. Meinasin turvautua kolikonheittoon Pandora’s Boxin ja Lost Futuren välillä, mutta päädyin nostamaan sarjan toisen osan - sen maanläheisemmästä tarinan vuoksi - hiuksen hienosti edelle.
Animal Crossing: Wild World
Todella addiktoiva ja charmikas peli, jonka parissa tulin miltei riippuvaiseksi.
Mario & Luigi: Bowser's Inside Story
Heikohko Partner’s In Time hypättiin tylysti yli, kun taannoisessa Nintendo Directissä julkaistiin remake tälle pelisarjansa parhaalle osalle. Pelimekaniikkojen vuorottelu veljesten ja Bowserin välillä oli toimiva konsepti, joka toi uudenlaisen mausteen niin puzzleihin kuin taisteluihin.
Professor Layton and Pandora's Box
Mistä on Professor Layton -pelit tehty? Jännittävistä tarinoista, mielenkiintoisista mysteereistä, suloisesta animaatiosta ja kinkkisestä pulmanratkonnasta. Niistä on Professor Layton -pelit tehty. Meinasin turvautua kolikonheittoon Pandora’s Boxin ja Lost Futuren välillä, mutta päädyin nostamaan sarjan toisen osan - sen maanläheisemmästä tarinan vuoksi - hiuksen hienosti edelle.
- 30.4.2017
- 646
Nintendo DS:lle tuli iso kasa hyviä pelejä, joten niistä kolmen valitseminen on oikea haaste. Päädyin mietinnän päätteeksi seuraavaan lopputulokseen:
New Super Mario Bros.:
Pelin julkaisun aikoihin elettiin vielä aikaa, jolloin 2D-Mariot eivät pursunneet pelaajien korvista ulos. New Super Mario Bros. toi 2D-Marion henkiin onnistuneesti, ja tarjosi hauskan ja sisältörikkaan kokemuksen. Mielestäni New -sarjan nykyisen tilanteen heijastaminen äänestykseen olisi väärin, joten NSMB Wii, NSMB2 ja NSMB U voidaan jättää ihan omaan arvoonsa. Aikanaan New Super Mario Bros. oli tuore, mutta myös klassinen peli, joka oli erittäin tervetullut lisä DS:n pelivalikoimaan. Vielä nykyäänkin peliä pelaa mielellään.
Professor Layton and the Lost Future:
Olen jo kehunut pelin maasta taivaisiin, mutta peli ansaitsee kaiken saamansa huomion. The Lost Future sisältää laajan valikoiman pulmia, yhtenäisen ja tyylikkään maailman sekä kevyesti sarjansa parhaan tarinan. Myös musiikit ansaitsevat erityismaininnan. En ole pelannut Spectre's Callia, mutta näkemäni perusteella se ei pärjää ainakaan tarinansa osalta The Lost Futurelle (pitää joskus kokea Spectre's Call itse, jotta voin antaa lopullisen arvion). Joka tapauksessa, The Lost Future on oma suosikkini pelaamistani Layton-peleistä.
Golden Sun: Dark Dawn:
Voin jo kuulla joidenkin pelaajien hengähtävän kauhuissaan. Okei, Dark Dawn on hyvinkin todennäköisesti sarjansa huonoin osa, mutta se on joka tapauksessa todella hyvä roolipeli. Pidän erityisesti siitä, miten Dark Dawnin maailmalle on rakennettu oma historiansa, joka selviää pelin sisäisestä encyclopediasta sekä kirjahyllyiltä löytyvistä kirjoista. Pelin tarina on kelvollinen, vaikkakaan ei mikään mestariteos. Taistelujärjestelmä on tuttua Golden Sunia, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Maailma on laaja ja monipuolinen, ja siellä seikkailee mielellään. Loppujen lopuksi Dark Dawn on oikein kelvollinen peli, joka ansaitsee jatko-osan jo pelkästään cliff-hangerinsa johdosta.
Kunniamaininnat: Mario Kart DS, Kingdom Hearts 358/2 Days, Scribblenauts
New Super Mario Bros.:
Pelin julkaisun aikoihin elettiin vielä aikaa, jolloin 2D-Mariot eivät pursunneet pelaajien korvista ulos. New Super Mario Bros. toi 2D-Marion henkiin onnistuneesti, ja tarjosi hauskan ja sisältörikkaan kokemuksen. Mielestäni New -sarjan nykyisen tilanteen heijastaminen äänestykseen olisi väärin, joten NSMB Wii, NSMB2 ja NSMB U voidaan jättää ihan omaan arvoonsa. Aikanaan New Super Mario Bros. oli tuore, mutta myös klassinen peli, joka oli erittäin tervetullut lisä DS:n pelivalikoimaan. Vielä nykyäänkin peliä pelaa mielellään.
Professor Layton and the Lost Future:
Olen jo kehunut pelin maasta taivaisiin, mutta peli ansaitsee kaiken saamansa huomion. The Lost Future sisältää laajan valikoiman pulmia, yhtenäisen ja tyylikkään maailman sekä kevyesti sarjansa parhaan tarinan. Myös musiikit ansaitsevat erityismaininnan. En ole pelannut Spectre's Callia, mutta näkemäni perusteella se ei pärjää ainakaan tarinansa osalta The Lost Futurelle (pitää joskus kokea Spectre's Call itse, jotta voin antaa lopullisen arvion). Joka tapauksessa, The Lost Future on oma suosikkini pelaamistani Layton-peleistä.
Golden Sun: Dark Dawn:
Voin jo kuulla joidenkin pelaajien hengähtävän kauhuissaan. Okei, Dark Dawn on hyvinkin todennäköisesti sarjansa huonoin osa, mutta se on joka tapauksessa todella hyvä roolipeli. Pidän erityisesti siitä, miten Dark Dawnin maailmalle on rakennettu oma historiansa, joka selviää pelin sisäisestä encyclopediasta sekä kirjahyllyiltä löytyvistä kirjoista. Pelin tarina on kelvollinen, vaikkakaan ei mikään mestariteos. Taistelujärjestelmä on tuttua Golden Sunia, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Maailma on laaja ja monipuolinen, ja siellä seikkailee mielellään. Loppujen lopuksi Dark Dawn on oikein kelvollinen peli, joka ansaitsee jatko-osan jo pelkästään cliff-hangerinsa johdosta.
Kunniamaininnat: Mario Kart DS, Kingdom Hearts 358/2 Days, Scribblenauts
Viimeksi muokattu:
Turjake
Hail to the King, baby!
- 12.5.2017
- 46
Ghost Trick
Mieleenpainuva mysteeripuzzleilu, jonka juoni on loppukahinoissa kuin japanilaisissa animeissani.
Chrono Trigger
Ehkä vähän huijausvalinta, mutta... ei kuitenkaan?!?!?! Tosi hyvä klassikkoroolipeli jota hypetin jo tarpeeksi kun täällä pölistiin SNES-peleistä.
WarioWare Touched!
Julkaisupeliksi aivan ehdoton timantti, joka esitteli konsolin kaikki (?) ominaisuudet läpikotaisin. Tämän pelattua DS ei tuntunut enää gimmickiltä, vaan tajusi, miten monipuolisia ja hauskoja juttuja konsolilla voi tehdäkään.
Mieleenpainuva mysteeripuzzleilu, jonka juoni on loppukahinoissa kuin japanilaisissa animeissani.
Chrono Trigger
Ehkä vähän huijausvalinta, mutta... ei kuitenkaan?!?!?! Tosi hyvä klassikkoroolipeli jota hypetin jo tarpeeksi kun täällä pölistiin SNES-peleistä.
WarioWare Touched!
Julkaisupeliksi aivan ehdoton timantti, joka esitteli konsolin kaikki (?) ominaisuudet läpikotaisin. Tämän pelattua DS ei tuntunut enää gimmickiltä, vaan tajusi, miten monipuolisia ja hauskoja juttuja konsolilla voi tehdäkään.
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #270
Olisi pitänyt arvata jo etukäteen kuinka monipuolisesti pelejä ehdotellaan tähän kategoriaan ja kuinka pultissa minä olen tyhmä äänenlaskusysteemini kanssa kun tasapelisijoilla on hävytön määrä ehdokkaita (ehdotettuja pelejä oli yhteensä 38). Kyllähän systeemin ongelmallisuudet ilman tätäkin pitäisi nähdä, mutta en ole vain jääräpäisyyttäni jaksanut lähteä muuttamaan sitä kun olen halunnut pitää kiinni tuosta kolmesta, mikä on vielä suht kevyt määrä myös perustella valintojaan.
Jotain voisi kuitenkin tehdä niin koitetaan seuraavanlaista pientä muutosta:
Kolmen ehdokkaansa lisäksi viestiinsä voi listata kaksi ylimääräistä peliä, jotka saavat lisäpisteitä puolet vähemmän varsinaisiin valintoihinsa nähden. Varsinaisista valinnoista saa siis 2 pistettä kun lisämaininnoista saa 1 pisteen. Muista erotella nämä selkeästi kunniamainintojen joukosta listaamalla nämä erilailla nimetyn Lisäpisteet-kategorian alle ja näiden perään vapaaehtoisesti kunniamaininnat tuttuun tapaan.
Koitetaan tätä sääntömuutosta jo tällä kierroksella, voitte pistää vaikka uuteen viestiin nämä lisäpisteitä saavat ehdokkaanne niin minun ei tarvitse enää kaivella takaa mitään. Varsinaisia ehdokkaitakin saa toki vielä muuttaa niin ilmoittakaa tästä myös uudessa viestissänne ja editoikaa tämä muutos varmuuden vuoksi vielä vanhaan viestiinne.
Lisäpisteet
Pokémon Platinum
9 Hours, 9 Persons, 9 Doors
Jotain voisi kuitenkin tehdä niin koitetaan seuraavanlaista pientä muutosta:
Kolmen ehdokkaansa lisäksi viestiinsä voi listata kaksi ylimääräistä peliä, jotka saavat lisäpisteitä puolet vähemmän varsinaisiin valintoihinsa nähden. Varsinaisista valinnoista saa siis 2 pistettä kun lisämaininnoista saa 1 pisteen. Muista erotella nämä selkeästi kunniamainintojen joukosta listaamalla nämä erilailla nimetyn Lisäpisteet-kategorian alle ja näiden perään vapaaehtoisesti kunniamaininnat tuttuun tapaan.
Koitetaan tätä sääntömuutosta jo tällä kierroksella, voitte pistää vaikka uuteen viestiin nämä lisäpisteitä saavat ehdokkaanne niin minun ei tarvitse enää kaivella takaa mitään. Varsinaisia ehdokkaitakin saa toki vielä muuttaa niin ilmoittakaa tästä myös uudessa viestissänne ja editoikaa tämä muutos varmuuden vuoksi vielä vanhaan viestiinne.
Lisäpisteet
Pokémon Platinum
9 Hours, 9 Persons, 9 Doors
Meikän lisäpisteetkin menisi tämän konsolin kohdalla peleille Meteos ja Electroplankton, mikä ei taida kauheasti auttaa, kun ei kumpaakaan vissiin ole aiemmin mainittu. Näistä seuraavat alkaisivat minun kirjoissa olla näitä Animal Crossingeja ja Advance Warseja, WarioWarea ja Contraa. Eikä ne Zeldat ja Mariotkaan huonoja olleet.
Saatoin tuomita Dark Conflictin liian varhain, jos siitä näin laajalti täällä tykätään. Ehkä ostan sen takaisin jonain päivänä - tosin indierintamalla muhii useampikin kiinnostava AW-klooni juuri nyt...
Saatoin tuomita Dark Conflictin liian varhain, jos siitä näin laajalti täällä tykätään. Ehkä ostan sen takaisin jonain päivänä - tosin indierintamalla muhii useampikin kiinnostava AW-klooni juuri nyt...
Viimeksi muokattu:
- 12.4.2017
- 284
- Viestiketjun aloittaja
- Staff
- #276
Tämänkertaisen sekamelskan voittajiksi selviytyi Advance Wars: Dark Conflict, New Super Mario Bros. ja Pokémon D/P/P. Lämmittää AW:n saama huomio ja paras popegeneraatiokin saatiin mukaan <3
Seuraavana vuorossa Playstation Portable, PSP näin kaverien kesken. En ole varma olenko henkilökohtaisesti laitteeseen koskenutkaan jotain lentomatkaa lukuunottamatta kun laitteita sai jostain kumman syystä kokeilla ilmaiseksi jonkun hupsun golffipelin kanssa.
Seuraavana vuorossa Playstation Portable, PSP näin kaverien kesken. En ole varma olenko henkilökohtaisesti laitteeseen koskenutkaan jotain lentomatkaa lukuunottamatta kun laitteita sai jostain kumman syystä kokeilla ilmaiseksi jonkun hupsun golffipelin kanssa.
Viimeksi muokattu:
Mega Man Powered Up, tosihyvä klasikkoremake.
Castlevania: Dracula X Chronicles, tosihyvä klassikkoremake.
Persona 3 Portable, tosihyvä klassikkoremake. En kyllä tätä versiota ole pelannut.
Oletettavasti laitteen paras peli olisi Monster Hunter Freedom Unite, tosihyvä klassikkoporttaus. Mutta en ole siitä pelannut yhtäkään versiota.
Castlevania: Dracula X Chronicles, tosihyvä klassikkoremake.
Persona 3 Portable, tosihyvä klassikkoremake. En kyllä tätä versiota ole pelannut.
Oletettavasti laitteen paras peli olisi Monster Hunter Freedom Unite, tosihyvä klassikkoporttaus. Mutta en ole siitä pelannut yhtäkään versiota.
- 3.5.2017
- 393
Häpeän sitä miten kriminaallisen vähän huomiota olen antanut PSP:lle mutta se nyt vaan vähän jäi DS:n jalkoihin (osittain siitä syystä että se raksuttaa vähän turhan paljon niitä kiekkoja pelatessa)
Ainostaan 15 PSP peliä olen läpäissyt ja niistä vähäisistä valitsin nämä kolmet
Corpse Party - pelinä Corpse Party on kamalan huono ja vaatii walktrough käsi kädessä pelaamista ellei sitten halua menettää hermoja haahuilessa. Se syy miksi tämä kuitenkin on kärkikolmikossa on pelin tarina ja tunnelma jotka saavat antamaan anteeksi pelillisen paskuuden.
Hatsune Miku 3 - Sarja oli parhaimillaan PSP aikakaudella jolloin ei oltu vielä lisätty mekaanikoita jotka tekevät vaan pelistä ärsyttävämpiä pelata. Joskus simppelimpi on parempi. Kolmosessa on myöskin aikalailla sarjan paras kappalevalikoima jos sitä PS4 peliä ei lasketa (jossa on vissiin jotain 200+ kappaletta)
Joo ja sitten......kai se pitää antaa viimenen sija sitten sille tokalle God Of War pelille (Ghost Of Sparta) koska Danganronpa vahvan alun jälkeen laskee laadussa tasaisesti.
Lopuksi pitää sanoa että PSP:lle on kyllä paljon,paljon mielenkiintoisia pelejä mutta pitäisi ehtiä pelata niitä.
EDIT: Ai niin Persona 3 Portable tosiaan on portti joka tekee isoja parannuksia alkuperäiseen joten hyväksyn sen. Se onkin kolmas pelini sittenkin Spartalaisen sijaan.
Ainostaan 15 PSP peliä olen läpäissyt ja niistä vähäisistä valitsin nämä kolmet
Corpse Party - pelinä Corpse Party on kamalan huono ja vaatii walktrough käsi kädessä pelaamista ellei sitten halua menettää hermoja haahuilessa. Se syy miksi tämä kuitenkin on kärkikolmikossa on pelin tarina ja tunnelma jotka saavat antamaan anteeksi pelillisen paskuuden.
Hatsune Miku 3 - Sarja oli parhaimillaan PSP aikakaudella jolloin ei oltu vielä lisätty mekaanikoita jotka tekevät vaan pelistä ärsyttävämpiä pelata. Joskus simppelimpi on parempi. Kolmosessa on myöskin aikalailla sarjan paras kappalevalikoima jos sitä PS4 peliä ei lasketa (jossa on vissiin jotain 200+ kappaletta)
Joo ja sitten......kai se pitää antaa viimenen sija sitten sille tokalle God Of War pelille (Ghost Of Sparta) koska Danganronpa vahvan alun jälkeen laskee laadussa tasaisesti.
Lopuksi pitää sanoa että PSP:lle on kyllä paljon,paljon mielenkiintoisia pelejä mutta pitäisi ehtiä pelata niitä.
EDIT: Ai niin Persona 3 Portable tosiaan on portti joka tekee isoja parannuksia alkuperäiseen joten hyväksyn sen. Se onkin kolmas pelini sittenkin Spartalaisen sijaan.