Kirjat ja kirjallisuus

Sain luettua Dostojevskin Idiootin. Lukiossa luin häneltä Rikoksen ja Rangaistuksen, ja päätin pitää sitä suosikkiromaanina. Sen jälkeen en olekaan kertomakirjallisuutta juuri harrastanut, mutta Idiootin pokkariversio päätyi parilla eurolla verkkokaupan tilauksen kylkeen.

Ruhtinas Myskin ansaitsee Idiootin arvonimen paitsi epilepsiansa, myös naiivin persoonallisuutensa vuoksi. Lapsellinen päähenkilö on jeesusmainen hahmo, joka näkee hyvää kaikissa - jopa murhaajissa ja naisissa. Luonteensa ja vaurautensa vuoksi hän on Venäjän seurapiireissä yhtälailla suosittu kuin naurettavakin. Määrätietoisuuden puute johtaa Idiootin myös vaikeuksiin. Ristiriita puhtoisen Myskinin ja materialistisen ympäristön välillä onkin romaanin kantava teema.

Myös muut hahmot ovat varsinaisia persoonallisuuksia. Eksentrinen Nastasha käyttäytyy täysin arvaamattomasti, kun taas kujeileva Aglaja peittää todelliset mietteensä kiusanteon alle. Pakkomielteisen Rogozinin läsnäolo tuo hyytävän viiman kirjan sivuille. Suosikkini on nuori keuhkotautia sairastava Ippolit, jolle lääkäri on ennustanut vain muutaman viikon elinaikaa. Hän haluaa ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, ja yrittää ampua itsensä ruhtinaan syntymäpäiväkesteillä. Kun suunnitelma paljastuu, juhlavieraat järkyttyvät. Mutta kun ase ei laukeakaan, alkaa juhlaväki nauramaan ja pilkkaamaan epäonnistunutta Ippolitia.

Kokonaisuutta on vaikea arvioida. Teoksella ei ole selkeää rakennetta tai päämäärää, vaan osat on vain kirjoitettu toisensa perään. Se tekee tarinasta hyvin hahmovetoisen, eikä koskaan voi tietää mihin suuntaan päättömät henkilöt juonta vetävät. Samalla osa sivujuonista päättyy antikliimakseihin kirjailijan kyllästyttyä niihin. Moni kommellus on juonen kannalta yhdentekevä, ja niiden laatu vaihtelee hurjasti. Enimmäkseen tarina koostuu lukuisista keskusteluista, joista eksistentiaaliset ja uskonnolliset aiheet olivat kiinnostavimmat. Välillä saippuaoopperaimen pälinä vain tylsistytti, ja halusin teoksen loppuvan mahdollisimman nopeasti. Tuhatsivuisen opuksen kahlaaminen veikin minulta puolen vuotta. Vaan painaessani kirjan kannen kiinni olisin vielä halunnut jatkaa yhteistä eloa omituisten hahmojen kanssa. Täydellinen mestariteos Idiootti ei ole, mutta tulen todennäköisesti arvostamaan sitä muistoissani rakkaammin kuin lukiessani.

 

Tilasin itselleni kuusi ensimmäistä Dune-sarjan kirjaa. Ensimmäiset kolme sai seksikkäänä mustana nahkakantisena teoksena, mutta harmillisesti kolmen viimeisen kohdalla piti tyytyä halpoihin pokkariversioihin, koska kovakantisia ei ollut saatavilla. Ehkä joku päivä korvaan nuo kovakantisilla.

Kirjaston avulla olenkin kohta lukenut nuo kolme ensimmäistä kirjaa (Dune, Messiah of Dune ja Children of Dune). Olen tykännyt sarjasta, vaikkakin teen itselleni ehkä karhunpalvelusta sillä, että luen kohtalaisen monimutkaista kirjasarjaa aina ennen nukkumaanmenoa, ja tajunta rupeaa pilkkimään kappaleiden puolivälissä. :D

 

Kappas mikä sattuma. Minulle puhkesi viime vuoden lopulla Dyyni-"psykoosi", joka sai alkunsa kirjaan pohjautuvasta lautapelistä sekä David Lynchin ohjaamasta elokuvasta. Äkillisestä innostuksesta johtuen metsästin itselleni kaikki sarjan suomennetut versiot ensimmäisinä painoksina. Eli kirjat Dyyni (kolmessa osassa) ja Dyynin messias. Parempi puoliskoni tilasi juuri tuon hienon mustan nahkakantisen opuksen, jota olen kateellisena ihastellut. Opparin tekeminen on saanut vielä hillittyä kirjojen aloittamisen, mutta enköhän minä kohta joudu antamaan periksi. Seuraavaksi on kuitenkin vuorossa Dyyni-minisarjat.

 

Varmaan tuo tulossa oleva Dune (2021) leffa aiheutti sen, että kaveripiireissä tuli Dyyni enemmän puheenaiheena esille parina viime vuonna. Siitä se kiinnostus varmaan lähti. Tuon lautapelin olen myös pelannut, mutta vasta sen jälkeen kun olin lukenut ekan Dyynin.

Harkinnassa on josko tarkastaisi tuon Lynchin elokuvan ja/tai minisarjan ennen kuin uusi leffa tulee.

 

Minä näin ensiksi Lynchin ohjaaman leffan ja täytyy todeta, että se ei tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Elokuva vaikutti sekavalta eikä siitä saanut oikein mitään otetta. Myöhemmin törmäsin Fantasiapeleissä tuohon lautapeliin ja mietin että tästäkin on sitten väännetty lautapeli enkä ajatellut asiaa sen enempää. Kunnes kaverini lähetti minulle arvostelun yhdestä lautapelistä, jonka sivulauseessa mainittiin Dyyni lautapeli. Jostain syystä aloin ottaa tarkemmin selvää pelistä ja katsoin lopulta lähemmäs 10h gameplaytä Youtubesta, kunnes minun oli pakko saada kyseinen lautapeli käsiini. Lautapelin sääntöjen sisäistämisen ja kirjan tiivistelmän lukemisen jälkeen katsoin uudestaan elokuvan ja täytyy sanoa, että siitä tuli yksi lempielokuvistani.