Kirjat ja kirjallisuus

Keskustelu osiossa Yleinen keskustelu, aloittajana Mies joka ei pystynyt, 15.5.2017.

  1. Tingle

    Tingle Paavo

    Sain luettua Dostojevskin Idiootin. Lukiossa luin häneltä Rikoksen ja Rangaistuksen, ja päätin pitää sitä suosikkiromaanina. Sen jälkeen en olekaan kertomakirjallisuutta juuri harrastanut, mutta Idiootin pokkariversio päätyi parilla eurolla verkkokaupan tilauksen kylkeen.

    Ruhtinas Myskin ansaitsee Idiootin arvonimen paitsi epilepsiansa, myös naiivin persoonallisuutensa vuoksi. Lapsellinen päähenkilö on jeesusmainen hahmo, joka näkee hyvää kaikissa - jopa murhaajissa ja naisissa. Luonteensa ja vaurautensa vuoksi hän on Venäjän seurapiireissä yhtälailla suosittu kuin naurettavakin. Määrätietoisuuden puute johtaa Idiootin myös vaikeuksiin. Ristiriita puhtoisen Myskinin ja materialistisen ympäristön välillä onkin romaanin kantava teema.

    Myös muut hahmot ovat varsinaisia persoonallisuuksia. Eksentrinen Nastasha käyttäytyy täysin arvaamattomasti, kun taas kujeileva Aglaja peittää todelliset mietteensä kiusanteon alle. Pakkomielteisen Rogozinin läsnäolo tuo hyytävän viiman kirjan sivuille. Suosikkini on nuori keuhkotautia sairastava Ippolit, jolle lääkäri on ennustanut vain muutaman viikon elinaikaa. Hän haluaa ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä, ja yrittää ampua itsensä ruhtinaan syntymäpäiväkesteillä. Kun suunnitelma paljastuu, juhlavieraat järkyttyvät. Mutta kun ase ei laukeakaan, alkaa juhlaväki nauramaan ja pilkkaamaan epäonnistunutta Ippolitia.

    Kokonaisuutta on vaikea arvioida. Teoksella ei ole selkeää rakennetta tai päämäärää, vaan osat on vain kirjoitettu toisensa perään. Se tekee tarinasta hyvin hahmovetoisen, eikä koskaan voi tietää mihin suuntaan päättömät henkilöt juonta vetävät. Samalla osa sivujuonista päättyy antikliimakseihin kirjailijan kyllästyttyä niihin. Moni kommellus on juonen kannalta yhdentekevä, ja niiden laatu vaihtelee hurjasti. Enimmäkseen tarina koostuu lukuisista keskusteluista, joista eksistentiaaliset ja uskonnolliset aiheet olivat kiinnostavimmat. Välillä saippuaoopperaimen pälinä vain tylsistytti, ja halusin teoksen loppuvan mahdollisimman nopeasti. Tuhatsivuisen opuksen kahlaaminen veikin minulta puolen vuotta. Vaan painaessani kirjan kannen kiinni olisin vielä halunnut jatkaa yhteistä eloa omituisten hahmojen kanssa. Täydellinen mestariteos Idiootti ei ole, mutta tulen todennäköisesti arvostamaan sitä muistoissani rakkaammin kuin lukiessani.