Arvostelussa Whispering Willows

Kartanossa kummittelee

Vanhat kartanot ovat eräitä pelimaailmojen pelottavimpia mahdollisia ympäristöjä. Tapahtumapaikka muuttuu entistäkin karmivammaksi, kun se sijaitsee Amerikan alkuperäiskansoilta verisesti riistetyllä maapläntillä. Whispering Willows uskaltautuu yhdistämään nämä kaksi pelkoa herättävää asiaa yhdeksi kompaktiksi 2D-kauhuseikkailuksi. Aina jännittävä alkuasetelma ei kuitenkaan takaa mielenkiintoista pelikokemusta, vaan joskus suuri potentiaali heitetään suoraan roskakoriin.

Sankarittaren viitan harteilleen saa nuori intiaanitaustainen nainen nimeltään Elena Elkhorn. Hänen rakas isäpappansa on kadonnut mystisen Willowsin kartanon maille, joten tyttö päättää lähteä etsimään miestä. Ennen kuin pelastusretki ehtii kunnolla edes alkaa, tipahtaa Elena syvään onkaloon, joka johtaa kummalliseen hautapaikkaan. Siellä hänelle valkenee, että isältä lahjaksi saadun amuletin avulla tyttönen pystyy irtautumaan ruumiistaan ja siirtymään henkimaailman sokkeloihin. Uusia kykyjään apuna käyttäen Elena päättää tehdä kaikkensa löytääkseen miehen kuumottavasta kartanosta. Päähahmo vaikuttaa tylsän persoonattomalta, ja yllättävien juonenkäänteiden puute raahaa jo muutenkin niin latteaa tarinaa yhä huonompaan suuntaan.

Pulmat ratkotaan käyttämällä avuksi Elenan kaulassa roikkuvaa korua. Yhdellä napin painalluksella tyttö muuntautuu henkimuotoon jättäen elottoman ruumiinsa taakseen. Tällä tavoin neitokainen pystyy esimerkiksi sullomaan itsensä läpi pienimmistäkin aukoista sekä kääntämään erilaisia vipuja, jotka avaavat ovia. Whispering Willows saattaisikin sopia vähän vanhemman lapsen ensimmäiseksi pulmaseikkailuksi, sillä itseään toistavat laimeat puzzlet ovat naurettavan helppoja, eikä niiden selvittämiseen kulu kuin pieni hetki kallisarvoista aikaa.

Ympäriinsä tallustaminen ei ole kovinkaan vaarallista, vaikka seikkailun aikana vastaan vaappuu hyytäviä kummituksia. Haamuja ei kohdella väkivalloin, vaan lyhyen jutustelun jälkeen ratkotaan heitä vaivaavia ongelmia. Useimmiten aaveet pyytävät pelaajaa noutamaan tietynlaisen esineen, joka löytyy helposti lyhyen etsimisen jälkeen. Kaikki maailmassa liikkuvat otukset eivät kuitenkaan reagoi sankarittareen ystävällisesti. Kohdatessaan vaikkapa usein näkymättömiä, kalisevia ötökkähirviöitä Elena saattaa pökertyä, mutta peli jatkuu oikopäätä läheisestä tallennuspisteestä. Nämä ökkömönkiäiset ovat kuitenkin todella harvassa, eivätkä ne oikeastaan hidasta etenemistä lainkaan.

Näyttävä kartano on sisältäpäin hieman sokkeloinen, eikä karttaakaan ole käytössä, joten ilman minkäänlaista suuntavaistoa eksyy helposti. Suurin osa peliajasta käytetäänkin paikasta toiseen matkaamiseen, mutta onneksi Elena juoksee ihan kiitettävää vauhtia. Ympäri vanhaa rakennusta ja sen lähialueita on ripoteltu kääröjä, joita lukemalla saadaan selville erilaisia asioita kartanon synkkääkin synkemmästä historiasta. Nykyhetkeen tai Elenan edesottamuksiin lappuset eivät vaikuta mitenkään, ja ne voi halutessaan jättää kokonaan lukematta.

Yhteenveto

Whispering Willows tarjoaa tekemistä noin kolmeksi tunniksi. Tällä kertaa lyhyt kesto ei häiritse tippaakaan, sillä en olisi seikkailua sen kauempaan jaksanut tahkotakaan. Peli ei varsinaisesti ole erityisen huono – vaan uskomattoman tylsä ja mitäänsanomaton: lähes kaikki osa-alueet jäävät keskinkertaista huonommiksi, eikä positiivisessa valossa nouse esiin kuin ihan tyylikäs taidetyyli. Amerikkalaiskehittäjät ovat yrittäneet luoda puistattavaa tunnelmaa hohkaavan elämyksen kolkolla äänimaailmalla ja vähän ohjaimia tärisyttämällä, mutta kaikesta huolimatta Whispering Willows on erittäin helposti unohdettava kokemus satojen muiden pikkupelien joukossa.

Hyvää:
– Visuaalisesti näyttävä
– Henkimaailman hyödyntäminen pulmien ratkomisessa

Huonoa:
– Ei tarpeeksi pelottava kauhuseikkailuksi
– Pulmat ovat ihan liian helppoja
– Tylsä tarina
– Ei jännittäviä juonenkäänteitä
– Yksiulotteinen päähenkilö