Arvostelussa Underhero

Me ollaan sankareita kaikki

Paha ryökäle on jälleen kaapannut prinsessan, mutta ei huolta, sillä sankari on jo kapuamassa pahantekijän linnan loputtomia portaita. Vastassa on vain pari Mario-universumin Goombaan verrattavaa rivisotilasta. Tällä kertaa yhden rivisotilaan kohtalo ei kuitenkaan ole menehtyä sankarin miekkaan, sillä hyvin ajoitettu kattokruunun pudotus rikkoo tutuksi tulleen kaavan ja todennäköisesti sankarin selkärangan. Underhero ei ole kuitenkaan tarina epäonnistuneesta sankarista, vaan yhdestä tavanomaisesta kätyristä, joka nousee pomoaan Mr. Stitchesiä vastaan ja pyrkii vasten kaikkia odotuksia kukistamaan tämän.

Paper Castle Gamesin kehittämä Underhero on asetelmaltaan hyvin omalaatuinen roolipeli, mikä onkin yksi sen suurimmista vahvuuksista. Pelin lähimmät sukulaiset ovat Paper Mario ja Undertale, vaikka asetelma onkin pohjimmiltaan hyvin erilainen. Underheron maailma on hyvällä tavalla outo, ja se on täynnä persoonallisia hahmoja. Vastaan tulee muun muassa itsensä kanssa juttelevaa perhosta ja salsakastikkeessa uivaa jättiläishärkää, pahiksen roolia toimittavaa Mr. Stitchesiä unohtamatta. Melkein jokaisen vastaantulevan vihollisen kanssa pystyy juttelemaan, mutta mielenkiintoisena mekaniikkana niitä vastaan ei ole pakko taistella. Viholliset voi halutessaan kiertää kaukaa tai jopa lahjoa, jos lompakko sen vain kestää.

Underhero kuvailee itseään vuoropohjaiseksi roolipeliksi ilman vuoroja, ja se on itse asiassa melko osuva kuvaus. Hyökkäykset vaativat kestävyyspisteitä, jotka palautuvat ajan myötä. Pelaaja voi halutessaan iskeä miekalla, vasaralla tai ritsalla niin usein kuin huvittaa, sillä uhalla, että staminan loppuessa on täysin avoinna kaikille vihollisen iskuille, väistöliikkeenä toimivan hyppäämisen ollessa silloin mahdotonta. Taistelut noudattavatkin lopulta melko vuoropohjaista sykliä, jossa paras iskupaikka on heti vihollisen hyökkäyksen jälkeen. Kaikki vastapuolen iskut voi väistää hyppäämällä, hyvin samantyylisesti kuin muun muassa Mario & Luigi ‑peleissä. Underheron taistelujärjestelmä onkin pohjimmiltaan mielenkiintoinen ja virkistävä, mutta se alkaa hieman toistaa itseään, kun tusinavihollisten liikeradat ovat tulleet tutuiksi. Kun vihulaisen on kertaalleen kukistanut, se myös pysyy kuolleena, mikä tekee etenemisestä helpompaa mutta toisaalta ylimääräisen kokemuksen grindaamisesta mahdotonta.

Epätodennäköinen sankari kiertää neljän maailman läpi, lokaalien vaihdellessa temaattisesti koiperhosen johtamasta valtakunnasta ihka-aitoon kummitustaloon tai alkukantaisen heimon asuttamaan rantaparatiisiin. Jokaisen maailman päätteeksi pitää kohdata yksi pomovastuksista, jotka sekoittavat pakkaa taisteluiden ollessa osittain reaaliaikaisia. Tällöin pomon hyökkäyksiä pitää väistää tasoloikinnan keinoin, kunnes avautuu mahdollisuus vahingon tekemiseen tavallisten taistelujen tyyliin. Ideana nämä taistot ovat hyviä, vaikka onkin tavallaan kummallista, kuinka niiden aikana pelin keskeisin mekaniikka heitetään hetkellisesti roskakoriin.

Yksittäiset maailmat eivät ole kovin laajoja, mutta niiden tutkimiseen kannustetaan muun muassa kultaa, lääkkeitä ja parannuksia täynnä olevilla aarrearkuilla. Harmittavasti tutkiminen ei ole kovin mielekästä, sillä Underheron tasohyppelyosuudet ovat niin geneeristä loikintaa kuin suinkin voi kuvitella. Hahmo hyppii tylsien piikkiesteiden ja kuoppien yli melko vaivatta, mutta loikinnan tuntuma on kehnoa eikä hahmon paino tunnu käytännössä millään tavalla. Tasohyppely ei kenties ole Underheron pääpointti, mutta koska sitä on pelissä niin paljon, on valtava sääli, että se on kuivempaa kuin näkkäri. Tutkimisesta ei tee yhtään mielekkäämpää se, miten usein pelaajaa pakotetaan juoksemaan edestakaisin. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pelissä ei ole edes mahdollisuutta matkustaa nopeasti eri maailmojen välillä, joten vihollisista kertaalleen tyhjennettyjen käytävien läpi ravaaminen tulee tutuksi.

Riittävästi vastustajia kaatamalla tai lahjomalla kertyy kokemuspisteitä, ja niiden myötä hahmon taso nousee. Tällöin on mahdollista kasvattaa joko elämäpisteitä, iskujen voimakkuutta tai staminan määrää. Staminan puute rajoittaa taisteluissa valtavasti, joten koin siihen panostamisen olevan kannattavinta, elämäpisteiden pysyessä muutenkin melko korkealla lääkintätarvikkeita kuluttamalla. Näihin lukuihin voi löytää parannuksia myös aarrearkuista, minkä lisäksi kaupoissa voi tehostaa myös käytössä olevaa vasaraa tai ritsaa. Roolipeliksi Underherossa on joka tapauksessa vain vähän hahmonkehitystä tai kustomoitavaa. Kaikki työkalut taisteluihin saa jo varhain pelissä, joten loppuseikkailun aikana hahmonkehitys on vain tilastotiedettä. Osaltaan tämä myös vaikuttaa edellä mainittuun toiminnan yksitoikkoisuuteen.

Underheron parissa voi vierähtää helposti yli kymmenen tuntia, mutta Switch-version kohdalla kokemus jäi kohdallani hieman odotettua lyhyemmäksi. Pelin viimeisessä luolastossa esiintyi arvostelun kirjoitushetkellä bugi, jonka takia etenemisen kannalta välttämätön avain tippuu suoraan laavaan, tehden läpäisystä mahdotonta. Toivottavasti bugi korjataan piakkoin, mutta nykyisessä muodossaan Switch-versiota on vaikea suositella muiden ohitse. Muuten Underheron tekninen toteutus on onneksi kelvollinen, ruudunpäivityksen pysyessä kurissa ja kuvan ollessa terävää. Itse pikselitaide näyttää välillä jokseenkin halvalta – mutta kuitenkin selkeältä. Ääniraitaan kuuluu myös monia kivoja rallatuksia, tuoden tyyliltään mieleen muun muassa Marion paperiset seikkailut.

Yhteenveto

Underhero ei ole roolipelinä kummoinen, mutta sen maailma, tarina sekä hahmokaarti antavat sille paljon omaa persoonaansa. Pelin inspiraationa toimineen Paper Marion vaikutukset näkyvätkin niin pelin humoristisessa dialogissa kuin refleksejä vaativassa taistelujärjestelmässä. Hyvistä puolistaan huolimatta Underhero tuottaa pienen pettymyksen, sillä sen tarjoama tasohyppely on keskinkertaista, ja hahmonkehitys rajoittuu lähinnä muutaman ominaisuuden parantamiseen. Switch-versiossa ilmenevä etenemisen estävä bugi ei myöskään paranna tilannetta. Loppujen lopuksi Underhero ei ole huono peli, mutta potentiaalia olisi ollut paljon parempaankin.

Hyvää:
– Persoonalliset hahmot ja omalaatuinen maailma
– Huumori
– Mielenkiintoinen taistelujärjestelmä

Huonoa:
– Hahmonkehitys on vähäistä
– Keskinkertaiset tasohyppelyosuudet
– Liikaa edestakaista juoksentelua
– Bugit