Arvostelussa The Legend of Zelda: Skyward Sword

Taivaassa miekat taotaan

Jokaisella pelillä on tarina, mutta vain yksi on legenda jo syntyessään. Tämä legenda tosin oli pitkään kovan spekulaation kohteena, sillä Nintendo ei koskaan kertonut tarkalleen, missä järjestyksessä Zelda-pelit tarinamielessä tapahtuvat. Vuonna 2011 julkaistu Hyrule Historia -kirja avasi tietämyksen suuret portit ja antoi Nintendon markkinointiosastolle hyvän syyn rummuttaa The Legend of Zelda: Skyward Sword -peliä. Skyward Sword on Zelda-sarjan virallinen alkutarina, joka pohjustaa samalla kaikkea sitä, mitä Hyrulen valtakunnassa on vuosien varrella nähty. Wiin viimeinen suursatsaus jakoi jo ilmestyessään Zelda-peliksi harvinaisen voimakkaasti mielipiteitä, eivätkä äänet vielä vuosikymmenen jälkeenkään olleet tasaantuneet. Hiljentääkö Nintendo Switchille ilmestynyt HD-uusioversio soraäänet lopullisesti, vai onko pelin paikka samassa haudassa Wii-kapuloiden kanssa?

Minulla on ikäviä uutisia niille, jotka odottivat alkuperäisteoksen merkittävää mylläystä. Sekä audiovisuaalisesti että pelitapahtumien osalta Skyward Sword HD on huomattavan lähellä alkuperäistä peliä. Tarina Master Swordin syntymisestä ja ensimmäistä kertaa pilvien alle matkaavista skyloftilaisista on Zelda-standardeilla edelleen mukaansatempaava. Vaikka Skyward Sword HD on aikajanan ensimmäinen Zelda-peli, sisältää maailma runsaasti viittauksia muihin osiin, eikä fanipalvelultakaan vältytä. Uutta lisäsisältöä ei ole mukana, joten kaikki alueet, hahmot ja käänteet ovat veteraaneille entuudestaan tuttuja. Onneksi hahmot ovat veikeitä ja onnistuneen käsikirjoituksen takia suorastaan huokuvat persoonallisuutta, vaikka pelissä ei ääninäyttelyä kuullakaan huulten liikkeistä huolimatta. Toki kymmenen vuoden aikana moni on ehtinyt jo luoda päässään mielikuvia siitä, millaiselta hahmot kuulostavat, ja ääninäyttely olisi voinut yhtä hyvin tuhota ne mielikuvat. Lopputuloksena katsojalle jää siis tapahtumarikas, mutta äänimaailmaltaan jokseenkin ponneton tekele. Orkestroitu taustamusiikki lämmittää kuitenkin mieltä vähän.

Entäpä ne kovasti kaivatut uudistukset? Korkeampi resoluutio, parempi ruudunpäivitys, mahdollisuus skipata pitkät välivideot ja vapaasti liikuteltava kamera ovat tervetulleita itsestäänselvyyksiä. Suurelle osalle pelaajakunnasta merkittävin päivitys lienee kuitenkin mukaan lisätty tuki perinteiselle ohjaustyylille. Toki sana perinteinen on tässä tapauksessa harhaanjohtava, sillä Skyward Sword HD:n padiohjaus poikkeaa merkittävästi sarjan muista osista. Koska liikeohjaus oli Wiillä iso juttu, on asiat tehtävä eri tavalla Skyward Sword HD:ssa esimerkiksi Switch Lite -pelaajia ajatellen.

Oikeanpuoleiseen analogitattiin sidottu miekkailutyyli emuloi Wii MotionPlus -liikemiekkailua. Tatin siirto hitaasti saa Linkin siirtämään miekkansa osoitettuun asentoon, kun taas nopea survaisu aiheuttaa miekaniskun haluttuun suuntaan. Padiohjaus vaatii alkuun totuttelua, sillä esimerkiksi kameraa on tällöin kontrolloitava takaliipaisin pohjassa. Tatilla on kuitenkin mahdollista tehdä niin nopeita liikkeitä, ettei vaihtoehtoinen Joy-Con-liikeohjaus pärjää sille joustavuudessa mitenkään. Joy-Coneilla pelatessa kädet väsyvät yhtä nopeasti kuin alkuperäisenkin pelin kanssa, sillä liikekikkailua pakotetaan myös miekkailun ulkopuolelle. Ohjaustyylejä ei ole mahdollista sekoittaa keskenään siten, että esimerkiksi vain ritsalla ampuminen tapahtuisi liiketunnistuksella. Pelaajan täytyy siis valita kahdesta vaihtoehdosta se mielekkäämpi ja pitäytyä siinä.

Koska tarina on tässä pelissä pääosassa, tarkoittaa se myös vähemmän tutkimispainotteista maailmaa. Yhtenäinen kuningaskunta saa väistyä kolmen alueen ja hubimaailman tieltä. Hubina toimiva taivas on kovin tyhjää täynnä kokoisekseen, eikä siellä ole linnulla lentämisen ja muutaman hahmon kanssa jutustelun ohella merkittävää tekemistä. Pilviverhon alapuolella on kolme varsin mielekästä aluetta: metsäinen Faron, tulivuoden ympärille levittäytyvä Eldin sekä ennen rehevä, mutta nykyään täysin aavikoitunut Lanayry. Jokaisella hiljalleen laajenevalla alueella vieraillaan kolme kertaa tarinan aikana. Vanhoja alueita käytetään myös hyödyksi. Esimerkiksi eräässä vaiheessa Linkin täytyy palata jo selvitettyyn temppeliin, jonka sisuksia pahikset ovat muokanneet hieman erilaiseksi. Veden täyttämässä metsässä kahlaaminen ja hiiviskely tulivuoren rinteillä kadotettuja varusteita etsien ei ole kaikkein tavanomaisinta Zelda-toimintaa, mikä on vain hyvä asia.

Tällä kertaa viholliset murjovat lujaa myös takaisin. Pelin alkupuolella jopa perusviholliset voivat tehdä kokonaisen sydämen verran vauriota yhdellä iskulla. Sydämiä on alussa poikkeuksellisesti kuusi, ja vihollisten piirittämänä on helppo ottaa osumia iskujen sadellessa useasta eri suunnasta. Lisäksi viholliset ovat oppineet torjumaan iskuja melko tehokkaasti, joten pehmeää aloitusta toivoneet joutuvat puremaan hammasta heti alkuun. Onneksi pelin niksit on helppo oppia ja kohta vihollisten niittäminen sujuu kuin kauraa puisi. Myös luolien ja temppelien loppupomot panevat parastaan. Ensimmäinen kiho saattaa tuntua aluksi mahdottomalta voittaa, kunnes tekniikka on täysin hallussa, ja sen jälkeen taistot sujuvat jo selkeästi helpommin. Muutamassa taistelussa tarvitaan nopeita refleksejä, muuten pomo rankaisee armotta.

Pelin saloihin opastaa myös opettaja, joka majailee Linkin miekan sisällä. Monet muistavat Fi-henkiolennon robottimaisena sarjapuhujana, joka ei lopeta pelaajan neuvomista kirveelläkään. Osa näistä neuvoista on muutettu HD-versiossa valinnaisiksi, osa poistettu kokonaan. Kaikesta huolimatta Fi pälättää edelleen turhan paljon, varsinkin pelin keskivaiheilla. Kesken taistelun vinkkejä ei kuitenkaan tuputeta. Pelaaja voi kysyä Filtä faktoja vihollisista, sivutehtävien pariin ohjaavista huhuista ja vihjeitä pulmien selvittämiseen. Huhut ja vihulaisanalyysit ovat hyödyllisiä, mutta en itse saanut Filtä kertaakaan pelin aikana minkäänlaista vihjettä siihen, mitä olin juuri tekemässä.

Yhteenveto

Skyward Sword HD on kovin subjektiivinen tapaus. Ne, jotka pitivät pelistä alun alkaen eivät pety, mutta isompia muutoksia kaivanneet jäävät nuolemaan näppejään. Alkuperäistä suunnitelmaa on noudatettu varsin orjallisesti (tai uskollisesti) uusinnassa, eikä peli sisällä oikeastaan mitään uutta sisältöä, ellei lievästi virtaviivaistettua käsikirjoitusta tai bugienkorjauksia lasketa. Uusille pelaajille tarjolla on veikeä, elokuvamainen ja koskettava saagan alkutarina, joka toimii erinomaisena sisäänheittopelinä Zelda-sarjaan. Vanhat fanit saavat nauttia nätimmästä ulkoasusta, eikä pieni muistinvirkistyskään tee pahaa. Kyseessä on ehdottomasti pelin paras versio, joten Wii-pelin ostamista ei tässä vaiheessa kannata edes harkita.

Hyvää:
– Mukava tarina
– Hauskat ja mieleenpainuvat hahmot
– Sopivasti siistitty ulkonäkö
– Uusi ohjaustyyli, joka sopii myös kannettavaan pelaamiseen

Huonoa:
– Fi puhuu edelleen liikaa
– Liian suoraviivainen maailma
– Vähänlaisesti uutta