Arvostelussa The Aquatic Adventure of the Last Human

Pintaa syvemmälle

Vaikka ajatus merenalaiseen maailmaan sijoittuvasta Metroid-kloonista kuulostaa kiehtovalta, ei kyseessä ole kuitenkaan enää mikään uusi idea. Apajilla ovat käyneet niin Spelunkyn kuin Ratchet & Clankin tekijät vailla suurempaa menestystä. Hieman tuntemattomampi ruotsalaisstudio YCJY kokeili myös onneaan The Aquatic Adventure of the Last Humanilla muutama vuosi sitten, mutta myös maapallon viimeisen ihmisen suorittama tutkimusretki jäi vähäiselle huomiolle. Jospa yleisö löytäisi pelin paremmin metroidvanioiden luvatulta konsolilta?

The Aquatic Adventure of the Last Human sijoittuu tuhansien vuosien päähän aikaan, jolloin ihmiskunta on kuollut liki sukupuuttoon. Ilmastonmuutosta ei saatu kuriin teknologisista innovaatioista huolimatta, ja merenpinta on noussut satoja metrejä hukuttaen alleen suurkaupungit. Yksinäinen selviytyjä hyppää sukellusveneen sisälle ja suuntaa kohti merenpohjaa, jos jostain löytyisi apua neuvottomaan tilanteeseen. Vaikka ihmispopulaatio on kadonnut, tulee syvyyksissä silti vastaan lukuisia erilaisia mereneläviä ja tietoa perimmäisestä ongelmasta sekä tiedemiesten ja yritysten teknisistä ponnisteluista kertovia viestejä.

Sähkösanomat tai laajeneva kartta eivät kuitenkaan kerro suoraan, mihin suuntaan pitäisi suunnistaa. Pelaajaa kannustetaan tutkimaan paikkoja itse, ja useimmissa kohdissa peliä reitin voi valita ainakin kahdesta eri vaihtoehdosta. Jossain vaiheessa eteneminen kuitenkin tyssää jonkinlaiseen esteeseen, jonka ohittaminen onnistuu vain tietyn sukellusveneen ominaisuuden avulla. Tärkeimmät päivitykset, kuten torpedo ja turbopyrähdys, aukeavat päihittämällä kohtalaisen suurikokoisia mutanttikaloja ja muita pomovastustajia. Kaislikkoihin on taas piilotettu aluksen harppuunoita ja kestävyyttä parantavia paketteja, jotka tulevatkin tarpeeseen, sillä The Aquatic Adventure ei ole kaikista armollisin metroidvania eikä vaihtoehtoisia vaikeusasteita tunneta.

Maailma ei ole erityisen suuri, eikä pomolta toiselle paahtaminen vie muutamaa minuuttia kauempaa. Loppupuolella toiselle puolelle Tellusta siirtyminen onnistuu myös teleporttiaseman kautta. Löydettyjä mutta avaamattomia esinekätköjä tai salareittejä ei kuitenkaan merkitä kartalle tai lokitiedostoihin mitenkään, joten jouduin muutamaan otteeseen kaivelemaan muistikapasiteettiani kunnolla. Välietapeilla ei uiskentele juurikaan aggressiivisia vihollisia, sillä esimerkiksi kalat vain haittaavat näkyvyyttä, eikä niiden keihästämisestä palkita pisteillä tai lisäelämällä. Suurimmat riesat ovat kertakosketuksesta tappavat merimiinat sekä joidenkin pomojen ympärillä pörräävät kalaparvet, joiden sisälle jää puristuksiin. Myös pomovastustajilla on suoran kuoleman aiheuttavia erikoisliikkeitä, joita oppii kuitenkin välttämään muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Koska kuolemat sattuvat pääasiassa yllättäen pimeydessä ja runsaan kasvillisuuden keskellä, ei hitaasti palautuvasta elämäpalkista ei ole juuri iloa. Onneksi lähin tallennuspiste on aina lähellä.

Jokainen pomotaistelu eroaa kiitettävästi toisistaan. Ajoittain toiminta muistuttaa avaruusalusten välistä kiihkeää tulitaistelua, mutta pieni sukellusvene liikkuu ketterästi ammusten ja pikkusinttien läpi. Joukossa on kuitenkin myös enemmän tarkkailua vaativia hidastempoisempia ja moniosaisia taisteluita. Pakollinen pakokohtauskin on muistettu ujuttaa peliin mukaan, mutta sen toteutus on astetta kevytmielisempi. Vaikka pomotaistelut ovat pelin viihdyttävintä antia, on niiden suunnittelussa pientä petrattavaakin. Läpipeluuni aikana muutama vihollinen jäätyi paikalleen useampaan otteeseen joko edukseni tai tehden jatkamisen kokonaan mahdottomaksi. Esimerkiksi jättiläiskalmarin heikko kohta jäi pysyvästi lonkeron taakse piiloon, jolloin ainoa vaihtoehtoni oli aloittaa kamppailu alusta. Kaikkia pomoja ei ole pakko päihittää pelin läpäisemiseksi, mutta ylimääräiset päivitykset helpottavat urakkaa huomattavasti.

Maailmanlopun melankolisuus ja painostava tunnelma välittyvät erinomaisesti. The Aquatic Adventuren pikseligrafiikka on tyylikästä, vaikka aluksi ei saakaan selvää, voiko edessä näkyvän köynnöksen läpi puskea vai ei. Valon määrä vaihtelee alueittain, ja hienona tyylikeinona kamera zoomaa ahtaissa käytävissä automaattisesti lähemmäksi. Taustamusiikin voimakkuus vaihtelee sitä mukaa, liikutaanko rauhallisella suvantoalueella vai ei. Pomojen pauhaavissa teemoissa on havaittavissa erittäin vahvoja Metroid-vaikutteita.

Yhteenveto

The Aquatic Adventure of the Last Humanin kiihkeät pomotaistelut yltävät pelin esikuvien tasolle, mutta niiden ulkopuolella kiinnostavaa tekemistä on kovin vähän. Sivureiteille eksymisestä palkitaan uutta osaa useammin kokonaiskuvassa yhdentekevillä muutaman lauseen kertomuksilla ihmisten saavutuksista ja töhöilyistä. Päävalikon ekstrojen taakse piilotetut tarinat merihirviöistä ovat paljon mielenkiintoisempia. Tasohyppelykohtaukset eivät luonnollisesti toimi sukellusveneen kanssa, mutta eivät toimi niiden korvikkeena pelissä olevat miinasokkelotkaan. Olisin kaivannut monipuolisempaa käyttöä aluksen eri ominaisuuksille, sillä käytännössä jokaisella välineellä ratkaistaan vain yksi pulma, joka toistetaan myöhemmin uudelleen. Vesikentät aiheuttavat monille pelaajille painajaisia, mutta haastava sukellus syvyyksiin on kokeilemisen arvoinen.

Hyvää:
– Mysteerinen ja intensiivinen tunnelma
– Jokainen pomotaistelu on erilainen

Huonoa:
– Äkkikuolemat
– Pomotaisteluiden välissä ei ole paljoa sisältöä