Arvostelussa Summer in Mara

Sinne, tänne ja takaisin

Vuoden 2020 alkupuolta ei voi kuvailla kovinkaan positiivisin sanankääntein. Kammottavat tapahtumat ovat hallinneet uutisotsikoita ympäri maailman, ja ihmisten on täytynyt kääntyä virtuaalisten maailmojen puoleen etsiessään pakopaikkaa toivottomalta todellisuudelta. Leppoisa ja väkivallaton Summer in Mara ottaa mallia muista farmaussimulaatiogenren teoksista. Pelaajan tie vie keskelle liplattavien laineiden ympäröimää, huoletonta paratiisia. Onko jo aika muuttaa eläinsaarelta Maran saaristoon?

Nuori neitokainen Koa asustaa kaukaisella saarella yhdessä isoäitinsä Yaya Hakun kanssa. Kaksikon päivät kuluvat lupsakkaasti maata viljellen ja seesteisestä elämästä nauttien. Seikkailunhaluinen tyttö tahtoo kuitenkin lähteä tutkimaan suurta maailmaa, ja pian hän saakin siihen oivan mahdollisuuden tavattuaan saarelle huuhtoutuneen omituisen otuksen. Seilatessaan veneellään pitkin poikin Maran meriä neitokainen kohtaa uusia tuttavuuksia ja oppii paljon itsestään ja siitä, miten muita ihmisiä tulee kohdella.

Vaikka iloisen värikäs Summer in Mara ottaakin runsaasti vaikutteita esimerkiksi Harvest Moon ‑sarjan peleistä, ei se ole kuitenkaan täysin perinteinen farmaussimulaatio. Marassa keskitytään enemmän seikkailemiseen sekä suurehkon, avoimen maailman tutkimiseen. Pelin selkärankana toimii erilaisten tehtävien tekeminen kaupungin asukkaille, ja oman maatilan hoitaminen jää hieman sivuosaan, muttei kuitenkaan täysin unohduksiin.

Kookkaalle pelialueelle olisi kuvitellut mahtuvan useamman kuin yhden suurkaupungin, mutta valitettavasti Maran merillä sijaitsee vain yksi suurempi solmukohta nimeltä Qälis. Kooltaan kyseinen kyläpahanen on ihan kohtuullinen, mutta muuten paikka vaikuttaa kovin autiolta. Qäliksessä asustaa kymmenisen NPC-hahmoa, jotka antavat pelaajalle erilaisia puuhia päivän ratoksi. Tämän lisäksi kaduilla luuhaa muutamia tuppisuisia lomailijoita, joiden kanssa ei pysty edes käymään kiinnostavia keskusteluja paratiisisaaren aurinkoisesta säästä. Periaatteessa asukkien puute ei ole kovin suuri ongelma. Ne hahmot, joille pystyy puhumaan, ovat luonteeltaan niin mitäänsanomattoman tylsiä, ettei heidän kanssaan edes tee mieli jutustella.

Kaupunkilaisten Koalle jakamat tehtävät ovat kaikki perinteisiä nouda, kasvata tai valmista ‑tyyppisiä puuhia. Aluksi askareet sujuvat rattoisasti, ja niiden parissa jaksaa ahertaa tunnin jos toisenkin, mutta pikkuhiljaa itseään toistavat tehtävät saavat ärsytyksen nousemaan maksimitasolle. Kaikkein rasittavimpia aktiviteetteja ovat ruoan kokkaaminen tai jonkin tietyn esineen nikkaroiminen kyläläiselle. Ainoa paikka, jossa tyttö pystyy valmistamaan tarvittavia tavaroita, sijaitsee hänen kotisaarellaan. Pelaaja joutuu siis seilaamaan Qäliksen ja kodin väliä yhä uudestaan ja uudestaan, lukuisia kertoja päivässä. Ja mikä pahinta, kunnollista pikamatkustusta ei ole. Pientä lohtua tuo se, että Koan purkki kiitää vetten pinnalla ihan kiitettävää vauhtia, mutta valitettavasti edestakainen ramppaaminen riistää peli-ilon pois ja saa pelaajan näkemään meren punaisena.

Perinteisistä maajussisimulaatioista tutut puuhat, kuten maanviljely, kalastus, kotieläinten hoitaminen sekä raaka-aineiden noukkiminen, ovat läsnä tässäkin teoksessa. Kaikki edellä mainitut hommat hoituvat mukavan yksinkertaisesti, ja genren ystävät ovat kuin kotonaan niiden parissa. Kotisaaren askareet eivät tule seikkailemisen tielle, sillä esimerkiksi kasvit kasvavat kastelematta, joten pelaaja voi hyvillä mielin lähteä tutkimaan maailmaa ja jättää sadon oman onnensa nojaan.

Ympäri Maran meriä on ripoteltu runsaasti pikkuisia saaria, joiden ulkonäkö vaihtelee vehreistä, puiden täyttämistä keitaista aina karuihin, vulkaanisiin alueisiin. Aluksi Koa pääsee vierailemaan vain kotisaarensa läheisyydessä sijaitsevilla maaplänteillä, mutta ajan kuluessa muukin maailma avautuu tutkittavaksi. Uusia alueita on jännittävä tutkia, vaikka kaikki saaret näyttävätkin varsin kuolleilta ja tyhjiltä, eikä löytöretkeilyn lomassa voi oikeastaan tehdä muuta kuin kerätä raaka-aineita.

Yhteenveto

Summer in Mara vaikuttaa muutaman ensimmäisen tunnin ajan virkistävän erilaiselta farmaussimulaatiolta, mutta pian todellisuus iskee kipeästi päin naamaa. Tehtävät toistavat itseään todella pahasti, maailma tuntuu tyhjältä ja varsinkin pikamatkustuksen puute saa ärsytyskäyrän nousemaan pystysuoraan kohti korkeuksia. Satunnaisina, pieninä annoksina kesäloma Maralla tuntuu ihan nautittavalta, mutta saarihulluus iskee pidemmillä sessioilla. Muutamilla korjauksilla teoksesta saisi varsin kiitettävän seikkailun, mutta tässä tilassa sitä voi suositella vain genren kiihkeimmille faneille.

Hyvää:
– Värikäs maailma on suuri ja avoin
– Hyvän mielen peli ilman väkivaltaa
– Paljon tehtävää

Huonoa:
– Tehtävät toistavat itseään hyvin nopeasti
– NPC-hahmot ovat tylsiä
– Maailma on tyhjä
– Ei pikamatkustusta