Arvostelussa Steredenn: Binary Stars

Kutkuttavan kinkkistä avaruusoopperaa

Gradius, Einhänder, Ikaruga, Shienryu. Shoot em’ up ‑kehittäjät eivät ole koskaan vierastaneet hieman oudompia nimivalintoja peleissään, eikä Steredenn: Binary Stars tee poikkeusta tähän kaavaan. Jo vuonna 2015 päivänvalon nähnyt pikseliräiskyttely on nyt myös vihdoin saapunut Switchille päivitettynä versiona, ja voi veljet, mitä herkkua se tarjoaakaan! Steredenn on pienen ranskalaispoppoon ensimmäinen videopelin muottiin tehty tekele. Tekijäjoukon portfoliosta löytyy enemmänkin sovelluksia ja pelien kehityspuolella käytettyjä Unity-työkaluja, mutta Steredennin laadun omin silmin nähtyäni ja koettuani toivon vakaasti, että Pixelnest Studio keskittyy jatkossakin peleihin.

Pelin juonellinen alkuasetelma on shmup-pelien oppikirjasta. Jälleen kerran iso paha vastavoima on juonimassa kamaluuksia ja pelaajan ohjastaman aluksen tehtävänä on liikkua ruudulla vasemmalta oikealle, räiskien samalla atomeiksi kaikki liikkuva. Käsikirjoituksesta ei Steredenn tule pelialan tärkeimpiä palkintoja ikinä voittamaan, mutta eipä sen tarvitsekaan, sillä se loistaa lähes jokaisella muulla osa-alueella oikean elämän tähden lailla. Perinteisiä shmup-arvoja vaalitaan pelissä lukuisilla erilaisilla power-upeilla. Vihollisilta tippuvat lisäavut kattavat kaiken aina aluksen kestävyyden parantelusta uusien aseiden kautta pisteitä ripeämmin kerryttäviin kertoimiin asti. Ennätyspisteiden kerääminen onkin riisinjyvän moniulotteisuuteen verrattavissa olevan tarinan sijasta pelin kantava voima, sillä Steredenn tekee shmup-pelille erikoisen ratkaisun olemalla roguelike.

Kuoleman korjatessa pilotti palautetaan takaisin alkuun, mutta uusi pelikerta ei kuitenkaan ole ikinä samanlainen, vaan rogueliken perusidean mukaisesti tietokone muuttaa satunnaisesti läpikäytyjen tasojen sisältöä. Ratkaisu on kaikessa ainutlaatuisuudessaan mainio, sillä avaruusblästäily tarjoaa sen verran kovan haasteen, että muutamaa ensimmäistä tasoa joutuu hinkkaamaan muutenkin useaan otteeseen. Peli sisältää myös muutaman erilaisen pelimuodon, joten jos stressitaso nousee pääpeliä pelatessa liian korkealle, niin ei muuta kuin vaikka yltiöhauska co-op tulille ja viihtymään kaverin kanssa. Yhteistyömoodiin riittää tasan yksi konsoli, sillä Switchin Joy-Conit voi jakaa puoliksi.

Vaikka armoton luotisade rei’ittää pelaajan aluksia jo ensihetkistä alkaen, ei Steredenn kuitenkaan jätä pelaajaa pelkästään oman onnensa, sorminäppäryytensä, perustussarien ja kakkosaseiden varaan. Jokaisen kentän pomotaistelun selvitettyään ruudulle ilmestyvistä power-upeista saa itselleen lisäapuja tulevien haasteiden kampittamiseksi. Erilaisia käytettäviä aseita on pelissä kuin Arskalla Commando-leffassa konsanaan. On pidempänä janana ruudulla liikkuvaa laseria, Contra-pelien pelastavaa enkeliä eli Spreader-tyylistä sarjatulta, hakeutuvia ohjuksia ja monen monta muuta erilaista tuliluikkua. Pidemmälle eteneminen avaa myös parempia vaihtoehtoja ohjattavien aluksien listaan. Avaruusajokit eroavat toisistaan tietysti ulkonäön mutta myös asearsenaalin puolesta.

Steredenn vannoo tämänhetkisten indietrendien mukaisesti retrohtavan pikseligrafiikan nimeen. Peli näyttää jollain mystisellä tavalla erittäin charmikkaalta, mutta kokeneemmat genrepuristit saattavat saada pelkistetyn ulkoasun johdosta pientä ihottumaa. Genren peleissä on totuttu vuosien saatossa näkemään neonvalojen räiskettä ja monenlaisia tehosteita, joten Steredenn tuntuu hieman pliisulta, jos vertailukohtana pidetään vaikka 90-luvun lopun hittejä. Teknisesti Steredenn pyörii kuitenkin moitteetta, joten tässä tapauksessa mieluummin virheetön toimivuus kuin Switchin savuamaan saavat efektit. Veitsenterävät kontrollit eivät ole myöskään häpeäksi.

Pelin soundtrack on kuitenkin näkökulmasta riippuen eräänlainen hutiosuma. Ääniraidalla kuullaan kunnon hevimäiskettä, joka ei ole oikein ikinä ollut se shmup-pelien juttu. Uskomattoman hienoja teknobiittejä tai Mega Man ‑tyylistä sankarikitarointia on ujutettu korvakäytäviin vastaavanlaisissa peleissä läpi vuosien, joten ehkä tämän johdosta kuuloaisti saattaa vierastaa tuplabasarien tykitystä. Mikäli raskas musiikki tai yltiösimppeli grafiikka kutkuttelevat hermostoa, niin pelikokemus on vain entistäkin parempi.

Yhteenveto

Steredenn: Binary Stars on kuin shmup-versio Broforcesta tai Enter The Gungeonista. Rinnastus näihin indiehelmiin tarkoittaa sitä, että myös Steredenn on huikean hyvä kokemus.

Pixelnestin peli tarjoaa piinkovaa haastetta, mutta se ei missään vaiheessa muutu liian turhauttavaksi, kiitos kirurgisen tarkasti operoivan kokonaistoimivuuden. Isoimmat ”viat” ovat lähinnä maku- ja tottumuskysymyksiä, joten niistä ei voi peliä pahemmin sakottaa. On kuitenkin mahdotonta välttyä siltä ajatukselta, että kuinka upea mestariteos olisikaan meillä käsissämme, jos peli olisi audiovisuaalisesti modernimpi? Tähän kysymykseen en kuitenkaan voi nyt antaa vastausta, sillä pitää tästä mennä pelaamaan vielä yksi kierros, ja sen jälkeen vielä yksi, ja sen jälkeen vielä yksi, ja sen…

Hyvää:
– Koukuttavuus
– Reilu haaste
– Erinomaiset kontrollit
– Sympaattinen ulkoasu…

Huonoa:
– …joka ei jollain tavalla sovi peliin…
– …kuin ei myöskään pelin soundtrack