Arvostelussa Slain: Back from Hell

Verenluovutusta

Switch on ensimmäisen olemassolovuotensa aikana kulkenut voitosta voittoon, ja myös indiekehittäjät ovat kukin vuorollaan hehkuttaneet menestyskonsolia sosiaalisessa mediassa. Laitteen helppo infrastruktuuri yhdistettynä suureen suosioon on omiaan houkuttelemaan indikehittäjiä kääntämään takavuosien hittinsä Switchille. Tämän markkinaraon huomasi myös jenkeistä ponnistava indiepoppoo Wolf Brew Games. Peli, jonka pieni indiestudio Switchille käänsi, on nimeltään Slain: Back From Hell.

Pelin tarina ei vaadi pelaajalta liiemmin keskittymistä. Alkuanimaatiossa muinainen pahuus herättää charmikkaasti harmaantuneen sankarin ikuisesta unesta. Kuten kaikki tiedämme, ei toisen herättäminen sikeästä ja makeasta unesta, eikä myöskään siitä herääminen tunnu koskaan hyvältä, mutta demonien turpakäräjille käy myös pitkätukkaisen soturin kutsu. Matkan varrella kohdataan muutamia kirotun ja verentäyteisen painajaismaailman sivuhahmoja, mutta nämä suoraan Ilmestyskirjasta tai Guillermo Del Toron luonnosvihkosen sivuilta karanneet otukset jäävät vielä paperinohuemmiksi kuin pelin juoni.

Slain ammentaa pelillisen inspiraationsa varhaisista Castlevanioista, jolloin pelisarjan isoimpana koukkuna oli suuressa ja saumattomassa pelimaailmassa edestakaisin juoksentelun sijaan toimintatasoloikka. Pelin synkkä maailma on navigoitavissa perinteiseen tyyliin vasemmalta oikealle, mutta usein myös kiivetään pitkin korkeuksia kinkkisten loikkakohtausten hiostaessa pelaajan otsaa ja käsiä. Slainin varsin mainiot kontrollit mahdollistavat mitä toiminnantäyteisimpienkin kohtausten läpi ongelmitta navigoinnin. Jos pelaaja sattuu vetämään tarkkuutta vaativan hypyn vihkoon, löytyy vika poikkeuksetta ohjastajasta eikä pelistä.

Myös taistelu toimii sangen pätevästi, ja miekalla huitominen on toimivalla tavalla tarkkaa. Tarkkuutta pelin taistelut vaativatkin, sillä miekkailun lisäksi valkeahapsinen päähahmo hallitsee myös olkanäppäimistä irtoavat väistöliikkeet sekä vastaiskun, joka on omiaan hoitamaan pahimmat riviviholliset pois viikatemiehen työlistalta. Pidemmällekin kantamalle on vaihtoehto pienimuotoisen manapalkkia kuluttavan energiapurkauksen myötä. Ruudun täyttäneet viholliset saa myös muutettua suoraan ruumiskasoiksi tyhjentämällä palkin nappia pohjassa pitämällä. Asetyypit voivat edustaa myös eri elementtejä (tuli, jää jne.), joiden oikeaoppinen käyttö helpottaa etenkin pelin pomotaisteluita.

Viime vuosien muoti-ilmiöitä seuraten myös Slain on erittäin retrohenkinen, mitä tulee pelin ulkoasuun. Usein vastaava kasibittinen ulkoasu on tyylitellysti käytetty visuaalinen tehoste, mutta Slain menee tässä tapauksessa hieman metsään. Pelin yltiösynkkä maailma ei oikein pääse kunnolla oikeuksiinsa karun grafiikkamoottorin takia. Usein jopa tummalla sävyllä väritetyt vihollisetkin uppoavat sen verran hyvin taustoihin, että niiden näkemiseen tarvitaan jo melkein lukulasit. Pikseliveren määrä on myös viety naurettavuuksiin asti. Yleensä ruudulta ei erota pelaajalle haitallista askelluspintaa verilammikoiden vuoksi, joten askeleita ja hyppyjä on aina syytä miettiä pari tuokiota.

Slainin musiikkipuoli on äärimmäisen rankkaa mäiskettä. Tyyli voi tuntua ensiksi hieman kornilta, mutta äkkiä sitä huomaakin armottoman tilutuksen istuvan oikein hyvin pelin jatkuvaan synkkyyteen. Itseeni hevi ei ole oikein ikinä iskenyt, joten musat menivät minulla aika nopeasti pelin valikoista nolliin. Sen verran olen kuitenkin musiikkia elämäni aikana harrastanut, että osaan sanoa biisien olevan erittäin taitavasti soitettuja. Erilaisista mieltymyksistä johtuen jotkut saattavat pitääkin soundtrackista.

Yhteenveto

Slain: Back from Hell on harjaantuneelle pelaajalle yhden illan kertakäyttöhupia, mutta vaikeisiin peleihin tottumattomat saavat rahoilleen hieman pidemmän vastineen. Peli tarjoaa lähinnä perustason indiesuorituksen, jonka rautainen pelattavuus jää hieman taka-alalle, kun nollatason juoni ja jopa indiepelien tasolla heikko grafiikka pomppivat jatkuvasti edessä. Jos hevin klassikkolevyjen kansitaide on vanhojen Castlevanioiden ohella lähellä sydäntä, on Slain juuri sinulle. Muut etsikööt Switchin laajasta indievalikoimasta jotain pirtsakampaa ja monipuolisempaa pelattavaa.

Hyvää:
– Taistelumekaniikat
– Ilkeät monsterit

Huonoa:
– Epäselvä ulkoasu
– Minimaalinen juoni