Arvostelussa Shantae

Värikäs retrohenki

Limited Run Games repäisi taannoin tuomalla myyntiin rajoitetun määrän vuonna 2002 ilmestyneen Shantaen pelikasetteja Game Boy Colorille ja Nintendo Switchille. Vaikka tanssivan puolihengettären ensimmäinen seikkailu myytiin loppuun fyysisenä alta aikayksikön, on peli onneksi mahdollista napata Switchille myös eShopin kautta. Shantae-sarja voi hyvin myös vuonna 2021, joten paluu ensimmäisen osan pariin on kiinnostavaa pelkästään sivistyksen ja pelikulttuurin vuoksi. Mutta onko vanhassa vara parempi tällä kertaa?

Ensikosketus Shantaen maailmaan on sangen simppeli: seitsemän meren kuningattareksi itseään tituleeraava piraatti Risky Boots hyökkää Scuttle Towniin ja ryöstää Mimic-aarteenmetsästäjän kehittämän höyrykoneen. Kaupunkia suojeleva puolihenki Shantae lähtee jahtaamaan Riskyä ja yrittää kerätä neljä elementtikiveä estääkseen merirosvoa käyttämästä niitä höyrymoottorin tuhoisan voiman vapauttamiseksi. Matkan varrella esitellään sarjan tärkeimmät hahmot Rottytops-zombista muuttohaukka Wrenchiin, ja tietysti mätkitään myös tuttuja vihollisia.

Shantaen ensimmäinen seikkailu on vahvasti tasoloikkapainotteinen lukuun ottamatta metroidvaniamaisia luolastoja, joista myös sarjan myöhemmät pelit tunnetaan. Luolastot ovat myös ensimmäisen Shantaen parasta antia. Monipuoliset pulmat ja hyvä kenttäsuunnittelu tekevät sokkeloiden nurkkien nuohoamisesta palkitsevaa ja hauskaa. Ympäristöissä hyödynnetään Shantaen omien kykyjen ohella erilaisia gimmickejä magneettisista alustoista varjoihin piiloutumiseen, joita voidaan pitää Game Boy Color -pelille edistyksellisinä pelimekaniikkoina.

Jokaiseen sokkeloon on puolivälin tienoille vangittu elementtikiveä suojellut henki, joka opettaa Shantaelle muodonmuutostanssin palkkioksi vapauttamisestaan. Tanssimalla Shantae voi muuttua erilaisiksi eläimiksi, jotka muuttavat tasoloikintaa merkittävästi ja avaavat sokkelon saloja. Apinana pelaaja voi kiipeillä seiniä pitkin, hämähäkki tarraa taustalla näkyviin pintoihin, harpyijalla voi lentää vapaasti ja elefantti murskaa isommat esteet vaivatta. Muodonmuutokset ovat iso osa sarjan identiteettiä, ja on ilo nähdä, että ne on osattu ottaa hyötykäyttöön jo sarjan ensimmäisestä osasta lähtien.

Tasoloikinta on pääosassa ulkoilmassa. Uudelta alueelta toiselle on matkattava jalan, eikä kontrolleissa tai sankarittaren ominaisuuksissa ole suoranaisesti mitään vikaa. Harmillisesti välimatkat kaupunkien ja luolastojen välillä ovat kuitenkin pitkiä, ja kuolema palauttaa pelaajan aina alueen alkuun. Helpommaksi peliä ei tee myöskään se, että välillä on todella epäselvää, onko seuraava alusta oikeasti kantava vai vain osa taustaa. Ongelmat painottuvat vesiputousalueeseen, jossa tipuin vihollisten niskaan aivan liian monta kertaa hypätessäni kiinteältä näyttävälle taustagrafiikalle. Maailmaa väritetään myös yö-päivä-syklillä, joka vaikuttaa myös vihollisiin tasaisin väliajoin. Yöllä pahikset kestävät enemmän osumia, mutta kenttiin ilmestyy samalla tulikärpäsiä, joita keräilemällä saa avattua hyödyllisen kyvyn.

Pelin aikana joutuu ravaamaan edestakaisin todella paljon, mikä syö peli-iloa pitkien ja uuvuttavien tasoloikkavälikkeiden pelaamisesta. Luolastoihin piilotettuja kalmareita keräämällä voi avata pikasiirtymiä kaupunkeihin, mutta niiden metsästys on haastavampaa kuin uskoisi ja vaatii usein vasta myöhemmin avattavien kykyjen käyttöä. Piilotetuista oikoreiteistäkään ei ole apua kuin lähinnä suo- ja metsäalueella. Ongelmaksi muodostuu myös seuraavan kohteen paikantaminen, sillä peli antaa harvoin minkäänlaista suuntaa matkalle. Kaamein esimerkki vinkkien puutteesta koskee erästä kylää, joka nähtävillä vain öisin, mutta päivisin samasta kohdasta päätyy aivan eri alueelle.

Peli näyttää ja kuulostaa Game Boy Color -peliksi oikein mainiolta, ja syynä siihen lieneekin pelin kehitysaika. Vuonna 2002 Amerikassa julkaistu peli saapui markkinoille Game Boy Advancen julkaisun jälkeen, ja se onkin yksi harvoista Colorin peleistä, jotka saavat lisävoimaa GBA:n raudasta. GBA Enhanced-versiossa on kirkkaamman väripaletin lisäksi uusi päähenkilön muodonmuutos, joka on lievästi sanottuna ylivoimainen. Switchin uusiojulkaisussa voi valita GBC- ja GBA-julkaisujen välillä, mutta tallennusdataa ei voi siirtää versiosta toiseen. Pidin itse hieman enemmän GBA:n kirkkaista sävyistä, ja arvostan sitä, että molemmat versiot ovat saatavilla, toisin kuin 3DS:n Virtual Console -julkaisussa.

Erilaisten versioiden lisäksi Switch-julkaisuun on sisällytetty emulaattorin perusominaisuuksia ylimääräisen tallennus- ja latausmahdollisuuden sekä LCD-filtterin myötä. Ekstroissa voi tutustua myös pelin konseptitaiteeseen, pikseligrafiikkaan ja kaikkien luolastojen karttoihin. Mistään Mega Man -kokoelmien museotilasta ei siis ole kyse, mutta ylimääräinen taide on aina kiva lisä.

Yhteenveto

Shantaen ensimmäisessä seikkailussa on nähtävissä hyvän pelin siemen, joka kasvaa Risky’s Revengen myötä puhjeten kukkaan Pirate’s Cursessa ja lakastuen hieman Half-Genie Heron ja Seven Sirensin myötä. Peli kärsii aikakaudelleen ominaisesta kryptisyydestä, liiallisesta backtrackingistä ja epäselvistä tasanteista, mutta erityisesti luolastoissa on onnistuttu mainiosti. Kymmenisen tuntia kestävä läpipeluu opetti minut arvostamaan entisestään Pirate’s Cursea ja WayForwardia studiona, vaikka vain muutaman euron uudempia Shantae-pelejä edullisempi ykkösosa ei välttämättä olekaan paras mahdollinen tapa tutustua sarjaan.

Hyvää:
– Loistavat luolastot
– Kaunista pikseligrafiikkaa Game Boy Colorin elinkaaren loppupäästä
– Mielekästä lisäsisältöä

Huonoa:
– Liiallinen kryptisyys
– Ramppaaminen samojen alueiden välillä on vaivalloista