Arvostelussa Rune Factory: Guardians of Azuma

Maaherroja ja maalaisia

Puoli vuosisataa sitten tapahtunut Suuri törmäys repi Azuman maat irralleen ja syöksi palaset taivaalle, jonne muodostui lopulta leijuvien saarten kokonaisuus. Luonnonmullistus ei aiheuttanut ainoastaan suoraa tuhoa, vaan kaiken elävän voimanlähteenä toimineet riimutkin lakkasivat virtaamasta, ja jumalat lopettivat vastaamisen kansalaisten rukouksiin. Onneksi taivaalta putoaa vuosien jälkien toivon kipinä muistinsa hukanneen muukalaisen muodossa, jolla on voima elävöittää kuoleva maa.

Marvelous on jättänyt Rune Factory -farmiroolipelisarjan uusimmasta osasta numeroinnin kokonaan pois, ja pyöräyttää uutta multaa pintaan lisäämällä mukaan kokonaisen kylän managerointia ja somistamistehtäviä.

Vanhat viljelyperinteet uhkaavat jäädä kokonaan uuden alle. Pelaaja tienaa edelleen suurimman osan elannostaan kasvattamalla lukuisia erilaisia kasviksia ja kukkasia, mistä on tehty entistä jouhevampaa kestävyyspisteiden (RP) käyttöön liittyvillä uudistuksilla. Entisestä poiketen staminaa kuluttavat enää pyhät esineet, jotka toimivat niin aseina kuin maatilan töitä helpottavina työkaluina. Kun tavallisen kuokan käyttäminen on ilmaista, eivät nauriit jää enää mätänemään jatkuvan uupumuksen takia. Perustyökaluja ei valita myöskään enää erikseen valikosta, sillä esimerkiksi puita kaataessa tarvittava kirves ilmaantuu suoraan käteen toimintanappia painamalla.

Maanmuokkaustoiminnot suoritetaan nyt omassa toimintaympäristössään, jossa kylvettävät siemenet saa näppärästi esille erillisestä pussukasta yhden näppäimen komennolla. Lajikkeiden lajittelu ilmaston perusteella tosin puuttuu. Talojen rakentelulle on oma välilehtensä.

Pelihahmon ei tarvitse rasittaa selkäänsä pellolla välttämättä enää ensimmäisen oppitunnin jälkeen, koska epätoivoiset kyläläiset suostuvat hoitamaan kaiken istutuspuuhista ja sadon korjaamisesta alkaen pilkkapalkalla. Pelaajan ei tarvitse kuin huolehtia, että varastosta löytyy jotain kylvettävää. Kauppiailta saa ostettua siemeniä päivittäin vain pienen määrän, joka ei riitä alkuunkaan kokonaisen pellon täyttämiseen. Tehoviljelijä voi kuitenkin käydä välillä ”muuntamassa” korjuukelpoista satoa ylimääräisiksi siemeniksi tulimiekan kanssa.

Isäntä ei voi määrätä suoraan, minne ja mitä siemeniä maaor… palkolliset kylvävät, vaan kaikki pelloiksi myllätyt alueet ovat vapaasti käytettävissä. Azumalaisten työmoraali ei kuitenkaan ole sieltä parhaasta päästä, ja itse tekemällä tulee nopeammin tulosta. Rahaa sataa laariin tasaisesti pienelläkin lisävaivalla.

Maataloustöiden lisäksi väkeä voi patistaa muihinkin töihin, kuten keräämään puuta ja malmia. Pelaaja hallitsee lopulta neljää vuodenaikoihin perustuvaa teemakylää, jotka laajenevat haasteita suorittamalla. Tehtävät vaihtelevat vihollisten surmaamisesta tienestien nostamiseen ja tiettyjen lajikkeiden suurien määrien kasvattamiseen. Avautuville kehitysalueille voi halutessaan rakentaa erilaisia kauppoja, joista pelaaja voi ostaa tavaroita, jotka tuottavat myös passiivista tuloa. Jokaisella kyläläisellä on vaihtelevasti erilaisia kykyjä. Pajan spesialistiksi kelpaa esimerkiksi ainoastaan takomiseen erikoistunut työmies, toiset laittavat puut paremmin pinoon ja joillain on taas vihreämpi puutarhasormi. Työntekijöille voi antaa surutta kenkää kyvykkäämmän osaajan toivossa, eikä tällä ole mitään negatiivisia seuraamuksia, vaan uutta porukkaa pukkaa päivittäin tilalle. Valitettavasti ihmisiä ei kuitenkaan voi käännyttää suoraan jo portilla päivittäisraportin yhteydessä, jos naama ei miellytä.

Kylän toimintoihin liittyvä mikromanagerointi ei sinällään ole huono lisä Rune Factory -peliin, mutta koska hallintotoimet eivät aiheuta minkäänlaisia haasteita, latistuu koko homma vain voittojen maksimoimiseksi ja työvoiman osoittamiseksi sinne, missä sille sattuu olemaan suurin tarve. Kylän tasoakaan ei tarvitse nostaa kuin pari kertaa tarinan läpäisemiseksi, ja investointeihin uppoaa lopulta paljon enemmän rahaa kuin siitä saa hyötyä.

Suurella osalla rakennettavista objekteista on jonkinlainen kansalaisten tehokkuutta lisäävä efekti, joka aktivoituu lisäämällä kyseisen projektin tai esineen ensimmäistä kertaa kylään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maksimaalisen hyödyn saamiseksi jokainen bonusesine on syytä asettaa jokaisen kylään, jolloin luoville projekteille jää vähemmän tilaa. Kesä- ja talvikylissä muokattavat alueet ovat niin pieniä, että arkkitehdin leikkiminen muuttuu nopeasti rasittavaksi palikkapeliksi. Mutta eipä nikkarointiin jää muutenkaan paloa sen jälkeen, kun selviää, että kalusteet ovat vain visuaalisia somisteita, eikä tuoleilla voi edes istua. Aidatkaan eivät jostain syystä yhdisty toisiinsa kulmissa. Kodin sisustelupuoli jää myös pois, koska majapaikkoina toimivia pyhäkköjä ei ole soveliasta järjestellä uudelleen.

Neljän kokonaisen kylän ja suunnitteluvastuun kääntöpuolena on hengen ja elämän katoaminen. Kylät tuntuvat vain kulisseilta, missään ei oikeastaan tapahdu mitään, eikä ajalla ole merkitystä. Muista Rune Factory -peleistä poiketen vain Amorin nuolen kohteilla on omat sivutarinsa, ja muiden juonellisesti tärkeiden hahmojen kanssa sosialisointi ainoastaan parantaa hitusen näiden taistelukykyä. Potentiaalisia kumppaneita on sentään jopa 15 erilaista, jos mukaan lasketaan kaksi DLC-romanssia.

Peli ei turhaan moralisoi, vaan pelaaja voi seurustella vaikka kaikkien kanssa kenenkään suuttumatta, ja alttarille voi viedä kenet tahansa sukupuolesta riippumatta. Moniavioisuus ei ole mahdollista, mutta peli antaa tilaisuuden hyppiä ulottuvuuksien välillä ja tehdä toisen valinnan. Näiden maailmojen välillä voi matkustella edestakaisin, eli pelaajan ei tarvitse kikkailla varatallennusten kanssa, mutta yhdessä ulottuvuudessa kannattaa keskittyä vain yhteen hahmoon kerrallaan, koska parisuhteet alkavat aina alusta.

Sivistyneen ja sosiaalisen elämän vastapainona on erämaassa samoamista ja hirviöiden kiusaamista. Asevalikoimaan on vihdoin tuotu mukaan manuaalitähtäyksellä varustettu jousi, mutta taistelu on edelleen pitkälti yksinkertaista napinhakkaamista. Yhden napin kombojen lisäksi tavallisilla lyömäaseilla ei tarvitse käyttää kuin ladattavaa iskua. Oikein ajoitettu väistö hidastaa aikaa ja antaa pelaajalle tilaisuuden kurittaa vastustajaa oikein olan takaa. RP-pisteitä käyttävät pyhät esineet monipuolistavat hieman asearsenaalia. Rumpua päristelemällä pystyy parantamaan itseään tai tovereita, ja viuhkalla voi lähettää vihollisten kiusaksi puhureita tengun lailla. Vihollisia mukiloidessa ladataan myös henkivoimaa, jota käytetään erikoiskuihin. Hieman tylsästi jokaisella esineellä on suunnilleen samat kaksi vaihtoehtoa: pienempi alue-efektitaika ja pakosti kaikkia isomman alueen sisällä oleskelevia vihollisia vahingoittava liike.

Tietyt aseet vaikuttavat käytössä olleessaan myös muihin esineisiin. Paras esimerkki tästä on tulimiekka, joka sytyttää myös nuolet palamaan. Tietyillä vihollisilla on omat elementaaliheikkoutensa, mutta pääasiassa tämä näkyy vain pomotaisteluissa, joissa oikean elementin käyttö johtaa yleensä nopeaan voittoon. Suosittelen säätämään vaikeustason suosiolla heti vaikealle, koska Guardians of Azuma tuntuu silläkin muutamaa piikkiä lukuun ottamatta turhan helpolta.

Alueissa on koluamista, ja kaikenlaista löydettävääkin riittää reseptejä avaavista sammakkopatsaista ihan perinteisiin aarrearkkuihin, mutta kunnolliset sivutehtävät ja ylimääräiset luolastot puuttuvat. Lohikäärmeen selässä päästään liitelemään “maailmankartalla” ja tutustumaan lukuisiin saarin, joista vain muutama on sellaisia, jonne tarina ei luonnostaan vie. Saaret ovat useimmiten myös niin pieniä, että niiden koluaminen kestää harvoin kymmentä minuuttia kauempaa, eikä palkintona tästä ole yleensä kuin resepti tai kaksi. Maisemat sentään ovat katsomisen arvoisia, mikä kompensoi muuten tyhjähköjä alueita. Koko pelin läpäisyssä vierähti minulla vajaat 40 tuntia, ja löysin lopputekstien jälkeen vielä vähän lisätekemistä, joten liian lyhyestä seikkailusta ei kuitenkaan ole kyse.

Testasin sekä Guardians of Azuman Nintendo Switch- että Switch 2 -versioita. Molemmilla laitteilla lataustauot ovat lyhyitä, mutta vanhemmalla raudalla kyläläisten ilmestyminen näkökenttään kestää pikamatkustamisen jälkeen useamman sekunnin. Hahmot ja viholliset myös pudottavat välittömän läheisyyden ulkopuolella animaatioframeja ja muuttuvat ”käveleviksi diasesityksiksi”. Switch 2:lla pelattuna saa nauttia korkeammasta resoluutiosta ja paremmasta ruudunpäivityksestä, mutta jos graafinen suorituskyky ei ole kynnyskysymys, pärjää vanhus-Switchinkin kanssa hyvin.

Yhteenveto

Rune Factory: Guardians of Azuma ei liiemmin loista deittisimulaattorina, resurssipelinä tai millään muullakaan osa-alueella, mutta ei se tee myöskään mitään niin huonosti, etteikö sitä voisi suositella kevytroolipelien ystäville. Maalaiselämän pariin haikailevien kannattaa kuitenkin odottaa seuraavaa satokautta, sillä tässä pelissä saa olla Jussin sijaan pikemminkin maaherra.

Hyvää:
– Maatilan töiden jouhevoittamiseen tehdyt parannukset
– Nätit maisemat
– Inventaariotilan kanssa ei tarvitse painia

Huonoa:
– Hengettömät kylät
– Kylän somistaminen on huonosti toteutettu
– Kylän johtamisessa ei ole syvyyttä
– Samojen pomojen kierrättäminen