Arvostelussa Rayman: 30th Anniversary Edition

Säteenseurantamiehen paluu

Raajaton tasohyppelysankari Rayman teki Ubisoftista 90-luvulla maailmankuulun pelitalon. Ensimmäisen seikkailun suosio veti aikanaan vertoja jopa suurimmille kilpailijoille, mutta pysyvää maskottistatusta hahmo ei onnistunut saamaan. Viimeisimmästä Raymanin omasta pelistä onkin kulunut jo 13 vuotta, mutta hyvän vastaanoton saaneen Mario + Rabbidsin DLC:n jälkeen netissä on alkanut liikkua huhuja niin vanhemman osan 3D-uusioversiosta kuin myös täysin uudestakin pelistä. Mutta ensin on juhlittava pelihahmon 30-vuotispäivät pois alta ja muisteltava, mistä Rayman on lähtöisin.

Rayman: 30th Anniversary Edition –juhlajulkaisu on yhtä kuin alkuperäinen Rayman 1 viidessä eri muodossa. Definitiivisenä kokemuksena mainostettu PS1-versio on saanut selvästi eniten rakkautta. Lataustauot on karsittu, ja lisänä on myös vahvemmin remasteroitu ääniraita sekä aito laajakuvatuki.

Lisäksi kokoelma sisältää Raymanin Jaguar- ja MS-DOS-versiot sekä Game Boy Colorin ja Advancen kannettavat sovitukset. Erikoisin näistä on Mario + Rabbidsista tutun Davide Solianin käsialaa oleva Game Boy Colorin Rayman, joka on oikeasti aivan eri peli ja vieläpä alustansa parhaimmistoa. Muut mainitut ovat keskenään eräänlaisia sisarpelejä, joissa voi jopa nopealla testaamisella huomata isoja eroja pelkästään jo peruskontrolleissa, ja esimerkiksi kuinka erilaiselta hyppyfysiikat ja ryömimiskontrollit voivatkaan tuntua. Kannattaa kokeilla kaikkia! Näissä muissa käännöksissä ulostulon voi näyttää joko alkuperäisessä kuvasuhteessa tai koko ruudulle venytettynä. Vaihtoehtoiset kuvaputkiefektit sekä kehykset toimivat kaikissa versioissa.

Moni fani vannoo pääkehittäjä Michel Ancelin itsensä tuottaman Jaguar-julkaisun nimeen, siinä missä itselleni tutuin oli ennestään DOS-käännös PC:n Rayman Gold -julkaisusta. DOS-julkaisu sisältää myös lisäosat Rayman’s New Levels, Rayman By His Fans sekä Rayman 60 Levels. Nämä ovat kenttäpaketteja, jotka on luotu kenttäelementtejä rajoittavalla editorilla, mutta ovat silti mukava bonus päätarinan kylkeen. Pari fanien tekemää kenttää kuitenkin puuttuu ilman selityksiä.

Rayman on perinteinen ja hidastempoinen, mutta samaan aikaan haastava 2D-tasoloikkapeli. Alussa ei voi kuin kävellä ja hyppiä, mutta hiljalleen aukeaa muun muassa nyrkkihyökkäys, leijumisena toimiva helikopteriliike ja lopuksi jopa juoksukyky. Maaliin selviytyminen tasoloikkahaasteiden ja vihollisten keskeltä on pääasia, mutta tärkeää on myös katsoa ympärilleen kaiken löytämiseksi. Jos esimerkiksi piikkilattiassa huomaa parin millin turvallisen kohdan, siihen hyppäämällä aktivoituu todennäköisesti jotain uutta. Salaisuudet on helppo tunnistaa, koska niiden kohdalla kuuluu aina pieni ääniefekti. Rauhallisesti edetessä salaiset paikat tuovat sopivaa onnistumisen tunnetta, olematta kuitenkaan kryptisen vaikeita. Onnistuin läpäisemään PS1-version 100-prosenttisesti ilman ulkopuolista apua.

Peleihin ei ole tehty minkäänlaisia sisältö- tai vaikeustasomuutoksia. Electoon-vangit pitää edelleen pelastaa jokaisesta kentästä, ennen kuin viimeinen taso aukeaa, joten takaisin on edelleen pakko palata lisäkykyjen avaamisen jälkeen. Rayman 1 on myös ajoittain jopa epäreilun vaikea. Esimerkiksi PS1-version Twilight Gulch -vuoristossa tarvitaan edelleen täydellisen tarkka loikka viimeisen vangin pelastamiseksi, ja taidemaailman Pencil Pentathlonin hypyt kynien välistä vaativat vieläkin epäinhimillisen täydellistä suoritusta.

Mukana on kuitenkin (onneksi?) vaihtoehtoisia avustuksia huijauskoodien muodossa. Asetukset eivät ole aivan identtisiä pelien välillä, mutta esimerkiksi PS1:llä voi kytkeä päälle loputtomat elämät, avata kaikki kentät ja liikkeet heti alusta alkaen, ja jopa tehdä Raymanista kuolemattoman. Käytössä on sekä perinteinen pikatallennus että takaisinkelaus, jolla voi palata jopa 15 sekuntia taaksepäin. Se on yllättävän hyväksyttävä apu epäreilummissa kohdissa, mutta mikään ei myöskään estä pelaajaa käyttämästä rajattomasti jokaisen virheen jälkeen. DOS-versiosta ajan kelaaminen puuttuu, eikä Jaguar-pelissä voi laittaa päälle esimerkiksi loputtomia elämiä.

Isoin muutos on uusittu ääniraita, eikä alkuperäistä ole vaihtoehtona. Rayman Originsissa mukana ollut Christophe Héral on luonut uudet versiot monesta klassisesta kappaleesta, ja ne kuulostavat fantastisilta. Ikävä kyllä osa vanhoista teemoista on kuitenkin korvattu täysin uusilla sävellyksillä, mikä ei ole nostalgiamielessä mieluisaa, vaikka uudet kappaleet ovatkin itseisarvoltaan hyviä. Héral on selvästi yrittänyt tehdä niistä enemmän tähän ykkösosaan kuin Originsiin sopivia. Mikäli tässä ei ole taustalla jotain kummallista tekijänoikeudellista ongelmaa, toivon vahvasti, että jonkinlainen päivitys palauttaa alkuperäisen musiikkiraidan valittavaksi. Epäilen, sillä korvaamiseen on nähty paljon vaivaa. Jopa GBA-version kappaleet on korvattu laitteen äänipiirille enemmän sopivalla versioilla.

Emulaatio toimii pääasiassa moitteetta, ja erityisesti PlayStation-versiosta on vaikea löytää puutteita. Muissa versioissa on pieniä bugeja: DOS-Rayman nykii hieman, ja väärä musiikki voi soida sekunnin tai pari. Jaguar-käännöksessä vanha musiikki soi yhtä aikaa uuden kanssa, mutta sen saa korjattua mykistämällä pelin, jolloin vain alkuperäinen musiikki poistetaan. Viitteitä alkuperäisestä ääniraidasta koodilla siis on, mikä tekee mokasta vielä nolomman.

Ikävin ongelma koskee kokoelman epäluotettavaa tallennusjärjestelmää. Mikäli käynnistää emulaatiovalikosta pelin uudelleen, joskus tallennukset vaan katoavat täysin. Tämän voi pelastaa pikatallentamalla ennen resetointia, mutta ei se silti hyväksyttävää ole.

Yhteenveto

Rayman: 30th Anniversary Edition on mainio paketti sekä vanhoille faneille että uusille pelaajille, etenkin kun ottaa huomioon, mitä 20 eurolla nykyään saa. Harmillisesti yhteenkään peliin ei ole tehty suuria muutoksia, vaan julkaisu on käytännössä emulaatiokokoelma huijausten kera. Mikäli haluaa kokea ensimmäisen Raymanin rohkeammassa, modernimmassa ja hieman reilummassa muodossa, suosittelen tutustumaan suomalaiseen Rayman Redemptioniin PC:llä.

Jos taas haluaa pysytellä tiukasti haastavassa alkuperäispelissä, on 30th Anniversary Edition paras tapa kokea se. Kaikki tärkeimmät versiot ovat mukana ja Raymanin kehitykseen liittyvää bonussisältöäkin runsaasti. Mukana on noin puolen tunnin edestä haastatteluja Ubisoftin eri avainhenkilöiltä ja paljon luettavaa muun muassa design-dokumenttien sekä markkinointimateriaalien muodossa. PS1-versio näyttää laajakuvana upealta, ja Jaguar-julkaisua on vaikea kokea muilla keinoin. Jos alkuperäinen musiikkiraita saadaan vielä palautettua ja tallennusongelmat korjattua, niin eihän tässä voisi enää valittaa.

Hyvää:
– Paras tapa kokea autenttinen Rayman 1
– PS1-version laajakuvatuki ja poistetut lataustauot
– Lisäversiot ja bonuskentät
– Yksityiskohtainen museotila täynnä pelin historiaa

Huonoa:
– Alkuperäinen musiikki kateissa
– Tallennusongelmat
– Jaguar-versiossa soi kaksi musiikkiraitaa päällekkäin