Arvostelussa Phantom Spark

Futuristista sunnuntaiajelua

Futuristisia ajopelejä ilmestyi muinaisen 90-luvun loppupuolella kuin sieniä sateella. Useimmiten synkkiin ja pimeisiin tulevaisuuden dystopioihin sijoittuneet kaahailut olivat täynnä mitä hurjempaa vauhtia niin radalla, kuin myös musiikkiraitojen biittien osalta. Genren suuren yleisön tietoisuuteen nostaneet F-Zero sekä Wipeout olivat kuvioissa mukana pitkään genren kulta-aikana ja sen jälkeenkin, mutta Switchin retropelipalvelustakin löytyvä Extreme-G, Rollcage-pelit ja monet muutkin yrittäjät saivat aikaan kotisohville sellaista vauhdin tuntua, mihin perinteisemmät ralli- ja ajopelit eivät pystyneet. Nykypäivänä genreä kannattelevat lähinnä harvalukuiset ja vähälle huomiolle jäävät indiekaahailut, joista moni on ihan ansiokkaitakin tapauksia. Sellainen on myös Phantom Spark -niminen uutukainen, jonka kehittäjien juuret osoittavat Islantiin.

Pelin ydin on ohjata… ydintä. Ja tietysti mahdollisimman nopeasti läpi mutkittelevien ja unenomaisiin ympäristöihin sijoittuvien ratojen. Eteneminen rata radalta ja haaste haasteelta kohti lopputekstejä käynnistyy välittömästi Metroidin Samus Aranin morph ball -muotoa muistuttavan pyörykän värikkäiden reunuksien koristelemisen jälkeen. Mitään ytimen statistiikoihin vaikuttavia säätöjä ei tarvitse tehdä, sillä ajaessa on käytössä tasan tarkkaan vasemmalle ja oikealle kääntyminen, kaasu sekä jarru. Radoilta ei myöskään tarvitse poimia minkäänlaisia aseita kanssakilpailijoiden rei’ittämiseen, sillä fyysisiä kilpakumppaneita ei baanalla edes näy. Kilvoittelu käydään kelloa, tekoälyn luomia haamukuskeja sekä globaalin ennätysluettelon aikoja vastaan.

Phantom Spark on siis todella pelkistetty ja taitopohjainen peli, mutta siinä myös piilee sen koukuttavuus. Kun kaikki ylimääräinen kilke on riisuttu pois, on pelaaminen ja sen kuuluisan ”vielä yhden yrityksen” aloittaminen todella sulavaa ja mutkatonta. Jos ajolinja menee leveäksi, voi etapin alkuun voi palata nanosekunnissa ilman sen turhempaa valikkoramppaamista, ja kun muita kilpailijoita ei suoranaisesti pelaajan kanssa radalla samaan aikaan ole, voi ajovirheistä ja huonoista ajoista syyttää vain ja ainoastaan itseään. Menossa on mukana toki erilaisia pelaajaa ohjeistavia ja haastavia hahmoja, mutta näiden rooliksi jää lopulta latteiden pseudoviisauksien tiputtelu puhuvana päänä ruudun alakulmassa.

Jokainen etappi ajetaan ensin aika-ajomaisesti ylhäisessä yksinäisyydessä. Näin luodaan itselle haamu, joka osallistuu sitten valitun maailman mestarikuskin ja pelaajan toisen yrityksen kanssa kilpa-ajoversioon samaisesta pätkästä. Keskenään kilvoittelevat kuskit eivät voi törmätä toisiinsa, mutta etenkin mestaria kannattaa pitää silmällä ajolinjavinkkien vuoksi. Pelaajan suoritusta arvioidaan voittojen määrän lisäksi maksimissaan kolmen pisteen palkintoasteikolla, jossa huomioidaan maaliintuloaika ja osumat radan reunoihin.

Pisteitä keräämällä aukeaa lisää maailmoja ja etappeja ajettavaksi, kuin myös kosmeettista ytimen ympärille lisättävää tuunaustavaraa. Palkintoja ja tavoitteita voisi olla hieman enemmänkin, sillä tällaisenaan homma alkaa maistua puulta jo parin ensimmäisen kosmeettisen lahjuksen jälkeen. Monotonista on myös peruspelaaminen, sillä aika-ajon ja haamuja vastaan kisaamisen lisäksi toisenlaista tekemistä tarjoavat vain muutamat erittäin tiukat haastetehtävät, joissa ajetaan erittäin lyhyitä pätkiä ajomekaanisia kikkoja samalla opetellen. Haasteet koskevat muun muassa todella tiukkojen mutkien oikeaoppista ajamista, turboalustojen hyödyntämistä, jarrujen käyttöä ja monta muuta jippoa, joiden opettelemisesta myös on hyötyä huippuaikoja tavoitellessa. Haasteet ovat paikka paikoin häijyjä, mutta eivät etenemisen kannalta mitenkään pakollisia.

Audiovisuaalinen anti kiinnostaa aina futuristisissa ajopeleissä. Phantom Sparkissa ei ajella yöllisillä kaduilla neonvalojen keskellä, vaan enemmänkin valoisissa ja utuisissa maisemissa. Eteerisen nätit maisemat kuitenkin jäävät kovin yksitoikkoisiksi, sillä ratojen sektorit eivät liiemmin poikkea toisistaan, ja maailmojen suurimmat erotkin koskevat lähinnä käytettyä värifiltteriä. Musiikkipuoli on unenomaista junglebeatia, mutta omiin korviini peli kuulostaa siltä, että taustamusiikkia on tasan yhden kappaleen verran, joka on venytetty puolen tunnin pituiseksi. Suorituskyvyn osalta Phantom Spark on kuitenkin puhdasta A-luokkaa. Peli pyörii sulavasti kovissakin vauhdeissa, oli Switch sitten sylissä tai kiinni telakassa. Neljän pelaajan jaetun ruudun moninpelitilassa sulavuus luonnollisesti paakkuuntuu hieman, mutta ei likimainkaan liian häiritsevästi.

Yhteenveto

Phantom Spark on kaikessa sisältököyhyydessäänkin laadukas ajelupeli. Sekunnin miljardisosien hiominen pois loppuajoista on sen verran koukuttavaa ja ripeää puuhaa, että kategorisesti Phantom Spark on jopa hieman lähempänä arcademaisia high score -pelejä ajopeligenren sijaan. Sisältöä ja vaihtelevuutta olisi saanut olla reippaasti enemmän, mutta peli tarjoaa haastavimpina hetkinään sen verran kinkkistä pelattavuutta, että pelitunteja ja kilometrejä kertyy varmasti mittariin paljon, etenkin jos tavoitteena on kaiken mahdollisen avaaminen ja näkeminen. Tyylikäs ja toimiva kokonaisuus.

Hyvää:
– Tekninen suorituskyky
– Näyttää hyvältä liikkeessä ja kuulostaa tosi tyylikkäältä
– ”Vielä yksi yritys” -fiilis on vahvasti läsnä

Huonoa:
– Liian vähän sisältöä
– Radoissa saisi olla enemmän vaihtelevuutta