Arvostelussa Omega Strike

Sinne ja takaisin

Montako sankaria tarvitaan pelastamaan maailma pahan tiedemiehen ja hänen mutanttiarmeijansa kynsistä? Ilmeisesti kolme, jos suomalaisen Woblywaren kehittämää Omega Strikea on uskominen. Monien muiden Nintendo Switchin latauskaupasta löytyvien pelien tapaan Omega Strike yrittää valloittaa metroidvanioiden ystävät puolelleen, mutta kuinka hyvin kehittäjätiimi on onnistunut tavoitteessaan?

Mega Manit osoittivat jo 80-luvulla, että toimivaan tarinaan riittää ilkeä tiedemies, suunnitelma maailmanvalloitukseen sekä sankari pelastamaan maailma tältä hullulta nerolta. Omega Strike seuraa tätä tuttua ja turvallista kaavaa, sillä pelin keskiössä on hieman Batmanin Hugo Strangea ulkoisesti muistuttava tohtori Omega, joka haaveilee planeetan herruudesta. Kuin suoraan Captain American juonesta lainaten, Omegan kehittämä Alpha-eliksiiri on muuttanut sotilasprojektiin osallistuneet ihmiset supersotilaiden kautta mutanteiksi, jotka noudattavat Omegan jokaista käskyä. Vastarintaan kuuluvien Sargen, Dexin ja Bearin vastuulle jää tohtorin pysäyttäminen poppoon jäsenten yksilöllisiä kykyjä hyödyntäen. Käsikirjoitus ei voita kirjallisuuspalkintoja, mutta ainakin seikkailun tavoite on alusta asti selvä, eivätkä tarinaosuudet hidasta etenemistä liikaa.

Pelaaja voi vaihdella toiminnan keskellä vapaasti kolmen pelattavan hahmon välillä. Sarge on porukan suoraviivaisin toimintasankari, joka loistaa rynnäkkökiväärinsä kantaman johdosta. Futuristisen maskin takana piileskelevä Dex on puolestaan varustettu haulikolla, mutta hänen tuplahyppynsä mahdollistaa monien korkeiden paikkojen saavuttamisen. Järkälemäinen Bear puolestaan pystyy voimiensa ansiosta työntämään kiviä, minkä lisäksi hänen aseensa maata pitkin kimpoilevat ammukset ovat käteviä tiettyjä vihollisia vastaan.

Matkan edetessä hahmot saavat uusia kykyjä käyttöönsä, mutta jokaiselle vastarintataistelijalle niitä avautuu vain pari kappaletta. Uusien alueiden saavuttaminen vaatii näiden kykyjen, kuten Sargen kuperkeikan tai Bearin pommien, hyödyntämistä. Pelin jokainen käytävä sisältää rutkasti vihollisia posautettavaksi, eikä tasoloikintaosuuksistakaan ole puutetta. Älliään sen sijaan ei juuri pääse käyttämään, sillä esteet ovat usein selvääkin selvempiä eikä toiminnan lomassa ole minkäänlaisia pulmia ratkottavana. Olisin lisäksi toivonut, että kolmen hahmon välillä vaihtelua olisi hyödynnetty hieman tehokkaammin, sillä useimmiten Omega Strikessa pärjää yhdellä hahmoista.

Omega Strike on toimintapelinä muuten kelvollinen, mutta sen maailma jättää paljon toivomisen varaa. Maailma on jaettu useaan alueeseen, jotka ovat kaikki hyvin suoraviivaisia. Erityisen ongelmalliseksi osoittautuu se, että hyvin lineaarisen reitin kulkemisen ja pomon kaatamisen jälkeen sama reitti pitää kulkea taaksepäin, joskin mahdollisesti pienen oikotien lyhentämänä. Vaikka reissu ei olekaan poikkeuksellisen pitkä, tuntuu siltä, että harmillisen suuri osa siitä kuluu samojen polkujen ramppaamisessa yhä uudelleen ja uudelleen. Tämä ei sinänsä ole metroidvaniassa epätyypillistä, mutta hyvin rajallinen määrä reittejä korostaa ongelmaa entisestään.

Pomotaisteluja Omega Strikessa riittää, sillä jokaista uutta kykyä tai uutta hahmoa edeltää kohtaaminen tohtori Omegan alaisen kanssa. Lukumäärällisesti taisteluita on melko paljon, mutta haastetta pomot eivät juuri tarjoa. Taistelut ovat melko kaavamaisia mutta myös reiluja, jokaisen iskun ollessa ennakoitavissa. Kaikki taistelut pystyy päihittämään millä tahansa kolmikon jäsenistä, mutta eri hahmot ovat ammusten eroavien liikeratojen johdosta parempia eri vihollistyyppejä vastaan. Seikkailun aikana keskeisessä asemassa olevasta Tumbleweed-kylästä pystyy ostamaan elämäpalkkia palauttavia ruokia sekä parannuksia aseisiin. Kolikoita löytyy onneksi useimmista tynnyreistä ja laatikoista, joten muonavarastoon saa enemmän kuin riittävästi täydennystä. Maailmaa tutkimalla voi myös löytää Zelda-pelien sydämenpalasia muistuttavia Life Cubeja, joita voi vaihtaa elämäpisteisiin.

Omega Strike tuo ulkoisesti mieleen etenkin monet Game Boy Advancen pelit, sillä graafisessa tyylissä on löydetty hyvä tasapaino kookkaiden pikselien ja yksityiskohtaisten ympäristöjen välillä. Vaikka pelin pikseligrafiikka ei olekaan mitenkään tajunnanräjäyttävää, näyttää se useimmiten ihan nätiltä ilman huolta ruudunpäivityksen ongelmista. Myös äänimaailmansa puolesta Omega Strike miellyttää pääsääntöisesti kuulohermoja, sillä mukaan on mahtunut muutama tarttuva kappale. Koko maailmanpelastusoperaatioon kannattaa varata noin viitisen tuntia aikaa, mutta pelissä on myös kinkkisempi vaikeusaste hieman enemmän haastetta kaipaaville.

Yhteenveto

Omega Strike on toimintapelinä kelvollinen, mutta se jättää metroidvaniana paljon parantamisen varaa. Vaikka ohjaus toimii erinomaisesti, vihollisten räiskiminen on viihdyttävää ja kaikki on pintapuolisesti kunnossa, samojen suoraviivaisten käytävien läpi juoksentelu alkaa nopeasti maistua puulta. Paremmin toteutetulla maailmalla ja kevyillä pulmaelementeillä varustettuna Omega Strike voisi olla jotain erityistä, mutta harmillisesti peliä voi suositella nykyisellään vain varauksella.

Hyvää:
– Toiminta ja tasohyppely
– Näyttää ja kuulostaa ihan hyvältä
– Kolmen hahmon välillä vaihtelu…

Huonoa:
– …jossa olisi ollut potentiaalia enempäänkin
– Suoraviivaisuus ja toisto