Arvostelussa No Man’s Sky

Taivaskaan ei ole rajana

Maapallo on avara paikka, mutta se on 500 miljoonan neliökilometrin pinta-alastaan huolimatta vain pieni murunen aurinkokunnassa, johon kuuluu muitakin planeettoja ja asteroideja. Toisaalta oma Aurinkommekin on vain yksi tähti Linnunradan satojen miljardien tähtien joukossa. Linnunrata on yksi galaksi yli 50 galaksin ryppäässä, ja kyseinen galaksijoukko on taas osa Neitsyen superjoukkoa, johon kuuluu yli 100 muutakin galaksia. Surperjoukoista voidaan siirtyä yhä ulommas, sillä universumimme on käsittämättömän laaja. Eksistentiaalinen kriisi iskee vähemmästäkin Maan asukille. Mutta osataan sitä hämmästyttää videopelimaailmojenkin laajuudella. Jos pelin luvataan sisältävän 18 kvintiljoonaa tutkittavaa planeettaa, alkaa kylmä hiki nousta ainakin YouTubesta tutun The Completionistin kasvoille…

Hello Gamesin kehittämä No Man’s Sky on varmasti monelle pelaajalle jollain tapaa tuttu, vaikka peliin ei olisi koskaan koskenutkaan. Kunnianhimoinen avaruuspeli muistetaan kehitysstudion johtajan suurista lupauksista, jotka eivät olleet lähelläkään toteutua pelin alkuperäisessä julkaisussa 2016. Tuhon partaalla olleen sukkulan suunta saatiin kuitenkin käännettyä kuuden vuoden aikana lukuisilla isoilla ja pienemmillä päivityksillä, joilla rakennettiin universumia, paranneltiin maailman vuorovaikutteisuutta, ja ennen kaikkea lisättiin sisältöä esittelemällä muun muassa uusia alienrotuja ja kustomoitavat avaruusalukset. Switch-version julkaisun yhteydessä ilmestyneen Waypoint-päivityksen myötä No Man’s Skyta hiottiin entisestään käyttöliittymän ja lukuisten pienempien osa-alueiden osalta.

Mutta miten ihmeessä kehittäjätiimi on onnistunut luomaan niin valtavan universumin, että sen jokaisella planeetalla vieraileminen edes sekunniksi veisi koko maapallon väestöltä yli seitsemän vuotta? No, planeettoja ei ole tietenkään rakennettu käsin, vaan ne luodaan yksitellen tiettyjen parametrien perusteella. Tietokone arpoo siis niin planeetan koon, lämpötilan, maaperän mineraalit, kasvillisuuden kuin eläimetkin. Koska planeetat generoidaan deterministisesti, voivat pelaajat suunnata samoihin koordinaatteihin ja todeta planeetan näyttävän samalta eri konsoleiden välillä. Jos uskomaton tuuri käy, pelaajat voivat jopa törmätä toisiinsa… paitsi Switchillä, sillä No Man’s Sky ei tue Nintendo-alustalla minkäänlaista moninpeliä. Tämä on yksi pelin isoimmista miinuksista, sillä ilman kaveria avaruuden tutkiminen ja planeetoilla selviytyminen voi olla hyvin yksinäistä puuhaa, aina välillä vastaan tulevista kauppiaista ja muista muukalaisotuksista huolimatta.

No Man’s Skysta tekee kiinnostavuutta lisää pelin syvällinen rakentelujärjestelmä. Planeetat ovat täynnä materiaaleja, jotka vaihtelevat maaperästä porattavista mineraaleista kasvillisuuden sisältämiin yhdisteisiin ja avaruusalusten raunioista löytyviin aarteisiin. Näitä materiaaleja tarvitaan selviytymiseen, sillä hahmon elintoimintoja ylläpitävät järjestelmät kaipaavat esimerkiksi happea ja natriumia. Eri materiaaleja yhdistämällä voi myös luoda erilaisia komponentteja, joita tarvitaan yhä monimutkaisempien rakennelmien nikkarointiin. Pelaaja voi rakentaa planeetan pinnalle jopa oman tukikohtansa seinä kerrallaan, ja lisätä sinne kaikenlaista varustusta alkaen teleportterista, jolla voi matkustaa kätevästi eri planeettojen tai avaruusasemien välillä.

Tukikohdan tai muun suojan rakentaminen on suotavaa, sillä No Man’s Skyn planeetat eivät aina ole mitään lomakohteita. Jotkin planeetat ovat jäätävän kylmiä, toiset polttavan kuumia. Joskus planeetan sade polttaa hengiltä, eivätkä kaikki kasvit ja eläimetkään ole aina ystävällisiä. Pelaajan tärkein työkalu on Multi-Tool, joka taipuu niin kasvien ja eläimien hajottamiseen materiaaleiksi, maaperän kaivamiseen kuin eliökunnan ja muiden kohteiden skannaamiseen. Jos Metroid Primen kohokohtia oli kaiken mahdollisen skannaaminen, tuntuu myös No Man’s Sky varmasti kotoisalta, vaikka harvoin vastaan tulee mitään kovin syvällistä infoa. Löydösten nimeäminen itse on kuitenkin hauskaa ainakin ensimmäisten pelituntien ajan, vaikka niiden tiedot eivät päivitykään Switchillä verkkoon. Varsinainen tarina pysyy No Man’s Skyssa lähinnä taustalla. Pelaajaa johdatetaan eteenpäin suoraan tehtävillä, jotka opettavat samalla opettavat keskeisimmät mekaniikat. Vaikka pelaaja on aluksi jumissa yhdellä planeetalla avaruusaluksen korjauspuuhissa, ei tästä mene muutamaa tuntia pidempään kun galaksien välinen hyperajo on mahdollista.

Vaikka Switch-versio ei moninpeliä tuekaan, ei No Man’s Skyn universumi ole täysin älykkäästä elämästä tyhjä. Pelissä on muutama älykäs muukalaislaji, kuten tiedettä arvostavat mekaaniset korvaxit sekä osittain hajuaistin avulla kommunikoivat gekit. Avaruusolennot puhuvat omilla kielillään, mutta planeettojen pinnoille on ripoteltu sanoja opettavia tauluja, minkä lisäksi esimerkiksi avaruusasemilla vieraillessaan voi kysyä paikalla olevilta muukalaisilta apua oman kielitaidon kehittämiseen. Siansaksa muuttuu ymmärrettäväksi sana kerrallaan. Sanavaraston kehittäminen on yllättävän koukuttavaa puuhaa, ja samalla suhteiden ylläpitäminen muukalaislajeihinkin helpottuu.

On jo jonkinlainen saavutus, että No Man’s Sky on ylipäätänsä saatu pyörimään Switchillä. Se ei ole kuitenkaan onnistunut ilman kompromisseja. Kuvanlaatu on ottanut ison kolauksen muihin konsoliversioihin verrattuna, joten kuva on suttuista, pelasi sitten konsolin näytöllä tai televisiolla. Tästäkään huolimatta suorituskyky ei ole aina riittävä pysymään toiminnan perässä, mikä näkyy kohtuu usein ilmenevänä nykimisenä. Tekniset ongelmat eivät tee Switch-versiosta missään nimessä pelikelvotonta, mutta verkko-ominaisuuksien puuttuessa toivoin välillä pelaavani peliä millä tahansa muulla laitteella. On mukana jotain positiivistakin, sillä kosketusnäyttöä tukeva käyttöliittymä on erittäin näyttävä ja tyylitelty, vaikka valikoiden selaaminen vaatiikin pienen oppimiskynnyksen ylittämistä.

Yhteenveto

Switchin No Man’s Sky on täynnä onnistumisia ja pieniä pettymyksiä. Itse pelattavuus on kunnossa, ja on vaikuttavaa nähdä näinkin suuren skaalan pelimaailma kannettavalla konsolilla. On suuri harmi, ettei mukaan ei ole saatu mahtumaan moninpeliä tai aiemman tallennuksen siirtämistä, ja etteivät värikkäät planeetat ja kosmiset sumut saa haukkomaan henkeä sen kummemmin pienellä kuin suurellakaan näytöllä. Pienet rosoreunat eivät onneksi pilaa muuten viihdyttävää rakentelua, materiaalien metsästämistä ja universumin tutkimista, joten esimerkiksi soolo-Minecraftin ystäville No Man’s Sky on joka tapauksessa kokeilemisen arvoinen myös Switchillä.

Hyvää:
– Valtavasti sisältöä
– Vapaus tutkia ja löytää
– Materiaalien kerääminen ja craftaaminen

Huonoa:
– Ulkoasu ja suorituskyky on kärsinyt melkoisesti muista versioista
– Ei moninpeliä Switchillä