Arvostelussa Monster Hunter Stories 3: Twisted Reflection

Twisted Sister

Capcom yritti tavoittaa kahdella edellisellä Monster Hunter Stories -pelillä Pokémon-yleisöä.  Vaikka Stories-sivusarjassakin hakataan monstereita, tehdään se vuoropohjaisesti ja harvemmin tappamistarkoituksessa. Tästä syystä pelien päätähtiäkin kutsutaan metsästäjien sijaan muun muassa ratsastajiksi ja uusimmassa osassa myös metsänvartijoiksi. Sellaiseksi naamioituu Stories 3:ssa myös pelaajan luoma päähenkilö, joka on oikeasti kuningasperheen jäsen.

Ensimmäisessä Stories-pelissä pelattiin lapsilla, toisessa teineillä ja kolmannessa on nuorien aikuisten vuoro. Capcomin pr-väki kehuskeli ennakkoon aikuistumisen näkyvän myös tarinassa, joka on tällä kertaa sotateemainen. Tarinan kahta pääosapuolta edustavat diplomatiaa vaaliva Azurian kuningaskunta sekä panssaroitujen hirviöiden mahtiin luottava Vermeilin valtio, joka on huolestunut mantereelle levinneestä ”kristallitaudista”, joka vie ihmiset nopeasti hautaan ja tekee villipedoista arvaamattomia. Koska Azurian kuningas ei suostu rikkomaan luonnonsuojelu- ja rauhansopimuksia ja aloittamaan yhteistä sotilasoperaatiota kristallisaation torjumiseksi, määrää Vermiel omat joukkonsa hyökkäykseen naapuriaan vastaan, vaikka vapaaehtoisesti Azuriaan ”vangiksi” jäävä prinsessa yrittää vedota toisin.

Sodan syttymissyyssä ei ole oikeastaan paljoa järkeä, sillä mikään ei estä Vermeiliä tutkimasta tautia yksin tai käyttämästä voimakeinoja omien muuriensa sisällä, eikä taustalla vaikuta olevan edes minkäänlaista salakavalaa vallankaappaus- tai laajentumishalua. Ehkä valtionjohto on sitten vain epäpätevä. Myöhemmin osaksi tarinaa liittyy myös pari merentakaista sivilisaatiota lisää.

Azurialla ja Vermeilillä on kuitenkin jotain yhteistä: kummallakin valtakunnalla on hallussaan legendaarisen voimakkaaksi kuvailtu Skyscale Rathalos -kaksonen. Vaikka molemmat lentoliskot syntyivät Azurian puolella, päätyi toinen niistä aikoinaan rajojen yli Azurian ex-kuningatarpuolison kanssa. Rathalos on siis jo kolmatta kertaa peräkkäin Stories-pelin keskiössä oleva hirviö, joka on pakko pitää mukana korkeintaan kuuden taistelevan monsterin tiimissä. Pieni jatkuvuus ei ole pahitteeksi ja sitä on nähtävillä muuallakin, mutta lentäviä otuksia ja erivärisiä Rathalos-variantteja on olemassa muitakin. Ensimmäistä Storiesiaan pelaavaa rajoitus tuskin haittaa, eikä aiempien osien tapahtumista tarvitse muutenkaan tietää mitään.

Uutta on kuitenkin se, että Rathalos on heti alusta alkaen täysin lentokykyinen, joten jo ensimmäisellä alueella on runsaasti korkeuseroja ja muutama saari, joiden luokse voi lentää. Uinti- ja kiipelykykyinen monsterikin ovat todennäköisesti hallussa jo ensimmäisen pelitunnin päätteeksi. Ainoastaan kaivautumistaitoa pantataan hieman pidemmälle, näkymättömyysvoima ei taas ole pakollinen missään vaiheessa. Edelliseen osaan verrattuna liikkuminen on hieman vapaampaa, koska veteen ja kielekkeiden päälle voi hypätä mistä kulmasta tahansa, eikä ainoastaan määrätyiltä paikoilta. Muuten maailma on lähinnä kasvanut kokoa, joten kartan pikamatkustusominaisuudelle tulee käyttöä. Lataustaukoja voisi venyttää siirtymien välillä noin sekunnin verran, koska pelihahmo ja terävämmät tekstuurit ponnahtavat ruudulle välillä hassunnäköisesti jälkijunassa.

Uusia monstereita värvätään edelleen omaan talliin keräämällä talteen munia, joita löytyy ainoastaan kivimöykyillä merkatuista pienistä luolista. Saman hirviön munia kannattaa haalia varastoon vähintään muutama kappale, sillä otusten taisteluominaisuuksiin ja liikkeisiin vaikuttava geenilotto on jälleen mukana. Tiivistettynä jokaisella hirviöllä on yksilöllinen 3×3-ruudukko, jossa on aluksi paikallaan muutama perusliike, sekä pari kokemusta keräämällä avattavaa voimakkaampaa tai useampaan viholliseen vaikuttavaa iskua tai muuta parantavaa ominaisuutta.

Geenipalloja on mahdollista siirrellä jo varhaisessa vaiheessa miltä tahansa hirviöltä toiselle, ja tämä selitetään kädestä pitäen lyhyellä diaesityksellä. Tarvitsetko Plesiothille lisää resistanssia sähköä vastaan tai nopeustyypin iskuja monipuolistamaan liikevalikoimaa? Se onnistuu vaikkapa Tobi-Kadachin geeneillä. Jos ruudukossa on peräkkäin kolme saman elementin tai hyökkäysluokan palloa, saa monsteri vielä viisi prosenttia lisää voimaa kategoriaan. Koska geenimanipuloidut luonnonoikut voivat hoitaa taisteluissa useita eri rooleja, voi kuuden kuuden monsterin tiimistä jättää pari paikkaa avoimeksi nopeasti ykköstasolta nouseville uusille värväyksille.

Geenibingon pelaaminen on täysin vapaaehtoista ainakin sinnikkääseen loppupomoon asti, jota vastaan nöyrryin käyttämään pelin suosittelemia elementtikiviä, koska lisätasojen grindaaminen ei enää 40 tunnin jälkeen innostanut. Myöhemmin kuvaan astuu myös ylimääräisten hirviöiden vapauttaminen luontoon, mikä nostaa ekosysteemin arvosanaa ja parantaa mahdollisuuksia saada munista erivärisiä supermonstereita. Tämä on yllättävän koukuttavaa puuhaa myös siitä syystä, että pelaaja näkee konkreettisesti metsänhoitajana tekemänsä työn jäljen: aluksi kullakin alueella laiduntaa vain viittä eri hirviölajia, mutta omalla aktiivisuudella määrä kasvaa kaksinkertaiseksi. Aavikolla viihtyvän lajin tuominen jäätikölle ei ole myöskään kiellettyä.

Stories 3 on jonkin verran edeltäjiään haastavampi peli, mutta lähinnä siksi, koska tavallista voimakkaampia köriläitä tulee vastaan heti, kun suunnitellulta reitiltä eksyy vähän syrjemmälle. Tämä avaa toisaalta mahdollisuuden hankkia vahvoja liittolaisia ja hyviä varusteita jo aikaisessa vaiheessa, kunhan strategia on kunnossa. Itse väsytin esimerkiksi kakkosympäristön Deviljhoa pitkään kertakäyttöisillä ansoilla, mutta sain uroteosta melkein pelin loppuun asti kantaneen nahka-asun ja miekan. Muutama vihollinen on tosin niin kovatasoinen, ettei niiden kimppuun kannata käydä ennen lopputekstien rullaamista. Mikäli pelaajan ja vastustajan välinen tasoero on taas huima, voi matsin pikakelata yhdellä painalluksella, mutta tällöin hirviö nilkuttaa munia sisältävän kotiluolansa luokse harvemmin.

Pelimekaanisesti vuoropohjaisissa taisteluissa ei ole juuri mitään uutta verrattuna edellisosaan. Suurin osa taisteluista käydään kahdella hirviöllä ja kahdella ihmisellä, mutta pelaaja saa valita vain oman hahmonsa ja monsterikumppaninsa seuraavan liikkeen kivi-paperi-sakset-logiikkaa noudattavista värikoodatuista iskuista tai värittömistä erikoiskyvyistä, joita tietyt viholliset vaikuttavat käyttävän aiempaa useammin. Jos vastustajan seuraavan liikkeen värin arvaaminen tuntuu vaikealta, kannattaa vilkaista tekoälytoverin suunnitelmia, jotka osuvat oikeaan useammin kuin joka toinen kerta. Tekoäly tarvitsee kolmen elämän menettämisen jälkeen kahden vuoron huilitauon, mutta jos pelaajan edustama laita kuolee yhtä useasti, on ottelu ohi heti.

Yhteenveto

Stories 3 on toistaiseksi monipuolisin ja kiinnostavin Monster Hunter -sivupeli, vaikka se kehittyykin vain vähän kerronnallisesti ja sisällöllisesti Switchille julkaistusta kakkososasta. Pelattava päähenkilö on oppinut puhumaan itse, ja mukana hengaavien kavereiden sivutehtävissä lasketaan leikkiä muun muassa Final Fantasyjen chocobo-ratsastuskilpailujen kustannuksella. Switch 2 selviytyy kohtalaisesti isokokoisemmista ympäristöistä, mutta kauempana lentävien hirviöiden animaatiot ja tekstuurit ovat aika pelkistettyjä. Eniten visuaalista panostusta on nähtävillä viimeisen alueen välivideoissa.

Hyvää:
– Hyvä valikoima monstereita
– Selkeät ja lyhyet tutoriaalit
– Tasapainoinen vaikeusaste

Huonoa:
– Vähän uutta edellisosaan verrattuna
– Vaihteleva tekninen suorituskyky