Arvostelussa Minit
Ajaton klassikko vai minuuteissa unohdettu?
Pelien tikittävät aikarajat tuntuvat nykyään muinaisjäänteiltä arcadepeleistä, minkä johdosta monet kehittäjät ovatkin hylänneet mekaniikan kokonaan. Minit sen sijaan on aivan toista maata, sillä se antaa kokonaan uuden merkityksen aikarajoille sekä hyödyntää niitä luodakseen omaperäisen kokemuksen. Nyt tämä minimalistinen minuuttipeli on saapunut myös Nintendo Switchille, joten seikkailupelien ystävien on syytä ottaa aikaraudat esiin.
Minit on hyvin Zelda-henkinen seikkailupeli, joka on rakennettu tiukkojen sekuntirajoitusten ympärille. Pelin maailma on kirottu, minkä johdosta jokainen päivä kestää vain yhden minuutin verran. Kun tasan kuusikymmentä sekuntia on kulunut, pelaajan ohjastama otus kuolee ja palaa suoraan kotiinsa uuden alun merkeissä. Kaikki edistyminen kuitenkin säilyy, joten tilanne ei ole aivan toivoton. Pelaajan vastuulle jää kirouksen päättäminen, mikä ei ironisesti onnistu ihan minuutissa.
Minitin maailma on avoin, mutta pelaaja ei pääse liikkumaan vapaasti ilman tiettyjä tavaroita. Pimeän luolan tutkiminen ei onnistu ilman taskulamppua, eikä ruohon leikkaaminen tai vihollisten kaataminen luonnistu ilman miekkaa. Erilaisia kerättäviä esineitä on kiitettävä määrä, ja niitä avautuu käyttöön tasaiseen tahtiin seikkailun edetessä. Esineitä tarvitaan myös nopeiden pulmien ratkaisuun. Kastelukannulla voi esimerkiksi sammuttaa tulipaloja mutta toisaalta myös juottaa janoista kansalaista. Mikäli johonkin pulmaan jää jumiin, voi minuutin onneksi päättää myös etukäteen, jolloin pulmaa voi yrittää nopeasti uudelleen. On toisaalta myös lohduttavaa tietää, että pitkänkin taipaleen jälkeen kuoleminen johtaa enintään minuutin menetykseen.
Vaikka maailma ei vedä koossaan vertoja Nintendon vihreänuttuisten haltiapoikien lääneille, ei sen läpi vipeltäminen onnistu aivan minuutissa. Ympäri tienoota on onneksi ripoteltu useita paikkoja, joihin voi asettua taloksi. Minuutin täytyttyä paluu tapahtuu viimeisimpään tukikohtaan, joten maailma avautuu kokonaisuudessaan vasta useamman nukkumapaikan löydyttyä. Salaisuuksia on ripoteltu kaikkialle piilotettujen kolikoiden sekä mustekalan kadottamien lonkeroiden muodossa, joten ympäristöjen tutkiminen kannattaa. Tietyt etenemisen kannalta välttämättömät pulmat saattavat tuntua paikoitellen hieman epäselviltä, mutta riittävällä perusteellisuudella ja kokeilulla ne kyllä ratkeavat. Olisin toivonut peliin enemmän pomotaisteluita, sillä loppuvastuksen ja parin pienehkön taistelun ohella toimintaosuudet jäävät varsin vähäisiksi.
Kuten jo monitulkintaisesta nimestä voi päätellä, Minit ei ole kovin laaja seikkailu. Pelin voi läpäistä helposti alle kahdessa tunnissa, eivätkä ylimääräiset kerättävät laajenna kokemusta kovin paljoa pidemmäksi. Ensimmäisen läpipeluun jälkeen tosin avautuu myös New Game+ ‑pelitila, joka tarjoaa tiukemman aikarajan ohella myös jonkin verran muita muutoksia ensimmäiseen kertaan nähden. Nopeatempoinen ja sykleihin perustuva pelattavuus tekee Minitistä loistavan myös speedrunnaukseen, mutta tällöin on pakko pitäytyä pelaajien itse ylläpitämissä tuloslistoissa sellaisen puuttuessa pelistä itsestään.
Ulkoisesti Minitin mustavalkoinen ja minimalistinen pikseligrafiikka erottuu edukseen kookkaita pikseleitä pursuavien indiepelien alati kasvavasta joukosta. Hahmot, esineet sekä esteet erottuvat selvästi mustaa taustaa vasten, minkä lisäksi ulkoasun yksinkertaisuus ja sen asettamat rajoitteet antavat pelille omaa viehätysvoimaansa. Suomalaisen Jukio Kallion tuottama musiikkiraita puolestaan uhkuu retroseikkailun tuntua, vaikka kuunneltavaa onkin melko vähän jopa pelin pituuteen nähden. Tekniseltä toteutukseltaan Switch-versio on pääsääntöisesti ongelmaton, mutta kohtasin pariin otteeseen pienen bugin, joka estää musiikkia toistumasta ennen uudelleenkäynnistystä.
Yhteenveto
Minit on harvinaislaatuinen peli, sillä useimmissa kellon vilkuilu lähinnä hermostuttaa. Minit ottaa aikamekaniikasta kuitenkin kaiken irti, jolloin lopputulos on todella omaperäinen ja koukuttava. Kun jokainen päivä kestää vain minuutin verran, peliin on helppo tarttua pieneksi hetkeksi salaisuuksien etsimistä tai tarinassa etenemistä varten. Yhdessäkin minuutissa ehtii tehdä yllättävän paljon, mutta Minitin kaltaista peliä pelaisi mielellään hieman pidempäänkin. Etenkin Zelda-pelien ystäville Minit on genrensä parhaimmistoa, jos lyhyt kesto ja lähes äärimmäisyyksiin yksinkertaistettu ulkoasu eivät häiritse.
Hyvää:
– Hyvin toteutettu aikarajasysteemi
– Paljon salaisuuksia löydettäväksi
– Omaperäinen ulkoasu sekä laadukas musiikki
Huonoa:
– Lyhyt
Jokainen minuutti merkitsee.
Kiitokset Devolver Digitalille arvostelukappaleesta.
Minit
Alusta: Switch, (PC, PS4, Xbox One)
Ilmestynyt: 9.8.2018 (Switch)
Kehittäjä: Jan Willem Nijman, Kitty Calis, Jukio Kallio, Dominik Johann
Julkaisija: Devolver Digital