Arvostelussa Hunter’s Legacy: Purrfect Edition

Kissanminttua vai karvapalloja?

En ole kissa- tai ylipäätänsä lemmikki-ihminen, mutta kun vastaan tuli kissalla pelattava metroidvania, oli tapaus liian kiinnostava sivuutettavaksi. Avoimia 2D-seikkailuja pursuaa nykyään joka tuutista, joten joukosta erottuminen on helpommin sanottu kuin tehty. Eläinteema ja meksikolainen kehittäjä on paperilla eksoottinen yhdistelmä, mutta lopullisessa pelimuodossaan Hunter’s Legacy ei herätä suuria tunteita.

Hunter’s Legacyssa seurataan Ikki-nimisen kissan ja hänen kotikansansa tarinaa. Kun kissojen kansoittama Iripurin kuningaskunta odottaa legendaarista metsästäjää suojakseen, ”liiton hampaana” tunnettu muinainen artefakti ryöstetään. Hammas voi olla väärissä käsissä vaarallinen, joten Ikkin on lähdettävä varkaan perään ja pelastettava Iripur pimeän Morodirin valtakunnan uhalta. Lyhyiden tarinapätkien lisäksi seikkailun edetessä vastaan tulee monia monumentteja, joiden kautta maailman historiaa hieman avataan. Maailmaa on selvästi yritetty rakentaa omanlaisekseen, mutta itse juoni on melko perinteinen ja ennalta-arvattava kertomus valitusta sankarista, jonka vastuulle jää kansansa pelastaminen.

Ikkin liikevalikoima on aluksi melko rajallinen, mutta hän pystyy hyppimisen ja juoksentelun lisäksi sivaltamaan miekoillaan sekä kierimään vaarojen ohi. Pian alun jälkeen katti saa kuitenkin käyttöönsä myös jousen, jonka avulla on mahdollista osua kauempana kyttääviin vihollisiin tai esimerkiksi ovia avaaviin nappuloihin. Metroidvanioille tyypillisesti hahmo saa reissun varrella monia uusia kykyjä, kuten kyvyn syöksyä ilmassa eteenpäin tai ohjata uskollista lintua pienimpienkin kolojen läpi. Kultaa ja arkuista löytyviä malminpalasia vastaan voi lisäksi parannella niin miekkaa, jousipyssyä kuin elämapalkkiakin. Hahmonkehityksen puolesta Hunter’s Legacy onkin oikein onnistunut, sillä uudet kyvyt pääsevät hyötykäyttöön niin alueiden tutkimisessa kuin tusinavihollisten kaatamisessakin.

Toiminnaltaan Hunter’s Legacy jättää ristiriitaisen kuvan. Peli on selvästi suunniteltu hyvin toimintapainotteiseksi, mutta harmillisen usein taistelut ovat vain napin hakkaamista. Osa pomotaisteluista tarjoaa mahdollisuuden kevyeen strategiseen pähkäilyyn, mutta lähes kaikki mörököllit noudattavat melko yksinkertaista liikekaavaa. Vasta pelin viimeinen vastustaja tuntui oikeasti haastavalta, joten kokonaisuutena pomot jättivät hieman kylmäksi. Ikki oppii useimpien taistojen päätteeksi uuden kyvyn, mutta näitä kykyjä tulee käytettyä lähinnä uusien alueiden avaamiseksi eikä kovin usein myöhemmissä pomotaistoissa.

Iripur on maailmana hyvin selkeä mutta suunnittelultaan keskinkertainen. Maailmaa voisi kuvailla hyvin kulmikkaaksi, sillä kaltevia pintoja ei ole juuri näkyvissä alueiden koostuessa ruudukkoon asetelluista palikoista. Lisäksi paikoissa on harmillisen vähän yksilöllisiä maisemia, joten tietyn alueen sisällä paikat näyttävät ja tuntuvat hyvin samankaltaisilta. Ikki saa käyttöönsä kartan, mutta se on informatiivisuudeltaan samaa tasoa perunan kanssa, sillä se näyttää vain alueiden väliset yhteydet eikä lainkaan tietyn alueen sisäistä rakennetta. Toisaalta suunta on lähes aina selvillä, joten eksymään matkalla ei juuri pääse. Pikamatkustuksen mahdollistavat portaalit myös varmistavat, ettei samoja polkuja tarvitse kulkea yhä uudelleen. Tasohyppelyä Hunter’s Legacyssa riittää, joten matkanteko on pääsääntöisesti kuitenkin mielekästä suoraviivaisuudesta huolimatta.

Hunter’s Legacya voi kuvailla monella tavalla, mutta kauniiksi en sitä kutsuisi. On arvostettavaa, että kehittäjät ovat yrittäneet luoda sarjakuvamaisen olemuksen pelille, mutta paikoittain ihan tyylikkäistä taustoistaan huolimatta alueet eivät miellytä silmiäni etenkään niiden hyvin laatikkomaisen olemuksen johdosta. Muille hahmoille puhuttaessa tai muistomerkkejä tutkiessa kamera zoomaa selvästi lähemmäs, ja mielenkiintoisesti peli on silloin ulkoasunsa puolesta parhaimmillaan. Kameran pääsääntöisesti kaukainen etäisyys toiminnasta paljastaa kuitenkin runsaasti kierrätetyt tekstuurit, piilottaa kaikki yksityiskohdat ja tekee pelistä muutenkin melko rosoisen näköisen.

Suorituskyvyltään Hunter’s Legacy pysyy onneksi pääsääntöisesti aisoissa, mutta pientä nykimistä esiintyy välillä. Audiovisuaaliselta puoleltaan metsästäjä jättää perinnökseen lähinnä musiikkiraidan, joka sisältää niin tunnelmaa kohottavia kuin tarttuviakin kappaleita. Hieman kokemuksen puutteita paikkaa se, että Hunter’s Legacy ei ole hinnalla pilattu sisällön määrään nähden. Pelistä saa nimittäin helposti irti ainakin viidestä kymmeneen tuntia, ja mukaan on pakattu myös tarinan jälkeen avautuva haastavampi Hunter Mode ‑tila.

Yhteenveto

Hunter’s Legacy jättää hyvin ristiriitaisen kuvan. Toisaalta pelissä ei ole mitään kriittisesti pielessä, mutta toisaalta se taas ei tunnu tekevän mitään erityisen hyvin. Lopputuloksena on hyvin geneerinen metroidvania, joka tarjoaa parhaimmillaan ihan mukavaa tutkimusmatkailua ja pahimmillaan tylsää taistelua vihollisten riivaamien alueiden yli. Hieman elävämmällä ja enemmän vaivaa nähdyllä kenttäsuunnittelulla sekä monipuolisemmilla pomovastuksilla Hunter’s Legacy voisi olla kelvollinen seikkailu, mutta nyt kissanpäivistä jäi vain karvas maku suuhun.

Hyvää:
– Pääsääntöisesti mielekästä tasohyppelyä
– Hahmonkehitys toimii

Huonoa:
– Maailma ja sen suunnittelu
– Ulkoasu
– Pomotaistelut