Arvostelussa Mario Strikers: Battle League Football

Banaanipotku

Vaikka jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, ei maailman tunnetuin pelihahmo ole pukenut nappulakenkiä jalkaansa Marion ja Sonicin olympialaisten ulkopuolella kuin kahdesti. GameCuben ja Wiin Mario Strikersit ovat harvinaisen brutaaleja ja oikean elämän säännöistä vähät välittäviä jalkapallopelejä. Ehkä juuri siitä syystä ne ovat myös jonkinlaisia kulttisuosikkeja, jos yli miljoona kappaletta myynyttä peliä voi sellaiseksi kutsua. Putkimiehiä ja prinsessoja päästään lanaamaan päin sähköaitoja nyt myös Switchillä peräti kahdeksan pelaajan voimin saman television äärellä, mutta juuri muuta uutta ja jännittävää Mario Strikers: Battle League Footballissa ei ole.

Yksinpelinä Nintendon 4 vs. 4 -jalkapallo ei viihdytä normaalia futismatsia kauempaa. Erilaisia pelimuotoja on vain kourallinen, joissa kaikissa pelataan yksittäisiä jalkapallo-otteluita joko botteja tai muita pelaajia vastaan. Mariomainen huumori on läsnä joukkueiden introissa ja pelaajien tuuletuksissa, mutta välivideoilla höystettyyn tarinaan tai haastetilaan kehitysresurssit eivät ole venyneet. Pelin ilmaista First Strike -demoa taannoin pelanneille ainoa uusi pelimuoto on Strikers Cup, jossa vain pelataan otteluita putkeen mukamas vaihtelevia taktiikoita käyttäviä tekoälyjoukkueita vastaan. Pokaalien voittamisen jälkeen samoista turnauksista aukeaa vaikeampi vaihtoehto.

Verkkopelin puolella on mahdollista pelata yksin tai yhden kaverin kanssa satunnaisia matseja tai edustaa jalkapalloklubia, johon mahtuu 20 jäsentä. Klubin nimen, logon, paidan ja kentän puolikkaan voi valita itse, mutta kustomointivaihtoehdot ovat varsin rajallisia, eikä esimerkiksi valittua symbolia voi käännellä. Voitoilla noustaan divisioonalistalla ja kasvatetaan kaikille jäsenille jaettavaa palkintorahapottia. Battle Leaguen ensimmäisellä kaudella vastaani arvottiin monta kertaa kymmeniä voittoja enemmän keränneitä pelaajia, mutta listojen päivittyessä match makingin pitäisi muuttua ainakin teoriassa tarkemmaksi. Yhteysongelmiin pelit eivät keskeytyneet montaa kertaa.

Pelattavien hahmojen määrässä on otettu roimasti takapakkia edelliseen Strikersiin ja ylipäätänsä muihin Marion urheilupeleihin verrattuna. Kymmenen aloitushahmon kastiin on kelpuutettu vain Sienivaltakunnan isokenkäisimmät putkimiehistä Donkey Kongiin ja prinsessa Peachiin. Shy Guyt, Boo-kummitukset ja vasaveljesten kaltaiset veikeät suosikkihahmot istuvat tätä kirjoittaessa vielä katsomossa. Uusia kapteeneja ja stadioneita on tarkoitus esitellä ilmaiseksi tasaisin väliajoin, jotta pelaajilla olisi syitä palata taistelufutiksen pariin. Nintendo ei ole kuitenkaan hiiskunut päivitysaikatauluista tai tulevista pelaajista yhtään mitään, joten todennäköisesti uutta sisältöä tippuu peliin yhtä verkkaisesti kuin Switchin Mario Tenniksessä ja Golfissa. Näissä peleissä kuukausien mittaisiksi venyneet päivitystauot eivät tehneet hyvää moninpelipalvelimien aktiivisuudelle.

Hahmot poikkeavat ominaisuuksiltaan kiitettävästi toisistaan – Toad on nopein juoksemaan, Bowser taklaa lujaa ja Marion roolina on olla jälleen jokapaikanhöylä. Joukkueeseen mahtuu korkeintaan neljä pelaajaa plus tekoälyn kipparoima Boom Boom -maalivahti. Parhaalta taktiikalta vaikuttaa mahdollisimman erilaisten pelaajien valitseminen, koska yksikään hahmo ei noussut ylikorostetusti esille verkossakaan. Tästä lienee kiittäminen myös pelaajien kykyihin vaikuttavia kypäriä, hanskoja ja muita varusteita, joita voi ostaa peleistä voitetuilla kolikoilla. Raskaasti panssaroitu Toad jyrää Donkey Kongin ja Bowserinkin kumoon, mutta kärsii vastavuoroisesti huonommasta syöttöpelistä tai sementistä saappaissa.

Jokaisella hahmolla on myös oma animoitu Hyper Strike -potkunsa, jota voi käyttää poimimalla viheriöltä talteen hohtavan energiapallon. Luigin erikoispotkun synnyttämä tornado imaisee vastajoukkueen pelaajia sisäänsä ja Peachin potkaisema pallo luo sydänkuvion lentäessään kohti maalia, mutta erikoispotkut ovat keskenään silti hyvin tasapainossa, sillä pelillisesti lisäefekteillä ei ole paljoa merkitystä ja pallo lentää kuitenkin lopulta aina kohti maalia samalla tavalla. Onnistunut Hyper Strike lasketaan aina kahdeksi maaliksi, mutta liikkeen käyttäminen vaatii myös hieman taitoa. Verkot heiluvat automaattisesti, mikäli potkun käynnistävän latausruletin onnistuu pysäyttämään kahdesti siniselle sektorille, mutta jos potkua ei suorita avoimessa paikassa, pystyy vastapelaaja estämään hyökkäyksen taklaamalla. Latauksen epäonnistuessa maalivahdilla on helppo työ torjua potku muutaman sekunnin rämpytysminipelin jälkeen.

Maalivahdin kunto ei kuitenkaan riitä pitämään nollia taululla koko neljää minuuttia, mikäli tulitus on jatkuvaa. Lisäksi niin puolustuksen kuin hyökkäyspään riesana ovat Mario Kartista tutut kilpikonnankuoret ja muut esineet, joita voi käyttää tiukassa paikassa. Tappiolla oleva pelaaja saa käyttöönsä parempia aseita, joista etenkin lyhytaikaisen koskemattomuuden tuovat tähdet ovat avainasemassa takaa-ajotilanteissa.

Niin aseet kuin superpotkutkin saa pois päältä, mutta satunnaisia verkkopelaajia vastaan on käytettävä aina oletussääntöjä. Otteluita ei ole mahdollista pelata esimerkiksi pelkillä pommeilla tai ilman peliä pitkittäviä erikoispotkujen animaatioita, mutta eniten jäin kaipaamaan vaihtoehtoisia jatkoaikasääntöjä. Tasatilanteessa ottelu etenee aina kahden minuutin kerrasta poikki -jatkoajalle. Jos maaleja ei tule, on lopputuloksena aina tylsä tasapeli. Rangaistuspotkuja ei tunneta Mario Strikersin universumissa. Paitsiosääntöjä pieni häkkiareena ei tarvitse.

Ilman mariomaisia erikoissääntöjä pelit ratkaistaan harhautuksilla ja täydellisillä syötöillä. Välittömästi syötöstä potkaistu pallo saa ympärilleen sähköauran, joka tuo lisää tehoa hyökkäykseen. Pallolle voi halutessaan lisätä myös kierrettä, mutta tämä tehdään epäintuitiivisesti vasemmalla analogitatilla, jolla hoidetaan tietysti myös hahmon kontrolloiminen. Oikea ohjaussauva on pyhitetty vähemmän tärkeälle vaihtoehtoiselle väistötavalle. Tasapuolisuuden nimessä liike onnistuu myös yhdellä Joy-Conilla ravistamalla ohjainta.

Yhteenveto

Mario Strikers: Battle League Football voisi olla Switchin suosituin nettimoninpeli toisenlaisella sisältö- ja hinnoittelupolitiikalla, sillä pelimekaanikoiltaan se on oikein viihdyttävä arcade-futispeli. Kun ainoa kannustin pelaamisen jatkamiseen muutaman tunnin jälkeen on kolikoiden kerääminen futuristisia suojavarusteita eikä esimerkiksi hahmoja tai pelipaikkoja varten, jää 60 euroa maksavasta pelistä käteen päällimmäisenä pettymys. Harmi, sillä Rocket Leaguen kanssa kilpailevia jalkapallopelejä ei Switchillä oikein ole.

Hyvää:
– Kahdeksan hengen moninpeli
– Erittäin hauskaa pelattavaa pienissä erissä

Huonoa:
– Pieni hahmorosteri
– Ei tarinatilaa tai muita pitkäikäisempiä pelimuotoja