Arvostelussa Lunistice

Pikajuoksijan maraton

Retrohuuma on viimein kehittynyt pikseligrafiikasta siihen pisteeseen, kun indiekehittäjät alkavat houkutella milleniaaleja puoleensa alkukantaista 3D-grafiikkaa hyödyntävillä uusilla peleillä. Lunistice on saksalaisen A Grumpy Foxin lyhyt ja nopeatempoinen tasoloikka, joka tavoittelee ulkoisesti pääasiassa 90-luvun puolessa välissä ilmestyneen Sega Saturnin aikaista tunnelmaa. Lunisticelle ei löydy suoraa verrannollista yhdenkään klassisen konsolivalmistajan kuvastosta, mutta sitä voisi kuvailla kutakuinkin Nights Into Dreamsiltä näyttäväksi Segan ja PlayStationin maskottiloikintojen sekoitukseksi.

Peli on luonteeltaan hyvin yksinkertainen. Päävalikosta valitaan yksi seitsemästä maailmasta, joista jokainen sisältää tavallisesti kaksi pienempää kenttää. Pelaajahahmo asetetaan valitun kentän alkuun ja tavoitteena on päästä loppuun nopeasti ja kuolematta, samalla keräten talteen matkalta kaikki eteen ilmestyvät esineet. Kentissä tulee vastaan noin kolmea erilaista vihollistyyppiä, jotka kaikki kuolevat yhdestä pyörähdysmäjäytyksen osumasta, joten menoa ei hidasta juuri mikään. Sisällöllisesti peli ei oikeastaan muutu alun jälkeen, koska uusia vihollisia ei synny ja pomotaisteluita ei ole. Vaikeustaso sentään nousee.

Kaikki pelimoottoriin liittyvät asiat ovat kunnossa. Vauhti ei ole aivan Sonicin tasoa mutta kuitenkin riittävän hurjaa, audiovisuaaliset efektit ovat tyydyttäviä ja etenkin tuplahyppiminen kovassa vauhdissa on hauskaa. Hana-niminen pelihahmo on kuitenkin erittäin herkkä liikkeissään. Eritoten alkupuolella pelaajalta odotetaan kontrollien opettelua, sillä pelkästään täydellisesti eteenpäin juokseminen on haastavaa, kun liikerataa ei ole rajoitettu millään tavalla, vaan Hana juoksee 360-asteisesti suoraan sinne, minne tatti osoittaa. Kun ohjaus alkaa olla parin tunnin opettelun jälkeen hallussa, lähestyy seikkailu harmittavasti jo kohti loppua.

Yliherkät kontrollit eivät auta silloin, kun kentät vaativat täydellisyyttä. Esimerkiksi yksi kuolema estää täydellisen S-arvosanan ansaitsemisen. Koska kentät ovat joskus jopa 10 minuutin mittaisia, on erittäin turhauttavaa kuolla vaikkapa viimeisten esteiden kohdalla ja joutua aloittamaan alusta, sillä välietapilta jatkaminen ei auta keräämään lisäpisteitä. Koska tein paineen alla paljon typeriä virheitä etenkin pitkien kenttien loppuosuuksilla, kertyi pelikellooni ainakin tuplamäärä tunteja samojen tehtävien uudelleen hinkkaamisesta johtuen. Kenttien jakaminen lyhyempiin haasteisiin olisi tehnyt virheettömien suoritusten metsästämisestä miellyttävämpää, ja peli näyttäisi nykyistä laajemmalta kokonaisuudelta. Myös speedrun-kokemuksena lyhyemmät kentät kannustavat yleisellä tasolla yrittämään enemmän, sillä esimerkiksi 30 sekunnin ennätyksestä jaksaa viilata sekunteja pidempään kuin yli viiden minuutin maratoneista.

Ruudunpäivitys pysyy 60 kuvassa sekunnissa melkein kaikissa tasoissa, mutta visuaalinen tyyli on aivan liian levoton näin suorituskeskeiseen ja pelkistettyyn toteutukseen pyrkivälle pelille. Joskus eri värejä on ruudulla yhtäaikaisesti liikaa, jolloin on erittäin hankalaa saada tolkkua siitä, mitä oikein tapahtuu. Pahimmillaan tämä johtaa kerättävien esineiden virkaa toimittavien Orizuru-paperikurkien missaamiseen, mikä vaikuttaa myös kentän loppuarvosanaan. Esimerkiksi punainen origami sulautuu yllättävän hyvin samansävyiseen siltaan liikkeessä. Koska Lunistice yrittää selkeästi pitää tempon korkealla, ei jatkuva pysähtelykään origameja varten ainakaan paranna pelikokemusta.

Raiteita pitkin grindatessa peli vaatii katsomaan samanaikaisesti ruudun keskellä olevaa tasapainomittaria ja ruudun reunoja seuraavan hypyn ajoittamista ajatellen, ja kameraa täytyisi vielä pystyä ohjaamaan manuaalisesti oikeaan suuntaan, kun rata kääntyy välillä vähän minne sattuu.

Yhteenveto

Lunistice huokuu persoonallisuutta, mutta tällä kertaa ihan kaikkea ei ole mietitty aivan loppuun asti. Vaikka Lunistice paraneekin nopeuspelinä pelatessa, en usko useimpien pelaajien valitettavasti pääsevän tarpeeksi korkealle tasolle, ennen kuin kokemus on jo ehtinyt loppua. Puutteistaan huolimatta on silti vaikea olla suosittelematta Lunisticea retroestetiikasta kiinnostuville, kun sen saa hankittua vain viiden euron hintaan eShopista. Kuinka paljon näin edullista peliä voi oikeasti edes kritisoida? Suosittelen kuitenkin ensimmäisellä läpipeluulla unohtamaan S-sijoitukset, vaikka näin lopputekstit ilmestyisivätkin ruudulle jo tunnin pelaamisen jälkeen. Paremmat pisteet voi aina hankkia myöhemminkin bonushahmoilla vasta sen jälkeen, kun peliin on ensin tykästynyt…

Hyvää:
– Edullinen hinta
– Nopeatempoinen ja helppo ymmärtää
– Viehättävä Saturn-estetiikka

Huonoa:
– Täydellisyyttä hakevat S-sijoitukset tuovat pelin huonoimmat puolet esille
– Liian pitkiä kenttiä speedrun-pelille