Arvostelussa Luigi’s Mansion 3

Paratiisihotelli

GameCuben julkaisupeleihin lukeutunut Luigi’s Mansion on kulkenut pitkän matkan pelisarjana. Kohta jo kahdenkymmenen vuoden kunnioitettavaan ikään päässyt sarja piti ensin yli kymmenen vuoden ajan hiljaiseloa, siirtyi välissä kanadalaisyhtiö Next Level Gamesin työlinjastolle ja siinä samalla myös käsikonsoleille, esitteli itsensä uudelleen isolle yleisölle ensimmäisen osan uusioversiolla ja lopulta palasi myös kotikonsoleille sarjan kolmannen osan myötä. Matka on ollut melkoinen, mutta kannattiko imurointipelin kolmatta osaa odottaa? Onko Luigi’s Mansion 3 purku-uhan alla oleva ränsistynyt kartano, vai kenties Hovimäen suvun luksuslukaali?

Mario-universumiin sijoittuvan pelin juoni on mahdollista tiivistää yhteen kappaleeseen. Luigi’s Mansion 3:ssa Luigi tuttuine ystävineen on saanut kutsun viettämään luksuslomaa hienoon hotelliin. Ensimmäisenä yönä alkaa kuitenkin tapahtumaan kummia, ja matkaseuralaiset Mario, Peach sekä pari Toadia vangitaan tauluihin itse King Boon toimesta. Luigi ja 3DS:n kakkososassa esitelty Polterpup joutuvat siis jälleen kahelin professori E. Gaddin ”suosiollisella” avustuksella haamujahtiin. Juonenkäänteitä ja yllättäviä dramaturgisia elementtejä on luvassa jälleen yhtä paljon kuin ekaluokkalaisen ainekirjoituksessa, mutta tuskin kukaan odottikaan mitään tarinankerronnan ja käsikirjoituksen huipputykitystä.

Pelin perusmekaniikat ovat tuttuja kaikille, jotka ovat tutustuneet aiempiin sarjan peleihin. Hotellissa ratkotaan pulmia, joissa nojataan vahvasti ympäristön tutkimiseen ja fysiikkamoottorin kikkojen hyödyntämiseen. Vihernutun kuuluisa imuri on jälleen ongelmanratkonnan A sekä O, ja sillä hoituu myös taistelumekaniikan virkaa ajava kummitusten ja muiden mönkiäisten imurointi. Kummitusten kanssa käydään edelleen sitä tuttua analogitatin vetkuttelua, mitä nähtiin jo ensimmäisessä osassakin, mutta kamppailua helpottamaan on tuotu uusi imuroitaessa suoritettava mäjäytysliike. Kyseinen manööveri syö haamujen elinvoimasta leijonanosan sekä tekee vahinkoa myös ympäristölle ja alle jääville vihollisille. Uudistus on pieni, mutta sitäkin mukavampi, sillä se piristää ja nopeuttaa muuten pelistä toiseen muuttumattomana pysynyttä taistelua.

Poltergust-imuriin on lisätty myös Super Smash Bros. Ultimatessa ensiesiintymisensä tehnyt imukupin ja narun yhdistelmä, jolla Luigi saa vedettyä kovemmalla voimalla asioita auki tai kohti itseään. Myös molempia olkanäppäimiä painamalla tehtävä outo lähiympäristöjä ravisutteleva loikka on pelaajan käytettävissä. Mitään tasohyppelyn suuntaan vietyä liikkumista on kuitenkin turha odottaa, vaan hyppy tarjoaa lähinnä uuden lähestymistavan taisteluihin. Myös taskulamppu kuuluu Luigin perustyökaluihin.

Laaja vihollisgalleria tekee taisteluista kiinnostavia. Kummitukset ovat edelleen pääosissa erilaisine variaatioineen ja varustuksineen, ja mukana on edelleen myös eläinkunnan edustajia lepakoista hämähäkkeihin. Myös riivatut irtaimistot tulevat mukaan pelin viholliskaartiin, ja nämä tilpehöörit kaatuvat nimenomaan Luigin uusia kikkoja käyttäen. Pelin hauskat ja kekseliäät pomotaistot ovat edelleen se haamujahdin isoin suola, ja etenkin pelin keskivaiheilla pyydystettävä elokuvaohjaajahaamu tarjoaa yhden sarjan unohtumattomimmista pomotaisteluista. Pomotaisteluissa pelaaja kohtaa myös pelin suurimmat vaikeuspiikit. Nintendo-peleille tyypillisesti haastekäyrä ei kuitenkaan missään vaiheessa kohoa liian jyrkäksi, mutta kolmonen on selvästi sarjan tähänastisesti haastavin tapaus.

Isoin pelin uudistuksista on kuitenkin vihreäasuisen sankarimme vieläkin vihreämpi apulainen Gooigi. 3DS:n Luigi’s Mansionissa ensiesiintymisensä tehnyt limaköntti on tällä kertaa aiempaa suuremmassa roolissa, ja haluttaessa jopa toisen ihmispelaajan ohjattavissa. Gooigi pääsee viinikumimaisen olemuksensa vuoksi paikkoihin, jonne Luigilla ei ole minkäänlaista asiaa, ja hyytelöinen kumppani tarjoaa myös ylimääräisen vipuvarren enemmän fyysistä voimankäyttöä vaativiin aivopähkinöihin. Gooigia hyödyntävät pulmat lisäävät peliin aivan uuden ulottuvuuden, sillä nyt joutuu kiinnittämään huomiota esimerkiksi liman huuhtoviin vesivirtoihin. Lennosta yhdellä Joy-Con-parilla käynnistyvä kaksinpeli on erinomainen lisä.

Kestoa Luigi’s Mansion 3:lla on sellaiset 10–15 tuntia, ja jokaisen nurkan nuohoajat saavat pelikellon varmasti alkamaan kakkosella. Hupi ei kuitenkaan ole ohi vielä siinäkään vaiheessa, ja tästä kiitos kuuluu pelin moninpelille. Jo Luigi’s Mansion 2:n moninpeli oli 3DS:llä yllättävän hauskaa puuhaa, ja kolmososa vain parantaa tästä. Luvassa on jälleen kerran verkon välityksellä tapahtuvaa yhteistyöpohjaista haamujahtia tai vaihtoehtoisesti rahankeruuta, mutta myös kilpailullisempia elementtejä on mukana. Offlinen puolella tarjonta on minipelipainotteista ja erittäin toimivaa pikkuhupailua yksinpeliseikkailun lomassa, maksimissaan kahdeksan pelaajan voimin. Moninpelitiloihin aiotaan myös lisätä uusia tehtäviä myöhemmin.

Luigi’s Mansion 3:n audiovisuaalista antia on kehuttu monissa ennakoissa jopa Switchin parhaimmistoon kuuluvaksi. Hehkutuksissa on todellakin perää, sillä etenkin isolla ruudulla Luigin kolmas kartanoseikkailu on ällistyttävän kaunis kokemus. Luigi ilmeilee eläväisessä valaistuksessa kuin Jim Carrey parhaimpina päivinään, ja lähes kaikki, mitä ruudulla näkyy, on jollain tavalla liikuteltavissa ja kosketeltavissa. Pientä tutinaa pidetään yllä jälleen jousivoittoisen jännitysmusiikin voimin, mutta mukana on myös erikoisempia helmiä, kuten vaikkapa E. Gaddin digikaupan tunnusteema. Ruudunpäivitys on lukittu 30 kuvaan sekunnissa, ja myös käsikonsolitilassa peli näyttää ja kuulostaa yhtä lailla erittäin hienolta. Myös Switchin valitettavan unohdettu HD Rumble ‑ominaisuus on tässä pelissä varsin kekseliäässä käytössä, sillä erikokoiset imettävät objektit tärisyttävät ohjainta eri tavoin. Pientä lokaa voi kuitenkin teknisellä puolella heittää pelin kontrollien suuntaan. Jopa sarjan veteraaneilla on edessään pientä hakemista pelin kontrollien kanssa, kun uudet liikkeet eivät iskostu välittömästi selkärankaan, eikä oletuksena päällä oleva gyrotähtäys ihan aina tottele niin kuin toivoisi.

Yhteenveto

Next Level Gamesin uutukainen yhdistelee loistavalla tavalla aiempien Luigi’s Mansion ‑pelien parhaita puolia, ja lopputulos on erittäin toimiva sekoitus. Luigi’s Mansion 3 tarjoaa nautinnollista pelattavaa niin sarjan veteraaneille kuin nuorille noviiseillekin, heittäen pelaajan eteen uusia yllätyksiä jokaisessa hotellin kerroksessa. Hieman normaalia enemmän totuttelua vaativat kontrollit ja hitusen liian lineaarinen etenemistapa tuovat peliin miinusta lähinnä subjektiivisella tasolla, joten jokainen tehkööt itse päätöksen siitä, paljonko ne painavat lopullisessa pelikokemuksessa. Luigi’s Mansion 3 on yksi vuoden parhaita Switch-pelejä, ja ehdottomasti sarjan paras peli.

Hyvää:
– Grafiikka ja äänet ovat parasta A-luokkaa
– Haastekäyrä nousee juuri niin kuin pitääkin
– Kekseliäät pulmat
– Moninpeli

Huonoa:
– Aluksi sekavat kontrollit