Arvostelussa Liberated

Vallan kahleissa

Nimettömän amerikkalaisosavaltion autoritäärinen johto on ottanut kovat turvallisuustoimet käyttöön 2024 tapahtuneen sairaalaräjähdyksen vuoksi. Isoveli on läsnä kaikkialla valvontakameroilla ja poliisidroneilla, nettikeskusteluja sensuroidaan ja kansalaisilla on muun muassa selfieiden määrän huomioiva sosiaalinen pisteytysjärjestelmä. Hyökkäyksestä syytetään hallintoa vastaan taistelevaa Liberated-kapinallisjoukkoa, joka esiintyy julkisesti oikean maailman Anonymous-ryhmittymältä lainatuissa maskeissa. Liberated tekee kiusaa ensisijaisesti tietovuodoilla ja palvelunestohyökkäyksillä, mutta sillä on myös oma aseellinen siipensä. Pelissä seurataan elämää valvontayhteiskunnassa niin kapinallisten kuin poliisivoimienkin näkökulmasta.

Vaikka olenkin synkkien tulevaisuudenkuvien suuri ystävä, kiinnostuin Liberatedista ensisijaisesti sen ulkoasun vuoksi. Liberatedin tarina on jaettu neljään virtuaaliseen sarjakuva-albumiin, joiden ruutujen sisällä tapahtuvat myös pelattavat toimintakohtaukset. Peli on täysin mustavalkoinen, lukuun ottamatta lehtien kansia ja ruudun hetkellistä värjäytymistä punaiseksi pelaajan ottaessa osumaa luodeista. Sarjakuva ei ole pelkkä staattinen PDF-tiedosto, sillä esimerkiksi poliisiautot ja muut liikkuvat objektit on animoitu. Tekstit puhekuplien sisällä voivat päivittyä, joten yhdelle ruudulle mahtuu enemmän dialogia kuin fyysisen lehden koko sivulle, eikä näytön tarvitse liikkua hurjaa vauhtia aukeamalta toiselle.

Sarjakuvalla on myös oma äänimaailmansa, joka on tosin hieman keskeneräinen. Ääniefektit erityisesti sireenien ja laukausten kohdalla lisäävät immersiota, mutta taustalla pörisevä ambienttibiitti ei herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Ääninäyttelyn on luvattu saapuvan peliin päivityksellä. Tarinassa esiintyy muutamia puusta veistettyjä hahmomalleja, joita on vaikea erottaa toisistaan, joten puheäänistä voi olla runsaasti hyötyä. Kaikista kiehtovin kerronnallinen elementti on uuden albumin alkaminen keskeltä, josta voidaan hypätä tarvittaessa alkuun katsomaan takauma.

Lukunäkymässä on kuitenkin myös häiritseviä ongelmia. Ensinnäkin pelaaja joutuu näpyttämään A-nappia jokaisen tekstilaatikon ja sarjakuvaruudun kohdalla. Jos joku puhekupla menee vahingossa ohi, ei lukijalla ole mahdollisuutta palata sivun tai dialogin alkuun. Koko skenaarion aloittaminen alusta voi taas pakottaa pelaamaan uudelleen pitkiä pätkiä. Asetuksista voi laittaa päälle joko pelaaja- tai lukijatilan, joista jälkimmäisen oletin skippaavan napinpainalluksia vaativat osuudet kokonaan, mutta en huomannut asetuksen vaikuttavan yhtään mihinkään. Käsikonsolitilassa fonttikoon saa onneksi isommaksi, mutta muuten yksityiskohdat voivat näyttää sumuisilta. Vaikka Liberatedissa on tyyliä, ei se ole Switchillä ruudunpäivitykseltään lähelläkään 60 kuvaa sekunnissa, ja lisäksi uuden aukeaman latautumisessa kestää useampi sekunti.

Pelillisissä osuuksissa pelaajaa pommitetaan joko vanhoilla kunnon quick time event ‑reaktiotesteillä, tai sitten ohjastettavaksi annetaan vaihtuva, aseen kanssa liikkuva hahmo. Kaksiulotteisissa toimintapätkissä pelaajalle annetaan mahdollisuus liikkua joko varjoissa hiippaillen tai pyssyt laulaen. Vaikka metelöinnillä varoitetaan olevan seurauksia, en huomannut muita muutoksia kuin marginaalisesti lisääntyvän vartijamäärän kentissä. Päällisin puolin vaikuttaa myös siltä, ettei peliä voi läpäistä tappamatta ketään, joten rynnäköinti on nopein ja tehokkain etenemistapa, varsinkin kun edes lippaita ei tarvitse säästellä. Ase voi vaihtua raskaampaan hahmon mukana, mutta muuten toiminta ei muutu. Oikeaa ohjaustattia käytetään tähtäämiseen, ja takanäppäimillä hoidetaan lataaminen sekä ampuminen. Muutamassa paikassa harrastetaan kevyttä tasoloikintaa, työnnellään laatikoita ja uiskennellaan lyhyitä matkoja. Tarkistuspisteitä on muutaman metrin välein, joten tyhmistä virheistäkään ei sakoteta.

Pelin piristysruiske ovat hakkerointipulmat, joihin törmätään lukittujen ovien ja kryptattujen tietokonepalvelimien luona. Nelinumeroisten koodien arvaaminen symbolivihjeiden avulla onnistuu keneltä tahansa, mutta kytkentäkaavioiden nuolia pyöritellessä voi joutua pysähtymään oikeasti miettimään muutamaksi minuutiksi. Harmillisesti erilaisia pulmia on pohjimmiltaan vain kolme erilaista, sillä niiden myöhemmin toistuvat versiot sisältävät vain pieniä muutoksia.

Pelaaja pystyy vaikuttamaan valinnoillaan jonkin verran tarinan tapahtumiin, mutta loppua kohti nämä tilanteet vähenevät, eikä esimerkiksi poliisille antautumisella ja niskuroinnilla ole lopputuleman kannalta juuri eroa. Tästä syystä pelin pelaaminen toistamiseen ei ole erityisen kiinnostavaa. Dystooppista teemaa ei käsitellä yhdessäkään episodissa kovin filosofisesti, mutta hymähtelin noin nelituntisen pelin lopulle, joka on jo todellisuutta monissa suurvaltioissa.

Yhteenveto

Liberated on uniikin näköinen Switch-peli, joka sisältää ihan ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, mutta valvontayhteiskunnan hyviä ja huonoja puolia käsitellään erittäin pinnallisella tasolla. Koska pelattavat hahmot vaihtuvat tiuhaan tahtiin, ei niihinkään ehditä syventyä kunnolla. Ensimmäinen episodi on pisin ja pelillisesti kiinnostavin, sillä myöhemmissä kappaleissa tyydytään vain toistamaan kertaalleen kokeiltua. Näkisin kuitenkin mielelläni Liberatedille jatkoa puhuttelevammalla käsikirjoituksella ja monipuolisemmalla kenttäsuunnittelulla.

Hyvää:
– Visuaalisesti kiinnostava
– Piristävät pulmat
– Lopetus

Huonoa:
– Pelillisesti aika yksiulotteinen
– Ei mahdollisuutta plärätä sivuja taaksepäin
– Vaatii teknistä silottelua