Arvostelussa Inescapable: No Rules, No Rescue

Selviytyjät Suomi: Kidnapped Edition

Jos jokin pelisarja ei saa omilta tekijöiltään tarpeeksi huomiota, on todennäköistä, että pieni indiepaja kehittää sille jonkinlaisen henkisen jatko-osan. Danganronpa- ja Zero Escape -sarjojen fanit olivatkin innoissaan, kun suomalainen Dreamloop Games ilmoitti tekevänsä kyseisistä pelisarjoista inspiroitunutta peliä, joka sai vielä vetoapua isohkolta Aksys Games -julkaisijataholta. Onko indiepelissä henkeä jatkaa suosikin tiellä vai jääkö peli kesken?

Inescapable alkaa, kun 11 eri maista kotoisin olevaa henkilöä heräävät trooppiselta saarelta. Pian kaikkien puhelimet soivat, ja kaksi naista kertovat luurien välityksellä karun totuuden: pelaajat on kaapattu autiolle saarelle, jossa heidän tulee viettää seuraavat kuusi kuukautta. Kaikkialla on kameroita ja paratiisin tapahtumat striimataan suorana pimeään verkkoon. Sääntöjä ei ole, loppuun asti yltäville luvataan massiivinen rahapalkinto, mutta selviävätkö kaikki sinne asti, vai muuttuuko psykologinen koe tosielämän Nälkäpeliksi?

Paratiisisaaren asukkaisiin tutustutaan tuttuun visual novel -tyyliin tekstiseinien välityksellä. Päähahmona toimii lontoolainen bussikuski Harrison, ja värikkäitä persoonia riittää ruotsalaisesta Annika-sisäköstä virolaiseen sometähti Evaan ja ranskalaisesta Valerie-perijättärestä suomalaiseen Lumi-akateemikkoon. Hahmojen kiinnostavuus ja pidettävyys vaihtelevat suuresti pelatun polun mukaan. Esikuvien parhaista hahmoista ollaan kaukana, vaikka mukaan mahtuukin yksittäisiä valopilkkuja.

Päivät kuluvat kolmessa osassa, ja pelaajalla on mahdollisuus jutella hahmoille aamulla, päivällä tai illalla. Kolmen juttutuokion jälkeen vuorokausi vaihtuu, ja sama sykli toistuu hamaan loppuun saakka. Välillä sattuu tiettyjä käsikirjoituksen mukaan tapahtuvia kiinteitä tapahtumia, joihin ei suuremmin voi vaikuttaa. Jutustelun ohella saarella on tarjolla hieman sivupuuhaakin arcademasiinoiden ja kalastusminipelin muodossa, ja päähenkilön puhelimeen avautuu pelin edetessä uusia sovelluksia, joista osa toimii harmillisesti ainoastaan tilapäisesti. Etenkin hahmoprofiilien katoaminen oli todella yllättävä ratkaisu, jota en suoraan ymmärrä visual novel -fanina.

Pelin premissi kuulostaa kovin tutulta: toisilleen tuntemattomat pelihahmot lukitaan saarelle, ja jossain kohtaa tappaminen alkaa. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan käy markkinoinnista huolimatta varmasti. Tässä visual novelissa on ensimmäisen kolmanneksen jälkeen neljä toisistaan rajusti eroavaa etenemisreittiä, joiden tapahtumat ja päätepisteet vaikuttavat pelikokemukseen merkittävästi. Itse osuin ensimmäiseksi tappopelireitille, jossa ruumiita syntyi kohtalaisesti. Inescapablen tutkimusjärjestelmä ei ole maailman sulavin, eikä päättelyn epäonnistumisesta jaeta rangaistuksia, jolloin rikosten selvittäminen on vielä putkimaisempaa kuin Danganronpassa. Tapauksen kliimaksikin tapahtuu tavanomaisen keskustelun aikana, eikä murhissa ole kovinkaan mielenkiintoisia tai kekseliäitä tekotapoja. Markkinoinnin kärkenä ollut sisältö on hieman kädenlämpöistä, ja tempoon päästään vasta hitaahkon alun jälkeen.

Toinen läpipelaamani tie oli himojen reitti, jossa kukaan ei kuollut. Tällä kertaa pääteemana oli hahmojen välisten suhteiden rakentaminen sekä äänestykset, joissa suosituimmat pelaajat saivat palkintoja ja huonoiten pärjänneet rangaistuksia. Enemmänkin deittisimulaattoria muistuttanut reitti hämmensi suuresti etenkin hahmojen todella kummallisten ja epäjohdonmukaisen käytöksen osalta. Myös päähenkilö Harrison on tällä reitillä todella inhottava hahmo, eikä pääpremissikään toimi rakkaussaaren ja suosiokisan valossa niin hyvin.

En läpäissyt kahta viimeistä reittiä, mutta jo kahden ensimmäisen perusteella minulle ehti muodostua kuva todella epätasaisesta ja hieman kyseenalaisesti markkinoidusta pelistä. On ongelmallista, että pelikokemus voi olla hitaan alun aikana tehtyjen valintojen takia todella erilainen kuin mitä pelaaja odottaa, varsinkin kun alun valintapolku ei ole lainkaan selkeä sen suhteen, minkälaisilla valinnoilla tietyille reiteille pääsee. Kun tähän lisätään vielä epäjohdonmukainen käsikirjoitus ja hieman kömpelö toteutus, jää Inescapablesta käsiin vähemmän kuin sen osien summa.

Switch-pelissä esiintyi jonkin verran bugeja ja ongelmia, mutta niistä suurin osa ehdittiin jo paikata testauksen aikana. Hienoista hidastelua on kuitenkin näkyvissä tasaisin väliajoin, eikä käyttöliittymä ole kaikkein sulavin. Viidenkympin hintalappuun nähden pelistä puuttuu myös genren peleille oleellisia asioita, kuten CG-kuvien taidegalleria ja musiikkivalikko, eikä samalla hinnalla myytäviin laajempiin visual noveleihin vertailu yhtään helpota indiestudion ahdinkoa.

Yhteenveto

Inescapable: No Rules, No Rescue on peli, joka yrittää olla enemmän kuin mihin sen voimat riittävät. Neljä erilaista reittiä, harhaanjohtava markkinointi, loppuun viemättömät ideat ja yleinen viimeistelemättömyys yhdistettynä todella korkeaan hintalappuun johtavat siihen, etten harmikseni voi suositella peliä kovinkaan suurin odotuksin edes suomilasit päässä. Kaksi läpipeluuta vie aikaa alle 15 tuntia, kolmatta kertaa en saarelle todennäköisesti palaa, oli juontajana sitten Sami Kuronen tai Riku Rantala.

Hyvää:
– Murhapelivibat…

Huonoa:
– …joita ei koeta kuin rajallisessa osassa peliä
– Liikaa viimeistelemättömiä ideoita ja rönsyilyä
– Korkea hintalappu