Arvostelussa Herdling

Omituisten otusten päiväkävely

Nintendon järjestämissä Indie World -lähetyksissä vilahtaa aina välillä heti kiinnostuksen herättäviä pelejä. Mutta joskus tiukasti leikattu traileri antaa kuitenkin paremman kuvan pelistä, kuin se oikeasti on. Tällainen tunne minulla jäi pelattuani läpi muutaman tunnin kestoisista FAR-tutkimusmatkailutarinoista tunnetun Okomotiven uusimman seikkailun. Erikoisilla hahmoillaan hurmaavassa Herdlingissä on nähtävillä paljon samaa minimalistista otetta kuin FAR-sarjassa niin kerronnallisesti kuin visuaalisestikin, mutta se on samaan aikaan myös studion ensimmäinen 3D-peli, mikä tietää harvoin hyvää. Herdling onnistuu kyllä tunnelmallisen maailman rakentamisessa vähintään kohtalaisesti, mutta tekniseltä toteutukseltaan se on Switchillä täysi raakile.

Herdling käynnistyy jännittävästi postapokalyptisessä kaupunkimiljöössä, jossa pelastetaan ensin ämpäri päässään juokseva sarvipäinen jätti pinteestä. Uhkaavalta näyttävä olento paljastuu kuitenkin lempeäksi, ja se lähtee liikkeelle pelaajan kontrolloiman paimenhahmon osoittaessa sille suuntaa taikakepillä. Ihmesauvan käyttäminen on aluksi hapuilevaa, koska paimen seisoo aina karjansa takana, jolloin suoraa näköyhteyttä eteenpäin ei aina ole. Kameraa voi kääntää sivuille, mutta ei yläilmoihin, mikä helpottaisi kulkueen suunnan hahmottamista. Epäilen ohjaustavan toimivan kolmiulotteisessa ympäristössä huomattavasti paremmin PC:llä ja hiiren kanssa.

Sauvaa käyttäessä ei tarvitse välittää kuin kahdesta komennosta: juokse tai pysähdy. Ensikertalaisena tuskailin kuitenkin muiden näppäintoimintojen kanssa, joita tarvitaan silloin tällöin esimerkiksi kiipeämisen tai asioiden työntämisen yhteydessä. Kaikki näppäinvihjeet ilmestyvät ruudulle nimittäin vasta silloin, kun hahmon nenä on kosketusetäisyydellä interaktiivisesta kohteesta ja joskus vain tietystä suunnasta. Tästä syystä ohitin aluksi useita kiipeiltäviä alustoja, eikä ongelma katoa minnekään ympäristön vaihtuessa. Muuta tekstiä, ikoneja tai karttoja ruudulla ei näy, vaan pelaajan on suunnistettava kukkavanoja tai kaukaisuudessa siintäviä maamerkkejä seuraten. Koska dialogiakaan ei ole, ei paimenen vaellusreissun päämääräkään selviä pitkiin aikoihin.

Ennen kaupungista luontoon siirtymistä vapautetaan vielä pari pienempää myskihärkämäistä otusta, jotka liittyvät pelaajan käskyttämään eläinlaumaan. Rekrytoinnit eivät pääty kuitenkaan tähän, sillä muutamaan lisäehdokkaaseen törmää suoraan tarinareitillä, mutta osa vaatii pientä sivulenkkiä tai onkaloiden tutkimista. Piilotettujen eläimien kokonaismäärää ei kerrota, mutta löysin omin avuin niitä kymmenkunta kappaletta. Yhtä liukkaalla kalliolla roikkunutta pässiä en huomannut ajoissa, koska etulinjassa kävelleet jätit peittivät sen alleen sattumoisin juuri kriittisellä hetkellä. Takapakkia ei voi ottaa montaa askelta ennen näkymättömän seinämän ilmestymistä, ja sama este tulee vastaan myös silloin, kun paimen poistuu yksin liian kauaksi ohjaamastaan laumasta. Yhden paikan automaattitallennuskin toimii niin tiuhaan tahtiin, ettei kömmähdyksiä tai unohduksia voi aina paikata.

Jokaisen pelastetun olennon saa nimetä, ja taukovalikon avaamalla selviää, että niillä voi olla myös rohkean, rasavillin ja huomionkipeän kaltaisia luonteita. En ole varma siitä, onko luonteenpiirteillä oikeasti mitään vaikutusta pelattavuuteen tai lauman yhteistoimintaan, koska kaikki otukset juoksevat samalla nopeudella, eikä väkivaltaan tarvitse turvautua missään vaiheessa. Levähdyspaikoilla täytyy välillä putsata sotkuisimpia otuksia ennen matkan jatkamista, ja jotkut niistä saattaa haluta leikkiä paimenen kanssa, mutta omasta mielestäni sarvipäät valikoituvat näihin aktiviteetteihin täysin satunnaisesti, eikä esimerkiksi paijaustuokio vaikuta päällisin puolin mihinkään.

Eläimet syövät liikkuessaan automaattisesti tien tukkivia roskia sekä kukkia, jotka antavat energiaa juoksupyrähdyksiin tai kiviporttien avaamiseen ennalta määrätyissä paikoissa, joiden bongaamista kummempia pulmia Herdlingissä ei oikeastaan ole. Odotin itse, että laumaa pitäisi komentaa jossain kohtaa Lemmingsin tai Pikmin-pelien tyylisesti kantamaan esineitä tai suorittamaan muita yksinkertaisia tehtäviä, mutta sen sijaan valtaosa pelistä muistuttaa tapahtumaköyhää kävelysimulaattoria, joka ei edes näytä kovin hyvältä Switchillä. Peli kärsii konsolilla jonkinlaiseen muistivuotoon viittaavista suorituskykyongelmista, sillä ruudunpäivitys alkaa tökkiä heti kunnolla vauhtiin päästessä, vaikka käskytettävä eläinjoukko olisi vielä pieni. Hahmojen tekstuurit välkkyvät välillä häiritsevästi, ja jouduin käynnistämään pelin jopa kertaalleen uudelleen, koska toimintanäppäimet lakkasivat toimimasta kokonaan leiripaikalla. Lataus- ja käynnistysajat ovat nopeampia Switch 2:lla, mutta muuten samat ongelmat ovat tehokkaammalla konsolillakin läsnä, eikä peli tokene niistä edes tiiviimmille sisäalueille siirryttäessä.

Varsinaisia vaaranpaikkoja, joissa karvaotuksia voi kuolla on vain kourallinen. Pahisten virkaa toimittavat pari esiintymistä tekevät korppikotkat, jotka tappavat puolustuskyvyttömän karvaeläimen kahdella iskulla. Lintuväijytyksistä voi selvitä ilman menetyksiä helposti, kunhan ensin tajuaa, millä perusteella ne ylipäätänsä käyvät lauman kimppuun. Toinen vaihtoehto on rynnistää eteenpäin ja toivoa, että hyökkäykset osuvat tasaisesti vain kerran useampaan sarvipäähän. Lisäksi kohtaloksi voi koitua lumimyrsky tai heikkojen jäiden läpi putoaminen, mutta näissä tilanteissa mokaaminen on melkein mahdotonta pientä varovaisuutta noudattaen.

Jatkuvaa pysähtelyä vaativa vuoristo-osuus on pelillisesti erittäin pitkäveteinen, eikä lopussa ole mitään muutakaan hurraamisen arvoista, ellei peli sitten kätke sisäänsä vain kaikki karvaturrit pelastaneille näytettävää vaihtoehtoista loppuratkaisua. Muun muassa levähdyspaikoilla nähdään välillä välähdyksiä jonkinlaisesta jumal- tai henkihahmoon viittaavasta olennosta, mutta koska kukaan ei osaa ilmaista itseään ääneen, ei juonesta pääse erityisemmin kiinni.

Herdlingin ainoaksi valopilkuksi jää kelvollinen soundtrack, jonka voima korostuu muun hiljaisuuden keskellä. Musiikkia käytetään mukavan säästeliäästi silloin, kun tarkoituksena on vain tutkia lähiympäristöä kaikessa rauhassa, mutta puhallinsoittimet ja bongot lävähtävät soimaan lauman kiihdyttäessä laukkavauhtiin ruohoaroilla tai lintuja paetessa.

Yhteenveto

Sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta Herdlingin tapauksessa kuvat ja sanaton viestintä kertovat yhtä vähän. Koska muutenkin visuaalisesti vaisumpi Switch-versio pyörii teknisesti niin kehnosti, ei samoilemisessa pitkin maita ja mantuja ole suurta ilon tunnetta. Jos matkalla maailman toiselle puolelle olisi edes mieltä avartava loppu, jäisi neljän tunnin vaellusretkestä jotain muisteltavaakin.

Hyvää:
– Sympaattiset otukset
– Musiikki

Huonoa:
– Pohjimmiltaan vain kävelysimulaattori
– Mitäänsanomaton loppu
– Tekninen hiomattomuus