Arvostelussa Galaxy Warfighter

Yhdellä kädellä voittoon

Shoot’em up ‑genre – tuttavallisemmin shmup, on läpi vuosien tullut tunnetuksi hermoja kiristävästä sekä kodin irtaimistoa tuhoavasta vaikeudestaan. Pelaajaa kohti vyöryvät vihollismassat, jotka ampuvat pahimmillaan kertalaakista tappavia ammuksia. Ja jotta pelaaja pysyisi kiireisenä, lisätään väistelyn ja tulittamisen rinnalle perinteisesti myös jonkinlaista lisävarusteiden hallintaa. Muuttujia on siis paljon, mutta entä kun yksi niistä poistetaan? Liikkuuko koneisto silloin, kun yksi tärkeä ratas on otettu pois?

Indiestudio Qplazen kehittämä Galaxy Warfighter on ulkokuorensa perusteella kuin moni tämän valitettavan unohdetun genren nykypäivän edustajista, eli turboahdettua toimintaa retromaisella pikseligrafiikalla ja modernin ajan tehosteilla. Genren rakastetuimmissa peleissä ei anneta armoa, sillä yksi hipaisu mihinkään muuhun kuin power-upiin riittää pudottamaan aluksen, ja erikseen poimittavat apuvälineet toimivat vain yhden kentän ajan, eivätkä suinkaan jää pysyviksi osasiksi asearsenaalia. Arvostelu ei kuitenkaan mene vanhan sedän menneiden aikojen haikailuksi, sillä näinkin haastavassa genressä kaikki apu on tarpeen, kunhan peli ei mene liian helpoksi. Valitettavasti Galaxy Warfighter on aivan liian helppo.

Pelin isoin yllätys osuu vastaan heti ensimmäisen tehtävän alkajaisiksi. Sen sijaan että pelaaja ampuisi joko nappia pohjassa pitämällä tai rämpyttämällä, on alus varusteltu automaattisella tulituksella. Pidemmän aikaa epäilin, että Joy-Con teki taas tepposet ja on jumittanut jonkun näppäimistä pohjaan, mutta uskottava se vaan oli, peli todellakin sisältää automaattisen non-stop-tulituksen. Lähtökohtaisesti idea on hyvä, sillä näin säästyvät niin pelaajan nivelet kuin ohjaimen akku, mutta peli muuttuu tämän uudistuksen myötä käytännössä yhdellä kädellä pelattavaksi väistelymaratoniksi.

Pelaajan tehtäväksi jää siis ohjata terävästi toimivien kontrollien avustamana avaruusalus oikeaan tulituskohtaan, samalla väistellen erittäin vähän variaatiota sisältävien vihollisalusten ammuksia. Jotta homma ei menisi ihan avaruusslalomiksi, on vihollisten lahtaaminen kuitenkin suositeltavaa. Manan maille ammuttu vihollinen jättää jälkeensä valuuttaa, jota käytetään pelaajan aluksen parantamiseen kenttien välissä. Parannusvaihtoehtoja löytyy aina ylimääräisistä osumapisteistä tehokkaamman aseistuksen kautta suojakilpiin asti. Galaxy Warfighter on erittäin helppo ilman ensimmäistäkään ostosreissua, mutta jo kahden parantelun jälkeen peli vasta helpoksi muuttuikin. Edes jotain etäisesti haastetta muistuttavaa tekemistä tarjoavat pomotaistelut, joita on vain kolme erilaista. Haasteen puute on todella ikävää, sillä harvoin tämän genren pelejä minkään muun seikan vuoksi pelataan.

Itse pelattavuus ei tarjoa mitään tavasta poikkeavaa. Juonta ei pelissä ole laisinkaan, vaan alus lentää vasemmalta oikealle ampuen samalla kaiken vastaantulevan tieltään atomeiksi. Tehtävien välissä pelaaja piipahtaa staattisessa hangaarinäkymässä, jossa pikseleistä väkerretyt tikku-ukot tönöttävät paikoillaan aneemisen musaraidan jumputtaessa taustalla. Ei siis mitään tyyliteltyä minimalistisuutta, vaan enemmänkin laiskalta tuntuvaa suunnittelua. Kenttien taustoista osa on ihan kivasti piirretty, mutta niissäkään ei ole paljoa variaatiota. Musiikkikappaleita taitaa pelissä olla yhteensä kolme, joista yksikään ei muistu mieleen edes peliä pelatessa. Progressiosysteemi on pienehkö paluu menneeseen, sillä peli vaikuttaa olevan looppaava high score ‑rällästys. Pelasin peliä arvostelua varten kenttään numero 43 asti, eikä minkäänlaista edistymistä vaikuttanut tapahtuvan.

Yhteenveto

Galaxy Warfighter on iso pettymys. Viime vuonna ilmestyneen loisteliaan Devil Enginen jälkeen ennätin toivoa jo shmup-genren uutta renessanssia, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan tämänkaltaisten viritelmien vallatessa kauppapaikat. Galaxy Warfighteria voisi suositella korkeintaan shmup-ummikoille pienellä hinnalla sen helppouden ja yksinkertaisuuden vuoksi, mutta vähänkään kokeneemmat pilotit saavat enemmän irti vaikeammista ja näyttävämmistä genresisarista, joita on julkaistu myös Switchille vino pino.

Hyvää:
– Shmup-peliksi riittävän hyvät kontrollit
– Helppous sopii genreen vasta tutustuville…

Huonoa:
–  …mutta ei todellakaan veteraaneille
– Erittäin niukasti kiinnostavaa sisältöä ja pelattavaa
– Todella simppeli audiovisuaalinen anti