Arvostelussa Emio: The Smiling Man – Famicom Detective Club

Etsiväpoika ja paperipussimurhaaja

Famicon Detective Club on erittäin vähälle huomiolle jäänyt Nintendon NES-aikainen dekkaripelisarja, joka herätettiin vastikään henkiin kahden Switch-uusioversion voimin. Etsiväkerholla oli selvästi vetoa ainakin Japanin päässä, sillä Metroid-pelejä ohjannut Yoshio Sakamoto otti vetovastuun sarjan uudesta osasta. Kiinnostusta uutta peliä kohtaan onnistuttiin herättämään myös viraalikynnyksen ylittäneellä someteaserilla, mutta lunastaako lopullinen tuote sitä kohtaan osoitetut varovaiset odotukset?

Famicom Detective Clubien ytimessä on kahden lukiolaisen muodostama duo, joka työskentelee Utsugin etsivätoimistossa avustavina tutkijoina. Pelaaja nimeää itse nuoren mieshahmon, mutta myös Ayumi-niminen teinityttö on välillä pelattavana. Pikkukaupungin rauha rikkoutuu, kun yläasteikäinen Eisuke Satsuki löydetään murhattuna syrjäseudulta. Ruumiin päähän on asetettu hymynaamainen paperipussi, ja murha vaikuttaisi linkittyvän Emio-urbaanilegendaan. Legendan mukaan ”Hymyilevä mies” ilmestyy itkevien tyttöjen luokse tarjoten heille ikuista onnea kuoleman ja hymysuisen paperipussin muodossa, ja tapauksesta alkaakin paljastua yhteneväisyyksiä 18 vuotta aiemmin sattuneeseen murhasarjaan. Vyyhti on tietysti sekavampi kuin ensinäkemältä vaikuttaa, ja juonenkäänteitä riittää aivan 10-tuntisen pelin loppumetreille saakka.

Detective Club ei ollut minulle sarjana tuttu entuudestaan, eikä se ole varsinaisesti ihme. Switch-uudelleenjulkaisut olivat ensimmäisiä lännessä julkaistuja sarjan pelejä, ja edellisestä täysin uudesta tarinastakin on vierähtänyt jo 27 vuotta. Detective Club -pelit ovat varsin klassisia tekstiseikkailuja, joissa osoittelun ja klikkaamisen lisäksi pitää valita hahmon toiminnot komentovalikosta. Katselunäkymän, kyselemisen ja liikkumisen välillä rampataan myös Emiossa reippaasti, ja valikkosurffailua onkin luvassa huomattavasti tavanomaista visual novelia enemmän. Yksi syy valikkojumppaan onkin se, että keskusteluvaihtoehtoja pitää käydä koettamassa haastateltavien luona useaan otteeseen ennen puhetulvan päättymistä. Seikkailun aikana meinasin jäädä useamman kerran jumiin vain siksi, että en muistanut palata kaikkien dialogivaihtoehtojen läpikäymisen jälkeen takaisin ensimmäiseen aiheeseen, jonka alle olikin ilmestynyt uutta puhuttavaa.

Pelin tarina on pääosin oikein toimiva, vaikkakin promovideoilla nähdystä kauhusta ollaan melko kaukana. Mysteerin kerroksia kuoritaan sipulin lailla yksi kerrallaan, ja pienempien arvoitusten ratketessa iso kuva alkaa avautua melko luonnolliseen tahtiin. Kaikki tutkinnassa paljastuneet oleelliset faktat kirjataan etsivän muistikirjaan, josta johtolankoja on helppoa seurata. Tutkittu ei kuitenkaan pääse unohtumaan helpolla, sillä jokaisen luvun lopussa uusi tieto kerrataan partnerin kanssa simppelin yhteenvetokyselyn muodossa. Liiallinen toisto onkin rytmityksen kannalta isoin miinus yhdessä paikallaan junnaavan valikkojumpan kanssa.

Paperipussimiehen tarinaan on saatu upotettua kohtauksia, joiden myötä K18-leima on oikeutettu, mutta pelon tai kauhun tunteita en kokenut lainkaan. Jännityksen tiivistyessä loppuratkaisu jätti toivomisen varaa, vaikka taustatarinat ja erilaiset ihmiskohtalot menneessä ja nykyisyydessä pitivät mielenkiintoa yllä. Monipuoliseen hahmokaartiin mahtuu sekä hittejä ja huteja, joista jälkimmäisiä ei onneksi ole liikaa. Poliisivoimien joukkoon lukeutuu niin tiukkapipoista naisetsivää kuin letkeämpääkin huulenheittäjää, ja pikkurooleihinkin on saatu mukaan varsin persoonallisia tapauksia. Heikompaa kastia edustaa paikallisen yläkoulun opettaja, jonka tarinakaari on lähinnä ärsyttävä.

Tekniseltä toteutukseltaan Emio on moitteeton tapaus. Hahmomallit liikkuvat sopivasti puhuvien päiden elävöittämiseksi, ja ääninäyttelykin toimii kautta linjan. Kaikki hahmot puhuvat tosin pelkkää japania, mutta itse en jäänyt kaipaamaan enkkudubbia. Latausajat olivat lyhyitä, tekniset ongelmat loistivat poissaolollaan ja musiikki ajaa asiansa, mutta mitään kovin ikonisia lurituksia ei ääniraidalta löydy.

Yhteenveto

Sakamoton into tuoda Famicom Detective Club takaisin ei johtanut mestariteokseen, enkä taida kiirehtiä tämän suorituksen jälkeen sarjan aiempien osienkaan pariin välittömästi. Emiossa on hyvän trillerin aineksia, mutta se lässähtää heikkoon loppuun ja rytmitykseen. Mysteerien ystävien kannattaa katsella Emiota vasta eShopin halloween-aleista, sillä 50 euroa on turhan brutaali hintapyyntö. Vain aika näytää, jääkö Emio Utsugin etsivätoimiston viimeiseksi tapaukseksi, sillä pientä lunastamatonta potentiaalia tässä kaikesta huolimatta on.

Hyvää:
– Yleinen visuaalinen ilme
– Mainio henkilöhahmokaarti

Huonoa:
– Valikkojumpan runsaus
– Heikko lopetus