Arvostelussa Dragon Quest III HD-2D Remake

Näin ehostat lohikäärmeesi – Osa 3

Jotta Dragon Quest III:n neroutta voi ymmärtää, pitää matkustaa ajassa taaksepäin sen julkaisun ajankohtaan, ja miettiä millainen roolipelimaailma siihen aikaan oli. Dragon Quest III julkaistiin kahdeksanbittiselle Nintendolle Japanissa helmikuussa 1988. Tämä tapahtui vain kaksi kuukautta ensimmäisen Final Fantasyn ilmestymisen jälkeen, eikä vertailussa jää kenellekään epäselväksi, kuinka suuri edistysloikka Enixin mestariteos tuohon aikaan oli.

Kolmas Dragon Quest esitteli massiivisen maailman, veikeitä hirviöitä ja henkilöhahmoja, reaaliaikaisen vuorokausirytmin ja jopa vapaasti vaihdettavia ammatteja. Tällaiset ominaisuudet otettiin osaksi muita jrpg-sarjoia vasta pitkällä viiveellä, eikä monikaan niistä osunut nappiin ensiyrittämällä. Ei siis ihmekään, että Japanissa Dragon Quest III:lla on lähes jumalpelin maine. Lännessä roolipelisarjan suosio on jäänyt selvästi heikommaksi, mutta se ei ole julkaisija Square Enixiä pysäyttänyt. Jo muutamasta pelistä tutuksi tullut HD-2D-tyyli on omiaan siivittämään vanhoja roolipelejä uusiin sfääreihin, ja uskallan jo tässä vaiheessa arviota paljastaa, että nappiin osuu tämäkin uusinta.

Vaikka alkuperäinen NES-julkaisu on se kaikkein tunnetuin Dragon Quest III:n versio, ei HD-2D Remake ole suinkaan sen ensimmäinen uusintajulkaisu. Paranneltuja versioita on julkaistu SNES:lle ja myöhemmin myös mobiilialustoille, jotka on niin ikään käännetty nykylaitteille, mutta näiden jalanjälki on jäänyt kovin vaatimattomaksi. SNES-peliä ei koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, eikä mobiilikäännöksen ulkonäkö suoranaisesti hivele silmiä. HD-2D Remake on tärkeä julkaisu, koska se tarjoilee ensimmäistä kertaa isolle pelaajakansalle laajennetun ja modernisoidun näkemyksen tästä historiallisesti merkittävästä taideteoksesta.

Tarina alkaa maltillisen rauhallisesti muiden Dragon Quest -pelien tapaan. Juuri 16 vuotta täyttänyt nimetön sankari saa kuninkaalta tehtäväkseen jatkaa 15 vuotta sitten kadonneen isänsä seikkailua kukistaakseen Baramosin, demonien herran. Hän ottaa mukaansa paikallisesta tavernasta kolme muuta seikkailunhaluista kumppania, ja astuu kotikylänsä muurien ulkopuolelle keskelle maagista maailmaa. Kumppanit ovat sankarin tavoin vailla persoonallisuutta. Lähtökohtaisesti mukaan saa soturin, velhon ja papin, mutta halutessaan pelaaja voi myös luoda itselleen uusia kumppaneita, joille saa lisäksi valita ulkonäön ja ammatin parhaiten pelityyliin sopivista vaihtoehdoista.

Alussa ammatinvalinta tuo mieleen ensimmäisen Final Fantasyn, sillä myös sen alussa valittiin ryhmä kuuden eri ammatin väliltä. Dragon Questissä ammatteja on kahdeksan, joista sankari voi edustaa kerrallaan kolmea. Suurin muutos tulee vastaan seikkailun aikana, kun pelaaja astuu ensimmäisen kerran Jokahomman luostariin (All-Trades Abbey). Luostarin apotti tarjoaa päähenkilöä lukuun ottamatta kaikille tiimiläisille mahdollisuuden vaihtaa ammattia, kunhan hahmo on saavuttanut kokemustason 20. Vaihdon jälkeen hahmo palaa takaisin tasolle 1, mutta säilyttää kaikki aiemmin oppimansa kyvyt. Myös puolet kerrytetyistä ominaisuuspisteistä saa pitää, joten esimerkiksi entisestä velhosta voi tehdä soturin, joka osaa myös taikoa. On sanomattakin selvää, että pitkällä tähtäimellä on mahdollista luoda todella voimakkaita ja monipuolisia taistelijoita. Ammatinvaihto on tehty helpoksi, ja kun esineitä ja aseitakin voi kantaa mukanaan rajattomia määriä, löytyy jokaiselle luokkayhdistelmälle varmasti aina sopiva varustus.

Ensimmäinen läpipeluuni kesti vajaat 60 tuntia. Tein niin paljon sivutehtäviä kuin vain suinkin löysin, joten näppärämmät pelaajat suoriutuvat varmasti koitoksesta nopeammin. Vaikeusastevaihtoehtoja on kolme, joista itse pelasin keskimmäisellä. Suurin osa pelistä etenee suht helposti, enkä joutunut jahtaamaan ylimääräisiä vihollisia missään vaiheessa kokemuspisteiden eteen. Hahmoni olivat joka kerta sopivan voimakkaita kuhunkin koitokseen, ja taistelut sujuvat muutenkin kohtalaisen nopeasti automaation ja pikakelausnappulan ansiosta. Tasapuolinen ryhmä on tärkein avain voittoon, sillä parantajat ja hirviöiden korventajat tekevät parhaiten töitä yhdessä. Tällöin isommastakaan vastustajasta ole pelin etenemistä pysäyttämään. Ja jos haastetta onkin liikaa tai liian vähän, voi tasoa nostaa tai laskea kesken pelin vapaasti. Vapaata tutkimista karsastaville tarjolla myös kartalle asetettava kursori, joka kertoo, mihin suuntaan on järkevää suunnistaa tarinassa edistymisen kannalta.

Kun puhutaan videopelimusiikista, ei voi olla mainitsematta säveltäjä Koichi Sugiyamaa. Hänen taidokkaat klassisen musiikin sävellyksensä ovat tärkeä osa Dragon Questin identiteettiä, ja tästä kolmannesta osasta ovat peräisin ne kenties kuuluisimmat sulosoinnut. Ne onkin sovitettu Remakea varten uudelleen uskollisesti ja oikein sinfoniaorkesterin soittamana. Yhtä suurella huolella teräväpiirtotaikaan on tuotu myös Akira Toriyaman kynästä lähteneet hahmot. Vanhoille peleille uskollisesti hirviöitä ei ole animoitu, vaan ne seisovat paikoillaan jopa hyökätessään. Kaupungeissa ja maailmankartalle kätketyistä piilopaikoissa voi sen sijaan törmätä ystävällisiin monstereihin, jotka löytyvät ensitapaamisen jälkeen hirviöareenalta. Areenalla voi pistää pystyyn pienet turnajaiset, ja samalla tienata kahisevaa päihittämällä vastustajien tiimit.

Näitä ihmetellessä täytyy muistaa, miten paljon on ehtinyt tapahtua sitten alkuperäisen Dragon Quest III:n julkaisun. Kun peliä aikanaan työstettiin NES:lle, nousivat neljä tekijää yli muiden: käsikirjoittaja ja ohjaaja Yuji Horii, taiteilija Toriyama, säveltäjä Sugiyama ja koodaaja Koichi Nakamura. Heistä Nakamura lopetti yhteistyön Enixin kanssa jo 90-luvulla, ja viimeisen viiden vuoden aikana niin Sugiyama kuin Toriyamakin ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

Vaikka lueteltujen taiteilijoiden ideat onkin siirretty uskollisesti ja näyttävästi tähän uuteen versioon, on sääli, ettei Switch-julkaisuun ole panostettu aivan yhtä paljon kuin Square Enixin aiempiin pikselipeleihin. HD-2D-pelit ovat pyörineet konsolilla vaivatta tähän saakka, mutta Dragon Quest III:n ruudunpäivitys on lukittu ainoastaan Switchillä 30 kuvaan sekunnissa. Ruudunpäivitys myös laskee voimakkaasti paikoin lähemmäs nollaa. Pahoja kyykkäämisiä tapahtuu pääasiassa kaupungeissa. Maailmankartalla, tyrmissä ja taisteluissa peli pyörii sujuvasti.

Yhteenveto

Vaikka Dragon Quest ei olekaan lännessä läheskään niin iso hittisarja kuin Japanissa, on silti annettava kehittäjille kiitos siitä, että näin tärkeä osa roolipelihistoriaa on tuotu näin uskollisesti ja taitavasti nykypäivään. Vehreä maailma suorastaan kutsuu seikkailemaan, samalla kun klassiset musiikit luovat tunnelmaa. Tarina on hyvin yksioikoinen, vaan enpä olisi toivonutkaan näin legendaarista peliä muutettavan täysin tunnistamattomaksi. Ainoa isompi miinus on annettava Switch-versiolle sen teknisistä ongelmista. Muutoin HD-2D Remake on juuri sellainen kuin nykypäivän uusiojulkaisun pitääkin olla: alkuperälleen uskollinen, mutta kaikin puolin paranneltu ja hiottu peli. Suosittelen lämpimästi.

Hyvää:
– Hyvä ja klassinen roolipeli
– Näyttää uskottavalta
– Maltilliset päivitykset
– Musiikki

Huonoa:
– Tarina on melko vaisu
– Vaihteleva suorituskyky Switchillä