Arvostelussa Death’s Door

Harakka huttua keittää

Banoffee. Rommikola. Lämpölamppu. Maailma tuntee monia instansseja, joissa kaksi jo entuudestaan hyvää asiaa yhdistämällä saadaan vielä paremmin toimiva yhdistelmä. Kahden hengen brittitiimi Acid Nerve on tämän myös ymmärtänyt, ja päätynyt yhdistelemään uudessa pelissään megahitti Hollow Knightia sekä superpelisarja The Legend of Zeldan varhaisia kaksiulotteisia osia. Kombinaatiosta muodostuu yksi tämän vuoden parhaista indiepeleistä. Mikä sitten tekee Death’s Doorista niin hyvän kuin se lopulta on?

Death’s Door on isometrisestä kuvakulmasta kuvattu toimintaseikkailu. Pelin keskiössä on musta varislintu, joka työskentelee osana eräänlaista viikatemiesten byrokratiakonetta – varman kuoleman tavalla tai toisella välttäneiden sielupoloisten manalaan noutajana. Rutiinikeikan mennessä hieman pieleen, alkaa seikkailu hienossa kafkamaisessa alamaailmassa, jossa melankoliset sivuhahmot antavat hienot puitteet jännittävälle seikkailulle, jonka rakenne on kuin suoraan klassisista Zelda-peleistä. Tämä tarkoittaa tietysti vipeltämistä toisistaan suuresti erottuvilta alueilta toisille, uusien kykyjen oppimista, isojen ja pienien pomovastustajien voittamista ja niin edelleen. Kolmen suursielun noutamisreissu on kuin suoraan Link to the Pastin tai Ocarina of Timen alkupuolikkaalta.

Zelda-yhtäläisyydet eivät suinkaan lopu tähän. ”Reaperin” miekka viuhuu täysin samassa kaaressa kuin Linkillä ruohopeltojen keskellä, hahmo suoriutuu kuperkeikasta mallikkaasti, ja myös monet pelin pulmista soihtujen sytyttämisineen tuovat enemmän tai vähemmän mieleen Hyrulen luolastot. Jotkut voisivat syyttää Death’s Dooria mielikuvituksettomuudesta ja omien ideoiden puutteesta, mutta kuten niin moni indie-statuksella operoiva peli on vuosien saatossa todistanut, ei ole väärin kopioida, jos sen tekee hyvällä maulla ja oikeista asioista mallia ottaen.

Hyviin asioihin kuuluu myös synkeän tunnelman kanavoiminen. Melankoliset maailmat ovat suurta herkkua kaikille aisteille niin värityksen, kuin myös äänimaailmansa puolesta. Pelin maailmaa sekä miljöötä ei hierota pelaajan naamalle missään vaiheessa liiaksi, ja mielikuvituksen varaan jätetään hyvällä tavalla erittäin paljon, ihan niin kuin siinä yhdessä tummasävyiseen hyönteismaailmaan sijoittuvassa 2D-toimintapelissäkin. Musiikkipuolella kuullaan runsaasti herkkiä pianopimputuksia sekä pitkiä ja dramaattisia jousiosioita. Kokonaisuus on kerrassaan loistava, mikä välittyy pelaajan tajuntaan erinomaisesti myös Switchin käsikonsolitilan kautta.

Death’s Door tarjoaa pelaajalle vastinetta rahoille myös pelillisillä ansioillaan. Seikkailu on ohi noin kymmenessä tunnissa, mutta pelimaailmoja kirjaimellisesti sataprosenttisesti nuohoavat saavat nauttia vielä muutamasta lisätunnista. Vaikeustaso kohoaa loppua kohti ylöspäin sopivalla kaarella, mutta haasteen määrää voi hieman myös tasoittaa pelin aikana tehdyillä valinnoilla. Pelihahmon kykyjä ja taitoja on mahdollista kehittää pelin keskusalueen kaupassa vierailemalla. Valuuttana toimii kukistetuilta vihollisilta tipahtaneet sielut, joilla voi ostella itselleen lisää ruutia perusiskuihin, parannella vahingonkestoa, päivittää hahmon taikavoimia ja vaikka mitä muuta moneen otteeseen videopeleissä nähtyä.

Kykyjä olisi voinut olla hieman monipuolisemmin ei vain vihollisten kurmottamista ajatellen, mutta myös pelin älynystyröitä kutkuttelevan puolen laajentamiseksi. Taitoja kannattaa kehitellä tasaisesti, sillä pelin monimuotoiset vihollistyypit ja etenkin upealta näyttävät pääpomot hoitavat pestinsä sen verran hyvin, että vain yhtä vain yhden osaamisalueen kehittämisellä tehdään oma elämä vain vaikeaksi. Onneksi pelin kontrollit eivät vaikeuta seikkailua, sillä kaikki pelihahmon liikkeet aina hyökkäyksistä väistöpyörähdyksiin lähtevät ohjaimesta erittäin napakasti.

Yhteenveto

Death’s Door on kaikin puolin erinomainen peli, joka lainailee hyväksi todettuja asioita muista hyvistä peleistä. Mikäli mukavan piirroselokuvamaisella estetiikalla kuorrutettu, haastava, vanhan koulukunnan Zelda-seikkailu kiinnostaa, kannattaa Death’s Door ladata suorinta tietä konsolin sisuksiin. Kymmenen tunnin toimintapaketiksi olisi peli kaivannut ehkä yhden tai kaksi lisäporkkanaa monipuolistamaan sielua hivelevää seikkailua lisää, mutta tällaisenaankin se on aivan törkeän hyvä taidonnäyte manchesterilaiselta duolta.

Hyvää:
– Loistava tunnelma
– Pelattavuus parasta A-luokkaa
– Haastavuuskäyrä osuu nappiin

Huonoa:
– Pieni monipuolisuus ei olisi ollut haitaksi