Arvostelussa Cadence of Hyrule: Crypt of the NecroDancer Featuring The Legend of Zelda

Legenda diskotanssijasta

Pelisarjojen risteytykset eivät ole millään tavalla harvinaisia tänä päivänä. Jopa omaisuudestaan disneymäisen tarkkana tunnettu Nintendo on antanut hahmoja käyttöön ainakin Koei-Tecmolle ja Atlukselle. Maaliskuussa 2019 Nintendon omassa indie-esityksessä pudotettiin kuitenkin pienoinen pommi, kun pieni, urallaan vain yhden pelin julkaissut Brace Yourself Games sai käytettäväkseen Zeldan hahmoja ja musiikkia. Yhteistyön tuloksena julkaistiin Brace Yourselfin omaa Crypt of the Necrodanceria ja The Legend of Zeldaa keskenään miksaava Cadence of Hyrule: Crypt of the NecroDancer featuring The Legend of Zelda.

Virallinen nimi on pitkä, joten kutsukaamme peliä lyhyesti vain Cadence of Hyruleksi. Alussa NecroDancerista tuttu Cadence joutuu omituiseen, vieraaseen maailmaan tutkittuaan kryptaa. Tämä maailma paljastuu Hyruleksi, jossa paha Octavo on vaivuttanut Hyrulen kuninkaan, Linkin ja Zeldan syvään uneen. Cadence pelastaa heidät, ja yhdessä he lähtevät metsästämään neljää musiikkireliikkiä, joiden avulla portti Hyrulen linnaan aukeaa. Tarina on varsin peruskauraa lopun pienellä tvistillä, mutta ei siitä sen enempää. Toisin kuin Crypt of the NecroDancer, Cadence of Hyrule ei ole täysin puhdas roguelike. Perinteisissä roguelike-genren peleissä luolastot ovat proseduraalisesti generoituja, eli ne ovat erilaisia jokaisella pelikerralla. Cadence of Hyrulessa isommat luolastot muuttuvat jokaisella vierailulla, mutta maailmankartta on pelin aloittamisen jälkeen aina samanlainen riippumatta siitä, poiketaanko välillä luolastossa. Uudessa tallennuslohkossa maailmankartta on toki erilainen mutta jälleen pysyvä.

Crypt of the NecroDanceria pelanneet ovat hetimmiten kuin kotonaan. Pelin taustalla soi jatkuvasti helposti omaksuttava rytmikäs musiikki, jonka tahdissa viholliset tanssivat. Liikkuminen ja hyökkääminen tapahtuu rytmin tahdissa hyppien ja vihollisia kohti liikkuen; kun vihollinen on aseen iskuetäisyydellä, aktivoituu hyökkäys oikeaan suuntaan liikuttaessa automaattisesti. Jos rytmisormi herpaantuu, ei liikkuminenkaan onnistu. Ohjaustyyli toimii mallikkaasti, ja kun ruudulta on saatu kaikki viholliset hoidettua, voi siinä hypähdellä rauhassa omaan tahtiin ilman musiikin pakottamaa rytmiä. Ohjaimena toimivat niin Joy-Conit kuin Pro Controllerkin, mutta Joy-Conin suuntanapeilla pelaaminen on paljon luontevampaa kuin Pro Controllerin ristiohjaimella. Ainakin itselläni tuli ristiohjainta käytettäessä välillä virhepainalluksia

Aluksi käytössä on vain suoraan eteen yhden ruudun verran iskevä tikari, mutta seikkailun edetessä vastaan tulee useita erilaisia aseita, joista jokainen toimii omalla tavallaan. Esimerkiksi keihäs osuu kahden ruudun päähän, ja leveä miekka iskee suoraan edessä olevan ruudun lisäksi myös kahteen väli-ilmansuuntaan. Apuna voi käyttää myös kilpeä vihollisten ammusten torjuntaan. Kilpi kestää iskuja loputtomiin eikä hajoa ikinä perusmallin aseiden tapaan. Tärkein apuväline on lapio, jonka avulla Link, Zelda ja Cadence pystyvät kaivamaan tieltään pois pehmeää maata. Tämä on luolastoja tutkiessa välttämätöntä, joten lapion hajoaminen voi tuntua todella turhauttavalta tiukassa paikassa. Onneksi luolastoista löytyy kauppiaita, jotka myyvät uusia lapioita ja muita esineitä. Hyvällä tuurilla myös viholliset voivat pudottaa uusia tavaroita, kuten soihtuja pimeitä käytäviä valaisemaan, saappaita kulkua helpottamaan tai erilaisia lisävoimia antavia rannerenkaita.

Voimat tulevatkin tarpeeseen, sillä varsinkin alussa kuolema saattaa korjata kovinkin nopeasti. Zeldamaiseen tapaan sankarilla on hallussa aluksi kolme sydäntä, mutta tällä kertaa ei pelata lainkaan puolikkailla. Yksi vihollisen isku vie pois kokonaisen sydämen, joten jo kolmas osuma tappaa, eikä parantavia sydämiä tipu aivan jokaisesta puskasta. Pelin edetessä lisäsydämiä voi tienata joko keräämällä tuttuun tapaan neljä sydämen palaa tai nappaamalla talteen iso sysänsäiliö luolaston pomon kukistamisen jälkeen. Pelaaja menettää elämäpalkin näyttäessä nollaa kaikki siihen asti keräämänsä rupiat, erikoisaseet ja esineet. Ainoastaan ruudun viimeiseltä viholliselta jälkeen jääneet kristallit jäävät pelaajan haltuun, ja niillä voi halutessaan ostaa esineitä ennen seikkailun pariin palaamista. Aivan alusta ei onneksi tarvitse aloittaa joka kerta, sillä ympäri maailmaa aktivoidut Sheikah-kivet toimivat aloituspisteinä ja myöhemmin niiden välillä voi myös pikamatkustaa vapaasti.

Vaikean alun jälkeen pelin mekaniikat loksahtavat paikoilleen ja vihollisten liikeradat oppii nopeasti. Kun viikatemies ei enää koko ajan niitäkään, huomaa nopeasti, että maailma on loppujen lopuksi melko pieni. Jos tarkoituksena on vain tutkia jokainen ruutu, ei kaiken näkemiseen kulu aikaa kuin muutama tunti. Onneksi lähes jokainen ruutu on täynnä salaisuuksia, jotka palautuvat ennalleen kuoleman jälkeen. Mikäli rytmissä pysyminen luonnistuu eivätkä sydämet pääse lainkaan loppumaan, muuttuu liikkuminen vieläkin helpommaksi, sillä maailmankartalla tapetut viholliset eivät synny takaisin itsestään. Luolastojen sisällä tilanne on toinen.

Cadence of Hyrule onnistuu yhdistelemään elementtejä emopelisarjoista luontevasti toisiinsa. Kehittäjien mukaan se on jatko-osa Crypt of the NecroDancerille, joka toimii myös osana The Legend of Zeldan universumia. Rytmipohjaisen etenemisen myötä tästä ei aivan Zeldaa saa, mutta muutoin risteytys on erityisen onnistunut. Pelistä löytyy zeldamaiset esineet jousipyssyä, heittokoukkua ja pommeja myöten, kun taas luolastot ovat tyyliltään hyvin NecroDancerin tyylisiä. Paras puoli on musiikki. NecroDanceriinkin onnistuneita korvamatoja luonut Danny Baranowski on saanut käsittelyynsä ikivihreät Zelda-biisit, joista on muokattu mitä mainioimpia tanssihittejä.

Yhteenveto

Cadence of Hyrule osoittaa sen, että rohkeat ja yllättävät päätökset voivat hyvinkin kantaa hedelmää. Brace Yourself Games on osoittanut pystyvänsä tekemään kunniaa Zeldalle tässä hupaisassa ja toimivassa rytmipelissä. Oppimiskynnyksestä yli päästyä rytmikkääseen maailmaan uppoaa helposti, eikä milloinkaan tunnu siltä, että peli olisi epäreilu. Rytmikäs musiikki on omiaan luomaan korvamatoja, pikseligrafiikka on selkeää ja pelattavuus koukuttavaa. Itselläni pelin sataprosenttiseen läpäisyyn kului hieman vajaa 20 tuntia, mutta vähemmän omistautuneelle pelaajalle 25 euron hintalappu voi tuntua raskaalta. Uudelleenpeluuarvoa kuitenkin on jo vaihtelevien karttojen ansiosta sen verran, että voin suositella Cadence of Hyrulea varauksetta.

Hyvää:
– Yhdistelee hyvin elementtejä emosarjoista
– Onnistunut musiikki
– Koukuttavaa pelattavaa

Huonoa:
– Sisältöä voisi olla enemmänkin hintaan nähden
– Korkea vaikeustaso alussa